roolipeli - apocalypse [AINA MUKAAN]

Cherise Lynn Petrova hieraisi käsivarttaan jonka oli taaksepäin perääntyessä pamauttanut pöydän kulmaan. Mustelma siihen nousisi. Se oli kuitenkin pienin naisen huolenaiheista sillä hetkellä, sillä lauma kuolleita pyrki sisään valtavalla voimalla. Yksikseen nämä älyrajoitteiset olennot eivät olleet vaaraksi, mutta isommasta laumasta kannatti jo huolestua. Ja juuri sellainen pyrki kovasti sisään vaateliikkeeseen, ja tuskin kuluisi aikaakaan kun se läpäisisi vähäiset jäljellä olevat esteet. Kohta zombielauma vyöryisi sisään, ja se sai väreet kulkemaan pitkin Cherisen selkäpiitä. Ei nainen enää ollut aikoihin pelännyt kulkijoita, mutta todennäköisesti ne koituisivat vielä joku päivä ennen eläkeikää hänen kohtalokseen. Ja ilman asetta se saattoi tapahtua hyvinkin pian.
Jokainen näytti kapuavan kiireellä portaisiin, jonne ryhmänjohtajan roolin ottanut Javier heidät komensi. Todellinen johtaja olisi kuitenkin jäänyt huolehtimaan siitä, että jokainen hänen jäljessään oleva pääsisi turvaan. Tokihan Cherise ymmärsi että mies oli huolissaan Rigelistä, ja ottikin pojan käsivarsilleen ylös lähtiessään. Mutta hieman outoa oli, että Chavez oli niinkin isällinen poikia kohtaan vaikkei ollut noille sukua. Ehkä hän haki heistä jotain korviketta menettämälleen pojalle. Petrova oli kuullut tästä tapauksesta, vaikka ei siitä paljoa oltu puhuttu. Itse hän ei ollut sanallaankaan ilmaissut että oli itsekin jättänyt jonkun vastentahtoisesti jälkeensä, jonkun rakkaan ihmisen. Vaikka Cherise oli liittynyt tähän niin sanottuun "selviytyneiden ryhmään" jo jonkin aikaa sitten, niin kenellekkään hän ei ollut kertonut aivan kaikkea oleellista itsestään. Toiset saattoivat avautua ilman enempää uteluakin, mutta Cheriseä ei niin yhtään kiinnostanut puhua aiheesta. Jotkut olivat toki kyselleet kysymyksiä, ja niihin nainen oli vastannut mahdollisimman lyhyesti ilman ylimääräistä kuvailua.

Cherise oli mitä ilmeisimmin kääntymässä portaikkoon päin aikeinaan kavuta ylös niin kuin muutkin, mutta pysähtyi kuullessaan Tanyan mutisevan jotain Damonista. Hän oli jo aivan unohtanut miehen joka makasi nyt tajuttomana lattialla tiedostamatta millaisessa vaarassa olikaan. "Hitto", hänen huuliltaan pääsi. Javierille oli näyttänyt olevan helppoa jättää Hassell zombieruoaksi. Cherise ei ollut uskonut että mies pystyi kävelemään niin kylmän viileästi pois edes vilkaisematta Damoniin. Varsinkin, kun tuo makasi siinä tiedottomana hänen takiaan. Cheriselle se oli helppoa. Shayn jälkeen hänelle ei ollut jäänyt eikä tullut ainoatakaan niin tärkeää henkilöä, että nainen olisi alkanut säälimään tätä. Hassell oli hänelle kaikkea muuta kuin tärkeä. Mies oli ärsyttävä, ja Cherise oli hänelle yhtä kuin tuhkakuppi. Siltikin, oliko hän auttanut henkensä uhalla miehen pojan kanssa turvaan vain, jotta tuo hetken päästä syötettäisiin kulkijoille? Cherise pyöritteli päätään pari sekuntia, mutta kumartui sitten miehen vierelle ja läpsäisi tätä muutaman kerran voimalla poskelle. Hän tarttui tuota paidan kauluksesta ja ravisteli, mutta ei saanut mitään vastakaikuja tolkuissaan olemisesta. Hengissä mies kuitenkin oli, sillä pulssi tuntui. Aikaa ei ollut tuhlattavaksi, ja päätös piti tehdä nopeasti mikäli halusi selvitä yläkertaan. Cherise kietoi kätensä miehen käsien ympärille, ja lähti laahaamaan tuota portaikolle päin Tanyan tullessa kuitenkin pian auttamaan. Petrovalla oli ruumiillista voimaa keskivertonaista enemmän, vaikka olikin muuttunut vuosien myötä kalpeaksi luurangoksi. Damon ei ollut kaikkein isokokoisin mies, mutta tarpeeksi painava siihen, että Cherisen täytyi käyttää kaikki puhtinsa jotta tuon niin sanotusta kantamisesta tulisi yhtikäs mitään.
Portaat, niistä koitui ongelma. Kun mies saatiin vihdoin raahattua sinne asti, niin räsähti. Silloin ulko-ovi petti lopullisesti haljetessaan kahtia. Oviaukko oli täynnä kulkijoita, jotka yrittivät ängetä kaikki samaan aikaan sisään, ja onnistuivatkin siinä jopa kiitettävästi. Paniikki nousi pintaan, ja Cherise alkoi hädissään vetämään miestä ylös portaita. Damonin vartalo saisi valtavasti ruhjeita, mutta vielä tuo kiittäisi naista siitä että oli ylipäätään selvinnyt hengissä. Petrova ainakin kovasti toivoi olevansa vielä silloin hengissä kuulemassa kiitokset. "Suojaa minua", hän sanoi kipakasti Tanyalle toivoen että edes hänellä oli jonkinlainen ase. Nyt Cherisen laahatessa Damonia yksin ylös portaita, taakka kaksinkertaistui, mutta toisaalta lähestyvä kulkija-armeija antoi sopivasti puhtia niin että Cherise uskoi kovan ponnistelun kantavan tulosta. Damonin olisi parasta osoittautua ajan mittaan arvokkaaksi, sillä tämä oli jo toinen kerta saman päivän sisään kun Cherise pelasti hänen nahkansa.



Attachment Deleted
//ääh sori jos ette jaksas lukee mitään kauhian pitkiä rooleja, unohuin kirjottamaan :'D:

//Roolin ihan just Siriuksel... järjestän vaan mun huoneen ja teen roolin loppuuu.

dean garrett wesley - askelsi rauhallisin askelin kaupungin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan sisällä. Hiljalleen mies alkoi heittelemään kaupan lähes tyhjien hyllyjen viimeisimpiäkin ruokatarvikkeita, käteen osuen mm. pari säilykepurkillista valmisruokaa, sekä pienehkö sipsipussi. Herkut eivät olleet niinkään herran mieleen, mutta tilanteen tullessa kyllä hän ne mieluusti vastaan ottaisi - kunhan vain kukaan muu ei niitä saisi. Kyllä, myönnettäköön, että ajatus kuulosti jopa yllättävän itsekeskeiseltä tilanteeseen verraten, mutta se ei tummaveristä kiinnostanut. Itsekeskeinen hän oli, ja tulee aina olemaan, ajoista riippumatta. Ja jos totta puhuttiin, ei hän edes pitänyt tuota niin kutsuttua "vaikeaa aikaa" läheskään niin pahana, kuin vielä vuosi sitten oli kuvitellut. Kylmäsydämisenä se oli oikeastaan suhteellisen helppoa, jos nälkä iski, etsi vain käsiinsä joko mahdollisen ruokakaupan, taikka sitten päätyi vain ampumaan kuulan seuraavan vastaan tulevan ihmisen kalloon. Niin raa'alta kuin se kuulostikin, ei se Deania niinkään kiinnostanut. Jos ruokaa ei ollut, ei hän odottaisi seuraavaa kahta viikkoa löytääkseen yhden typerän ruokakaupan, taikka talon. Ja herra itse ainakin oli ymmärtänyt, että laki ei enää ollut voimassa, joten miksipä ei vain otettaisi ilo irti koko touhusta?

Rauhallisesti vihellellen yhtä ainoista lauluista joita herra enää edes muisti, sulki hän reppunsa vetoketjun. Koko kauppa oli kirjaimellisesti tyhjä, lähes rikkinäisiä hyllyjä ja kassakonetta lukuunottamatta. Ruokaa ei enää ollut, ja kaikki juotava oltiin luultavasti viety mukanaan jo aikoja sitten, jonka myötä mies lähti ottamaan askelia kohti rikkinäistä ulko-ovea. Wesley tunsi olonsa tarpeettomaksi kaupassa, joka ei pitänyt sisällään enää mitään laisinkaan mielenkiintoista, joten otti tehtäväkseen lähteä rakennuksesta - mahdollisesti kiertelemään kattoja tapansa mukaisesti. Reppu oltiin ovelle saavuttua heitetty selkään, ja mustan värityksen saanut pistooli oltiin otettu tiukkaan otteeseen herran oikeaan käteen, vasemman käden levätessä vyöhön kiinnitetyssä asekotelossa, jos toiselle aseista sattuisi olemaan tarvetta. Tummaverinen vetäisi syvään henkeä, astuen sitten ulos liikkeestä valmiina käyttämään asettaan tarpeen tullessa - joka jäi kylläkin tarpeettomaksi. Kulkijoita ei lähimailla ollut, itseasiassa jokainen niistä tuntui olevan piirittäytyneenä suuremman kerrostalorakennuksen ympärille kadun toisessa päässä, luultavasti ihmislihan perässä. Olkapäitään rennosti kohauttaen mies päätyi jatkamaan matkaansa rakennuksen sivukujalle, jossa palotikkaat sijaitsivat. Mahdollisesti apua tarvitseviin ihmisiin hän ei huomiotaan niinkään jaksanut kiinnittää, eihän mies edes heitä tuntenut. Joten koko tilanteen omaan varjoonsa jättäen, mies painoi pistoolinsa sille tarkoitettuun koteloon, lähtien sitten kapuamaan tikkaita ylöspäin.

Ylös pääseminen ei vienyt kauaakaan, eikä siis aikaakaan kun herra tepasteli jo rauhallisesti pitkin katon epätasaista pintaa. Pieniä, kuivumattomia vesilätäköitä oli siihen syntynyt viime sateen jäljiltä, mutta niihinkään hän ei huomiotaan jaksanut kiinnittää. Sen sijaan miehen katse lipui rakennusten välimatkoihin, jotka eivät paljoakaan metriä tai kahta ylittäneet - ja sen matkanhan herra entisenä urheilijana ylittäisi leppoisasti. Noin kolmen metrin vauhdin otto, ja seuraavaksi Wesley kävelikin pitkin viereisen rakennuksen kattoa. Jos totta puhuttiin, ei tuo ensimmäinen kerta ollut kun herra katoilla pomppi, hän oli ennemminkin ottanut sen tavakseen. Kattojen kautta kulkeminen oli osoittautunut huomattavasti turvallisemmaksi tavaksi liikkua suurkaupungissa kuin kaduilla kävellen, jonka herra teki vain tarvittavissa tilanteissa. 

- laita vaikka heräileen, melkein kaikki muut roolijat kun on kadonnu :'DD

mmm, herätän sen sit vähän ajan päästä, en rooli varmaa enää tänä iltana mut huomenna varmaa

//Kuinka tää on edes mahdollista...kyl munki Busterin roolit, mut silti kokoajan yhden henkilön hahmojen roolit ingoorataa...

//Sirius tappaa niit zombei sen yhden katanal riehujan kaa...Busterin ne sit ettii joskus...Rigelil ei tarvi pelaa ja Siriukselle odottelev vastausta siihen, et miten suhtautuu apuun.