Post by vanilijallinen on Jul 1, 2018 12:17:30 GMT
Päivä alkoi vaihtua iltaan ja ihmisvilinä ruokailutilassa väheni muutamasta sadasta kahteen. Suuret tammipuusta tehdyt pariovet laitettiin kiinni ja ruoat vietiin keittiöön. Lopulta lähes viimeinenkin vampyyri lähti tekemään omia, henkilökohtaisia asioitaan. Tuuli vinkui ja mourusi ikkunoissa, tuolien kolina täytti Amyn pään kun hän istui yhä siinä mihin Giddon oli hänet jättänyt. Hän ei ollut maistanut lautaselta mitään, vaikka siinä olikin parsakaalia, tomaattia, uuniperunaa ja punaista, mehevää kalaa. Veri oli jo tyrehtynyt paksuksi patjaksi ihon ja reikien ylle ja paita oli pilaantunut täysin. Menisi hetki, että hän saisi punaruskean sävyisen peitteen irti, sillä tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta kun Jon kävi kiinni.
Jonille oli muutenkin pelottavaa sanoa ei, sillä jo ulkonäkö oli jo niin uhkaava vaikka luonne ei olisikaan. Jos mies kuitenkin halusi jotakin, hän ottaisi sen enempiä kyselemättä. Jonilla oli neliömäiset, hyvin lihaksikkaat kasvot, tummat silmät syvällä kuopissaan ja matala ääni.
"Hemmetti", Amy puuskahti ja humautti nyrkkinsä pöytään. Hän oli tainnut olla liian äkkipikainen paljastaessaan osan itsestään miehelle. Mitä jos Giddon hoksaisi että kukaan tässä talossa ei olisi ihminen, paitsi tämä itse? Mitä jos hänen tehtävänsä kariutuisi pian ja Jon kuulisi siitä? Nainen nielaisi. Hän muisti äitinsä sanat: Älä juokse tekemään asioita, jos et näe mitä niistä seuraa. Amy pelkäsi tehneensä juuri niin lähtiessään ruokailutilasta kohti kartanon parveketta. Hän hakeutui aina sinne miettiessään asioita, joita ei halunnut muiden kuulevan. Hän sulki oven ja hamusi illan hämärässä kaidetta ja sen sileää pintaa. Se toi mieleen rasian, mihin piilotti pienempänä kaikkein tärkeimmät, kuten ensimmäisen hampaansa.
Amy säpsähti ajatuksissaan tuntiessaan selässään terävän katseen. Hieman vaivaantuneena nainen yritti muokata itsestään sen oloista, että kaikki olisi hyvin. Tulija siirtyi hänen vierelleen ja nappasi omenan käteensä lähimmästä omenapuusta.
"Uutisia?" Jonin ääni halkaisi hiljaisuuden. Tämän äänensävy oli tylsistynyt mikä oli Amylle helpotus. Tuo ei siis vielä tiennyt mitään Giddonista.
"Tekemäsi haavat ovat tyrehtyneet, veri pilasi puseroni", Amy ilmoitti ja mulkaisi miestä vierellään paheksuvasti. Jon virnisti ilkikurisesti ja kääntyi naisen suuntaan naureskellen.
"Eikös sinulla ole toinen tuollainen kaapissasi, Amy? Kun viimeksi vilkaisin sinne, muistaisin sellaisen olleen siellä missä pitikin", Jon ivaili jonka seurauksena sai kämmenen lähelle poskeaan, mutta sai pysäytettyä sen ajoissa. Mies tuijotti Amyn kiukkua pursuavia silmiä ja hipaisi tuon huulta. "Hei, älä nyt leikistä suutu."
"Se ei ole sama asia", nainen sihahti hampaittensa välistä. "Tämä pusero on ollut minulla monta pirun vuotta, enkä ikinä liannut sitä. Sitten muutin tänne ja tutustuin sinuun ja mitäs sitten kävi, muistatko? Tuhosit viisi vaatekappaletta kahdessa kuukaudessa!"
Jon oli yllättynyt, Hänelle ei ikinä oltu suututtu niin pienestä, kuin Amy nyt.
"Lisäksi..", Amy kivahti ja repäisi kätensä vapaaksi, sillä havaitsi Jonin otteen löystyneen. "Giddon näki puremasi ja uumoilen hänen epäilevän jotakin. Raukka oli silminnähden järkyttynyt. Ennen kuin aloitat saarnasi siitä että olen pilannut suunnitelmasi, saat luvan kuunnella asiani loppuun. Onko selvä?"
Miehen nyökättyä Amy osasi hengittää syvemmin.
"Hän näki jo veren ennen kuin ehdin estää. Mutta hän saattaa kuvitella sitä vain typeräksi pilaksi", Amy selitti ja hengähti terävästi. Jon oli tullut hänen eteensä, siirtänyt hiuksia tieltään ja suuteli nyt hänen veristä kaulaa.
"Mmh. Ongelmaa ei ole jos hän pysyy kaukana asioista eikä yritä selvittää kaupunkimme historiaa tuon enempää. Siksi tyhjensin kaiken tiedon internetistä ja kirjastosta", Jon kuiskasi näykäten Amyn haavaa hellästi. Nainen kallisti päätään tahtomattaan ja suorastaan kerjäsi miehen kosketusta. Vaikka kaide oli kylmä, Jonin lämpö riitti.
"Anna minä hoidan kaiken", Amy hengähti miehen korvaan, ennen kuin terävä kipu lävisti hänen kaulansa. Veri valui taas nautinnollisesti pitkin kaulaa ja hän valahti Jonin vahvoille käsivarsille. Mies ei koskaan ravinnut itseään muiden kuin Amyn kautta. Nainen oli kuin huume josta hän pystyi olemaan erossa parhaimmillaan pari päivää. Lopetettuaan Jon suukotti vetelän naisen otsaa, ennen kuin kantoi tuon vuoteeseensa. Hän kumartui naisen korvan lähelle kuiskaten: "Niin hoidat. Tee Giddon hyödyttömäksi minulle."
Pimeys alkoi ottaa ulkona vallan ja tähti toisensa jälkeen syttyivät valaisemaan muuten kovin tummaa taivasta. Niissä heijastui se viattomuus, mikä olisi muutoin unohtunut täysin.
Giddonille tähdet toivat paljon lohtua silloin, kun mies oli eksynyt polulta, eikä ollut löytänyt kotiin. Mies oli kuitenkin keksinyt seurata yhtä tähtikuviota ja se oli saattanut olla pelastava ratkaisu. Hän nautti etsiä uutta kuviota miljardien loisteiden joukosta ja nimetä niitä. Giddon oli nimennyt ensimmäisen löytämänsä ja seuraamansa tähtikuvion La Via Della Salvezzaksi eli Pelastuksen tieksi. Hänen äitinsä oli pienestä asti sanonut hänelle tähtien näyttävän oikean suunnan eikä se ollut turha sanonta, kerta niin oli tapahtunutkin.
Oveen koputettiin aran tuntuisesti, mutta kun Giddon ei reagoinut siihen, oli koputtaja päättänyt astella sisään vastaamattomuudesta huolimatta. Mies tunnisti tuoksusta ihmisen katsomatta tähän. Tyttö ei kuitenkaan suostunut jättämään häntä rauhaan, vaikka tilanne oli ollut toinen muutama tunti takaperin. Nopealla vilkaisulla Giddon huomasi naisen vaihtaneen vaatteet, putsanneen ihonsa verestä ja laittaneen hiukset päätä muotoilevalle kalanruodolle, jonka seassa oli hiuksiin kiinnitettäviä timantteja siellä täällä. Amy oli kokonaisesti hyvin kaunis ja luonne omaa luokkaansa. Muistaessaan välikohtauksen ruokailutilassa hän pusersi kätensä nyrkkiin ja keskittyi tähtiin.
"Eikö asia ollutkaan se, että haukut minut pystyyn koska näin tuskasi syyn ja salaisuuden, jota koitit piilottaa minulta? Jos luulit minua typeräksi - mieti ensin. Kuka tahansa olisi tiennyt parista reiästä asioita", Giddon aukaisi ärtyneenä suunsa ja suuntasi katseensa naiseen joka rauhallisena kuunteli hänen vuodatustaan. Miehen ja naisen välille jäi suunnaton, sanaton katsekilpailu. Tai, se vaikutti suuresti mittailevalta kilpailulta.
"Lopetitko?" Amy kysyi.
"Hetkeksi."
"Hyvä. Tiedän että tilanne on turhauttava, pelottava, ahdistavakin, ehkä. Mutta minulla on syyni miksi pidin sinua näinkin kauan pimennossa tältä kaikelta. Ensinnäkin luulin sinun ryntäävän pakoon..", Amy kertoi, mutta keskeytti huomatessaan naurahdukseni. En minä pakoon ryntäisi missään tilanteessa, sillä haluan aina ratkoa ongelmat joihin joudun, mietin näyttäessäni Amylle luvan jatkaa puhetta. Naisen olemuksesta huokui ärtymys keskeytetyn lauseen vuoksi. Tyttö rykäisi pienesti ennen kuin jatkoi.
"Kuule, kaikki täällä asuvat ovat joutuneet kokemaan saman kuin sinä. Reaktiot ovat vain olleet erilaisia. Jotkut karkasivat, mutta eivät päässeet kauas. Osa käveli suoraan talon omistajan puheille, minä taas reagoin kuin sinä nyt. Lukittauduin huoneeseeni ja lähdin vain pakottamalla."
En vastannut mitään, ei ollut tarvetta osoittaa kiinnostusta naista kohtaan. Amy huokaisi luovuttaneena ja siirtyi ovelle.
"Giddon, anteeksi", tyttö kuiskasi ja lähti huoneesta. Suljin silmäni turhautuneena. Halusin vain olla rauhassa, vaan näytti pahasti siltä, että Amy olisi kimpussani hyvinkin pian uudelleen.
Jonille oli muutenkin pelottavaa sanoa ei, sillä jo ulkonäkö oli jo niin uhkaava vaikka luonne ei olisikaan. Jos mies kuitenkin halusi jotakin, hän ottaisi sen enempiä kyselemättä. Jonilla oli neliömäiset, hyvin lihaksikkaat kasvot, tummat silmät syvällä kuopissaan ja matala ääni.
"Hemmetti", Amy puuskahti ja humautti nyrkkinsä pöytään. Hän oli tainnut olla liian äkkipikainen paljastaessaan osan itsestään miehelle. Mitä jos Giddon hoksaisi että kukaan tässä talossa ei olisi ihminen, paitsi tämä itse? Mitä jos hänen tehtävänsä kariutuisi pian ja Jon kuulisi siitä? Nainen nielaisi. Hän muisti äitinsä sanat: Älä juokse tekemään asioita, jos et näe mitä niistä seuraa. Amy pelkäsi tehneensä juuri niin lähtiessään ruokailutilasta kohti kartanon parveketta. Hän hakeutui aina sinne miettiessään asioita, joita ei halunnut muiden kuulevan. Hän sulki oven ja hamusi illan hämärässä kaidetta ja sen sileää pintaa. Se toi mieleen rasian, mihin piilotti pienempänä kaikkein tärkeimmät, kuten ensimmäisen hampaansa.
Amy säpsähti ajatuksissaan tuntiessaan selässään terävän katseen. Hieman vaivaantuneena nainen yritti muokata itsestään sen oloista, että kaikki olisi hyvin. Tulija siirtyi hänen vierelleen ja nappasi omenan käteensä lähimmästä omenapuusta.
"Uutisia?" Jonin ääni halkaisi hiljaisuuden. Tämän äänensävy oli tylsistynyt mikä oli Amylle helpotus. Tuo ei siis vielä tiennyt mitään Giddonista.
"Tekemäsi haavat ovat tyrehtyneet, veri pilasi puseroni", Amy ilmoitti ja mulkaisi miestä vierellään paheksuvasti. Jon virnisti ilkikurisesti ja kääntyi naisen suuntaan naureskellen.
"Eikös sinulla ole toinen tuollainen kaapissasi, Amy? Kun viimeksi vilkaisin sinne, muistaisin sellaisen olleen siellä missä pitikin", Jon ivaili jonka seurauksena sai kämmenen lähelle poskeaan, mutta sai pysäytettyä sen ajoissa. Mies tuijotti Amyn kiukkua pursuavia silmiä ja hipaisi tuon huulta. "Hei, älä nyt leikistä suutu."
"Se ei ole sama asia", nainen sihahti hampaittensa välistä. "Tämä pusero on ollut minulla monta pirun vuotta, enkä ikinä liannut sitä. Sitten muutin tänne ja tutustuin sinuun ja mitäs sitten kävi, muistatko? Tuhosit viisi vaatekappaletta kahdessa kuukaudessa!"
Jon oli yllättynyt, Hänelle ei ikinä oltu suututtu niin pienestä, kuin Amy nyt.
"Lisäksi..", Amy kivahti ja repäisi kätensä vapaaksi, sillä havaitsi Jonin otteen löystyneen. "Giddon näki puremasi ja uumoilen hänen epäilevän jotakin. Raukka oli silminnähden järkyttynyt. Ennen kuin aloitat saarnasi siitä että olen pilannut suunnitelmasi, saat luvan kuunnella asiani loppuun. Onko selvä?"
Miehen nyökättyä Amy osasi hengittää syvemmin.
"Hän näki jo veren ennen kuin ehdin estää. Mutta hän saattaa kuvitella sitä vain typeräksi pilaksi", Amy selitti ja hengähti terävästi. Jon oli tullut hänen eteensä, siirtänyt hiuksia tieltään ja suuteli nyt hänen veristä kaulaa.
"Mmh. Ongelmaa ei ole jos hän pysyy kaukana asioista eikä yritä selvittää kaupunkimme historiaa tuon enempää. Siksi tyhjensin kaiken tiedon internetistä ja kirjastosta", Jon kuiskasi näykäten Amyn haavaa hellästi. Nainen kallisti päätään tahtomattaan ja suorastaan kerjäsi miehen kosketusta. Vaikka kaide oli kylmä, Jonin lämpö riitti.
"Anna minä hoidan kaiken", Amy hengähti miehen korvaan, ennen kuin terävä kipu lävisti hänen kaulansa. Veri valui taas nautinnollisesti pitkin kaulaa ja hän valahti Jonin vahvoille käsivarsille. Mies ei koskaan ravinnut itseään muiden kuin Amyn kautta. Nainen oli kuin huume josta hän pystyi olemaan erossa parhaimmillaan pari päivää. Lopetettuaan Jon suukotti vetelän naisen otsaa, ennen kuin kantoi tuon vuoteeseensa. Hän kumartui naisen korvan lähelle kuiskaten: "Niin hoidat. Tee Giddon hyödyttömäksi minulle."
Pimeys alkoi ottaa ulkona vallan ja tähti toisensa jälkeen syttyivät valaisemaan muuten kovin tummaa taivasta. Niissä heijastui se viattomuus, mikä olisi muutoin unohtunut täysin.
Giddonille tähdet toivat paljon lohtua silloin, kun mies oli eksynyt polulta, eikä ollut löytänyt kotiin. Mies oli kuitenkin keksinyt seurata yhtä tähtikuviota ja se oli saattanut olla pelastava ratkaisu. Hän nautti etsiä uutta kuviota miljardien loisteiden joukosta ja nimetä niitä. Giddon oli nimennyt ensimmäisen löytämänsä ja seuraamansa tähtikuvion La Via Della Salvezzaksi eli Pelastuksen tieksi. Hänen äitinsä oli pienestä asti sanonut hänelle tähtien näyttävän oikean suunnan eikä se ollut turha sanonta, kerta niin oli tapahtunutkin.
Oveen koputettiin aran tuntuisesti, mutta kun Giddon ei reagoinut siihen, oli koputtaja päättänyt astella sisään vastaamattomuudesta huolimatta. Mies tunnisti tuoksusta ihmisen katsomatta tähän. Tyttö ei kuitenkaan suostunut jättämään häntä rauhaan, vaikka tilanne oli ollut toinen muutama tunti takaperin. Nopealla vilkaisulla Giddon huomasi naisen vaihtaneen vaatteet, putsanneen ihonsa verestä ja laittaneen hiukset päätä muotoilevalle kalanruodolle, jonka seassa oli hiuksiin kiinnitettäviä timantteja siellä täällä. Amy oli kokonaisesti hyvin kaunis ja luonne omaa luokkaansa. Muistaessaan välikohtauksen ruokailutilassa hän pusersi kätensä nyrkkiin ja keskittyi tähtiin.
"Eikö asia ollutkaan se, että haukut minut pystyyn koska näin tuskasi syyn ja salaisuuden, jota koitit piilottaa minulta? Jos luulit minua typeräksi - mieti ensin. Kuka tahansa olisi tiennyt parista reiästä asioita", Giddon aukaisi ärtyneenä suunsa ja suuntasi katseensa naiseen joka rauhallisena kuunteli hänen vuodatustaan. Miehen ja naisen välille jäi suunnaton, sanaton katsekilpailu. Tai, se vaikutti suuresti mittailevalta kilpailulta.
"Lopetitko?" Amy kysyi.
"Hetkeksi."
"Hyvä. Tiedän että tilanne on turhauttava, pelottava, ahdistavakin, ehkä. Mutta minulla on syyni miksi pidin sinua näinkin kauan pimennossa tältä kaikelta. Ensinnäkin luulin sinun ryntäävän pakoon..", Amy kertoi, mutta keskeytti huomatessaan naurahdukseni. En minä pakoon ryntäisi missään tilanteessa, sillä haluan aina ratkoa ongelmat joihin joudun, mietin näyttäessäni Amylle luvan jatkaa puhetta. Naisen olemuksesta huokui ärtymys keskeytetyn lauseen vuoksi. Tyttö rykäisi pienesti ennen kuin jatkoi.
"Kuule, kaikki täällä asuvat ovat joutuneet kokemaan saman kuin sinä. Reaktiot ovat vain olleet erilaisia. Jotkut karkasivat, mutta eivät päässeet kauas. Osa käveli suoraan talon omistajan puheille, minä taas reagoin kuin sinä nyt. Lukittauduin huoneeseeni ja lähdin vain pakottamalla."
En vastannut mitään, ei ollut tarvetta osoittaa kiinnostusta naista kohtaan. Amy huokaisi luovuttaneena ja siirtyi ovelle.
"Giddon, anteeksi", tyttö kuiskasi ja lähti huoneesta. Suljin silmäni turhautuneena. Halusin vain olla rauhassa, vaan näytti pahasti siltä, että Amy olisi kimpussani hyvinkin pian uudelleen.
