Post by Miopod on Apr 20, 2020 19:24:53 GMT
Tää on siis joku supervanha jonka tein lukiossa äikäntunnille. Tyyliin yli viis vuotta sitten. Ja lupasin laittaa sen tänne joten:
(also varoitan alun erittäin pitkistä lauseista. lupaan et tää on mielenkiintosempi tarina ku viemärimies tulee)
Kello näytti varttia vaille kuusi aamulla, kun hieman vääntyneiden sälekaihtimien välistä yritti paistaa aurinko petaamattoman sängyn päällä oleville paperilappusille ja kansioille, sekä myös pöydällä sanomalehden päällä seisovalle puolikkaalle teekupille. Paljon sen enempää huonekaluja ei niin pieneen kerrostaloyksiöön mahtunutkaan. Kapea kokoontaitettava sänky, pieni pöytä, nojatuoli, televisio, pieni keittiö ja jokin vessantapainen. Siinä oli lähes kaikki mitä Mark Croft omisti. Nyt hän seisoi pienen, osittain kulmasta särkyneen peilinsä edessä napittamassa kauluspaitaansa. Päällä olevasta telkkarista tuli aamuteevee ja sääennuste. Ennustajaeukko ruudussa väitti kovasti että tulisi nätti päivä tänään, mutta horisontissa roikkuvat pilvet sanoivat muuta. ”Sehän nähdään sitten..” mutisi Mark samalla kun heitti takkinsa niskaansa ja tarkisti olivatko avaimet mukana, ennen kuin sulki television ja paiskasi oven kiinni perässään ulos niin, että seinänaapurin ikkunassa heilahtelivat verhot kun hädintuskin koskaan hyväntuulinen naapurinrouva mulkoili ulos etsien tätä huligaania, joka oli erehdyksessä häirinnyt toisen yöunia. Mark ei tästä välittänyt, vaan suuntasi alas rakennuksen parkkipaikoille, jossa hänen Vista Cruiserinsa odotti. Mark käynnisti auton ja suunnisti kohti vanhaa, hieman tylsän näköistä rakennusta, joka oli hänen työpaikkansa. Paikan portailla odotteli isohko mies. Hänen nimensä oli Malcolm Cox. Parkkeerattuaan auton, Mark nousi ylös leikkien pirteää ja melkein hypähdellen Malcolmin luo toivottaen hyvää huomenta. Mark tiesi tämän ärsyttävän Malcolmia niin paljon ettei rajoja tahdo löytyä. Miehillä ei nähkääs ollut kovin hyvät välit. Malcolm Cox kun sattuu olemaan Mark Croftin pomo. ”.” Malcolm murahti. ”Olet sitä paitsi myöhässä.” Malcolm jatkoi murisemistaan sysäten Markin väkivaltaisesti ovista sisään, ohjaten tämän tarpeettomasti paikalleen. ”Tiedän.” Mark hymähti kaivaen miehekkäästä olkalaukustaan jotain. Olkalaukkuakin Mark piti lähinnä kiusallaan. Malcolmin mielestä miehillä ei kuulu olla olkalaukkua ja siksi Mark onkin Malcolmin puolesta saanut lisänimen Täti Monica. ”Tässä on se juttu jonka halusit.” Mark ilmoitti ojentaen jonkin pienen kansion Malcolmille. ”Hyvä.” Malcolm hymähti ja kääntyi saman tien pois. ”Kas, sehän oli jo melkein kiitos.” Mark naurahti itsekseen. Kun Mark kuuli uudelleen askelia, hän huokaisi raskaasti, koska luuli sen olevan Malcolm, mutta se vaihtui nopeasti helpotuksenhuokaukseksi, kun hänen edessään seisoikin nyt Christopher Tucker, Markin yksi parhaimmista ystävistä. ”Huomenta, Chris.” Mark hymyili. ”Huomenta!” aina niin pirteä Chris toivotteli laskiessaan teekupin Markin työpöydälle. Markin mielestä Chris muistutti enemmän jotain hyvin koulutettua koiraa, ja arveli tämän siksi saaneen töitä niin äkkiä. Varsinkin täältä jossa pitää olla hyvissä väleissä ylemmän tason kanssa jos meinasi pitää työpaikkansa. ”Se on sinulle.” Chris varmisti vielä että Mark ymmärsi täyden teekupin tarkoitusperän.
”Juu, kiitos, Chris.”
”Ole hyvä, Mark.”
”Kuule Chris, mitä jos käytäisiin jossain töiden jälkeen. Minä ainakin tarvitsen jotain piristävää päivän päätteeksi.” Mark totesi vilkaistessaan ulos jossa jyrähti ja vähän kauempaa alkoi kuulua kohinaa, vaikka aurinko vähän paistelikin tummien pilvien välistä vielä. Chris huikkasi jonkinmoisen myöntävän vastauksen mennessään. Mark joi sillävälin melkein puolet teestä, ja luki samalla saapuneita viestejään. ”Helkkarin Cox..” Mark nurisi melkein tukehtuessaan teehensä kun hän raapusti ensin mustalla tussilla ”Markin kuppi” teekuppiinsa ja hyppäsi kiireesti pöytänsä yli kohti ulko-ovia. Cox saisi vielä kuulla tästä, silläkin uhalla että Mark saisi potkut. Hän pinkaisi kaupunginsuuntaan juuri alkaneessa vesisateessa, ilman sateenvarjoa tietenkin ja kirosi koko matkan miten Malcolm osaa sotkea asioita ja sitten Mark saa siivota sonnat. Juostessaan Mark kuitenkin kompastui ja hänen taskustaan putosivat lounasrahat jotka vierivät sadeveden mukana katuviemäriin. ”Voi paska!” Mark huudahti turhautuneena. Mark oli varma, ettei kaduilla sillä hetkellä liikkunut ketään tai mitään, mutta silti hän kuuli äänen melkein vierestään. ”Elähän kirua.” kuului viemäristä, aivan hänen altaan. ”Mitä…?” Mark tuijotti viemäriä uskoen vahvasti että oli tullut hulluksi. Viemäristä kuitenkin työntyi esiin käsi, jolla oli kaikki Markin lounasrahat. Mark otti ne vastaan kiittäen hyvin hitaasti. Hänen mielessä kävi, josko se olisi, jostain järjettömästä syystä, ollut Chris, mutta tämän idean hän joutui heittämään pois tajutessaan, ettei aksentti ollut Chrisin. Sitä paitsi Chris seisoi nyt aivan hänen vierellään. ”Mitä sinä täällä kontit?” hän kysyi ja oli polvistunut tarjoamaan apuaan. Mark oli sanaton, eikä olisi oikein osannut selittää tilannetta. Mutta ei tarvinnutkaan. Chris oli jo huomannut käden joka pilkotti viemäriluukusta luullen sitä ruumiiksi, oli alkanut kirkumaan kuin pikkutyttö. Mark syöksyi repimään kännykän Chrisin kädestä, jolla hän oli jo paniikissa soittamassa poliiseja. ”Odota, Chris, rauha!” Mark huusi ja Chris vaikeni Markin onneksi aika äkkiä. ”Se on elossa.” Mark lisäsi kyykistyessään uudestaan viemäriluukulle. ”Anteeksi, oletteko te…” Mark yritti kysyä ennen kuin outo viemärimies keskeytti. ”Oletteko te Coxin asioilla?” viemärimies kysyi. ”Cox? Tunnetko sinä Malcolm Coxin?” Mark kysyi ihmeissään. ”Että tunnenko? Meikähän tekee töitä Coxille.” mies väitti.
”Nyt en oikein usko että..”
”Mä olen vähä niinku sen juoksupoika.”
”Juoksupoika?”
”Niin. Mä juoksutan sen alaisia ympäri kaupunkia, että se saa olla rauhassa toimistolla.”
”Miten niin saa olla rauhassa? Coxillahan on ihan oma huone, kaukana meistä muista?!”
”Teistä m…? Voi helkkari.. Mä olen tehnyt nyt pahan virheen. Mun täytyy mennä, ihan totta hei.”
Mark jäi huutelemaan viemärille yrittäen saada lisää irti tuosta oudosta viemäriukkelista, turhaan. Mark nousi raskaasti huokaisten ylös. ”Okei Chris. Nyt soitat poliisille.”
Mark ja Chris olivat palanneet toimistolle ja Mark hyppäsi istumaan työpöydälleen jossa tämän teekuppi yhä nökötti. Hän oli ottamassa toista hörppyä kylmästä teestä kun huomasi että hänen tussimerkintöjen päälle oli töhritty jotain muuta. Nyt siinä luki jotakuinkin ”Markilla on D-kuppi” hieman sotkuisella käsialalla. Mark päätti, ettei joisikaan teetä loppuun, ties mitä sinnekin on tungettu. Chris liittyi hänen seuraansa juuri sopivasti seuraamaan, kun heidän pomoansa vietiin poliisisaattueessa ulos. ”Pomo on kavaltanut kokoajan rahaa ainakin useamman vuoden ajan tältä firmalta. Ei ihme ettei meidän palkatkaan ole mitään päätähuimaavia olleet.” Chris alkoi automaattisesti selostaa. ”Ihan totta?” Mark kysyi. Chris nyökkäsi. ”Ehkä tämä paikka voisikin muuttua edes pikkuisen siedettävämmäksi.” Mark hymähti. Mitä vielä. Kaatosateessa ja vettävaluvana kotiin ajettuaan hän ehti juuri parahiksi sisään kun puhelin soi, ja joku nimekäs virkamies alkoi välittömästi suoltamaan sontaa suustaan ja vaikka kuinka hienotunteisesti mies yrittikin selittää, Markilta se tuntui silti iskulta kasvoihin saadessaan kuulla että sai potkut. Pieneksi lohduksi hän ei sentään ollut yksin. Christopherkin oli potkittu ulos. Samoin suurin osa työkavereista. Loppu ei siis Markin mielestä ollut hyvä, vaikka Chris jaksoikin positiivisena miehenä olla innoissaan potkuista, hän kun piti tätä mahdollisuutena. Ehkä he voisivat yrittää johonkin hienompaan paikkaan. Vaikka poliisiksi. Tai juoksupojiksi.
(also varoitan alun erittäin pitkistä lauseista. lupaan et tää on mielenkiintosempi tarina ku viemärimies tulee)
Kello näytti varttia vaille kuusi aamulla, kun hieman vääntyneiden sälekaihtimien välistä yritti paistaa aurinko petaamattoman sängyn päällä oleville paperilappusille ja kansioille, sekä myös pöydällä sanomalehden päällä seisovalle puolikkaalle teekupille. Paljon sen enempää huonekaluja ei niin pieneen kerrostaloyksiöön mahtunutkaan. Kapea kokoontaitettava sänky, pieni pöytä, nojatuoli, televisio, pieni keittiö ja jokin vessantapainen. Siinä oli lähes kaikki mitä Mark Croft omisti. Nyt hän seisoi pienen, osittain kulmasta särkyneen peilinsä edessä napittamassa kauluspaitaansa. Päällä olevasta telkkarista tuli aamuteevee ja sääennuste. Ennustajaeukko ruudussa väitti kovasti että tulisi nätti päivä tänään, mutta horisontissa roikkuvat pilvet sanoivat muuta. ”Sehän nähdään sitten..” mutisi Mark samalla kun heitti takkinsa niskaansa ja tarkisti olivatko avaimet mukana, ennen kuin sulki television ja paiskasi oven kiinni perässään ulos niin, että seinänaapurin ikkunassa heilahtelivat verhot kun hädintuskin koskaan hyväntuulinen naapurinrouva mulkoili ulos etsien tätä huligaania, joka oli erehdyksessä häirinnyt toisen yöunia. Mark ei tästä välittänyt, vaan suuntasi alas rakennuksen parkkipaikoille, jossa hänen Vista Cruiserinsa odotti. Mark käynnisti auton ja suunnisti kohti vanhaa, hieman tylsän näköistä rakennusta, joka oli hänen työpaikkansa. Paikan portailla odotteli isohko mies. Hänen nimensä oli Malcolm Cox. Parkkeerattuaan auton, Mark nousi ylös leikkien pirteää ja melkein hypähdellen Malcolmin luo toivottaen hyvää huomenta. Mark tiesi tämän ärsyttävän Malcolmia niin paljon ettei rajoja tahdo löytyä. Miehillä ei nähkääs ollut kovin hyvät välit. Malcolm Cox kun sattuu olemaan Mark Croftin pomo. ”.” Malcolm murahti. ”Olet sitä paitsi myöhässä.” Malcolm jatkoi murisemistaan sysäten Markin väkivaltaisesti ovista sisään, ohjaten tämän tarpeettomasti paikalleen. ”Tiedän.” Mark hymähti kaivaen miehekkäästä olkalaukustaan jotain. Olkalaukkuakin Mark piti lähinnä kiusallaan. Malcolmin mielestä miehillä ei kuulu olla olkalaukkua ja siksi Mark onkin Malcolmin puolesta saanut lisänimen Täti Monica. ”Tässä on se juttu jonka halusit.” Mark ilmoitti ojentaen jonkin pienen kansion Malcolmille. ”Hyvä.” Malcolm hymähti ja kääntyi saman tien pois. ”Kas, sehän oli jo melkein kiitos.” Mark naurahti itsekseen. Kun Mark kuuli uudelleen askelia, hän huokaisi raskaasti, koska luuli sen olevan Malcolm, mutta se vaihtui nopeasti helpotuksenhuokaukseksi, kun hänen edessään seisoikin nyt Christopher Tucker, Markin yksi parhaimmista ystävistä. ”Huomenta, Chris.” Mark hymyili. ”Huomenta!” aina niin pirteä Chris toivotteli laskiessaan teekupin Markin työpöydälle. Markin mielestä Chris muistutti enemmän jotain hyvin koulutettua koiraa, ja arveli tämän siksi saaneen töitä niin äkkiä. Varsinkin täältä jossa pitää olla hyvissä väleissä ylemmän tason kanssa jos meinasi pitää työpaikkansa. ”Se on sinulle.” Chris varmisti vielä että Mark ymmärsi täyden teekupin tarkoitusperän.
”Juu, kiitos, Chris.”
”Ole hyvä, Mark.”
”Kuule Chris, mitä jos käytäisiin jossain töiden jälkeen. Minä ainakin tarvitsen jotain piristävää päivän päätteeksi.” Mark totesi vilkaistessaan ulos jossa jyrähti ja vähän kauempaa alkoi kuulua kohinaa, vaikka aurinko vähän paistelikin tummien pilvien välistä vielä. Chris huikkasi jonkinmoisen myöntävän vastauksen mennessään. Mark joi sillävälin melkein puolet teestä, ja luki samalla saapuneita viestejään. ”Helkkarin Cox..” Mark nurisi melkein tukehtuessaan teehensä kun hän raapusti ensin mustalla tussilla ”Markin kuppi” teekuppiinsa ja hyppäsi kiireesti pöytänsä yli kohti ulko-ovia. Cox saisi vielä kuulla tästä, silläkin uhalla että Mark saisi potkut. Hän pinkaisi kaupunginsuuntaan juuri alkaneessa vesisateessa, ilman sateenvarjoa tietenkin ja kirosi koko matkan miten Malcolm osaa sotkea asioita ja sitten Mark saa siivota sonnat. Juostessaan Mark kuitenkin kompastui ja hänen taskustaan putosivat lounasrahat jotka vierivät sadeveden mukana katuviemäriin. ”Voi paska!” Mark huudahti turhautuneena. Mark oli varma, ettei kaduilla sillä hetkellä liikkunut ketään tai mitään, mutta silti hän kuuli äänen melkein vierestään. ”Elähän kirua.” kuului viemäristä, aivan hänen altaan. ”Mitä…?” Mark tuijotti viemäriä uskoen vahvasti että oli tullut hulluksi. Viemäristä kuitenkin työntyi esiin käsi, jolla oli kaikki Markin lounasrahat. Mark otti ne vastaan kiittäen hyvin hitaasti. Hänen mielessä kävi, josko se olisi, jostain järjettömästä syystä, ollut Chris, mutta tämän idean hän joutui heittämään pois tajutessaan, ettei aksentti ollut Chrisin. Sitä paitsi Chris seisoi nyt aivan hänen vierellään. ”Mitä sinä täällä kontit?” hän kysyi ja oli polvistunut tarjoamaan apuaan. Mark oli sanaton, eikä olisi oikein osannut selittää tilannetta. Mutta ei tarvinnutkaan. Chris oli jo huomannut käden joka pilkotti viemäriluukusta luullen sitä ruumiiksi, oli alkanut kirkumaan kuin pikkutyttö. Mark syöksyi repimään kännykän Chrisin kädestä, jolla hän oli jo paniikissa soittamassa poliiseja. ”Odota, Chris, rauha!” Mark huusi ja Chris vaikeni Markin onneksi aika äkkiä. ”Se on elossa.” Mark lisäsi kyykistyessään uudestaan viemäriluukulle. ”Anteeksi, oletteko te…” Mark yritti kysyä ennen kuin outo viemärimies keskeytti. ”Oletteko te Coxin asioilla?” viemärimies kysyi. ”Cox? Tunnetko sinä Malcolm Coxin?” Mark kysyi ihmeissään. ”Että tunnenko? Meikähän tekee töitä Coxille.” mies väitti.
”Nyt en oikein usko että..”
”Mä olen vähä niinku sen juoksupoika.”
”Juoksupoika?”
”Niin. Mä juoksutan sen alaisia ympäri kaupunkia, että se saa olla rauhassa toimistolla.”
”Miten niin saa olla rauhassa? Coxillahan on ihan oma huone, kaukana meistä muista?!”
”Teistä m…? Voi helkkari.. Mä olen tehnyt nyt pahan virheen. Mun täytyy mennä, ihan totta hei.”
Mark jäi huutelemaan viemärille yrittäen saada lisää irti tuosta oudosta viemäriukkelista, turhaan. Mark nousi raskaasti huokaisten ylös. ”Okei Chris. Nyt soitat poliisille.”
Mark ja Chris olivat palanneet toimistolle ja Mark hyppäsi istumaan työpöydälleen jossa tämän teekuppi yhä nökötti. Hän oli ottamassa toista hörppyä kylmästä teestä kun huomasi että hänen tussimerkintöjen päälle oli töhritty jotain muuta. Nyt siinä luki jotakuinkin ”Markilla on D-kuppi” hieman sotkuisella käsialalla. Mark päätti, ettei joisikaan teetä loppuun, ties mitä sinnekin on tungettu. Chris liittyi hänen seuraansa juuri sopivasti seuraamaan, kun heidän pomoansa vietiin poliisisaattueessa ulos. ”Pomo on kavaltanut kokoajan rahaa ainakin useamman vuoden ajan tältä firmalta. Ei ihme ettei meidän palkatkaan ole mitään päätähuimaavia olleet.” Chris alkoi automaattisesti selostaa. ”Ihan totta?” Mark kysyi. Chris nyökkäsi. ”Ehkä tämä paikka voisikin muuttua edes pikkuisen siedettävämmäksi.” Mark hymähti. Mitä vielä. Kaatosateessa ja vettävaluvana kotiin ajettuaan hän ehti juuri parahiksi sisään kun puhelin soi, ja joku nimekäs virkamies alkoi välittömästi suoltamaan sontaa suustaan ja vaikka kuinka hienotunteisesti mies yrittikin selittää, Markilta se tuntui silti iskulta kasvoihin saadessaan kuulla että sai potkut. Pieneksi lohduksi hän ei sentään ollut yksin. Christopherkin oli potkittu ulos. Samoin suurin osa työkavereista. Loppu ei siis Markin mielestä ollut hyvä, vaikka Chris jaksoikin positiivisena miehenä olla innoissaan potkuista, hän kun piti tätä mahdollisuutena. Ehkä he voisivat yrittää johonkin hienompaan paikkaan. Vaikka poliisiksi. Tai juoksupojiksi.
