|
|
Post by wifix on May 24, 2015 16:31:26 GMT
SE ONNISTU ihanaa nyt voin olla rauhassa haha ei tarvii olla paniikis (: aiheutit mulle melkein sydänkohtauksen huh huh |
|
|
|
Post by obrien on May 24, 2015 16:33:06 GMT
haha ei tarvii olla paniikis (: aiheutit mulle melkein sydänkohtauksen huh huh ei ollu tarkotus, anteeks |
|
|
|
Post by wifix on May 24, 2015 16:34:44 GMT
aiheutit mulle melkein sydänkohtauksen huh huh ei ollu tarkotus, anteeks mitäs pienistä, hengissähän mä vielä rustaseppa nyt se sun poikulin lomake niin päästään alotteleen :') |
|
|
|
Post by obrien on May 24, 2015 16:37:47 GMT
ei ollu tarkotus, anteeks mitäs pienistä, hengissähän mä vielä rustaseppa nyt se sun poikulin lomake niin päästään alotteleen :') murunen, en sanonu et tuun tähä mul on koe huomee, pitäis lukee |
|
|
|
Post by wifix on May 24, 2015 16:39:17 GMT
mitäs pienistä, hengissähän mä vielä rustaseppa nyt se sun poikulin lomake niin päästään alotteleen :') murunen, en sanonu et tuun tähä mul on koe huomee, pitäis lukee kyllä sä tulet D: ei sun tänään vielä roolia tarvi  |
|
|
|
Post by sini on May 24, 2015 16:39:54 GMT
hei joudun poistuu hetkeksi keskuudestanne mutta palaan pian
|
|
|
|
Post by obrien on May 24, 2015 16:40:49 GMT
murunen, en sanonu et tuun tähä mul on koe huomee, pitäis lukee kyllä sä tulet D: ei sun tänään vielä roolia tarvi hmph okei sitte The ravens - mies - valencia edmond edurne - 23 - emilia |
|
|
|
Post by wifix on May 24, 2015 16:42:40 GMT
muttahei ALKAA + loppukesä, vielä suhteellisen lämmin, jonkin verran alle +20 + kello on n. 18:30, kaikki toivottavasti jossakin talojen lähettyvillä + muistakaa jengien väliset, kylmät välit  + muistakaa myös, että jengeihin kuuluu reilusti yli 10 henkeä, joten loput jäävät mielikuvitusen varaan. |
|
|
|
Post by petefromtheshop on May 24, 2015 16:42:49 GMT
mäki meen kohta
|
|
|
|
Post by wifix on May 24, 2015 16:55:39 GMT
Tanya Debora Faye -
Debora istui kaikessa rauhassa kävelytien reunalle kaatuneen roskalaatikon päällä, pyöritellen sormissaan juuri hetki sitten maahan tumpattua tupakkaansa. Alahuultansa hennosti puraisten nainen siirsi katseensa pois pienestä tollosta, kohoittaen sen edessään seisovaa, likaista rakennusta kohden - se oli täysin Ravensien omistama, mutta se ei nuorta naista niinkään kiinnostanut. Hän kun itse ei voinut sietää talossa lymyileviä ihmisiä, heistä jokainen oli jollakin tapaa epämielyttävä, ärsyttävä taikka sitten vain hermoja raastava.
"Idiootit", Faye mumisi hiljaiseen ääneen, katseen laskeutuessa takaisin käsiinsä. Hän oli vetäissyt aamulla heti ensinmäisenä päälleen tummanharmaan, vetoketjuttoman hupparinsa, jonka alle kätkeytyi musta, ohuet olkaimet omaava toppi. Jalassaan Tanyalla puolestaan oli vaaleansiniset, polvista repeytyneet farkut, ja valkoisia nilkkasukkia oli peittämässä kuluneen mustat lenkkarit, joiden valkoiset pohjat olivat pölyn myötä muuttuneet hieman harmahtaviksi - kiharat hiukset puolestaan lepäsivät kaikessa rauhassa naisen selällä ja hartioilla, pienten hiussuortuvien valahtaessa aina välillä toisen kasvoille.
-- fafa tai joku vois tunkasta ukkelinsa tanyan seuraks 8)
|
|
|
|
Post by obrien on May 24, 2015 16:59:18 GMT
Hmm, mitäs mun jätkä tekis
|
|
|
|
Post by wifix on May 24, 2015 16:59:55 GMT
Hmm, mitäs mun jätkä tekis ui juma pääsetkö roolimaan jos juu niin änge vaan tanyan luo takas 8) |
|
|
|
Post by Fafaali on May 24, 2015 17:16:07 GMT
ERWIN TRIFFON istui puistopenkin selkänojalla vihaisena poltellen tupakkaa. Osa syy siihen, miksi hän oli vihainen olis se, että tuo syöpäkääryle oli hänen viimeisensä. Loput syyt siihen olivat kaikki yhteen runnottu ja oli vaikeaa sanoa, mikä oli suurempi syy kuin toinen. Triffon katsoi siihen suuntaan, missä jengin rakennus oli. Sen pystyi melkein näkemään, jos se ei olisi nurkan takana. Mies puhalsi savut ulos viimeisen kerran ja heitti tupakkatupon maahan. Hän murahti hiljaa ennen kuin hyppäsi penkin selkänojalta maahan penkin tehden epämiellyttävän narahduksen. Oli melkein ihme, ettei tuo raihnainen penkki sortunut siihen. Triffon potkaisi penkkiä, joka teki kammottavan pamahduksen, kuin se olisi menossa rikki. Omahyväisesti Mies hymähti tuntien olonsa vähän paremmaksi. Mutta tarpeeksi se ei ollut laannuttaakseen hänen vihansa.
Erwin rupesi kävelemään jalkakäytävää pitkin kädet taskussaan ja katse maassa. Häntä ärsytti, että hänellä ei enää ollut tupakkaa. Ei hän sitä nyt tarvitsisi, mutta sitten kun hän tarvitsisi, häntä ärsyttäisi vielä enemmän, koska sitä ei enää ole. Millään hän ei haluaisi käydä ostamassakaan sitä, rahan tuhlausta. Hän mutisi hiljaa itselleen jonkin aikaa, kunnes törmäsi johonkuhun. Mies katsoi ylös maasta nähden nuoren omahyväisen miehenalun. "Katso minne kävelet", tuo sanoi Triffonille omahyväisesti. Sitä hän ei voi sulattaa, hänelle ei puhuta tuohon sävyyn. Mies hyökkäsi nuorukaisen kimppuun vihaisena. Hän otti tuon kauluksista kiinni niin, että melkein kuristi häntä. "Tiedätkö sä kuma mä oon! Mulle ei puhuta noin, tuo saattoi juuri olla viimeinen asia, mitä ikinä sanoit", hän sihisi hampaittensa välistä. Hän katsoi pojanklopin silmiin kylmänmurhaavasti, kun tuo aneli sillä hengellä, mikä sai. Voimillaan Triffon heitti miehenalun maahan. Tuo haukkoi henkeä maassa anoen anteeksiantoa. Tuon taskusta lensi maahan tömähdyksen jälkeen jotain. Triffon otti sen kylmänrauhallisesti. Tupakka-aski josta vain muutama puuttui. Mies hymähti ja laittoi askin maastokuvioisen takkinsa taskuun ja sitten murhaavankylmästi katsoi maassa olevaa miestä. "Tää on sun onnenpäivä", hän sanoi ja käänsi selkänsä maassa makaavalle ja rupesi taas jatkamaan matkaansa.
|
|
|
|
Post by saleisha on May 24, 2015 17:28:03 GMT
Campbell istuskeli laajahkon, mutta huonosti valaistutun, huoneen perällä katsellen edessään näkyvää maisemaa. Päivän viimeiset auringon säteet yrittävät tavoittaa miehen, mutta hän oli paennut säteitä huoneen takaosan varjoihin. Gabriel siveli keinokuitukankaasta tehdyllä liinalla vasta öljyttyä pistooliaan samalla kun tähysteli ulkoilmaan näkemättä kuitenkaan minkäännäköistä elämää – yön laskettua sitä tulisi kuitenkin olemaan varmasti enemmän kuin riittävästi. Gabriel oli yksi niistä, joka koko päivän oli kateissa ja tavoittamattomissa, mutta heräsi aina eloon, kun aurinko häviäisi ja kaupunki joutuisi pimeyden ja siellä liikkuvien kriminaalien armoon. Viime aikoina Campbell oli ollut entistäkin aktiivisempi rikoksien parissa ja hän oli ollut aina etsimässä vaikeuksia. Lisääntyneelle toiminnanhalulle oli yksiselitteinen syy, jonka myös mieskin tiedosti. Tieto siitä, että Hellhounds oli edelleenkin todellisen asemansa alapuolella, oli saanut miehen levottomaksi ja kärsimättömäksi, jonka takia hän usein purki turhautumistaan kaikkeen typerään josta usein seurasi vain hankaluuksia. Miehen epäonneksi kun hän ei osannut kovinkaan hyvin karttaa tekojensa seurauksia hänen ollessa melko huono peittelemään jälkensä.
Hellhoundilaisen päätettyä perusteellinen aseenpuhdistuksensa, vei mies aseen takaisin piiloonsa ja naksutteli ja pyöritteli niskaansa, joka oli hiukan rasittunut miehen äskeisen asennon seurauksesta. Campbell verrytteli myös muita lihaksiaan, kun tuntui siltä että joka paikkaa hiukan jomotti. Hän päätti pian kuitenkin poistua hämärästä huoneesta, joka oli vähäisesti kalustettu ja tämän takia huoneessa kaikui miehen mielessä miellyttävällä tavalla – harmi vain, että sillä hetkellä huoneessa ei ollut juttukaveria, jonka kanssa olisi voinut kuulla huoneen kaiuntaa. Savukkeen ja seuran tarpeessa mies päätti poistua huoneestaan. Campbell kaivoi jo huoneestaan poistuessaan taskussaan olevasta askista yhden savukkeen, jonka sytytti suunnatessaan jenginsä yhteisiin tiloihin, josta toivoi löytävänsä jonkun elävän sielun.
-- lähdenpä samalla tavalla liikenteeseen, ehhh
|
|
|
|
Post by petefromtheshop on May 24, 2015 21:48:12 GMT
Ramielle El Leimar
Ramielle katseli Detroitin laskevaa aurinkoa The Ravens-jengin päämajasta. Nainen nojasi käsillään rikkoutuneen ikkunan karmeihin. Hän oli niin korkealla, että saattoi yhdellä vilkauksella nähdä Hellhoundsien päämajan ja sen takaa kurkottavat rähjäiset, hylätyt rakennukset. Tällä kadulla ei ollut elänyt siviilejä aikoihin, oli vain jengiläisiä, toinen toistaan turmeltuneempia jengiläisiä. Ja Ramielle olisi saattanut vielä vuosia sitten sanoa ylpeänä kuuluvansa kaupungin vaarallisimpaan jengiin, mutta nyt hän olisi mielellään jättänyt elämänsä Detroitissa taakseen, välittömästi. Mutta Ramielle oli yhtä lailla yksi kaupungin turmeltuneista sieluista. Hän kuului niihin, jotka olivat jo uhranneet elämänsä jengilleen, niihin, jotka olivat jo kaulaansa myöten rikollisuudessa. Kun menee tarpeeksi pitkälle, ei ole enää paluuta. Ja Ramielle oli mennyt liian pitkälle jo vuosia sitten. Hänen alamäkensä alkoi siitä päivästä, kun hän pakkasi reppunsa, ja hyppäsi moottoripyöränsä selkään. Nainen kaivoi kirkkaanpunaisen sytyttimen taskustaan ja sytytti sillä savukkeensa. Hän veti savua keuhkojensa täydeltä ja kallisti päätään taakse. Muutamat hiussuortuvat karkailivat nutturasta, ja jäivät roikkumaan vihreiden silmien eteen, kuin niitä kehystämään. Ramielle huokaisi hiljaa ja nojasi kyynärpäitään ikkunan pieliin. Tuskin sitä saattoi enää edes ikkunaksi sanoa, se oli ollut vain reikä keskellä seinää siitä lähtien, kun joku oli humalapäissään heittänyt pullon siitä läpi. Ramiellea huvitti, kun alas katsoessaan hän näki pihanurmella yhä vihertäviä lasinsiruja. Häntä ei kuitenkaan jaksanut hymyilyttää kauaa, sillä katseensa kohottaessa hänen silmiinsä pisti välittömästi vihollisjengin rakennus. Naisella oli tuonne miltei suora näköyhteys. Se tarkoitti, että myös Hellhoundseilla olisi suora näköyhteys häneen. Hänet voitaisiin ampua minä hetkenä hyvänsä, eikä se edes olisi vaikeaa. Oli suorastaan typerää savutella rennosti ikkunan äärellä, mutta Ramielle ei tuntenut minkäänlaista pelkoa. ’’Ampukoot’’, hän mietti ja hengitteli tupakan savua kaikessa rauhassa. Ramiellen silmät säkenöivät ilta-auringon valossa. Nainen pohti ajatuksissaan elämäänsä: väkivaltainen lapsuus, kotoa karkaaminen, jengielämään eksyminen, Miguelin kuolema, kaduilla eläminen... Kaikki ne illat joista hänellä ei ollut mitään mielikuvaa, kaikki se tuska, jonka hän hukutti maallisiin, irstaisiin huveihinsa… Kaikki se oli vain niin peruuttamatonta. Ramielle henkäisi savut ulos keuhkoistaan ja sulki silmänsä hetkeksi. Ne avatessaan hän näki ilmassa enää muutaman hassun savukiehkuran, jotka nekin haihtuivat tuulen mukana jonnekin kaukaisuuteen. Ramielle tuijotti hiljaista katukuvaa ja toivoi muistojensa katoavan savun mukana. Tupakasta tipahteli muruja ruohikkoon. Ne hohtivat hetken ilmassa kipinän lailla, sitten sammuivat ja leijailivat alas kuin lumihiutaleet. Syvänvihreät silmät katselivat näkyä hetken, kunnes sormet irrottivat otteensa savukkeesta. Vielä hetken myrkkykääryle jaksoi hehkua ruohikon keskellä pudottuaan monta metriä alaspäin, mutta lopulta se hiipui ja katosi näkyvistä kuin aikansa elänyt tähti. Ilta oli nousemassa. Detroitissa aamut laskevat ja yöt nousevat. Ihmiset heräävät illalla, yrittävät pysyä elossa huomiseen. Aamulla kaduilla pyörii vain roskia. 
|
|
