Haluun laittaa tänne näytille ekan luvun mun teen-vanhoista-doctor-who-jaksoista-kirjoja -sarjasta.
Otan myös vastaan palautetta.
{pistän sen spoilerin alle tilaa viemästä}
1. Musta Vartija ilmestyy
”1925 Humber 16/50 Open Tourer, Imperial model” huokaisi tukevahko koulupukuinen nuorimies sivellen vanhan kiiltävän autonrähjän konepeltiä. Vanha vintage-auto nökötti Brendonin yksityisen poikakoulun pihalla, keskellä Englannin maaseutua.
”Tajuatko, että tällä autolla on sama alusta, kuin kolme ja puolilitraisella Humber Super Snipella?” poika selittää intensiivisesti, kiertäen auton toiselle puolelle toisen pojan luo, jolla on samanlainen koulupuku ja lierihattu. Punahiuksinen poika seisoo etäämmäällä kädet puuskassa, koppava ilme kasvoillaan.
”Tylsä, pienitehoinen möhkäle.” toteaa poika ykskantaan ja kallistelee ylimielisesti päätään.
”Tämä auto on klassikko, Turlough!” huudahtaa paksu poika vieressään seisovalle kaverilleen.
Turloughiksi mainittu lähestyy autoa pitkästyneen oloisesti.
”Se on tyhmä, lihava ja ruma.” hän toteaa läimäisten kätensä auton kylkeen, kuin taputtaisi sitä lohduttavasti selkään. ”Ihan niin kuin sinä, Hippo.”
Paksumpi poika tuhahtaa loukkaantuneena ja hankaa nenäliinallaan raivoisasti auton kylkeä siitä kohtaa, johon Turlough oli kätensä lyönyt. Turloughia naurattaa ja hän siirtyy kiinnostuneen näköisenä auton kuskinpuoleiselle ovelle. Kaverinsa yllätykseksi, hän avaa auton oven sepposen selälleen.
”Turlough!” poika huudahtaa vilkuillen hermostuneena ympärilleen.
”Lähdemme ajelulle!”
”Et sinä tätä voi ajaa!”
”Katsopas vain, kun ajan.”
”Jäämme kiinni!”
”Kuka muka saa tietää?”
Tukeva silmälasipäinen poika alkaa epäröidä ja vilkuilee hermostuneesti ympärillä hyöriviä muita oppilaita, jotka ovat kerääntyneet myös ihailemaan autoa.
”Mutta Turlough, emme me voi!” hän toteaa sitten pudistellen päätään.
”No mutta Hippo, ajetaan vain tien päähän ja takaisin.” vastaa Turlough ja kohottaa yllättäen kulmiaan. Hän hivuttautuu kaverinsa katse kontaktiin tietäväisen näköisenä.
”Eihän sinua vain pelota?”
Kun vastausta ei kuulunut, Turlough tyrkkäsi ulisevan pojan sisään apukuskin paikalle ja änkesi itse perässä ratin taakse. ”Mennään nyt vain!”
Uteliaat oppilaat kerääntyivät lähemmäs, kun Turlough käynnisti autoa hyvin tottuneesti ja väänsi vaihteen ykköselle. Oppilaat puhkesivat aplodeihin, kun auto lähti liikkeelle. Hipoksi kutsuttukin yltyi heiluttamaan heille hattuaan, kun he ajoivat koulun porteista ulos. Riemu loppui lyhyeen, kun poika tajusi, ettei auto pysähtynytkään, vaan kiihdytti vain matkaansa.
”Hei! Senhän piti olla vain tien päähän asti!”
Turlouhgilta tuli vastaukseksi vain ilkikurista naurua. Hänen kaverinsa alkoi jo hermostua.
”Sinulla ei ole edes ajokorttia, Turlough!”
”Kuka sellaista tarvitsee?”
Pullean silmälasipäisen pojan kasvot alkoivat näyttää tuskallisilta.
”Käännytään takaisin koululle, jooko?”
Vastaukseksi tuli huvittunut hymähdys.
”Hidasta, ole niin kiltti!”
Turlough vastasi nauramalla ja kiihdyttämällä vauhtia.
”Olet väärällä puolella tietä, Turlough!”
”Tämä autohan on klassikko, etkös niin sanonut, Hippo?”
”Varo!”
Turlough katsahtaa eteensä, kun valkoinen pakettiauto pyyhältää vastaan kapealla tiellä. Refleksinomaisesti hän kääntää rattia oikealle ja ajaa heidät puiden välistä pellolle. Myös pakettiauto kääntää vastakkaiseen suuntaan, muttei niin jyrkästi kuin Turlough. Kuuluu rysähdys ja seuraavaksi Turlough tajuaa näkevänsä valoja ja värejä. Hän ei oikein tiedä, onko hän tajuton, hallusinoiva vai menettänyt näkönsä. Kunnes hän katsahtaa alas ja näkee itsensä, makaamassa maassa rusentuneen auton vieressä ja paljon ihmisiä pyörimässä ympärillä. Itse hän kuitenkin killuu korkealla ilmassa, katsellen itseään kuin linnun näkökulmasta. Hän pälyilee ympärilleen hämmentyneenä. Ja yllättäen näkee linnun aivan kasvojensa edessä. Lintu on häilyvä, eikä tarkemmin ajatellen edes elossa. Sitten loput linnun vartalosta ilmestyy, ja se onkin mies pukeutuneena outoon mustaan viittaan. Ja lintukin oli vain hänen päähineensä.
”Kuka sinä olet?” Turlough kysyy pöllämystyneenä.
”Ystävä.” mies vastaa, vaikkei kuulostakaan yhtään ystävälliseltä. Hän vaikuttaa lähinnä joltain surkealta pienibudjettisen lastenohjelman pääpahikselta.
”Missä minä olen?”
”Ei ole mitään syytä pelkoon.”
Mieshän kiertelee kysymyksiä, kuin paraskin poliitikko. Turlough alkoi jo kiihtyä.
”Kerro sitten kuka olet!”
”Olen vartijasi. Olen kiinnostunut sinusta.”
Turlough hyväksyi vastauksen ja katsahti jälleen jalkojensa alle maassa makaavaa itseään.
”Olenko kuollut?” hän kysyi huoli vivahtaen kasvoillaan.
”Nukut vain.” vastasi vartija, vaikkei Turlough edes kuunnellut vastausta.
”En taida välittää, vaikka olisinkin. Inhoan tätä planeettaa.” Poika totesi nuivasti.
”Haluaisitko lähteä?” kysyi vartija, mikä yllätti Turloughin.
”Onko se mahdollista?”
”Kaikki on mahdollista.”
”Hommaa minut sitten pois täältä, ole kiltti!” Helpotus ja toivo kiilui pojan silmissä, ehkä ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin.
”Mutta ensin meidän on keskusteltava ehdoista.” totesi vartija viekkaasti.
Sillä aikaa maan kamaralla Turloughin ruumis makasi liikkumattomana nurmikolla. Hänen vierellään istui koulun rehtori, sekä mitä ilmeisimmin lääkäri.
”Hän on kunnossa. Ei murtuneita luita. Vain pieni aivotärähdys.” totesi lääkäri mitaten maassa pötköttävän punapään pulssia. Rehtori pudistelee päätään vieressä.
”Ihme, että kumpikin heistä säilyi hengissä.” Hän käännähtää ympäri puhuakseen miehelle, joka ajoi valkoista pakettiautoa ja tutkaili arvioivasti antiikkiautoa, jonka pojat olivat runnoneet.
”Millaisia vahinkoja autosi kärsi, kenraali?”
Kenraali nostaa päätään auton takarenkaista ja hymähtää.
”Kolmikymmenvuotisella sotilasurallani en ole kohdannut yhtä tuhoavaa voimaa kuin tämän brittiläisen koulupojan aiheuttama kolari tänään.” Selkeästi tuohtuneena hän nousee auton luota ja kävelee rehtorin ja yhä tainnoksissa olevan Turloughin luo.
”Miten hän voi?”
”Hän on onnekas. Hän tulee kuntoon.” toteaa lääkäri.
Turloughin haamu killuu yhä taivaalla oudon lintumiehen kanssa. Poika tuijottaa tyhjyyteen edessään ja miettii syvään.
”Meillä ei ole paljoa aikaa. Minun täytyy saada tietää, että minulla on suostumuksesi järjestelyymme.” vartija painostaa matalalla äänellä. Turlough avaa suunsa sanoakseen jotain, muttei keksi mitään sopivaa vastausta.
”Tajuat, että olen mitä sopivin kumppani.” vartija jatkaa. Ja jos mies ei olisi niin pirun uhkaava, Turlough voisi jopa vannoa, että hän on epätoivoinen. Viimein hän nielaisee ja huokaa.
”Mutta murha? En usko, että voisin mennä niin pitkälle.”
”Sinä tuhoaisit yhden vaarallisimmista olioista koko universumissa!” vartija vakuuttaa. ”Hän kutsuu itseään Tohtoriksi.”
Turlough katsahtaa vartijaa epäuskoisena. Hän odotti, että vartija olisi jatkanut lausetta. Pelkkä Tohtori vaikuttaa hieman vaatimattomalta nimeltä universumin suurimmalle pahikselle.
”Mikset itse tuhoa häntä? Sinulla olisi sellaiset voimatkin.” Turlough kysyy ja viittaa ympärillään pyörivään limboon jossa paraikaa leijailee.
”Minua ei saa nähdä toimimassa näin. En voi olla mukana tässä!” vartija mylvii kärsimättömänä.
”Tarvitsen aikaa miettiä.”
”Ei ole aikaa! Kyllä vai ei?”
Turlough tajuaa näkevänsä valoja ja värejä jälleen. Hän alkaa haihtua.
”Älä lähetä minua takaisin maahan, ole kiltti!” poika huutaa selvästi ahdistuneena.
”Kyllä vai ei?” vartija toistaa. Juuri ennen kuin Turlough imeytyy valoihin hän vastaa.
”Kyllä!”
Samalla hetkellä vartija puhkeaa omahyväiseen nauruun ja Turlough katoaa ilmaan. Valo muuttuu pimeydeksi ja hän alkaa kuulla puheensorinaa ja ääniä. ”Hän herää.” kuuluu jostain kaukaisuudesta. Turlough avaa silmänsä ja pompahtaa istumaan huutaen. Hän pälyilee ympärilleen hermostuneena, samalla kun vierellä istuva kenraali tarttuu häntä käsivarresta.
”Rauhoituhan kaveri hyvä, koit pienen kolauksen.”
))))
