KATTILAN JOULUKALENTERI 2016

totta kai se pääsi


käytin myös paljon aikaa siihen että muistelin millon siilien evoluutio päättyi ja sit googletin sen kahessa sekunnissa mut se oli hei vaikeeta

Pakko mennä lukee unikeskustelua

:----DD siellä kieltämättä onkin parempaa settiä mitä täällä joulukalenterissa :DDDDD okei ei oikeesti, renakin luvut parantaa tasoo hieman 

anteeks
älä itke
kato siilejä: 

no ne on kyl aika ihania kieltämättä

LU(UK)KU 13 RASPUTINISTA RAAVAAMPI

”There lived a certain man in Russia long ago... He was big and strong, in his eyes a flaming glow... Most people looked at him-”, pärähti soimaan herätyskellosta, jonka Rapu oli pistänyt tyynynsä alle. Rapu naukaisi makoisasti ja kääntyi toiselle kyljelle uinumaan. Ei hänellä ollut mikään kiire heräämiseen, kyllä hän voisi nukkua vielä viisi minuuttia. Tai ehkä jopa 15 minuuttia, jos niikseen tuli. Sen jälkeen hänen kyllä täytyisi mennä kertomaan Aarteen etsijöille unestaan, siinä oli ollut sellaista materiaalia, että muiden täytyisi kuulla siitä. Mutta sitä ennen hänen täytyisi nukkua vielä hetki, ollakseen aivan varma, että oli oikeasti nähnyt unen eikä vain uneksinut...
”Ra ra Rasputin, Lover of the Russian queen, There was a CAT that really was gone... Ra ra Rasputin, Russia's greatest love machine. It was a shame how he carried on...” soi taustalla Ravun vaipuessa takaisin uneen.

Kuusi tuntia myöhemmin Rapu heräsi. Hän nautiskeli hetken sängyssä makaamisesta, kunnes hän hätkähti kunnolla todellisuuteen. Kellon täytyi olla rutkasti yli puolen päivän, Aarteen etsijät olivat hyvinkin saattaneet jo ehtiä lähtemään.
Edes aamutoimia tekemättä Rapu säntäsi ulos talostaan etsimään Aarteen etsijöitä.
”Pete! MilZiu!” hän huuteli kaduilla Aarteen etsijöiden nimiä, muttei saanut vastausta. Häntä vastaan tuli kattilalaisia, jotka katsoivat hänen pinkomistaan huvittuneina, mutta jatkoivat matkaansa suorittamaan omia asioita.
”Huomenta, Rapu!” Angelus tervehti Rapua tämän saapuessa kahvilaan. ”Miksi tuollainen kiire?”
”Oletko nähnyt Aarteen etsijöitä? Sir Renakia, Adalmiiaa, Miopodia tai jotakuta?” Rapu sanoi hätääntyneenä. Angelus pudisti päätään, hän oli vasta äsken irrottautunut kirjoitusprojekteistaan hetkeksi ja tullut nauttimaan kupillisen teetä.
”Minä näin heidät...” Jp totesi nurkassa olevasta pöydästä. Rapu kääntyi Jp:tä kohti innostuksen kiillellessä hänen silmissään. ”He ehtivät jo lähteä.”
Jp pyöritteli kristallipalloa käsissään ja nautti selkeästi nähdessään Ravun pettymyksen.
”Mutta minä voin auttaa sinua”, Jp viittoi Ravun luokseen ja istutti tämän vastapäätä olevaan tuoliin. ”Katso kristallipalloon, ajattele Aarteen etsijöitä. Ajattele vuoria, mitä niiden takana on... Ajattele lunta... Mitä näet?”
Rapu tuijotti sinnikkäästi palloa, muttei nähnyt mitään muuta kuin oman naamansa heijastuksen pallosta. Sitten hän ajatteli untaan, ajatteli kirkasta lunta, joka siinsi kaikkialle minne hän katsoi unen alussa. Hän kuvitteli, miten Aarteen etsijät hortoilivat lumen keskellä, eksyneet katseet kasvoillaan.
Kristallipalloon alkoi muodostua kuva. Kuvassa kahdeksan kissan joukko taivalsi vuorten välistä solaa jonossa uupuneiden näköisinä. Lumesta heidän ympärillään pilkisti pieniä vihreitä kohtia, joissa kasvoi kieloja ja muitakin kauniita kukkia, joiden olisi pitänyt herätä vasta keväällä. Taivas oli sininen, kirkas aurinko loisti muttei lämmittänyt... Yksi kissoista kaatui, mutta ystäviensä avulla pääsi takaisin pystyyn ja jatkamaan matkaa.
Rapu tuijotti ihaillen kristallipalloa. Mahtoi olla siistiä olla profeetta, kun saattoi koska tahansa katsoa minne tahansa maailmassa, nähdä tulevaisuuteen, nykyhetkeen, menneisyyteen, saada ennustuksia...
Ravun kuvitelmat murenivat, kun hän tajusi tuijottavansa kännykän ruutua. Jp kristallipallon toisella puolella älypuhelintaan, josta video heijastui kristallipalloon. Rapu ei ollut nähnytkään kristallipallosta yhtään mitään, vaan oli koko ajan nähnyt heijastuman älypuhelimesta.
”Tuo on minun aiemmin saama näkyni, mutta voit kuvitella sitä omaksesi”, Jp kallisti päätään. Sillä ei ollut loppujen lopuksi väliä, ettei Rapu ollut nähnyt kristallipallosta mitään. Merkitys oli kuitenkin sama: Aarteen etsijät vaelsivat vuorten keskellä ja olivat aivan kunnossaa, ainakin sillä hetkellä.
”Minun täytyy lähteä heidän peräänsä”, Rapu sanoi ja nousi ylös penkiltä, huikkasi näkemiit kahvilan väelle ja painui ulos ovesta kellon kilinän saattelemana.
Hän kuitenkin tuli äkkiä toisiin aatoksiin ja palasi takaisin kahvilaan.
”Voisinko saada mukaani 800 millilitran mukin kuumaa glögiä sekä kymmenen joulutorttua?” Rapu kysyi kahvilanpitäjältä, joka teki työtä käskettyä.
Ruoat saatuaan Rapu oikeasti lähti pois kahvilasta kotiinsa, jossa puki ylleen lämpimimmät kamppeensa ja pikaisesti pakkasi välttämättömiä tarvikkeita.
Rapu oli valmis Aarteen etsijöiden takaa-ajoonsa.

Kilometrien päässä Kattilan kylästä vaelsi joukko kissoja vuorilla, matkalla kohti tuntematonta.
”Kuinka pitkä matka vielää?” kysyi Pete. Hän oli koko alkumatkan hypellyt innoissaan ja kulkenut joukon edellä kuin mikäkin johtaja, mutta olivat hänenkin voimansa uupuvat.
”Kuinka pitkä matka on tuntemattomaan? Hyvä kysymys”, MilZiu vastasi.
”Kuinka pitkään me olemme edes olleet matkalla?” Adalmiia ihmetteli.
”Varmaan muutama tunti, sanoisin...” vasta Ainojosefiina. ”Jos oikein tarkasti katsoo takaisinpäin, saattaa vielä nähdä Kattilan.”
”Tarkalleen ottaen olemme matkanneet 3tuntia, 16minuuttia 54sekuntia”, ilmoitti Miopod vilkaistuaan kelloaan. Hän oli hyvä ajankäytön suhteen, olihan hän Kattilan virallinen joulunodottaja.
Laahaava kävelytahti otti kaikkia hermoon, mutta he tiesivät, ettei heidän kannattanut kuluttaa kaikkia voimiaan heti alussa. Tai no, kaikki paitsi Pete.
”Olisikohan pian ruokatauon paikka?” Jutta kysyi ja katsoi muita hyvin muumimammamaisesti. Hän halusi välttää riitoja, eikä mikään ollut pahempi tunteidenmyllääjä kuin nälkä ja väsy. Hyväksyvää mutinaa kuului kattien suista, joidenkin heistä vatsat kurnivat jo runsaasta aamiaisesta huolimatta.
”Kuulostaa hyvälle. Olisiko hyvä taukopaikka vaikka sitten, kun olemme päässeet hiemaan parempaan tuulensuojaan? Vaikka tuon pienen mäen ylitettyämme, tuon joka on tuossa parisataa metriä eessäpäin?” Sibe osoitti matalaa lumikasaa.
Aarteen etsijöiden ryhdit paranivat heidän saadessaan tarkalleen määritetyn määränpään. Enää heidän pitäisi vähän jaksaa, niin sitten he saisivat ruokaa.

”Tarvitaanko me tuon nyppylän ylitykseen kiipeilyvälineitä?”
”No ei, se on niin matala ja loiva että kyllä sen pitäisi pystyä ylittämään ihan ilman mitään välineitä, kunhan vain tarpeeksi aikaa varataan.”
”Entä alas tullessa? Emme tiedä mitä toisella puolella on?”
”Se on sitten sen hetken pulma.”
”Kyllä me yhdessä selviämme kaikesta!”
”Pete on jo kerran viikon sisällä kierinyt mäkeä alas...”
”Voihan hän tarvittaessa tehdä sen uudelleen, eikö vain?”
”Eh...”
”Ei nyt sentään paikalle jämähdetä!”
”Nyt kiivetään tuon mäen yli, hyvin se menee.”
”Niin, eihän tuo ole edes mikään pahin kohta tähänkään mennessä.”
”Mutta nyt olemme väsyneitä...”
”Mennään nyt vain...”

Aarteen etsijät pääsivät turvallisesti kinoksen ylitse, vaikka yhdessä vaiheessa Peten jalka juuttuikin lumeen.
”No nyt ruokaa!”

Ruokailun aikana Aarteen etsijöiden mieliala parani huomattavasti. He söivät oikein maittavia jouluruokia (”Ha, muut kattilalaiset eivät varmasti saa näin hyviä porkkanalaatikoita ennen joulua”) ja pipareita. Sir Renak pakotti kaikki juomaan inkivääriteetä, väittäen sen olevan vain hyväksi heille. Vaikkei se kovinkaan hyvälle maistunut kovinkaan monen mielestä.
Sir Renak siemaili teetään termospullosta ja kuunteli korvat höröllä muiden rupattelua. Hän oli ollut harvinaisen hiljaa koko matkan ajan, ei ollut huomautellut mistään eikä antanut minkäänlaista palautetta sähläyksestä ja onnistumisista.
Sir Renak nousi ylös. Hän oli huomannut silmäkulmassaan liikettä, muttei tiennyt mistä liike tuli. Katti penkoi pikaisesti rinkastaan kaukoputkensa ja kohdisti sen liikkeen suuntaan. Siellä todentotta oli joku.
”Arabella?” sir Renak ihmetteli ääneen saaden toisten huomion itseensä. Pete nappasi kaukoputken hänen tassustaan ja kohdisti sen samaan suuntaan, kuin minne Renak oli katsonut:
”Siellä on Rapu! Rapu on tuolla, matkalla tänne!”
”Mennään häntä vastaan!” Ainojosefiina sanoi. He alkoivat kiireesti pakkaamaan tavaroitaan reppuihinsa.

Kun Rapu ja Aarteen etsijät kohtasivat toisensa, alkoi pitkä halaustuokio. Katit halailivat Rapua ja toisiaan jälleennäkemisen riemun ilostuttamina.
”Rapu, sinulla on varmasti joku syy tulla tänne”, sir Renak päätteli kysyvällä äänensävyllä. Rapu nyökkäsi ja aloitti: ”Minäkin näin unen viimeyönä.”
Katit tuijottivat Rapua korvat höröllä. Muutama meinasi valittaa siitä, miten olivat luulleet tämän uniasian jo käsitellyksi, mutta sir Renak viittoi heidät vaikenemaan.
”Rapu, sinähän näet unia koko ajan”, sir Renak sanoi, mutta hänellä oli tunne, ettei kaikki ollut niin kuin piti.
”Siinä unessa oli paljon yhteneväisyyksiä Rebdominen unen kanssa. Eikä sekään päättynyt hyvin”, Rapu kertoi. ”Tämä retki on aivan liian vaarallinen. Minä... Minä en usko, että kukaan teistä palaisi turvassa Kattilaan, jos jatkaisisitte tästä.”
”Rapu on oikea uniekspertti, jos hänen unessaan on joku järkevä sanoma niin sitä kannattaa kuunnella”, Jutta sanoi. ”Minun mielestäni meidän ei pitäisi jatkaa. Jo kaksi kattia on nähnyt unen siitä, miten tämä tutkimusmatka on tuhoon tuomittu. Eikö meidän kannattaisi edes varmistaa vaikkapa Trixieltä, että onko meidän varmasti järkevä lähteä havittelemaan vuorten takaisia aarteita?”
Hiljaisuus lankesi kattien keskuuteen, kun he miettivät Ravun ja Jutan sanoja.
”Siinä unessa oli myös epilepsiapizza”, Rapu sanoi varovaisesti. Pakokauhu tulvahti kuin salamaniskusta kattien keskuuteen. Jos unessa oli ollut epilepsiapizza, niin he eivät varmasti voisi jatkaa matkaa!









//että juu... Huominen on huomenna, vaikka oltaisiin huomisen puolella