Post by Aino on Feb 4, 2016 10:17:06 GMT
Hei ja tervetuloa uuteen soturikissaroolipeliini, joka on ensimmäinen täällä Catlandissa! Roolipelin tapahtumapaikkana toimii vanha metsä. Toivon kaikilta roolijoilta aktiivisuutta eli ainakin kerran, mieluusti kaksi kertaa viikossa olisi hyvä jos kävisit roolimassa. Koeviikot yms. kiireet ymmärrän toki kunhan niistä ilmoitetaan etukäteen. Kahden kuukauden poissaolon jälkeen ilman mitään ilmoitusta hahmosi katoavat listasta. Toivon myös, että kaikki liittyjät osaavat perusoikeinkirjoitukset eli tietävät mihin laitetaan piste, pilkku ja iso kirjain. Arvovaltaisille ja erityisille aina iso lomake, muuten ensimmäisen ison jälkeen pelkkä mini riittää. Kuva ja pieni luonnekuvaus ovat silti tärkeitä. Muistakaa, että juonta yms. ei saa kopioida. Hahmoja ikäännytetään noin kolmen tai neljän viikon välein.
Säännöt:
- Jokainen pystyy kirjoittamaan kolmen rivin roolauksen
- Kissojen määrällä ei ole väliä, kunhan roolit kaikilla
- Arvovaltaisia kaksi, erityisiä yksi per pää. Ei samoissa arvoissa tai klaaneissa olevia.
- Autohittaaminen, munchaus, metapelaaminen yms. kielletty
- Muistetaan realistisuus
- Kuvapakko
- Vain kolme samaa nimenalkua
- Ei kirjojen nimiä
- Varaukset kestävät kaksi viikkoa
- Ainojosefiina on pomo ja häntä totellaan
- Kiroilu kielletty, kissoilla saa köyttää kissojen omia kirouksia
- Ketään ei syrjitä, kiusata yms.
- Catlandin sääntöjä on myös noudatettava
Sääboxi:
Vuodenaika: Lehtikato
Sää: Pilvistä, välillä sataa hiukan räntää/lunta
Lämpötila: 0 - 5 astetta
Kellonaika: IRL-aika
Juoni:
Klaanien keskuudessa rauha on vallinnut jo pitkään rauha. Lehtikato ei ollut kovin kylmä ja lunta oli vain vähän. Asiat siis tuntuvat olevan hyvin, kunnes metsään ilmaantuu kahdeksan tuntematonta kissaa. He muistuttavat kadonneita klaanikissoja ja ovat karanneet kaksijalkojen laboratoriosta. Nuo kissat eivät noudata klaanien reviirien rajoja ja saavatkin aikaan ongelmia. Pienet kahakat seuraavat toisiaan ja klaanien päälliköt alkavat olla huolissaan, sillä tunkeilijoilla tuntuu olevan erikoisia kykyjä. He myös näyttävät erikoisilta. Voivatko nuo tunkeilijat olla todellinen uhka?
Tietoa erityisistä ja juonen loppuosa:
Nämä erityiset kissat ovat entisiä klaanikissoja, jotka on kaapattu heidän ollessaan pentuja tai oppilaita. Jokaisesta klaanista on kaksi kissaa. Heille on tehty kokeita, joiden ansiosta kissoille on kehittynyt erikoisia kykyjä ja outoja piirteitä. Jokaisella kissalla on siis yksi erikoinen voima. Erikoisella ulkonäöllä tarkoitan, että kissoilla saattaa olla erittäin kirkkaan väriset silmät, oudon värisiä läiskiä turkissa yms. Kokeiden takia he ovat menettäneet muistinsa eivätkä siis muista klaaneja. Heidän nimensä ovat entisten klaaninimien alkuosat. Klaanien reviireillä kulkiessaan kissojen muistit alkavat vähitellen palautua. Neljä kissoista haluavat palata entisiin kotiklaaneihinsa, mutta toiset neljä haluavat valloittaa klaanit voimiensa avulla. Niimpä nuo hyvää haluavat lähtevät kukin omaan klaaniinsa toivoen voivansa palata kotiinsa ja varoittamaan myös pahoista suunnitelmista.
Alkutilanne: Nuo neljä kissaa ovat juuri leirien lähettyvillä, partiot voivat löytää heidät. He kaikki haluavat puhua klaaninsa päällikön kanssa.
Tapahtumat:
- Roolipeli luotu 4.2.2016
Kissat:
Myrskyklaani:
Päällikkö:
Varapäällikkö:
Parantaja: MayMay
Parantajaoppilas: (Jos parantaja haluaa)
Soturit:
-
-
-
Oppilaat:
-
-
Kuningattaret:
-
Pennut:
-
-
Klaaninvanhimmat:
-
Hyvä erityinen: Ila
Paha erityinen:
Jokiklaani:
Päällikkö: Herppa
Varapäällikkö: MayMay
Parantaja: Ila

Hyvä erityinen: Ainojosefiina
Paha erityinen:
Tuuliklaani:
Päällikkö:
Varapäällikkö:
Parantaja:

Hyvä erityinen: Herppa
Paha erityinen:
Varjoklaani:
Päällikkö:
Varapäällikkö: Jp

Hyvä erityinen: MayMay
Paha erityinen: Yö| 25 kuuta| kolli | Musta kolli, jolla on harvinaisen vahvat leuat | Jp
Kuolleet:
Tähtiklaani:
-
Pimeyden metsä:
-
Mestarit & oppilaat:
Myrsky:
Joki:
Tuuli:
Varjo:
Kumppanit ja pennut:
Lomeke:
Nimi:
Ikä:
Skp:
Arvo:
Klaani:
Ulkonäkö: (Vähintään kolme riviä)
Luonne: (Vähintään kolme riviä)
Menneisyys: (Vähintään kaksi riviä)
Muuta: (Edes pari asiaa)
Mini:
Nimi | Ikä | Skp | Pieni ulkonäkökuvaus | Roolija
Arvo | Klaani