Post by Jp on Nov 15, 2019 6:39:35 GMT
Osallistuu Finfanfun-nimisellä foorumilla haasteeseen sana/kuva/lause
Sisältää omia hahmoja eli OC-hahmoja, älkää hämääntykö.
Hemmetin lyhyt tiivistelmä hahmoista:
Sirius- hankkii turpaansa heti aloitusosassa, perheestään nuorin. Sisaruksiin kuuluu kaksonen sekä isoveli. Amikus Carrowin äpärälapsi, jonka äiti on tapettu kuolonsyöjän toiveesta. Vihreät silmät.
Rigel - Siriuksen kaksoisveli, joka tulee tapaamaan veljeään sairaalaan, ensiesitellään luvussa #2, liitto. Kuuluu Korpinkynteen, siniset silmät.
#1 epäillä
”Luulitko sinä tosissasi, että pari potkua vatsaan muuttaisi yhtään mitään? Epäilen, hassua että onnistuit silti jäljittämään yhteyteni Albuksen Kaartiin noilla herneen kokoisilla aivoillasi…Vai turvauduitko sittenkin siskosi ja rehtorin apuun, kun oma älykkyysosamäärä ei kestänytkään salapoliisityötä” Mustatukkainen rääpäle ivasi lattialla verilammikossaan tuntiessaan kuolonsyöjän potkut yhä vatsassaan yrittäessään nousta edes nelinkontin. Pojan pärställä oli jossain määrin tulkittava sadistinen virne, olihan hän onnistunut pilkkaamaan vihollistaan suoraan kasvotusten, kyllä koira koiran tunsi. Hyvällä tuurilla kaartin jäsen olisi tuhonnut kuolonsyöjältä muutaman verisuonenkin aivoista, ainakin mokoma näytti olevan räjähtämäisillään raivosta, sitä ipana ei voinut kieltää.
”Tulet vielä katumaan tätä, kun sota on ohi niin he passittavat sinut ja siskosi Azkabaniin, saatte molemmat hitto vie elinikäisen kakun!” Kakara mainitsi pysyessään edes jotenkin jaloillaan käännettyään katseensa hahmoon jota tuo inhosi enemmän kuin koskaan. Kyllä he molemmat sen tiesivät, mitä tästä tulisi seuraamaan, mustahiuksinen poika tiesi ainakin tasan tarkkaan miten tämä tulisi päättymään. Kuolonsyöjän haukkuminen tuon silmien edessä oli kuin isku suoraan purevan koiran kuonolle, koiran joka tulisi iskemään takaisin hetkenä minä hyvänsä.
Kuten kaartilainen olikin arvannut, kuolonsyöjä ei hukannut hetkeäkään hyökätessään itseään selkeästi nuoremman opiskelijan kimppuun tönäisten pennun seinää vasten ipanan yrittäessä pysyä jossain määrin elossa sekä tajuissaan, poika ei todellakaan halunnut menettää tajuaan juuri nyt, mistä sen tietäisi jos mokoma herneaivo tappaisi hänet siinä silmänräpäyksessä kun oppilas suuntaisi katseensa muualle. Vaikka kaartilainen tunnettiinkin suhteellisen pelottomana tapauksena, hän ei halunnut ottaa selvää mitä professori aikoisi tehdä, mokoman sadistihan saattaisi keksiä mitä tahansa sairasta jos oikein luovalle päälle sattuisi. Pahinta tilanteessa ei ollut se mitä pennulle tehtiin vaan sen pelko mitä tuolle voitaisiin tehdä, luovuudella kun ei tuntunut olevan rajoja silloin kun pitäisi keksiä miten toista voisi satuttaa.
”Pimeyden voimat kiinnostavat, vai… Lintsaaminen on kiinnostuksen osoittamista, häh? Epäilen…”Mustatukkainen kuuli turhankin lähellä olevan kuolonsyöjämiehen mainitsevan ennen kuin pentu tajusi mokoman vielä sylkeneen ipanan päälle, kuinka hurmaavaa ja ystävällistä. Tätähän ipana voisi kokeilla pidempään, ainakin toivoa niin. Kyllä sylkeminen voitti aina fyysisen tai maagisen väkivallan, varsinkin silloin kun verellä oltiin päästy jo leikkimään muutaman tuntuvan nyrkiniskun muodossa kakaran virnuillessa kuolonsyöjän mielestä turhankin tyytyväinen virne kasvoillaan, kakara ei ollut nimittäin luovuttanut vielä eikä tulisi luovuttamaan jatkossakaan, tämähän oli vielä pientä ipanan kasvatukseen nähden, korkeintaan ylsi raakuudessaan sille päivittäiselle tasolle jota puhdasverinen olento joutui muutenkin kestämään. Väkivalta ei ollut tietenkään se toimivin ratkaisu, mutta ironista kyllä, siihen turvauduttiin silti useimmiten. Ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta kun ipana oli joutunut itseään vanhemman miehen pahoinpitelemäksi, tuntui olevan enemmänkin sääntö kuin poikkeus.
Se, mitä pentu ei osannut sillä hetkellä odottaa oli isku suoraan nivusille. Miten mokoma oli edes kehdannut potkaista toista täysin varoittamatta? Kuinka halpamaista ja raukkamaista hyödyntää huomion suuntaamista muualle. Noh, oli miten oli, se oli ilmeisesti riittänyt muuttamaan tilannetta kapinoitsijan kannalta epäedulliseen suuntaan, ei menisi pitkään ennen kuin hänen olisi pakko kertoa jotain kivun käydessä hiljalleen sietämättömäksi. Toisaalta luovuttaminen voisi olla ihan fiksukin ratkaisu, sentään kuolonsyöjä ei ollut vielä muokannut oppilaansa naamataulusta itselleen peilikuvaa.
Vastauksien uupuessa pentu tunsi toisen ja kolmannen iskun osuvan suoraan pennulle herkkään paikkaan kakaran valahtaessa tuskissaan lattialle. Pentu olisi halunnut kenties huutaa, ehkä hän huusikin, mahdollisesti kidutuskirouksen avustamana. Yhdestä asiasta ipana oli kuitenkin varma: tämä ei jäisi tähän, ei ikinä!
#2 liitto
Pyhä Mungon taikatautien ja -vammojen sairaala, 5. Kerros
Kipu, se oli ensimmäisiä asioita joita mustahiuksinen tunnisti itsestään. Seuraavaksi poika tajusi rekisteröivänsä seuraavat asiat: ensiksi hän ei ollut yksin ja toiseksi joku oli pelastanut hänet. Carrow oli kai kuvitellut, että opiskelijan hylkääminen lattialle omaan verilammikkoonsa olisi tehnyt tuosta ruumiin aamuun mennessä. Näköjään kuolonsyöjällä oli ollut paska mäihä, tai sitten lyhytkasvuinen äpärä oli vain ollut onnekas.
"Hän oli urheampi kuin moni meistä, vaikka ei Kaartiin kuulunutkaan...Pitäisikö meidän ottaa hänet mukaan toimintaan, vaikka hän onkin...Noh, en halua puhua siitä...En ainakaan nyt”, oinas kuuli sänkynsä ääressä olevan hahmon mainitsevan seurassaan olevalle mustapäälle, joka näytti kieltämättä sängyssä makaavan pojan mielestä tutulta, kuin olisi peiliin katsonut. Ennen kuin peilikuva-ajattelu eteni yhtään sen pidemmälle, tuo pelikuvana pidetty sinisilmä puhui. Ilmeisesti kyseinen hahmo oli saanut tarpeekseen tilanteesta, koska tuon äänenkäyttö kiinnitti helposti lähes kaikkien tilassa olijoiden huomion muutaman parantajan katsellessa todennäköisesti paheksuen.
"Kuolonsyöjän pentu tai ei, kyllä meidän pitäisi silti antaa hänelle mahdollisuus, näitte itsekin sen lopputuloksen. Jos hänellä ja niillä hirviöillä olisi jokin liitto niin minä en olisi löytänyt häntä verilammikosta! Luuletko sinä tosissasi, että hänet olisi muuten vain hylätty luokkahuoneen lattialle kuolemaan, hän ei ole kuten isänsä kuten en myöskään minäkään! Jos et muuta asennettasi niin olet yhtä kammottava kuin hekin, pelolle ei saa antaa valtaa! Pelko on kuin kahle, joka estää sinua toimimasta! Jos sinä et tee asialle mitään niin minä teen, olen enemmän kuin mieluummin pelkuri kuin luovuttaja!"
"Mutta kun Rigel..."
"Älä edes aloita!"
"Hyvä on, lähetän Nevillelle tiedon siitä, että te palaatte takaisin Tylypahkaan, mutta varoitan sinua, jos tämä epäonnistuu, he tappavat teidät molemmat...tiedän sen jo nyt”, Korpinkynnen kaulahuivia kantanut hahmo lähti jättäen mustatukan sekä tuon pelikuvan keskenään tilaan.
"Sirius, kaikki hyvin?"
"Joo, ihan tarpeeksi. Ryhmy vieköön, Rigel, se hullu yritti takuuvarmasti halkaista mun kallon..."
"Valitettavasti en haluaisi kutsua sitä hullua isäkseni, mutta minkä sille voi. Paska suku ja paskat vanhemmat...tai no vanhempi, eihän se ole koskaan mitään äidistä kertonut. Kuulema voisimme itse lähteä penkomaan Skotlannin nummia jos haluaisimme vastauksia löytää, mutta miksi nähdä vaivaa. Kyllä sen tyhmempikin tiesi et sen illan jälkeen oli vaan ajan kysymys milloin se noita menettäisi henkensä"
”Eikös Carrow maininnut joskus tarpeeksi krapulassa että meitä olisi enemmänkin…kaltaisiamme äpäriä joiden ainoa syy elää olisi toimia ensimmäisenä sukupolvena maailmassa joka olisi tiedät-kyllä-kenen toiveiden mukainen?”
”Sirius, tiedän kyllä mitä Amikus mainitsi…Olin silloin paikalla… Taisit tosissaan ottaa astetta kovemman tällin kalloosi, muistisi heittelee nimittäin aika ikävästi…Yritä pärjätä ja pysyä poissa ongelmista, tee se edes minun, kaksoisveljesi vuoksi”, sinisilmäinen mustapää vastasi sängyssä makaavalle veljelleen ennen kuin tuo kääntyi ja lähti jättäen pojan toipumaan vammoistaan, tuo ei ollut nimittäin todellakaan valmis toimintaan.
Sisältää omia hahmoja eli OC-hahmoja, älkää hämääntykö.
Hemmetin lyhyt tiivistelmä hahmoista:
Sirius- hankkii turpaansa heti aloitusosassa, perheestään nuorin. Sisaruksiin kuuluu kaksonen sekä isoveli. Amikus Carrowin äpärälapsi, jonka äiti on tapettu kuolonsyöjän toiveesta. Vihreät silmät.
Rigel - Siriuksen kaksoisveli, joka tulee tapaamaan veljeään sairaalaan, ensiesitellään luvussa #2, liitto. Kuuluu Korpinkynteen, siniset silmät.
#1 epäillä
”Luulitko sinä tosissasi, että pari potkua vatsaan muuttaisi yhtään mitään? Epäilen, hassua että onnistuit silti jäljittämään yhteyteni Albuksen Kaartiin noilla herneen kokoisilla aivoillasi…Vai turvauduitko sittenkin siskosi ja rehtorin apuun, kun oma älykkyysosamäärä ei kestänytkään salapoliisityötä” Mustatukkainen rääpäle ivasi lattialla verilammikossaan tuntiessaan kuolonsyöjän potkut yhä vatsassaan yrittäessään nousta edes nelinkontin. Pojan pärställä oli jossain määrin tulkittava sadistinen virne, olihan hän onnistunut pilkkaamaan vihollistaan suoraan kasvotusten, kyllä koira koiran tunsi. Hyvällä tuurilla kaartin jäsen olisi tuhonnut kuolonsyöjältä muutaman verisuonenkin aivoista, ainakin mokoma näytti olevan räjähtämäisillään raivosta, sitä ipana ei voinut kieltää.
”Tulet vielä katumaan tätä, kun sota on ohi niin he passittavat sinut ja siskosi Azkabaniin, saatte molemmat hitto vie elinikäisen kakun!” Kakara mainitsi pysyessään edes jotenkin jaloillaan käännettyään katseensa hahmoon jota tuo inhosi enemmän kuin koskaan. Kyllä he molemmat sen tiesivät, mitä tästä tulisi seuraamaan, mustahiuksinen poika tiesi ainakin tasan tarkkaan miten tämä tulisi päättymään. Kuolonsyöjän haukkuminen tuon silmien edessä oli kuin isku suoraan purevan koiran kuonolle, koiran joka tulisi iskemään takaisin hetkenä minä hyvänsä.
Kuten kaartilainen olikin arvannut, kuolonsyöjä ei hukannut hetkeäkään hyökätessään itseään selkeästi nuoremman opiskelijan kimppuun tönäisten pennun seinää vasten ipanan yrittäessä pysyä jossain määrin elossa sekä tajuissaan, poika ei todellakaan halunnut menettää tajuaan juuri nyt, mistä sen tietäisi jos mokoma herneaivo tappaisi hänet siinä silmänräpäyksessä kun oppilas suuntaisi katseensa muualle. Vaikka kaartilainen tunnettiinkin suhteellisen pelottomana tapauksena, hän ei halunnut ottaa selvää mitä professori aikoisi tehdä, mokoman sadistihan saattaisi keksiä mitä tahansa sairasta jos oikein luovalle päälle sattuisi. Pahinta tilanteessa ei ollut se mitä pennulle tehtiin vaan sen pelko mitä tuolle voitaisiin tehdä, luovuudella kun ei tuntunut olevan rajoja silloin kun pitäisi keksiä miten toista voisi satuttaa.
”Pimeyden voimat kiinnostavat, vai… Lintsaaminen on kiinnostuksen osoittamista, häh? Epäilen…”Mustatukkainen kuuli turhankin lähellä olevan kuolonsyöjämiehen mainitsevan ennen kuin pentu tajusi mokoman vielä sylkeneen ipanan päälle, kuinka hurmaavaa ja ystävällistä. Tätähän ipana voisi kokeilla pidempään, ainakin toivoa niin. Kyllä sylkeminen voitti aina fyysisen tai maagisen väkivallan, varsinkin silloin kun verellä oltiin päästy jo leikkimään muutaman tuntuvan nyrkiniskun muodossa kakaran virnuillessa kuolonsyöjän mielestä turhankin tyytyväinen virne kasvoillaan, kakara ei ollut nimittäin luovuttanut vielä eikä tulisi luovuttamaan jatkossakaan, tämähän oli vielä pientä ipanan kasvatukseen nähden, korkeintaan ylsi raakuudessaan sille päivittäiselle tasolle jota puhdasverinen olento joutui muutenkin kestämään. Väkivalta ei ollut tietenkään se toimivin ratkaisu, mutta ironista kyllä, siihen turvauduttiin silti useimmiten. Ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta kun ipana oli joutunut itseään vanhemman miehen pahoinpitelemäksi, tuntui olevan enemmänkin sääntö kuin poikkeus.
Se, mitä pentu ei osannut sillä hetkellä odottaa oli isku suoraan nivusille. Miten mokoma oli edes kehdannut potkaista toista täysin varoittamatta? Kuinka halpamaista ja raukkamaista hyödyntää huomion suuntaamista muualle. Noh, oli miten oli, se oli ilmeisesti riittänyt muuttamaan tilannetta kapinoitsijan kannalta epäedulliseen suuntaan, ei menisi pitkään ennen kuin hänen olisi pakko kertoa jotain kivun käydessä hiljalleen sietämättömäksi. Toisaalta luovuttaminen voisi olla ihan fiksukin ratkaisu, sentään kuolonsyöjä ei ollut vielä muokannut oppilaansa naamataulusta itselleen peilikuvaa.
Vastauksien uupuessa pentu tunsi toisen ja kolmannen iskun osuvan suoraan pennulle herkkään paikkaan kakaran valahtaessa tuskissaan lattialle. Pentu olisi halunnut kenties huutaa, ehkä hän huusikin, mahdollisesti kidutuskirouksen avustamana. Yhdestä asiasta ipana oli kuitenkin varma: tämä ei jäisi tähän, ei ikinä!
#2 liitto
Pyhä Mungon taikatautien ja -vammojen sairaala, 5. Kerros
Kipu, se oli ensimmäisiä asioita joita mustahiuksinen tunnisti itsestään. Seuraavaksi poika tajusi rekisteröivänsä seuraavat asiat: ensiksi hän ei ollut yksin ja toiseksi joku oli pelastanut hänet. Carrow oli kai kuvitellut, että opiskelijan hylkääminen lattialle omaan verilammikkoonsa olisi tehnyt tuosta ruumiin aamuun mennessä. Näköjään kuolonsyöjällä oli ollut paska mäihä, tai sitten lyhytkasvuinen äpärä oli vain ollut onnekas.
"Hän oli urheampi kuin moni meistä, vaikka ei Kaartiin kuulunutkaan...Pitäisikö meidän ottaa hänet mukaan toimintaan, vaikka hän onkin...Noh, en halua puhua siitä...En ainakaan nyt”, oinas kuuli sänkynsä ääressä olevan hahmon mainitsevan seurassaan olevalle mustapäälle, joka näytti kieltämättä sängyssä makaavan pojan mielestä tutulta, kuin olisi peiliin katsonut. Ennen kuin peilikuva-ajattelu eteni yhtään sen pidemmälle, tuo pelikuvana pidetty sinisilmä puhui. Ilmeisesti kyseinen hahmo oli saanut tarpeekseen tilanteesta, koska tuon äänenkäyttö kiinnitti helposti lähes kaikkien tilassa olijoiden huomion muutaman parantajan katsellessa todennäköisesti paheksuen.
"Kuolonsyöjän pentu tai ei, kyllä meidän pitäisi silti antaa hänelle mahdollisuus, näitte itsekin sen lopputuloksen. Jos hänellä ja niillä hirviöillä olisi jokin liitto niin minä en olisi löytänyt häntä verilammikosta! Luuletko sinä tosissasi, että hänet olisi muuten vain hylätty luokkahuoneen lattialle kuolemaan, hän ei ole kuten isänsä kuten en myöskään minäkään! Jos et muuta asennettasi niin olet yhtä kammottava kuin hekin, pelolle ei saa antaa valtaa! Pelko on kuin kahle, joka estää sinua toimimasta! Jos sinä et tee asialle mitään niin minä teen, olen enemmän kuin mieluummin pelkuri kuin luovuttaja!"
"Mutta kun Rigel..."
"Älä edes aloita!"
"Hyvä on, lähetän Nevillelle tiedon siitä, että te palaatte takaisin Tylypahkaan, mutta varoitan sinua, jos tämä epäonnistuu, he tappavat teidät molemmat...tiedän sen jo nyt”, Korpinkynnen kaulahuivia kantanut hahmo lähti jättäen mustatukan sekä tuon pelikuvan keskenään tilaan.
"Sirius, kaikki hyvin?"
"Joo, ihan tarpeeksi. Ryhmy vieköön, Rigel, se hullu yritti takuuvarmasti halkaista mun kallon..."
"Valitettavasti en haluaisi kutsua sitä hullua isäkseni, mutta minkä sille voi. Paska suku ja paskat vanhemmat...tai no vanhempi, eihän se ole koskaan mitään äidistä kertonut. Kuulema voisimme itse lähteä penkomaan Skotlannin nummia jos haluaisimme vastauksia löytää, mutta miksi nähdä vaivaa. Kyllä sen tyhmempikin tiesi et sen illan jälkeen oli vaan ajan kysymys milloin se noita menettäisi henkensä"
”Eikös Carrow maininnut joskus tarpeeksi krapulassa että meitä olisi enemmänkin…kaltaisiamme äpäriä joiden ainoa syy elää olisi toimia ensimmäisenä sukupolvena maailmassa joka olisi tiedät-kyllä-kenen toiveiden mukainen?”
”Sirius, tiedän kyllä mitä Amikus mainitsi…Olin silloin paikalla… Taisit tosissaan ottaa astetta kovemman tällin kalloosi, muistisi heittelee nimittäin aika ikävästi…Yritä pärjätä ja pysyä poissa ongelmista, tee se edes minun, kaksoisveljesi vuoksi”, sinisilmäinen mustapää vastasi sängyssä makaavalle veljelleen ennen kuin tuo kääntyi ja lähti jättäen pojan toipumaan vammoistaan, tuo ei ollut nimittäin todellakaan valmis toimintaan.