roolipeli - apocalypse [AINA MUKAAN]

// painun nyt nukkumaan, mut tuun taas huomenna roolii heti kun vaan kerkeen

öitäää~

Tilanne oli käynyt pojan mielestä todella tylsäksi, kun kulkijoitakaan ei näkynyt oikein missään ja Sirius kaiken lisäksi oli vieläpä yksin.
Sirius päätti loikkia muutaman kattovälin eteenpäin ollakseen selvillä tilanteesta, mutta ensimmäistä väliä ylittäessään, poika tajusi hyppynsä jääneen liian lyhyeksi. Temppu olisi koitunut muuten pojan kuolemaksi, mutta ihme ja kumma, onnetar oli päättänyt suosia poikaa ja tiputtaa tuon roskikseen, jossa vaikutti olevan jotain muuta kuin teräviä.tölkkejä. Se siitä onnettaresta. Siriuksen harmiksi hän ei ollut mitään hyvää pataa hygienian kanssa, pikemminkin poika vain väänsi torttukasan lattialle yhteensattuman tullessa kohdalle. Tosin vasta putoamisvaiheessa sana biojäte oli tullut Siriuksen mieleen. Pojan mieltymysten suhteen se olikin oikein miellyttävä, mutta esimerkiksi Javier ei pitäisi ajatuksesta, jos Sirius rahautuisi turvapaikkaan banaaninkuoriin pukeutuneena. Siinä vaiheessa kuka tahansa voisi pitää melkoisen saarnan ja vaatia peseytymään, jota Sirius ei halunnut kuulla. Hän ei katsos ollut ihan sujut hygienian kanssa näiden kahdeksan vuoden jälkeenkään.
Lopulta löydettyään itsensä roskiksesta, joka oli täynnä kaikkea mahdollista biojätettä, Sirius päätti kokeilla maastoutumista. Ehkä zombit eivät haistaisi häntä roskiksesta, jos hän tuoksuisi banaanin kuorista koiran kakalle.

Cherise Lynn Petrova kietoi kätensä tiukemmin kannettavan pojan ympärille, niin ettei huono kantoasento hidastaisi kulkua. Cherise ei ollut varma oliko poika menettänyt tajuntansa, ainakaan tuo ei ollut päästänyt pihaustakaan vielä koko kuljetun matkan aikana. Jos, niin se ei ainakaan tiennyt mitään hyvää. Toisaalta ei hän itsekään näkisi tarpeelliseksi tai edes mahdolliseksi puhua tilanteessa, jossa häntä kannettaisiin sen takia että oli saanut luodista. Jos Rigel selviäisi tästä koettelemuksesta, hän tulisi luultavimmin olemaan katkera Damonille tapahtuneesta. Cherise ei ainakaan itse voisi päästä rauhaan ennen kuin olisi antanut korkojen kera takaisin kokemastaan tuskasta.
     Takaperin kulkeminen ei ollut Cherisen mieleen. Vaikka nainen antoi suurimman osan ajasta miehen ohjastaa jotta kulkeminen sujuisi häneltä ripeämmin, niin joutui hän silti aika ajoin kurkkimaan menosuuntaan. Pieni väsymyksestä peräisin oleva huohotus pääsi Cherisen huulilta, ja käsilihaksia alkoi särkeä, mutta ei hän siihen murtuisi. Miksi ihmeessä nainen oli edes näiden avuksi? Vielä hänellä olisi mahdollisuus laskea poika maahan ja jättää se Damonin huoleksi. Aloitettu mikä aloitettu oli nyt vietävä loppuun saakka. Cherise vilkaisi miestä epäilevästi, kun tuo mainitsi puukosta kengän varressa. Näkisivätkö he enää seuraavaa päivää? Periaatteessa he olivat täysin suojattomia. Naisella oli toivon mukaan vielä viidakkoveitsi repussaan, ellei se ollut jo jäänyt matkan varrelle. Mutta ei sekään ollut käytettävissä ilman vapaita käsiä. Hän kurkkasi nopeasti sivulleen, kun Hassell ilmoitti käännöksestä jotta tiesi minne päin pitäisi mennä. Sitten hän palautti katseen takaisin miehen ruhjeisiin kasvoihin. Cherise oli unohtanut kuinka hänen omatkin kasvonsa kaipaisivat hieman paikkausta. Auennut alahuuli oli lakannut vuotamasta, mutta veri oli kuivunut hänen leukaansa ja paidan kaulukseen. "Semmoinen seitsemänkymmenhenkinen lauma", Cherise sanoi kurkaten miehen taakse. Lukua oli vaikea arvioida sillä rumiluksia näytti tulevan vain koko ajan lisää. Nainen irvisti synkästi inhosta. Lauma oli vielä semmoisen kymmenisen metrin päässä heistä, mutta heidän vauhtinsa oli ainakin yhtä hidas kuin kulkijoilla. "Nyt vauhtia", hän sanoi hoputtavaan äänensävyyn, sillä kovin mielellään Cherise söisi vielä tänään päivällistä, eikä päätyisi itse sellaiseksi. Tosin mitään ruokaahan hän ei ollut missään vaiheessa itselleen ehtinyt hakea. Heidän takanaan vauhtia kirivän joukon lisäksi Cherise joutui pelkäämään että hänen kimppuunsa hyökättäisiin edestä päin.
     Osittain vaaleahiuksinen Petrova loi tuskastuneisuutta tihkuvan katseen Damoniin joka tämän kaiken keskellä sai vielä päästettyä suustaan huvittuneen äännähdyksen. Naisen mielestä tilanteessa ei ollut mitään huvittavaa. Muutama vuosi sitten hän olisi saattanut nauraa jos sellainen tilanne kuin missä hän itse nyt oli, olisi näytetty tv:ssä. Oli ironista ajatella että vielä silloin zombeista tehtiin elokuvia. Kukapa olisi arvannut parin kymmenen vuoden päästä itse elävänsä sitä helvettiä, mitä suurien kankaiden eteen mentiin popcornien kanssa katsomaan. Mitä viihdettä. Kenties Cherise näytti huvittavalta väsyneenä ja kuivunutta verta kasvoissaan. Toisaalta häntä ei olisi naurattanut sillä hetkellä yhtään vaikka Damonilla olisi ollut yllään häämekko ja avokkaat. Siltikin, tuolta mieheltä jos keneltä saattoi odottaa äkillistä naurunremakkaa näinkin tiukassa paikassa. Muutama hikipisara kihosi naisen otsalle hänen yrittäessään nopeuttaa etenemisvauhtia. Vaikka Hassell olikin ehkä ärsyttävimpiä ihmisiä mitä Cherise tiesi, niin niinkin pitkälle he olivat päässeet ilman suurempia erimielisyyksiä. Ehkä se vain johtui heitä takaa ajavista elävistä kuolleista. Kuka vain tuli toimeen kenen kanssa vain jos panoksena oli oma henki. Kolmikon onneksi Cherise saattoi seuraavalla vilkaisullaan menosuuntaan jo erottaa kauempana sijaitsevan päämajan eli vaateliikkeen.

Attachment Deleted

tuu mukaan.... ihan oikeest... kyl sä pääset....

[ Lomake ]

letya olivie sthern - 21 - nainen - biseksuaali - mietin - emilia
- mahdollisesti muuta?

öh joo en tiiä aseista paskaakaa xd
mut joo lomakkeen tein puhelimella ja en pääse roolimaa tietokoneella paljoa, että puhelinroolauksia tulee, jos pääsen mukaan siis

Sirius päätti yrittää kaivautuan entistä syvemmälle roskikseen, jotta Javier ei olisi huomannut häntä, mutta huomasi yrityksensä melko turhaksi, kun tunsi jonkun näpit niskassaan. Poika miettikin jopa pakenemista tilanteesta, mutta toisaalta se ei auttanut jo kiinnijäämisen kautta yhtään. Käytännössä hän joutuisi valitsemaan Javierin vihan joko nyt tai myöhemmin, mutta toisaalta poika oli melko ytimekkäästi sanottuna selkä seinää vasten, joten pojan oli pakko keksiä jotain välttääkseen viimeiseen asti tappionsa. "Kuolen mieluummin kuin antaudun", oli pojan motto yksinkertaisuudessaan eikä pojan liekki selviytymisen suhteen ollut vielä sammunut. Lopulta poika päätti kokeilla käyttää yksinkertaisinta, mutta totuudenmukaisinta vastausta. Samalla hän voisi hyvin epätodennäköisessä tapauksessa saada omaa tilannettaan selvemmille vesille. "Jos tarkkoja ollaan niin nirhasin kulkijoita, näin kun veljeäni ammuttiin ja yritin maastoutua roskikseen. Päämääräni oli kuitenkin etsiä ruokaa ja jokin nukkumapaikka itselleni, kun lattia ei enää viihdyttänyt kylmyyden suhteen. Itse asiassa voisin kysyä samaa sinulta, jos oikein muodollisuuksiin mennään", poika totesi kertomansa loppuun miettiessään keinoa lähteä pojan mielestä ärsyttävästä tilanteesta, koska lähes tiesi isäpuolensa kanssa viettämänsä ajan perusteella, että tälläiset tilanteet eivät päättyneet koskaan hyvin, joten poika epäili, että Javier ei olisi poikkeus säännössä. Sirius ei oikeastaan pelännyt tilanteesta johtuvia seurauksia, vaan poika inhosi niitä. Osaltaan muuten vaan osaltaan lapsuudesta opitun pelkonsa takia. Pelon josta poika ei ollut vieläkään päässyt eroon. Samassa Siriuksen mieleen muistui veljensä miekka, jonka Sirius oli ottanut tapaakseen veljeään uhanneen hirviön. "Voisin itse asiassa tehdä vielä yhden asian ennen kuin lähdemme takaisin tukikohdallemme...", poika totesi ja tarkisti pikaisesti roskiksensa, josta poika löysi muutaman viinastaan tippuneen nuolen. Hän oli päättänyt hakea veljensä miekan ja viedä sen pojalle, jotta tuo ei olisi enää aseeton kulkijoita vastaan käytävässä taistelussaan.


Rigel oli ollut koko tilanteen ajan kauhusta kankeana, kun tilanne pyöri hänen päässään. Laukauksen äänet eivät olleet yhtään auttaneet asiaa, pikemminkin vain pahentaneet, kun jokainen laukaus tuntui aina loppuvan kivuliaaseen muistoon, jonka Rigel oli saanut hetki sitten. Täysin tietämättömänä veljensä sijainnista tai tekemisistä, Rigel yritti vain unohtaa sen kaiken, mutta sehän ei ollut tietenkään mitään helppoa. Ei enää sen jälkeen, kun sen oli kokenut. Kolmikon matka turvapaikkaan oli tuntunut jatkuvan ikuisuuden ja Rigel tuntui tietävän lähinnä äitinsä takia, että hän ei ollut vielä läpikäynyt koko helvettiä. Vaikka pojalle luoti jalassa olikin ensimmäinen kerta, luoti ei ollut ensimmäinen esine, joka pojan ruumiista oli jouduttu poistamaan. Muun muassa keittiöveitsi oli joskus aikaisemmin ollut pojan nilkassa velipuoliensa kanssa tappelun seurauksena, mutta Rigel ei voinut muistella tapausta pahalla, olivathan tuon sisarukset pitäneet aina pojalle seuraa, vaikka kahdella porukasta olikin eri isä äidin ollessa ainoa yhdistävä tekijä.
Palattuaan todellisuuteen, Rigel kuuli heitä seuraavan hirviölauman ääntelyt ja tajusi, ettei pojan ase ollut hänen mukanaan. Toivottavasti Sirius muistaisi käydä hakemassa pojan miekan hirviön kallosta, jotta Rigel voisi tulevaisuudessakin puolustautua kulkijoita vastaan.