KATTILAN JOULUKALENTERI 2017

Juurikin näin!!

Oh, upeeta!!! :DDDDD <3 Pääset kyllä ihan viralliseen kuvitustiimikeskusteluunkin jos haluat, sinne heittelen aina jotain vapaavalintaisia aiheita. Mut voit toki toimia fanitasollakin, mjt saatan silti julmuuksissani mainita sun kuvitustoiminnasta tossa aloitusviestissä >8---)))

ja mulle ainakin käy ihan mikä väri vaan mut voithan sä tehä siitä vaikka äänestyksen. (Meinasin sanoo että älä pls tee kuitenkaan violetti-keltasta mut sit mietin et varmasn teet jos sanon :DDDDD mut sun piirtämänä seki ois varmaa huippuhieno)

Saanko mä olla vihree tai oranssi?

Ei sit

5. LU(UK)KU - 12 394 278 560km/h

Milziu käveli käytävää yksin. Hän oli matkalla aluksen liki pyrstöpäästä aivan sen kuonoon, jossa komentosilta oli. Hän uskoi saavansa sieltä lisätietoa tästä matkasta, jolle oli lähdetty täyttä häkää. Lisäksi häntä kiinnosti suuresti kaukosiirrinoperaattorin harjoittelijanpaikka. Olihan hän nuori, juuri työskentelyikään tullut katti ja siten hänenkin odotettiin ennemmin tai myöhemmin löytävän oma roolinsa katistosta. Epäilys kuitenkin kalvoi hänen mieltään: paikkaa oli varmasti hakemassa kourallinen muitakin katteja, eikä Milziu osannut itsekään perustella, miksi hänet olisi pitänyt valita sinne jonkun muun sijaan. Hän huokaisi epätoivoisesti ja pohti mitä olikaan tekemässä, olisi tuntunut melkein paremmalta idealta vain kääntyä takaisin.

Mutta sitten seuraavaan käytäväosioon johtava ovi avautui ja sieltä asteli ulos haukotellen itse försti, joka käveli samaten hakemaan käytävillä kiertävästä kärrikanttiinista itselleen teetä. Hän otti tarjoilijakatin teen vastaan, ojensi shillingin maksuksi ja kiitti. Milziu epäröi hetken ja päätti sitten kumminkin uskaltautua Miopodin puheille.
’’Öh, hei, Miopod, oletan?’’, hän kysyi. Miopodilla kesti väsymykseltään hetki reagoida nimeensä.
’’Hmm, hm? AA! Aivan, kyllä, olen!’’, hän sanoi ja valpastui: ’’Ja te olette...’’
’’Milziu’’, Milziu vastasi välittömästi ja Miopod näytti aikovan jo kysyä toista kysymystä, ’’Tuskin tunnette minua: en ole vielä millään työosastolla, eh, oikeastaan asiani koskee harjoittelijanpaikkaa...Onko sinne jo pyrkinyt paljon katteja?’’
Miopod nyökkäili ymmärtäväisesti ja siemaisi teestään.
’’Muutamia, tosin nykyinen operoijamme ei oikein pidä tästä harjoittelija-ajatuksesta... Hän taitaa olla enemmän sellaista yksintyöskentelevää sorttia’’, Miopod selosti, mutta nähdessään Milziun ilmeen hän kiirehti sanomaan: ’’Mutta totta kai siellä on tilaa uusille harjoittelijoille, tule vain, hän pitäisi sinusta varmasti!’’
’’Niin... En tiedä. Ehkä minä sitten menen vielä’’, Milziu mutisi, ’’Tuota... Eikö teidän pitäisi olla ohjaamassa alusta?’’
’’Autopilotti kyllä pitää meidät oikealla reitillä. Ajattelin ottaa nokoset, en nukkunut koko yönä ollessani niin innoissani joulus-... siis matkasta’’, Miopod selitti tohkeissaan ja siirsi katseensa tassuihinsa peittääkseen nolostumisensa: muut katiston jäsenet olivat nauraneet hänelle hänen miettiessään vain joulua siinä, missä muut katit pohtivat matkan tieteellisiä ja taloudellisia etuja, kuten lunta. Milziu oli jo lähellä heittää hyvästit ja lähteä takaisin, mutta tuli sitten toisiin aatoksiin:
’’Tuota... Olen jo pitkään halunnut sanoa, että... Minä ymmärrän sinua. Tai siis luulen ymmärtäväni. Sitä, miksi odotat joulua ja...’’ Miopod kohotti katseensa kuunnellakseen, ’’En vain voi käsittää, kuinka muut voivat ajatella vain lunta ja... Jäätelöä ja...ja...’’
’’Joulukissan hakkaamista?’’, Miopod ehdotti. Milziu naurahti: ’’Niin, sitäkin’’
Hetken hiljaisuuden jälkeen Miopod sanoi: ’’En tiedä... Tuntuu silti vähän tyhmältä uskoa koko juttuun’’
’’Niin mutta... Pitäähän jonkun aina uskoa! Siihenkin, mihin muut eivät jaksa uskoa’’, Milziu sopersi. Miopod hymähti ja siirsi taas katseen jalkoihinsa, mutta tällä kertaa hymyillen.
’’Sinähän kuulostat ihan jeemolta’’, hän naureskeli.
’’Häh? Ei, ei, en minä-’’’
’’Ymmärrän kyllä. Ja taidat olla ihan oikeassa’’, Miopod vakavoitui. Oli hyvä tietää, etteivät kaikki sittenkään pitäneet ajatusta joulusta ihan typeränä.

Milziu tällä kertaa oli se, joka siirsi katseen tassuihinsa. Hän koitti keksiä nopeasti sanottavaa, mutta sitten tapahtui jotain:
Valot välähtivät. Kerran, sitten toisen.
’’Mitöh’’, Miopod mutisi katsoessaan lamppuja, jotka olivat alkaneet vilkkua ja rätistä.
’’Sähkökatkos?’’, Milziu kysyi ja katsoi lamppuja huolissaan.
’’Varmaan... Oi voi...Voi ei!’’, Miopod parahti ja lähti välittömästi juoksemaan kohti komentosiltaa: Autopilotti ei toimisi ilman sähköä.
Kuului zzz-ääni ja valot sammuivat kokonaan. Yksi lampuista räsähti ja tiputti pari kipinää, jotka hetken olivat huoneen ainoa valo, kunnes nekin hiipuivat heti perään ja tuli pilkkopimeää.
’’Sähkökatkoksen syytä tutkitaan, ei paniikkia!’’ järjestyksenylläpitäjät huusivat ja alkoivat jakaa taskuvaloja pimeydessä.

Milziu otti taskuvalon vastaan ja heristeli korviaan pimeässä: hän oli ollut kuulevinaan ruokakärryn renkaiden liikkuvan... Hetkinen. Kallistuiko alus vasemmalle? Kaikkien kattien hännät alkoivat osoittaa oikealle niiden yrittäessä säilyttää omistajiensa tasapainon. Miopodin tee alkoi valua alas kupistaan. Yhtäkkiä alus pyörähti: sekunnissa koko lattia muuttui seinäksi ja Milziu ja muut tunsivat tippuvansa alas pimeyteen kaiken irtonaisen mukana. Katit kirkuivat ja Milziu peitti tassuillaan silmänsä, vaikkei pimeydessä muutenkaan olisi mitään nähnyt. Sekunti ja he kaikki iskeytyisivät alapuolellaan olevaan koneen seinään.

Kaiuttimista kantautui tietokoneen naisääni:
’’Painottomuus’’

Hetkessä tippuminen lakkasi ja kaikki koneen sisässä alkoi leijua. Pelko vaihtui häkellykseen. Käytäväosion takaovi aukesi ja sieltä astui sisään joku, joka veti vivusta. Tällä kertaa tietokone sanoi:
’’Otetaan käyttöön: Varavirta’’
Valot syttyivät jälleen päälle. Milziu käänsi katseensa ovelle, ja siellä seisoi, tai siis leijui, kahvasta kiinni pitäen aseupseeri, joka näytti siltä, kuin hänet olisi juuri oltu herätetty kesken makeiden päiväunien.
’’Mitä pällistelette? Toimikaa!’’, hän ärähti ja leijutti teippilaatikollisen keskelle käytävää.
’’Kaikki täytyy saada takaisin paikoilleen, ennen kuin painovoima palaa!’’, Renak sanoi ja pisti katit laittamaan irtaimistoa takaisin paikoilleen jeemoteipin avulla. Jeemoteippi - tuo kaikkien teippien teippi, ja kenties avaruuskansa Jeemojen ainoa sellainen keksintö, jota katit osasivat arvostaa. Milziu nielaisi. Totta puhuen hän hieman kammosi aseupseeria, joka vaikutti aina enemmän tai vähemmän vihaiselta. Miopod oli poistumassa toisesta ovesta komentosillalle. ’’Odota!’’, Milziu huudahti ja kiirehti hänen peräänsä painottomuudessa uiden.

’’Älä anna painottomuuden hämätä, olemme yhä vaarassa’’, Miopod sanoi painokkaasti oven sulkeuduttua heidän takanaan. ’’Sähköjen mentyä autopilotti ja moottori sammuivat. Varavirran käynnistettyä moottorin uudelleen kone lähti kulkemaan täyttä vauhtia... Ilman ohjausta’
’’...Tarkoitatko, että olemme tällä hetkellä aluksessa, joka on täyttä häkää matkalla kohti omaa tuhoaan?’’, Milziu kysyi.
’’Se kuulostaa aika pahalta... Mutta kyllä, kuta kuinkin’’, Miopod sanoi ja kovensi tahtiaan. ’’Emme vain huomaa sitä ennen kuin painottomuustila lähtee pois päältä akun varavirran loppuessa... Tai törmätessämme.’’
’’...Kuolemmeko me?’’
’’Emme, jos ehdimme ajoissa komentosillalle. Ja jos kuolemme, se todennäköisesti käy hyvin nopeasti, joten turha sitä on murehtia’’
’’...Aaivan.’’

KOMENTOSILLALLA

Angelus sukelsi kierreportaita alas.
’’Otin Peten Nintendon pois, mutta generaattori on yhä ylikuumentunut. Se tarvitsee jäähtyäkseen vähintään 30 minuuttia, mutta tällä vauhdilla mentäessä varavirtaa riittää enää kymmenen minuutin ajan’’
Miopod kääri hihansa ’’Ei jos se minusta on kiinni! Missä Tommi on?’’, hän kysyi, tarkoittaen viestintäupseeria, joka hoiti myös kaukosiirrinoperaattoria. ’’Ei ole näkynyt’’, Angelus vastasi.
’’Voi ei... Hetkinen, Milziu, sinähän halusit harjoittelijaksi? Niin, niin, hienoa, tässä sinulle ensimmäinen tehtävä: istu tuohon tuoliin, kuuntele ja tee täsmälleen kuin minä sanon’’
’’En usko, että os-’’
’’Hys! Istu!’’, Miopod komensi ja Milziu istuutui ja katseli järkytyksen vallassa kaikkia edessään olevia konepöydän nappeja ja mittareita.
’’Etkö voi vain jarruttaa?’’, Milziu kysyi epätoivoisena.
’’Jarruista ei ole mitään hyötyä tässä nopeudessa, ne vain hajoavat’’, Miopod vastasi. ’’Meidän on manipuloitava itse moottoria.’’
’’Miopod hyvä, se on mahdotonta! Vaikka onnistuisitte, teidän olisi saatava vauhti ainakin miinuksen puolelle, jotta virta riittäisi!’’ Angelus huomautti.
’’Siinä tapauksessa me teemme sen, mikä on mahdotonta!’’ Miopod sanoi päättäväisesti ja tarttui ruoriin.
’’Minä koetan saada koneen mahdollisimman turvalliselle kurssille. Milziu, aloita painamalla painetta säätelevää nappia... Se keltainen, suorakulmion mallinen nappi. Hienoa, paina sitä hitaasti kolme kertaa...’’, Miopod alkoi jakamaan ohjeita parhaansa mukaan. Hän liikautti ruoria hiuskarvan verran oikealle. Tässä vauhdissa jo se tuntui melkoiselta mutkalta kattien vatsoissa.
’’Navigointilaite ei toimi’’, Miopod sanoi huomattuaan konepöydässään olevan ruudun jäätyneeksi. He olivat varmasti jo nyt eksyneet alkuperäiseltä kurssiltaan ja sen löytäminen uudestaan veisi päiviä. Sikäli jos he nyt selviäisivät elossa. Miopod jatkoi ohjeiden jakamista. Hän ei ollut pätevin katti hommaan itsekään, mutta muitakaan ei siihen hätään löytynyt. Hän yritti parhaansa mukaan nähdä, mitä aluksen edessä oli tulossa, mutta vauhti oli niin kova, että kaikki minkä he ohittavat, näytti vain epämääräisiltä viivoilta. Vauhti ei vieläkään ollut hidastunut.
’’MIKÄÄN ei toimi!’’, Milziu parahti, kun havaitsi, ettei nappien painelemisesta tapahtunut mitään.

’’STRCT PRST SKRZ KRK’’ kuului hirvittävä ääni koneen kyljestä.
’’MIKÄ SE OLI?’’, Milziu ja Angelus huusivat yhtä aikaa.
’’Ilmeisesti ohitimme jotain liian läheltä’’, Miopod sanoi hammasta purren. Angelus huokaisi. Aluksen upouusi maalipinta olisi nyt entisensä.
’’HETKINEN!’’, Milziu huudahti, ’’Vauhti laski törmäyksen seurauksena!’’
Miopod katsoi mittaria. Milziu oli oikeassa.
’’Angelus, kuinka monta törmäystä uskot aluksen kestävän?’’
’’En yhtäkään’’
’’Angelus!’’
’’Hyvä on, hyvä on! Todennäköisesti kone kestää äskeisen kaltaisia törmäyksiä vielä ainakin tusinan, mutta kaikki sen komeus tulee olemaan tiessään!’’
’’STRCT PRST SKRZ KRK’’, kone huusi jälleen Miopodin kääntäessä ruoria. Angelus oli pyörtyä.
’’Se toimii!’’, Milziu huusi. Miopod jatkoi hienovaraisten törmäilyjen yrittämistä ja taivasteli samalla päässään ajatusta siitä, ettei hän koko pitkän uransa aikana ollut koskaan kuvitellut joutuvansa jonain päivänä runnomaan alusta tarkoituksellisesti. Viidennen törmäyksen aikana kuului:
’’PLÄTS’’
Komentosalin ikkunaan liimautui puunvarren kokoinen lonkero.
’’Kautta Gekkosen!’’, Miopod huusi säikähtäneenä.
’’A-ajoimmeko me juuri’’, Milziu aloitti
’’...krakenin päältä?’’, Angelus lopetti.
’’...Ilmeisesti’’, Miopod henkäisi, ja tuijotti edessään olevaa valtavaa, elotonta lonkeroa, joka oli kiinnittynyt lasiin imukupeillaan.

Oi ihanaa olla päähenkilönä!
+ nauroin tolle kuudennelle luukulle, noi nimet oli ihan parhaita samoin kuin mm. usko-tai-älä -laki ja lol-apua-liike 😂