KATTILAN JOULUKALENTERI 2017

Joo ei mitään. Ihmettelin vaan tätä hiljaisuutta

LU(UK)KU 7


’’Painottomuus: Pois päältä’’, kuului tietokoneen lempeä naisääni. Katit leijuivat huojentuneesti takaisin kohti lattiaa.

KRÄKS

’’KUKA EI TEIPANNUT ASTIOITA KANTTIINIIN???’’, sir Renak räyhäsi ja kiroili. Kaikki katit vilkaisivat nopeasti toisiaan ja nostivat sitten kuuliaina tassunsa. Renak asetti käpälän kasvojaan vasten. ’’Idiootit....’’, hän mutisi.
’’Itsepähän kysyit’’, Vanilijallinen sanoi ärsyttävän hyväntuulisesti.
’’Phäh!’’, Renak päästi suustaan, ’’Nämä katit eivät tiedä retoriikasta mitään!’’
’’Retro-Miikasta? Minä tunnen hänet! Hän on-’’ joku katti aloitti. Sir Renak vaiensi hänet mulkoilullaan.
’’Mitä ne tunarit ovat oikein dogsyilleet?’’, hän kiukkuili. 
’’En tiedä, mutta kuuleman mukaan Pete oli ladannut Nintendoaan pistorasiassa’’, Vanilijallinen sanoi naureskellen. 
’’Pete!’’, Renak päästi suustaan, ’’että tekisi mieli astua sen otuksen hännän päälle...’’
’’Älähän nyt. Pete on vain vähän sellainen hömelö’’
’’Minä sille hömelöt näytän!’’, sir Renak sanoi ja lähti saapastelemaan kohti komentosiltaa niin, että pikkukatit juoksivat pakoon. Vanilijallinen huokaisi.
’’Taas sitä mennään’’, hän sanoi ja lähti kävelemään hurjistuneen aseupseerin perään.


Vauhti oli hidastunut nyt jo niin paljon, että he olivat lähes pysähtymäisillään. Ohjaamon ikkunan pyyhkimet jumittivat krakenin lonkeroa vasten.
’’Toivottavasti se ei tule hakemaan takaisin jalkaansa’’, Milziu mutisi.
’’Lonkeroaan’’, Angelus korjasi.
’’Painottomuus: Pois päältä’’, kuului tietokoneen ääni kaiuttimista. Äskettäisen leijumisen jälkeen kaikki alkoi yhtäkkiä tuntua paljon raskaammalta ja katit laskeutuivat alas pehmeästi. Aluksen painottomuuden poiskytkentä toimi niin, että se leijutti alas hitaasti katit ja painavimmat esineet - sen sijaan kaikki pienet esineet tippuivat alas ilman estelyjä: leijailemaan lähteneet kynät varisivat alas.
’’Huh’’, Angelus sanoi kynäsateen väistettyään ’’generaattori lähti toimimaan taas.’’
’’Juuri ajallaan’’, Miopod sanoi ’’Nyt meidän täytyy löytää takaisin kurssille.’’

’’Apua’’, kuului pieni hätäinen ääni heidän yltään. Milziu, Miopod ja Angelus vilkaisivat kattoon yhtä aikaa: pieni katti roikkui kiinni kattolampusta peloissaan.
’’Pete! Mitä sinä siellä teet?’’
’’Minä leijailin tänne salakuuntelemaan teitä. Auttakaa!’’, Pete parahti ja sulki silmänsä peloissaan.
’’Mikset vain antanut koneen leijuttaa sinua äsken?’’, Milziu kysyi.
’’En uskaltanut!’’
’’Voi hyvänen aika’’, Miopod taivasteli.
’’Minä haen tikkaat’’, Angelus huokaisi ja oli jo lähdössä yläkertaan, kunnes komentosillan ovi avautui:
’’MISSÄ SE TUHOLAINEN ON?’’, Renak huusi ja tuijotti eteensä hurjistuneena.

Miopod, Milziu ja Angelus irrottivat katseensa katosta ja kääntyivät ovea kohti. 
’’Eeh... Ei ole näkynyt’’, Miopod sanoi.
’’Varmaan piiloutui jonnekin’’, Angelus vahvisti.
’’Minä näin kuinka hän juoksi ulos ovesta’’, Milziu lisäsi ja puri huultaan. Sir Renak potkaisi suutuksissaan vieressään olevaa suurta rautaputkea, joka tärähti niin, että korvissa kaikui.

’’TUMPS’’, kuului ääni heidän takaansa, kun Pete tipahti alas lampusta.
’’VAI NIIN’’, Renak jylisi,. ’’SIELLÄHÄN SINÄ OLET!’’
Pete nielaisi ja piiloutui heti Miopodin selän taakse.

’’MISSÄS SE SINUN NINTENDO OLIKAAN??’’, sir Renak nauroi pahantahtoisena.
’’EI NINTENDOA!’’, Pete parahti ja juoksi yläkertaan sitä pelastamaan.
’’Hyvä tietää!'’, sir Renak nauroi ja lähti heti perään.
’’Z-zzzuup’’, kuului vain, kun Vanilijallinen tuli ja painoi säätimestään. Hän tarkasteli ympärilleen sir Renakin tuhojen varalta, muttei huomannut muuta kuin lommolla olevan rautaputken.

''...Ette sitten ikinä viitsisi tulla paikalle hetkeä ennen viime hetkeä?'' Miopod kysyi. Vanilijallinen sivuutti kysymyksen:
’’Niin, tosiaan. Minä ja arvoisa kollegani tässä vain olimme tulossa kysymään, että mitä täällä oikein tapahtui?’’, hän kysyi lempeästi. Pete kurkisti alas kierreportaista: ’’Kuoliko se?’’, hän kysyi tarkoittaen patsaaksi jähmettynyttä Renakia. Vanilijallinen vain pyöritteli päätään huvittuneena.
’’Niin tuota... Pete taas erehtyi lataamaan Nintendonsa väärässä paikassa, minkä seurauksena generaattori sammui, minkä seurauksena moottori ja autopilotti sammuivat, minkä jälkeen varavirta lähti päälle, minkä seurauksena moottori käynnistyi, minkä seurauksena me aloimme matkata täyttä vauhtia ilman ohjaajaa, minkä seurauksena meidän oli tultava tänne ja pysäyttää alus, muttemme voineet käyttää jarruja, minkä vuoksi jouduimme törmäilemään erinäisiin asioihin, minkä seu-’’
’’Minkä seurauksena, aluksen maalipinta on entisensä!’’, Angelus päätti päättymättömän lauseen Miopodin puolesta ja huokaisi valittelevasti. ’’Teidän moraaliutenne: olkaa niin kilttejä ja antakaa minulle lupa käyttää konettamme huollossa ennen matkan jatkamista!’’
Vanilijallinen kuunteli selostusta korvat pystyssä.
’’Jaa-a... Minun täytyy kyllä ensin kysyä kapteenilta, voiko matkantekoa keskeyttää enää hetkeksikään.
’’Ei se käy! Olemme ihan eksyneet kurssiltamme, meidän on löydettävä välittömästi takaisin!’’, Miopod parahti. Silloin kone yhtäkkiä pysähtyi niin, että he kaikki olivat menettää tasapainonsa - ja sir Renak menettikin. Pete kurkisti jälleen yläkerrasta varovaisesti: ’’Kuoliko se?'’

’’Mitä tapahtui?’’, Milziu kysyi. Miopod säntäsi lähemmäs ikkunaa: koneen eteen oli laskeutunut valtava puomi. ’’...Mitä ihmettä’’, hän mutisi huolestuneesti. Pete oli kipittänyt alas ylhäältä ja tökki maassa makaavaa aseupseeria huolestuneesti.

’’Tervetuloa galaksin parhaille markkinoille! Tullimaksu, pyydän’’, kajahti aluksen oikealta puolelta. Miopod kiirehti oikeanpuolimmaiselle ikkunalle ja tosiaan: siellä oli jokin otus, mitä luultavimmin Tamandua, tullivirka-asussaan katsoen tätä paikalle pöllähtänyttä aluksen ilmestystä suurella mielenkiinnolla. Katit vilkaisivat toisiaan arvelevasti.
’’Öh... Paljonko maksu on?’’, Miopod kysyi mikkiin.
’’30 markkaa, 50 shillinkiä tai 149 00 190 pullaa'’, virkailija vastasi. Pulla oli todella kärsinyt inflaatiosta.
’’Me maksamme shillingeillä’’
’’Hienoa. Käpäläisellä, shekkinä vai siirrolla?’’
’’Öh...’’, Miopod kumartui pois mikkinsä ääreltä ja kuiskasi: ’’Onko kellään käteistä??’’ Katit alkoivat kaivella taskujaan. ’
’Täällä on!’’, Pete ilmoitti ja kaivoi sir Renakin lompakosta 50 shillingin setelin. Miopod otti rahan vastaan ja sujautti sen alas luukusta, josta se lensi suoraan tullivirkailijan eteen. Tulli-tamandua sieppasi rahan pitkällä kielellään ja asetti sen kassaansa.
’’Kiitos’’, se surisi: ’’Koneenne on tainnut kärsiä matkallanne? Meillä on loistavia korjaamoita, suosittelen käymään yhdessä sellaisessa’’
’’Niin, eh, jouduimme pysäyttämään aluksemme törmäilemällä asteroideihin, sillä vauhtimme oli niin kova. Onneksi onnistuimme kuitenkin pysäyttämään, muuten tullillenne olisi saattanut käydä hupsusti’’, Miopod selitteli vaivaantuneesti.
’’Onnistuitte?’’, tamandua nauroi: ’’Tuskinpa se vain törmäilystänne johtui: Me vain olemme laittaneet matkalle vaikka kuinka paljon magneettisia hidasteita. Ettekö huomanneet niitä?’’
Katit tuijottivat eteensä typertyneinä. Angelus vajosi lattialle sikiöasentoon: ''Aivan turhaan, ihan turhaan!'', hän voivotteli. 
’’Ai... No tuota... Ehkä me sitten käymme siellä korjaamossa’’, Miopod vastasi ja naurahti väkinäisesti. Puomi heidän edestään nousi, ja Catfish alkoi hiljaa lipua eteenpäin.



Tulli-tamandua naurahteli vielä pitkään aluksen kadottua näkyvistä. Niin huvittavaa hänestä oli, että nuo muukalaiset olivat luulleet, että oman koneensa tuhoaminen asteroideihin törmäilemällä olisi ollut heidän vauhtinsa hidastaja.
’’Miten sinä voit nauraa?!’’, hänen kollegansa kysyi järkyttyneenä.
’’Mitä?’’
’’Etkö kuullut? Kaikki hidasteet on hajotettu! Tästä seuraa miljardien tappiot!’’
’’MITÄ?’’
’’Jotkut ääliöt olivat törmäilleet niihin aluksellaan! Ette kai vain ole päästänyt ketään hämäriä tyyppejä kaupunkiin?’’


’’TERVETULOA KAPITALIIN - KAPITALISTISIN KAUPUNKI KOKO UNIVERSUMISSA!’’ vilkkui Catfishin edessä olevissa valotauluissa mitä luultavimmin kaikilla maailman väreillä...

Renak on vielä enemmän mun suosikki jo ton fonttikoon johdosta

:----DDDDD mun ei ees alunperin pitäny sisällyttää sitä tähän luukkuun mut jotenki sit tuntu tylsältä vaan jatkaa just samasta kohtaa mihin edellinen luukku jäi (tän takia mun kirjottaminen varmaan on niin kaoottista :DD)

tulossa olet, kunhan saan kirjotettua eteenpäin :')

LU(UK)KU 9 - Teetä ja todennäköisyyksiä

Partio saapui viimein valonlähteelle, joka osoittautui vihreäksi lyhdyksi. Sen vieressä oli ovi. Pelkkä ovi, ilman rakennusta.
’’...Mitäs tämä nyt on’’, Vanilijallinen ihmetteli katsellessaan ympärilleen. Hän havaitsi vain allaan olevan kynnysmaton, jossa luki:

KÄY PEREMMÄLLE

’’Eh... Ehkä pitäisi avata ovi’’, Milziu sanoi ja pelkäsi kuulostavansa aivan typerältä. Rebdomine kohautti olkiaan:
’’Syteen tai saveen!’’ hän sanoi ja riuhtaisi oven auki.

Sen takana ei ollut mitään.
’’...Onko tämä nyt sitten syti vai savi?’’ Pete uteli.
’’Ei savea: Kiveä!’’ sanoi Swordsman, joka ajatuksissaan ei ollut kuunnellut äskeisestä yhtään mitään, vaan keskittyi asteroidin pinnan tutkimiseen. ’’Kiehtovaa, kiehtovaa kiveä!’’ hän hehkutti kerätessään näytekappaleita koeputkiin.
’’En voi uskoa tätä!’’ Vanilijallinen parahti turhautuneena. Avaruus oli täynnä huijareita - olisihan tämä nyt pitänyt arvata.
’’Totta se on. Mitä te kuvittelitte asteroidien olevan?’’ Swordsman hämmästeli.
’’En puhunut kivistä!’’ Vanilijallinen parahti ja potkaisi yhtä kiveä edessään, joka lensi läpi oven... Ja katosi?

’’KRÄKS’’ kuului oven sisältä.
’’MITÄ HIIVATTIA?’’ kuului heti perään. Yhtäkkiä oveen ilmestyi tassu, joka veti tyhjyyden sivuun kuin verhon konsanaan. Ja sen takaa paljastui vihaisen näköinen harmaavalkea katti ja suuri pyöreän muotoinen huone täynnä kristalleja ja pulloja täynnä kuplivia nesteitä. Vanilijallinen punastui poskista korviensa kärkitupsuihin:
’’Öö... Anteeksi, luulimme, ettei täällä asu ketään.’’
’’Ovessahan lukee, että käy peremmälle?! Miksette käyneet?’’ katti kysyi vihaisesti mutta jokseenkin mielenkiinnolla.
’’Suokaa anteeksi, emme ymmärrä näin hienoa näkymättömyys...teknologiaa’’, Reb pahoitteli.
’’Taikuutta. Ei teknologiaa’’, katti korjasi, ’’olisihan se pitänyt tietää... Olisi tosiaankin pitänyt tietäää'', hän mutisi toivottomana.
’’Öh... Tietää mikä?’’ Milziu kysyi.
’’Tämä’’, katti vastasi, otti muistionsa ja alkoi merkata siihen rakseja mutisten: ’’Tiesin, tiesin... Ennustettavissa... Totta kai... Yllättävää... Varsin yllättävää...'’
Katit katsoivat toisiaan ihmetyksen vallassa. Kukaan ei tuntunut nyt lainkaan ymmärtävän, mitä oikein tapahtui.
’’Anteeksi, kuka te oikein olette?’’, Vanilijallinen tiedusteli.
’’Jp. Ja te olette?’’ katti kysyi ja katit olivat jo avaamassa suutaan vastatakseen, kun katti yllättäen jatkoikin: ’’Katteja. Olette katteja. Catfish on aluksenne. Erehdynkö?’’
’’Ette oikeastaan!’’ Rebdomine sanoi vaikuttuneena. Swordsman oli luopunut kivien keräilystä ja hypisteli nyt näkymättömyysverhoa tassuissaan lumoutuneena.
’’Niinpä. Tulkaa sisään, olen odottanut teitä. Aikaa ei ole paljon’’, Jp sanoi ja katosi näkyvistä verhon taakse. Katit vilkuilivat toisiaan epäluuloisina. Sitten verho avautui taas: ’’Tästä pääsee kyllä, älkää ujostelko’’ Jp sanoi ja teki taas merkinnän muistioonsa:
’’Nähtävissä...’’ hän mutisi.

Katit astelivat sisälle varovaisesti.
’’Varsin kotoisaa’’, Rebdomine sanoi ja katsoi kummastellen kaikkia ympärillään olevia esineitä, jotka mitä luultavimmin liittyivät jotenkin tähän niin kutsuttuun taikuuteen. Jp teki jälleen merkinnän muistioonsa.
’’Istukaa, olkaa hyvä!’ hän komensi ja osoitti pöytää, joka oli jaettu pieniin väriosioihin. Katit tekivät työtä käskettyä.
’’Otatteko teetä vai teetä? Muuta ei ole tarjolla’’, Jp kysyi.
’’Öh. Teetä?’’ Rebdomine vastasi.
Jp myhäili itsekseen: ''....Arvasin.’’
Jp otti ensimmäisen kupin, johon kaatoi kannusta merensinistä nestettä. Sitten hän laski kupin pöydälle, ja työnsi pöydän reunaa tassullaan: kattien yllätykseksi pöytä osoittautui pyöriväksi. Pöytä pyöri kunnes kuppi pysähtyi Vanilijallisen kohdalle.
’’...Arvasin’’, Jp mutisi ja teki merkinnän muistioonsa. Sitten hän katsoi Vanilijallista odottavana. Moraaliupseeri hätkähti ja nosti kupin tassuihinsa... Sen juominen tosin epäilytti häntä. Jp kaatoi uuden kupin teetä. Tällä kertaa neste oli sävyltään kromin oranssia. Se pysähtyi Rebdominen kohdalle. Jp teki jälleen merkinnän:
’’...50-50’’ hän mutisi. Pian pöytä pyöri jälleen: Swordsman sai juomakseen neonvihreää teetä, jota hän alkoi heti tutkimaan katseellaan. Milziun tee oli vaalea turkoosi. Petelle jäi viimeinen tee, joka osoittautui violetiksi. Jp teki taas merkintänsä.
’’Tuota... Mitä tämä on?’’ Milziu uskaltautui kysymään.
’’Sekö? Se on aivan tavallista teetä. Värjättyä tosin, sillä värit edustavat persoonia. Ja minä puolestani tutkin, kuinka persoonat vaikuttavat todennäköisyyksiin. Itse asiassa tutkin kaikkea, mikä vaikuttaa todennäköisyyksiin. Kaikkea, voisin jopa sanoa’’, Jp selitti heille, kuin se olisi ollut maailman itsestäänselvin asia.
’’...Aivan. Niin tuota... Emme suinkaan tulleet tänne asioiksemme juomaan teetä’’, Vanilijallinen muistutti.
’’Niin, niin, olette eksyneet kurssiltanne’’, Jp sanoi. ’’Autan teitä siinä pian, sillä ei ole niin kiire. Ette te kuitenkaan tule koskaan astumaan Kattilaan tassullannekaan.’’
’’Mitä!?’’ katit parahtivat.
’’Niin todennäköisyydet sanovat. Mutta ette te sitä usko. Mutta ei sen niin väliä...’’ Jp mutisi ja selaili muistiotaan. Pete siemaisi teestään ja irvisti sen kitkeryydestä.
’’Oletteko te oikeasti katti?’’, hän kysyi sitten. Samantien muutkin partion katit havahtuivat Jp:tä katsomaan ihmeissään. Eiväthän he olleet koskaan ennen törmänneet katteihin muualla avaruudessa, kuin kotiplaneetallaan ja aluksissaan.
’’Minä? Minä voin ottaa minkä tahansa muodon ikinä haluankaan’’, Jp sanoi kulmiaan kohottaen.
’’SIISTIÄ! Muutu lohikäärmeeksi!’’ Pete huudahti tohkeissaan. Swordsman katsoi Jp:tä suurella mielenkiinnolla, toivoen tämän toteuttavan pyynnön. Vanilijallinen asetti tassun kasvojaan vasten. Aina sai hävetä.
’’En ole mikään sirkusotus’’, Jp sanoi sen kuuloisena, että häneltä olisi pyydetty moisia ennenkin:
’’Mutta niin, tosiaan. Nyt siihen miksi todella olette täällä.’’
’’Vihdoin!’’ Vanilijallinen ajatteli. ’’Niin tosiaan, ajauduimme kurssilt-’’, hän aloitti, mutta Jp alkoi puhumaan samanaikaisesti:
’’Koko 158 vuotuisen urani aikani en ole koskaan nähnyt vastaavaa’’, Jp sanoi painokkaasti. Rebdomine kohotti kulmiaan ällistyneenä:
’’Kai tänne nyt muitakin on eksynyt? Emme me niin huonoja voi olla!’’
Jp sivuutti lausahduksen totaalisesti ja jatkoi puhumista:
’’Kukaan, ketkään tai mikään ei ole koskaan aiemmin onnistunut romahduttamaan todellisuuslaskentojani samalla tavalla, kuin te, katit. Ja minä sentään ennustin tähtien sodatkin’’, Jp mutisi ja pudisti päätänsä ymmällään.
’’Laskelmieni mukaan todennäköisyys sille, että kraken eksyisi tänne tänään, on häviävän pieni. Mahdollisuus sille, että koko Kapitali tuhoutuu muun kuin tähden räjähdyksen yhteydessä, on miinuksen puolella. Todennäköisyys sille, että joku särkisi kristallikolmion, oli... No se oli aina vain ajan kysymys, mutten silti osannut odottaa niin käyvän juuri tänään'', Jp selosti dramaattisesti.
’’Öh... Mitä tarkoitatte tuhoutumisella? Ja krakenilla?’’ Vanilijallinen kysyi huolestuneena. Jp käveli kristallikuution äärelle ja katsoi siihen.
’’Uusien laskelmieni mukaan... Kyllä... He ovat tulossa tänne. Nyt’’
’’Mitä?’’, katit eivät pysyneet lainkaan perässä. Jp pudisteli päätään kyllästyneen oloisesti. Hän käveli suuren kaapin luokse, avasi sen.
’’Nopeasti, tänne’’, hän komensi ja vetäisi jälleen sivuun näkymättömyysverhon, joka tällä kertaa oli naamioitunut kaapin taustalevyksi. Sen takaa paljastui tyhjä huone.
’’Nyt en ymmärrä’’, Vanilijallinen sanoi.
Ulkoa kantautui avaruusaluksen laskeutumisääni... Ei kai Angelus näin ajoissa voinut olla?
Jp katsoi Vanilijallista merkittävästi sanoen:

’Teitä etsitään.’’

---

edit: tää ei oo enää ''osa 1'' tää on koko luukku, mut luukku 10 on sit vähän pidempi

LU(UK)KU 10 - Diplokatiaa



Catfish oli parkkeerattu korjaamon eteen. Angelus oli jo työn touhussa ulkona, jakamassa ohjeita työskentelijöille ja maalasipa hän itsekin alusta aivan innosta puhisten. Sir Renakin hän oli pistänyt pitämään maalitynnyriä, ja aseupseeri näyttikin jopa tavallista tympääntyneemmältä kuunnellessaan Angeluksen höpinöitä siitä, kuinka mahtava alus oli ja mikä kaikki korjaamon maaleissa oli niin hienoa:
’’Tämä korjaamo on loistava! Muistuta minua, että uusimme tässä samalla myös lasinpyyhkimet, että pääsemme tuon lonkeron kaltaisista iljettävyyksistä eroon! Nuo nykyiset eivät tehoa edes gekkoihin.’’
’’Alentavaa’’, sir Renak marisi itsekseen kuuntelematta lainkaan Angelusta, ’’hyvin alentavaa.’’
’’Älkääs nyt, sir Renak hyvä, maalipöntön piteleminen on tärkeä tehtävä, johon ei ihan joka upseeri pysty!’’ Angelus sanoi reippaana.
Sir Renakin näytti siltä, kuin olisi juuri niellyt sitruunan.
’’Suorastaan nöyryyttävää’’, hän sanoi ja toivoi hartaasti, että maalipinnasta tulisi ruma.



’’Tosiaan, tähtienvälisessä neuvostossa on riittänyt kiireitä. Iso-B uhkaa erota avaruusmatkaajienliitosta, dogsyt vaativat yhä meidän erottamistamme ja Pohjois-Jalalla-Koreaksi haastaa yhä riitaa ruokalassa, minkä vuoksi on syytä pelätä lihapullasotaa, jos ne keksivät kuinka haarukasta saa katapultin’’, suurlähettiläs Aino selitti turvallisuusupseerille arkeaan. Jutta oli jäänyt alukseen vahtimaan turvallisuutta samaan aikaan kun Pete oli jäänyt asteroidille hoitamaan samaa hommaa... Vaikka todennäköisesti olikin vain vaaraksi itselleen että muille.
’’Työnne taitaa olla hyvin rankkaa. Turvallisuusupseerina tässä rauhallisessa aluksessa en voisi kuvitellakaan moista’’, Jutta vastasi ja koki toisaalta lähes kadehdintaa Ainon virkaa kohtaan: Turvallisuusupseerit eivät nauttineet kovin suurta arvostusta katiston keskuudessa, mikä ei edes ollut täysin Peten syytä... Paitsi suurimmaksi osaksi.
’’Öh’’, Miopod sanoi ruorinsa äärestä: ’’Tuolla ulkona on jotain tyyppejä, jotka näyttävät tahtovan päästä sisälle.’’
’’Päästä heidät sisään’’, Jutta komensi.
’’Heillä on virka-asut’’, Miopod lisäsi huolestuneena.
’’He tahtovat varmaan vain nähdä asiakirjoja’’, Aino sanoi, ’’Lienee rutiinitarkastus.’’
Miopod painoi nappia, ja ovi komentosillalle avautui. Sisään marssi kaksi virkapukuista tamanduaa.

’’Catfish -aluksen miehistö, oletan?’’ toinen tamanduoista kysyi ja esitteli virkamerkkinsä.
’’Öh, katisto, kyllä’’, Jutta korjasi.
’’Asiakirjat ovat ruumassa. Rekisteriote lienee Angeluksella, hän on tuolla ulkona maalaamassa. Olemme nauttineet suuresti vierailustamme kaupungissanne, Kapital on hyvin mielenkiintoinen paikka’’, Aino aloitti diplomatisointinsa. Tamandua nosti tummat lasinsa ja kohotti kulmiaan.
’’Öh, perin ystävällistä, mutta taidatte tietää itsekin, ettemme ole täällä asiakirjojenne perässä’’, Tamandua sanoi.
’’Öh, e-ei, emme olleet tietoisia siitä’’, Aino sanoi ymmällään. Hän ja Jutta alkoivat nyt tuntea olonsa jo huomattavasti varautuneimmiksi. Tamandua nyökkäsi toiselle merkin, ja kollega alkoi lukea mustasta kalenterista:
’’Syyte: Terrorismi, Kapitalin omaisuuden (hidasteiden) sabotointi miljardien edestä. Tuomio: 189 309 000 vuotta vankeutta jaettuna mieh- öh katiston jäsenien kesken, mikä tekee noin 241 465.561224 vuotta per katti. Ei mahdollisuutta ehdonalaisuuteen. Alus takavarikoidaan, samoin muu mahdollinen omaisuus. Sekä sokerit’’, tamandua luki syytteet. Jutta ja Aino näyttivät järkyttyneiltä.
’’Eiköhän se selventänyt, vai mitä luulette?’’ Tamandua naurahti kuivasti: ’’Noniin, menkää edestä, meidän on vietävä aluksenne.’’



’’Älä yritä, Jp! Me kyllä tiedämme sinun metkusi: Kerro meille missä terroristit ovat!’’, toinen otus, joka äänestään päätellen oli pihikintalainen, sanoi.
’’Minulla ei ole aavistustakaan mistä puhutte. Mutta kenties voin auttaa’’ Jp sanoi.
’’Parasta olisi!’’
Jp tuhahti ja pudisti päätään. Kapitalin viranomaiset eivät olleet koskaan arvostaneet häntä... Mutta he saisivat vielä katua sitä. Jp asteli kristallikuution äärelle: ’’Voitte kysyä mitä tahansa kristalliltani.’’
Viranomaiset vilkaisivat kerran toisiaan, sitten tulivat lähemmäksi.
’’Hyvä on... Missä terroristit ovat?’’ toinen pihikinnas karjui kristallille. Siihen välähti heti kuva... Mutta se ei suinkaan ollut vaatekaapista, jossa katit olivat. Jp hymyili mielissään, tietäen tasan tarkkaan mitä kristalli näytti: eihän se nyt oikeasti mitään kysymyksiä ymmärtänyt.
’’Ei voi olla!’’ viranomainen huusi vihaisena, mutta hieman säikähtäneenä.
’’Sinä ja sinun kristallisi, valehtelijoita yhtä kaikki!’’, hän jatkoi ja löi kristallin alas pöydältä saksimaisilla käsillään niin, että se hajosi tuhansiksi pieniksi sirpaleiksi, jotka heijastivat yhä kuvaa jostakin vihreästä otuksesta. Jp huokaisi: hänen kristallinsa olivat kärsineet tänään paljon. Juuri ennen kuin pihikinnas oli tarttumassa Jp:stä kiinni, ulkoa kajahti korvia raastava huuto, kuin valitus.
’’...Ei voi olla’’, viranomaiset parahtivat yhteen ääneen.



’’Ette te voi viedä alusta!’’ Miopod parahti.
’’Pahoin pelkään, että meidän täytyy’’, tamandua sanoi, muttei kuulostanut lainkaan pahoittelevalta.
’’Antaudutteko suosiolla, vai kutsummeko lisäjoukkoja?’’
’’Me emme ikinä antaudu!’’ Miopod huusi vihaisena. Aino hieroi otsaansa tassullaan pohtien kuumeisesti jotain, millä saisi tilanteen rauhoitettua. 
’’Jaahas’’, tamandua sanoi ja otti esiin kutsulaitteensa, jo valmiina puhumaan siihen. Toinen tamandua asteli uhkaavasti kohti ruoria, josta Miopod piti kiinni kaikin voimin. Jutta oli ottaa yhteyttä komentokeskukseen, mutta näky ikkunassa pysäytti hänet hetkeksi täysin... 

Jutan silmät suorastaan räjähtivät ammolleen ja hän tökkäsi kyynärpäällään Ainoa. Tamandua katsoi heitä ja heidän järkyttyneitä ilmeitään ihmeissään, ja kääntyi sitten ikkunaa vasten: eikä ehtinyt reagoida näkemäänsä mitenkään ennen kuin jo valtava, vihreä lonkero syöksyi sisään ovesta, kietoutui tamanduan ympärille ja veti sen mukanaan. Toinen tamandua ei ollut vielä huomannut mitään:
’’Häh... Minne se typerys oikein meni?’’ hän mutisi käännyttyään ja meni katsomaan ovelle... Ja kraken veti hänetkin mukaansa välittömästi.

’’MIOPOD, SULJE OVI!’’ Jutta huusi ja Miopod teki työtä käskettyä. Yhtäkkiä heidän yltään alkoi kuulua valtavaa kolinaa, ja he näkivät kuinka krakenin äsken vielä irtonainen lonkero, lähti nyt kiemurtelemaan ikkunaa vasten ylös, kunnes katosi näkyvistä.
’’SE SYÖ KOKO KONEEN!’’ Miopod parahti, mutta juuri silloin alus keinahti sivulle sellaisella voimalla, että oli ihme, ettei se kaatunut kokonaan kyljelleen.
’’H-hyppäsikö se juuri pois?’’ Aino kysyi. Jutta katsoi ikkunasta ja näki krakenin nyt toisen, mitä luultavimmin kapitalin sotalaivueeseen kuuluvan aluksen kimpussa: ’’Ilmeisesti’’, henkäisi. Yhtäkkiä ovelta alkoi kuulua ääni:

’’RAAPS RAAPS RAAPS RAAPS’’ joku raapi ovea kynsillään hätäisesti.
’’Miopod, avaa ovi!’’ Jutta komensi.
’’Oletko varma? Viimeksi kävi aika huonosti’’, Miopod kysyi, mutta avasi oven nähdessään upseerin ilmeen. Angelus ryntäsi sisälle niin, että oli kompastua omiin tassuihinsa. Miopod sulki oven. Ulkona alkoi kuulua tulitusta: laseraseet oli otettu käyttöön, ja oli vain ajankysymys, koska ne kohdistettaisiin krakenin sijasta heihin.

’’MEIDÄN ON PAKKO LÄHTEÄ!’’ Miopod huusi.
’’Missä sir Renak on?!’’ Aino kysyi, jolloin Angelus välittömästi pisti tassun taskuunsa... Kohdaten vain kankaan.
’’...Voi ei’’, hän parahti ja tunsi mahassaan muljahtavan.
’’Mitä?’’
’’Ohjain! Se on kadonnut!’’ Angelus parahti ja oli pyörtyä.
’’Siis sanotko, että sir Renak on tuolla yksinään ja ohjain tiessään?’’ Jutta kysyi kun ei ollut uskoa kuulemaansa. Miopod käynnisti moottorin: ’’EI OLE AIKAA!’’ hän huusi ja kone irrottautui maasta. Kuului krakenin ulvontaa ja aseista lähtevät lasersäteet halkoivat pölyä, jonka aluksen moottori oli nostattanut ilmaan.
’’Mutta Renak on yhä tuolla!’’ Angelus parahti tuntiessaan koneen nousevan korkeammalle ja korkeammalle.
’’Hän selviää kyllä!’’ Miopod sanoi - ja tarkoitti sanojaan täysin.

’’...Olisin enemmän huolissani kapistalista’’, Jutta sanoi katsoessaan alas: Ja tosiaan, sir Renak heidän alapuolellaan näytti olevan elämänsä kunnossa juostessaan laserluotisateessa: hän kamppasi viranomaisen, jolta otti aseen ja suuntasi heti Kapitalin sota-aluksia kohti. Riemu hänen kasvoiltaan loisti Catfishiin asti... Kunnes alus nousi niin korkealle, että kaikki hahmot alkoivat näyttää vain pienen pieniltä ötököiltä.

’’Pitäisikö meidän mennä hakemaan hänet?’’ Miopod kysyi.
’’Minusta tuntuu, että hän ei aio palata’’. Aino mutisi, ’’tai jos aikoo, se ei varmasti ole hänelle ongelma tai mikään.’’
’’Se nilkki varmaan varasti avaimen taskustani!’’ Angelus voivotteli miettiessään, mitä oikein sanoisi moraaliupseerille.
’’Vanilijallinen varmaan ilostuu kun pääsee vihdoin eroon hänestä’’, Miopod sanoi.
’’Jaa-a... Sen saa nähdä’’, Jutta sanoi vähän epäillen.

Heidän korviinsa kantautui nyt valtavien räjähdyksien ääniä. Taustapeilissä näkyi, kuinka rakennuksia alkoi sortua.
’’...Hyvä tavaton’’ Aino päästi suustaan. ’’Tähtienvälinen neuvosto ei tule pitämään tästä...’’



’’Jp!’’ kattipartio ryntäsi ulos kaapista viranomaisten häivyttyä nopeasti paikalta.
’’Mikä se kamala ääni oli?’ katit kysyivät.
’’Kraken. Minähän sanoin... Minähän sanoin...Vastoin kaikkia todennäköisyyksiä... Oi voi...’’, Jp mutisi ja pyöritteli päätään.
’’Teidän aluksenne on ihan kohta täällä... Tosiaan.... Reittiohjeet. Teidän täytyy jatkaa kurssillanne vain suoraan eteenpäin, ja tulette ennen pitkää törmäämään madonreikään, joka heittää teidät toiselle puolelle galaksia, linnunradalle. Sieltä matkanne tuskin on enää pitkä’’, Jp selosti ja Vanilijallinen nyökkäili pistäen kaiken muistiinsa.
’’Tuota... Pärjäättekö te täällä? Nuo pihikintaiset vaikuttivat aika...’’
’’Täällä? En aikonut jäädä tänne’’, Jp totesi, ’’enkä suosittele teidänkään jäävän. Parin tunnin sisällä koko kaupunki on maan tasalla, sikäli jos hätälaskelmani pitävät paikkansa.’’
’’Tule meidän mukaan! Ei kukaan huomaa, ettet ole oikea katti!’’ Pete ehdotti innoissaan.
’’Kenties tulenkin, mutta myöhemmin. Nyt minun on löydettävä eräs toinen todennäköisyyksien tasapainon horjuttaja... Ennen kuin tilanne karkaa todella pahaksi...’’ Jp sanoi mietteliäänä ja vilkaisi ranteessaan olevaa viisiviisarista kelloaan.
'’...Nyt’’, hän sanoi, ja juuri sillä hetkellä ovi aukesi ja kaikki katit käänsivät katseensa paikalle tulijaan.
’’Meidän on lähdettävä välittömästi! Kraken tuhoaa kaupunkia ja me olemme etsintäkuulutettuja’’, Jutta henkäisi. Vanilijallinen rypisti kulmiaan ja kääntyi sanoakseen Jp:lle jotain, mutta havaitsi hänet kadonneeksi:
’’Katosiko hän juuri-''
’’Kuin pieru saharaan!’’ Rebdomine totesi taikatempusta vaikuttuneena.


’’Missä se hiivatin riehuja on?’’ Vaniljallinen kysyi alukseen päästyään, tarkoittaen tietysti kollegaansa sir Renakia, ’’Peten Nintendon on parasta olla kunnossa!’’
’’Niin tuota...’’ Angelus aloitti nolona.
’’Huoh. Missä lähin Nintendo-kauppa?’’ Vanilijallinen kysyi.
’’Ei, ei kyse ole siitä!’’ Angelus sanoi ja veti syvään henkeä, ’’Renak lähti.’’
’’...Mitä’’
’’En tiedä mitä tapahtui! Yhtäkkiä ohjain olikin tiessään ja samoin Renak... Meidän oli pakko paettava krakenia ja kapitalin sota-aluksia!’’ Angelus parahti.
’’Poissa?’’ Vanilijallinen sai vain sanottua ja näytti siltä, että tarvitsisi nopeasti jotain, jolle istuutua.
’’Otan kaiken vastuun tapahtuneesta!’’ Angelus vannoi vilpittömästi.
’’Sentään teidän ei tarvitse enää murehtia hänestä. Voitte tehdä työnne rauhassa! Sitähän te olette aina tahtoneet?’’ Miopod kysyi.
’’Niin....Niin kai...’’ Vanilijallinen mutisi hyvin hämillään,’’En oikein... tiedä.’’
’’Ette kai te nyt häntä jää kaipaamaan?’’ Rebdomine kysyi, ’’tai siis. Ei sillä että siinä mitään pahaa olisi. Olittehan te sentään kollegoita hyvin pitk-’’
’’Ajattelin kai, että hän edes hyvästelisi minut’, Vanilijallinen sanoi ennen kuin Rebdomine aloittaisi puhumaan lällyjä.
’’No nyt te kuulostatte suorastaan siltä kuin ette edes tuntisi häntä’’, Reb sanoi ja hymyili vinosti.
’’Niin... En edes tiedä miksi ajattelin moista’’, Vanilijallinen sanoi tuijottaen ulos aluksen ikkunoista ja naurahti väkinäisesti. Vielä vuosienkin jälkeen sir Renak osasi yllättää... Ajattelemattomuudellaan?

Reb taputti Vanilijallista olalle niin lohduttavaan tapaan kuin vain osasi:
’’Älä huoli. Minä voin kyllä olla uusi kollegasi!’’


''...Renak kiltti, tule takaisin!''