KATTILAN JOULUKALENTERI 2017

perinteitä pitää kunnioittaa :--DDD


rekulle terveisiä <3

(en sais varmaan paljastaa mut sä tulet mukaan tarinaan... sun hahmo on sit aika erilaisessa roolissa mitä viime vuonna... mhmnhm )

jes, tää scifi-teema on ihan mahtava idea :-D

ootan innolla jatkoa!

ääääääää haluun nähä sen luvun D: tuun hulluks

apUA 
se on Kaunis!

alan säätää ton kaa heti kun saan luvun kirjotettua :'D
itse asiassa voisin laittaa luvun ensimmäisen puoliskon jo tänne, jos lupaatte vielä palata lukemaan loputkin joskus :---DD

2. LU(UK)KU - Osa 1 

Ruuman ovi potkaistiin auki sellaisella voimalla, että se kaatua kolahti lattialle. Ilmaan nousi sankka pölypilvi, jonka keskelle astui katti tummissa laseissa ja istuvaakin istuvammassa laivastonsinisessä uniformussa. Hänen oikeassa tassussaan oli pistooli, joka osoitti kattoa, ja vasemmassa hän roikotti jotain paljon suurempaa tuliasetta. Pölyn laskeuduttua ruuma paljastui tyhjäksi. Katti nuuhkaisi kerran raskaasti ilmaa, ikään kuin hän olisi voinut haistaa mahdolliset läsnäolijat. Hän laski pistoolitassunsa alas ja komensi:
’’Etsikää.’’ Alempaa sotilasarvoa olevat, häntä huomattavasti lyhyemmät katit kiirehtivät sisälle yhtenä ryhmänä, ja alkoivat välittömästi katsella ympärilleen taskuvalojensa kanssa.

Katti kultareunaisessa puvussa asteli rauhallisesti ruumaan sotilaiden jälkeen.
’’Renak hyvä, oletteko aivan varmoja, että moinen voimankäyttö on tarpeellista?’’ hän kysyi. Renakin niskakarvat pöyhistyivät silkasta ärsytyksestä. Hän puristi tassunsa nyrkkiin, veti syvään henkeä ja kääntyi:
’’Minä olen aseupseeri, minä käytän aseita. Tai kerrohan, arvoisa Vanilijallinen, kuinka me muuten ottaisimme lainrikkojia kiinni, jos emme asein?’’
Vanilijallinen ei näyttänyt yllättyneeltä, vaan veti pukunsa sisätaskusta mustan opuksen, jonka kannessa luki kultakirjailuin:

Katiston Käsikirja
painos 253.

’’Ei taas tuota riivattua-'’, Renak oli sanomassa, mutta Vanilijallinen lausui hänen päällensä:
’’Pykälä 325: Jopa rikoksesta epäiltyjä, ja siitä tuomittuja, on kohdeltava kissantassujen pehmein ottein, ja heille langetettujen tuomioiden tulee olla ehdottoman harkittuja ja mielentasapainoa järkyttämättömiä.’’
’’Pyh, tuo laki on vanha’’
’’Ja yhä voimassa’’, Vanilijallinen huomautti lempeästi, ’’lisäksi heti tätä edeltää pykälä, jonka mukaan historiallisesti merkittäviä kohteita on kohdeltava arvokkaasti. Kehottaisin teitä välittömästi komentamaan komppaniaanne hienovaraisempiin otteisiin.’’
Renak veti syvään henkeä ja astui kaksi uhkaavaa askelta eteenpäin, suoraan Vanilijallisen eteen. Hän sanoi painokkaasti:
’’Kuules nyt, hyvä moraaliupseeri, minä tiedän, että päteminen on velvollisuutesi lisäksi mielipuuhaasi, mutta minä en aio tanssia sinun tai kenenkään muunkaan pillin mukaan asioissa, jotka kuuluvat minun työnkuvaani!’, hänen äänensä karkasi lähes huutavaksi loppua kohden.

Vanilijallinen katsoi Renakia silmiin tyynesti:
’’Kuten haluatte’’, hän vastasi ja työnsi opuksen takaisin taskuunsa, ottaen sieltä samalla pienen esineen, jonka Renak pisti heti merkille ja sanoi:
’’Uskallakin ja minä-’’
’’klik’’, kuului ääni, kun Vanilijallinen painoi napista saaden Renakin jähmettymään niille sijoilleen. Hän hymähti ja pisti kaukosäätimen taskuunsa.
’’Ja tämä puolestaan, sir Renak, kuuluu minun työnkuvaani’’, hän sanoi ja taputti hymyillen tassullaan paikalleen lukitun Renakin poskea kävellen sitten syvemmälle ruumaan.

’’Nämä ovat vuosisatoja vanhoja, korvaamattomia esineitä! Niitä täytyy kohdella mittaamattoman arvokkaasti, kuten pykälä 326 määrää!’’, hän komensi etsintäpartiota.
’’Sir, tai siis, dame, olemme käyneet läpi koko ruuman, mutta mitään ei löydy. Todennäköisesti kyseessä on ollut vain rotta tai-’’
’’Rotta? Kerrohan: mitä sinä tiedätkään todennäköisyyksistä?’’
’’Öh, minä...’’, nuori pioneeri nolostui ja tiputti katseen jalkoihinsa, ’’en paljoakaan.’’
’’Aivan, no niinpä niin. Tarkistakaa vielä koko ruuma vähintään kolmeen otteeseen’’, Vanilijallinen sanoi ja antoi katseensa kiertää huoneessa. Hän jäi hetkeksi tuijottamaan öljylamppua... Se näytti etäisesti tutulta.

’’Itse asiassa!... Itse asiassa olette oikeassa, kyseessä täytyy olla vain rotta tai...tai...’’
’’Gekko?’’, pioneeri jatkoi.
’’Aaivan’’, Vanilijallinen sanoi, ’’..tai ainakin jotain sinnepäin’’, hän jatkoi ajatuksissaan. Hän määräsi komppaniaa vetääntymään. Alokkaat marssivat ulos kömpelösti ja Vanilijallinen käveli mietteliäänä heidän perässään välimatkan päässä.
’’Ainiin’’, hän sanoi, ’’olin jo unohtaa.’’

Vanilijallinen tonki taskustaan säätimen ja painoi siitä.
’’minÄ HEITÄN SINUT LASTAUSLAITURILTA!’’, Renak jatkoi keskenjääneen uhonsa loppuun ja sitten näytti hetken hyvin hämmentyneeltä havaittuaan komppanian kadonneen.
’’Aivan, niin varmasti heitättekin'’, Vanilijallinen sanoi silmiään pyöritellen. Renak mutisi katkerana:
’’Vielä jonain päivänä...’’


...Kaksi viikkoa aiemmin:

’’Kuinka hienoa saada itse moraaliupseeri ohjaamoon!’’, Miopod intoili.
’’Hienoa? No jaa... Eihän minun työni nyt niin merkittävää ole’’, Vanilijallinen sanoi ja katseli konepöydän mittareita ja antureita kulmiaan arvioivasti kurtistellen.
’’Mutta harva tuntee moraalin yhtä hyvin kuin te!’’, Miopod jatkoi, hyvin varmana siitä, että hänen ihailunsa oli oikeutettua.
’’Harva tuntee lain yhtä hyvin kuin te’’, Vanilijallinen kuuli äänen päässään. Se oli yksi niistä muutamista ajatuksista, jonka hänen kollegansa - tai pikemminkin kilpailijansa -, sir Renak, oli onnistunut hänen päähänsä iskostamaan. Sillä olihan se lopulta täysin totta. Vielä joitakin vuosia sitten Vanilijallinen oli saanut moitteita siitä, että osa hänen päätöksistään oli ristiriidassa käsikirjan kanssa. Siispä pikkuhiljaa hän oli luopunut vanhoista periaatteistaan... Ja korvannut ne käsikirjalla.

’’Alus löytää kurssilleen ilman moraalintajuakin. Mutta ilman förstiä sen sijaan...’’ Vanilijallinen huomautti.
’’Voi älkää! Minä voin milloin vain napsaista päälle autopilotin, sen sijaan automoraalia en ole vielä nähnyt!’’
’’Totta. Ehkä minun pitäisi kysyä Trixieltä, voisiko sellaista kehitellä’’, Vaniljallinen sanoi ja merkkaili rakseja työolojentarkastuskaavakkeeseen. Seurasi hetken hiljaisuus. Miopod näytti selvästi puntaroivan, tohtisiko kysyä kysymystään:
’’Tuota...’’
Vanilijallinen kohotti katseensa: ’’Niin?’’
’’Tehän... Tehän luovutatte lupakirjoja?’’
’’Kyllä, mutta hyvin harkiten’’, Vanilijallinen vastasi tuntien olonsa epämukavaksi, sillä hän arveli joutuvansa jälleen kieltämään lupakirjan katilta. Vuosien aikana häneltä oli tultu kysymään lupakirjoja yhteen jos toiseenkin kummallisuuteen.
’’Niin, tuota, minä olen pohdiskellut ruumaa... Siellähän on kaikenlaisia... Vanhoja koneita’’, Miopod yritti ilmaista asiansa parhaansa mukaan kierrellen.
’’Voi Miopod hyvä, ei se käy. Asiantuntijat ovat löytäneet sieltä viime aikoina hyvin... Arkaluontoisia asioita’’, Vaniljallinen sanoi valittelevaan sävyyn. Miopod oli haljeta uteliaisuudesta kuultuaan sanan ’’arkaluontoinen’’, mutta jätti sitten utelemasta asioista enempää. Seurasi jälleen hetken hiljaisuus. Tällä kertaa Vaniljallinen näytti puntaroivan, voisiko moraaliupseerina kysyä jotain sellaista, mikä hänen mieltään askarrutti nyt.
’’...Sinähän tiedät koneista... Yhtä sun toista?’’ Vanilijallinen madalsi ääntään.
’’Kyllä! Tai siis... Ihan kohtuullisen paljon-’’
’’Oletko koskaan tutkinut vanhoja tietokoneita? Ja kun sanon vanhoja, tarkoitan satoja vuosia vanhoja’’
’’Olen lukenut niistä’’, Miopod nyökkäili yrittäen piilottaa innostuneisuutensa.
’’Minäkin olen lukenut kaikenlaista...’’ Vanilijallinen mutisi miettien samalla aikaisemmin kirjastossa tekemiään löydöksiään, joissa puhuttiin jotain Kattila-nimisestä paikasta. Hetken oltuaan ajatuksissaan hän terästäytyi ja sanoi:

’’Minä katson mitä voin tehdä sen lupakirjan eteen.’’

---

...jatkoa siis luvassa vielä :'D