Post by zuttathezombie on Sept 7, 2017 18:48:29 GMT
Tää on jo pari vuotta vanha, mut tykkään tästä jotenkin vieläkin. Näen ite et mitä korjaisin, mutta enhän minä nyt vanhoja tekstejä ala korjata.
Vaikutteita sain aikoinaan Rosa Liksomilta, jonka novellikokoelma "Yhden yön pysäkki" räjäytti mun mielen ja oli pakko kokeilla vähän lisätä elementtejä siitä omaan tyyliini.
---
Hän kantoi aina mukanaan tulitikkuja. Ei hän niitä mihinkään tarvinnut, mutta ne toivat hänelle jonkinlaisen turvallisuudentunteen. Sitä paitsi tulitikun liekkiä oli mukava katsella. Hän oli polttanut usein sormensa sen vuoksi, ettei ollut ymmärtänyt tulitikkujen hetkellisyyttä. Niiden polttaminen sai hänet tuntemaan itsensä paremmaksi kuin muut. Kukaan muu ei osannut käsitellä tulta yhtä hyvin kuin hän.
Aarnolla ei ollut ongelmia kotona. Hän tuli hyvin toimeen vanhempiensa ja kahden pikkusiskonsa kanssa. He eivät koskaan riidelleet, ei ollut tarvetta riitelyyn. Aarno vain oli alkanut pitämään tulitikuista siitä hetkestä lähtien, kun hän kuusivuotiaana sai ensimmäistä kertaa sytyttää kynttilän. Isä oli vieressä koko ajan ja ohjasi hänen kättään.
Ensin tulitikkuaski avataan ja sieltä otetaan yksi tulitikku. Sitten aski suljetaan. Sitten tulitikusta otetaan vahva ote peukalolla, etusormella ja keskisormella. Sitten pitää olla rohkea. Pitää raapaista nopealla ja vahvalla liikkeellä tulitikkuaskin reunaa. Jos ei ole tarpeeksi nopea ja rohkea, tulitikku ei syty. Aarno kuitenkin sai tulitikun heti syttymään, mikä oli isän mielestä hämmästyttävää. Äitiä se huolestutti.
Siitä lähtien Aarno halusi aina sytyttää perheen kynttilät. Siitä lähtien kynttilöitä poltettiin aina synkkinä talvi-iltoina, joskus jopa kesäisin. Aarno ei ollut koskaan vihainen, mutta jos joku muu yritti sytyttää kynttilän hänen sijastaan, hänestä tuli hyvin aggressiivinen. Hän rakasti tulitikkujen sytyttelyä niin paljon, että siitä tuli hänelle pakkomielle.
Jos hän jostain syystä tunsi olonsa alakuloiseksi, hän otti huoneensa pöytälaatikosta tulitikkuaskin ja alkoi sytytellä niitä yksi kerrallaan. Joskus riitti viisi tulitikkua, joskus piti polttaa monta askia. Ennätys oli kaksikymmentä, silloin kun Maikki antoi Aarnolle rukkaset 23.8. Joka vuosi tuona päivänä Aarno poltti kaksikymmentäkolme normaalikokoista tulitikkua ja kahdeksan isoa tulitikkua.
Aarnolla oli unelma. Hän halusi vielä jokin päivä sytyttää maailman tuleen. Hän ei ollut koskaan elämässään sytyttänyt tuleen mitään, minkä ei kuulunutkaan syttyä. Siitä huolimatta hän halusi nähdä maailman suurimman rovion, niin suuren, ettei koko maailmasta jäisi jäljelle kuin tuhkaa. Aarno kuitenkin nauroi muistaessaan, ettei sellaista tapahdu kuin elokuvissa. Hänen ainoa unelmansa oli yhtä merkityksetön kuin hän itse.
Eräänä iltana vanhemmat ja pikkusiskot olivat yhdessä elokuvissa. Aarno ei ollut halunnut lähteä mukaan, sillä oli elokuun kahdeskymmeneskolmas päivä. Heti auton kadottua pihasta Aarno sulkeutui huoneeseensa ja otti pöytälaatikosta yhden normaalin tulitikkuaskin sekä yhden ison tulitikkuaskin. Hän otti normaalista askista tasan kaksikymmentäkolme tulitikkua ja isosta askista tasan kahdeksan tikkua. Sitten alkoi hänen jokavuotinen rituaalinsa. Raapaisu, katselu, puhallus, seuraava.
Viimeinen tikku kuitenkin putosi lattialle ennen aikojaan. Se sytytti maton palamaan. Aarno vain tuijotti haltioituneena, miten liekki kasvoi kasvamistaan. Pian tuli kuuma. Maailma oli syttynyt palamaan, ja Aarno sulki silmänsä tyytyväisenä.
Vaikutteita sain aikoinaan Rosa Liksomilta, jonka novellikokoelma "Yhden yön pysäkki" räjäytti mun mielen ja oli pakko kokeilla vähän lisätä elementtejä siitä omaan tyyliini.
---
Hän kantoi aina mukanaan tulitikkuja. Ei hän niitä mihinkään tarvinnut, mutta ne toivat hänelle jonkinlaisen turvallisuudentunteen. Sitä paitsi tulitikun liekkiä oli mukava katsella. Hän oli polttanut usein sormensa sen vuoksi, ettei ollut ymmärtänyt tulitikkujen hetkellisyyttä. Niiden polttaminen sai hänet tuntemaan itsensä paremmaksi kuin muut. Kukaan muu ei osannut käsitellä tulta yhtä hyvin kuin hän.
Aarnolla ei ollut ongelmia kotona. Hän tuli hyvin toimeen vanhempiensa ja kahden pikkusiskonsa kanssa. He eivät koskaan riidelleet, ei ollut tarvetta riitelyyn. Aarno vain oli alkanut pitämään tulitikuista siitä hetkestä lähtien, kun hän kuusivuotiaana sai ensimmäistä kertaa sytyttää kynttilän. Isä oli vieressä koko ajan ja ohjasi hänen kättään.
Ensin tulitikkuaski avataan ja sieltä otetaan yksi tulitikku. Sitten aski suljetaan. Sitten tulitikusta otetaan vahva ote peukalolla, etusormella ja keskisormella. Sitten pitää olla rohkea. Pitää raapaista nopealla ja vahvalla liikkeellä tulitikkuaskin reunaa. Jos ei ole tarpeeksi nopea ja rohkea, tulitikku ei syty. Aarno kuitenkin sai tulitikun heti syttymään, mikä oli isän mielestä hämmästyttävää. Äitiä se huolestutti.
Siitä lähtien Aarno halusi aina sytyttää perheen kynttilät. Siitä lähtien kynttilöitä poltettiin aina synkkinä talvi-iltoina, joskus jopa kesäisin. Aarno ei ollut koskaan vihainen, mutta jos joku muu yritti sytyttää kynttilän hänen sijastaan, hänestä tuli hyvin aggressiivinen. Hän rakasti tulitikkujen sytyttelyä niin paljon, että siitä tuli hänelle pakkomielle.
Jos hän jostain syystä tunsi olonsa alakuloiseksi, hän otti huoneensa pöytälaatikosta tulitikkuaskin ja alkoi sytytellä niitä yksi kerrallaan. Joskus riitti viisi tulitikkua, joskus piti polttaa monta askia. Ennätys oli kaksikymmentä, silloin kun Maikki antoi Aarnolle rukkaset 23.8. Joka vuosi tuona päivänä Aarno poltti kaksikymmentäkolme normaalikokoista tulitikkua ja kahdeksan isoa tulitikkua.
Aarnolla oli unelma. Hän halusi vielä jokin päivä sytyttää maailman tuleen. Hän ei ollut koskaan elämässään sytyttänyt tuleen mitään, minkä ei kuulunutkaan syttyä. Siitä huolimatta hän halusi nähdä maailman suurimman rovion, niin suuren, ettei koko maailmasta jäisi jäljelle kuin tuhkaa. Aarno kuitenkin nauroi muistaessaan, ettei sellaista tapahdu kuin elokuvissa. Hänen ainoa unelmansa oli yhtä merkityksetön kuin hän itse.
Eräänä iltana vanhemmat ja pikkusiskot olivat yhdessä elokuvissa. Aarno ei ollut halunnut lähteä mukaan, sillä oli elokuun kahdeskymmeneskolmas päivä. Heti auton kadottua pihasta Aarno sulkeutui huoneeseensa ja otti pöytälaatikosta yhden normaalin tulitikkuaskin sekä yhden ison tulitikkuaskin. Hän otti normaalista askista tasan kaksikymmentäkolme tulitikkua ja isosta askista tasan kahdeksan tikkua. Sitten alkoi hänen jokavuotinen rituaalinsa. Raapaisu, katselu, puhallus, seuraava.
Viimeinen tikku kuitenkin putosi lattialle ennen aikojaan. Se sytytti maton palamaan. Aarno vain tuijotti haltioituneena, miten liekki kasvoi kasvamistaan. Pian tuli kuuma. Maailma oli syttynyt palamaan, ja Aarno sulki silmänsä tyytyväisenä.