Punainen Yö

1. GRIM FATE

Pienen kahvilan ovikello kilahti kertoakseen omistajille uuden asiakkaan saapumisesta. Ulkona oli pimeää ja koleaa, joten olin helpottunut huomatessani paikan olevan auki. Kahvila oli vanhanaikainen, eikä se ikinä ole ollut remontissa, sillä paikka oli niin syrjässä kaupungista eikä asiakkaita käynyt paljon. Olin jo pitkään miettinyt miltä kahvila näyttää sisältä, mutta rohkeus ei ikinä ollut pysynyt ovelle kävelyyn asti. Nyt olin ylittänyt hermostuneisuuteni. Ympärilleni katsellessa havaitsin hyvin vanhat puuseinät ja pölyiset taulut. Avaran huoneen nurkassa oli pressuun peitetty piano ja sen päällä kolmijalkainen kynttilä.
"Tervetuloa Grim Fateen, miten voin auttaa sinua tänään?"
Säikähdin kuullessani hyvin läheltä naisen äänen puhuttelevan minua. Katsoessani häneen päin huomasin, että tämä oli kävellyt tiskin takaa luokseni. Olisin joka tapauksessa siirtynyt sinne, mutta kävi tämäkin.
"Kiitos. Saisinko lasin vettä? En ole juonut kunnolla muutamaan päivään", vastasin siirtyessäni istumaan lähimpään pöytään mikä oli vapaana. Nainen kirjasi tilaukseni ylös ja katosi keittiöön. Pian hän tuli takaisin iso vesilasi mukanaan.
"Yksi vesi, ole hyvä", nainen sanoi hymyillen, jääden tuijottamaan silmiini. "Olet ilmeisesti uusi täällä päin, eikö niin?"
Nyökkäsin.
"Siinä tapauksessa sanon heti, että sinun olisi parasta pysyä sisätiloissa kello yhdentoista ja neljän välillä. Yöllä ja päivällä. Sano, että teet niin." Jäin katsomaan naisen jälkeen erittäin hämmentyneenä. Mitähän tuokin varoitus sisälsi? Katsoessani ympärilleni havaitsin jännittyneisyyden jokaisessa kahvilassa olijassa, enkä ymmärtänyt mitä he pelkäsivät noin kovin.

Annoin itselleni luvan kaatua hotellin ilmavalle ja erittäin pehmoiselle sängylle, miettien kahvilassa käymääni keskustelua sen naisen kanssa. Vilkaisin kelloa. Kymmenen. Ei ollut vielä lähelläkään sitä kahvilan pitäjän kertomaa aikaa. Miksi kaikki lukittautuisivat sisälle kahdesti päivässä? Koska kyseinen kellonaika kavahdutti ihmisiä, päätin ottaa syystä selvää heti kun kello löisi yksitoista.
Aikaa kuluttaakseni luin jälleen mytologiaan liittyviä kirjoja, kun en keksinyt muuta ajan nopeuttamiseksi. Samalla mietin kymmeniä syitä pelkoon, mikä autioitti kokonaisen kaupungin. Mikään ei kuitenkaan käynyt järkeen, jolloin turhauduin uskoen, että olin unohtanut jotakin tärkeää.
Oveen koputettiin. Ovisilmän kautta näin hotellin virkailijan, joten avasin oven hänelle.
"Iltaa. Anteeksi, kun häiritsen illanviettoasi, mutta haluan muistuttaa ettei ulos ole menemistä tunnin päästä. Vasta neljältä saa lähteä hotellista, jos haluat käydä jossain", Virkailija ilmoitti yllättävän rauhallisesti vaikuttaen siltä kuin kyseessä ei olisi mitään omituista. Miehen vasemmalla käsivarrella oli valkea liina, oikeassa ranteessa koru. Katseeni pysähtyikin juuri siihen.
"Upea koru sinulla. Vaimo antanut?" kysyin vilpittömästi jättäen virkailijan iloituksen huomiotta.
"Se on perhekalleus. Pidän sitä aina kädessä, sillä kotini ulkopuolella tämä koru tuo turvallisen olon", virkailija hymähti lauseensa loppuun, ennen kuin kääntyi lähteäkseen.
"Mitä jos lähden ulos kiellosta huolimatta?" kysyin äkisti. Halusin nähdä miehen rektiosta, olisiko ajatukseni järjetön. Mies pysähtyi eteensä katsoen ja puristi toisen kätensä nyrkkiin, samalla kun toisella kosketti korua.
"Sitä en suosittele tekemään. Jos lähdet ulko-ovesta kiellettyyn kellonaikaan, seuraukset ovat hirveät", virkailija vastasi tärisevällä äänellä kääntyessään katsomaan minua ilme vakavana.
"Sanotaan, että Grim Fatessa tapahtui parisataa vuotta sitten erhe yhden miehen toimesta. Tämä oli aina ollut mies, joka ei kuunnellut järkipuhetta, ei varoituksia. Hän reagoi kaikkeen vain nauramalla ja kolmella sanalla; 'ei koske minua'. Hän ei uskonut legendoihin, mutta eräänä myrskyisenä yönä tapahtui muutos tuulen suunnassa. Mies menetti vaimonsa ja 3-vuotiaan poikansa näiden laivan mukana. Se oli ajanut karille. Mies oli ohjannut laivaa, vaikka merelle ei olisi silloin saanut mennä. Hän kosti perheensä kuoleman polttamalla taloja."
Kuuntelin virkailijan kertomusta aivot raksuttaen.
"Miten tuo tarina liittyy tähän aikataulu-sääntöön?" kysyin hämmentyneenä. Huomasin kyllä, että tarinalla oli tarkoitusperä ja sen joukossa vihje, mutta virkailija onnistui piilottamaan sen hyvin. "Keksikö tämä mies tämän säännön?"
"Hän ei vain keksinyt sitä", virkailija kuiskasi. "Hän myös toteutti sen tuoman uhkauksen, mikä on tänä päivänäkin voimassa. Jos kellon aikaa uhmaa tai rikkoo, hänen ylleen lankeaa ikuinen kirous. Kirous, jonka jälkeen takaisin ei ole tulemista."
Virkailija katsahti kelloaan ja sävähti kuin sähköiskun saaneena. Tämä lähti ovelta, mutta huusi vielä taakseen:
"Muista, minä vain varoitin sinua, Giddon!"
Suljin huoneen oven, jääden nojaamaan sitä vasten ikkunasta ulos tuijottaen ja yritin sulatella virkailijalta saamaani tietoa. Kaikki todella suhtautuivat tähän legendaan kuin mihin tahansa jumalalliseen olentoon. Vaikka kukaan ei vaikuttanut enempää hermostuneemmilta, nämä tiesivät varmasti enemmän kuin antoivat ymmärtää. Kellon kumina täytti pääni, jolloin aloin laskea niitä.
"... Yhdeksän, kymmenen, yksitoista." Hiljaisuus. Mistään ei kuulunut enää mitään. Kielletty aikakausi oli alkanut.

Ah, sun tarinat on aina vaan toistaan parempia!

Ihan aluks sanon, että mun piti lukee tää oikeesti useampaan otteeseen ennen kun löysin mitään muokattavaa, eli tää tarina todellakin toimii eikä mitään massiivisesti lukijaa häiritseviä juttuja oo. Tää tarina myös etenee mukavan lepposesti verrattuna joihinkin muihin sun teksteihin, oot selkeesti edistynyt ja ikään kuin rauhottunut kirjottajana ja silti säilyttäny sellasen etenevän kertomuksen tyylin: mitään jumeja ei tule, mikä on hyvä, tärkeetä lukijan koukuttamisen suhteen! Ehkä parasta edelleen sun tarinoissa on se miten käytät kieltä, poimin tuolta nyt esimerkiks muutaman ilmaisun jotka erityisesti herätti sellasen ♥!-reaktion: 
 
''Se on kuin rikkinäinen soittorasia'' > tää on tosi söpö ja ihana vertaus mun mielestä, samaistuttava jopa. 
''kahvilan ovikello kilahti kertoakseen'' > tässä on mahtavaa verbien käyttöä, tykkään aina tällasesta elottoman elollistamisesta: kello kertoo, tuuli kuiskaa, mitä kaikkee tällasia onkaan. Lisäks, en tiedä huomasitko, mut noi k-kirjaimet toistuu tosi kivasti, ei liioitellusti kuitenkaan, ja toi pätkä on melkein kuin jostain runosta ! :D

Myös sun dialogi on jotenkin kypsempää, vaikka se on ennenkin ollut hyvää, mutta tässä noi hahmojen väliset keskustelut oikeesti vie mukanaan ja ne on hyvin harkittuja. Yks mun suosikkikohta mikä pisti hymyilyttää oli toi hotellin virkailijan kertoma: "Tämä oli aina ollut mies, joka ei kuunnellut järkipuhetta, ei varoituksia. Hän reagoi kaikkeen vain nauramalla ja kolmella sanalla; 'ei koske minua' '' > Tää ''ei koske minua'' on hauskan leikkisä ilmaisu, joka jotenkin kruunaa ton kuvauksen miehestä, joka uskoo itsestään vähän liikoja :DDd

Lisäks pitää vielä antaa propsit lopetuksista: sekä prologissa että ekassa luvussa on hyvät, tehokkaan ytimekkäät lopetukset, jotka vihjaa sopivasti tulevasta ja täten koukuttaa lukijaa. 


Mut yritän nyt jotain kritiikkiäkin antaa, vaikka se vähän hankalaa onkin. Suurin osa näistä jutuista on tosi pieniä, joten toivottavasti en kuulosta ihan kamalalta nipottajalta :__D Mutta anyway, vaikka sun kirjotus pääasiassa on liki täydellistä, niin bongasin tuolta peräti kaksi kirjotusvirhettä sekä pari kohtaa missä käyttäsin jotain toista ilmausta: 

menemisimämme.> menemisiämme  (en ees älynnyt tätä ekalla lukemiskerralla ja senkin jälkeen piti miettiä et hetkinen onkohan tää oikein vai ei, eli ei mitenkään iso virhe)
brasiliainen sotakone > brasialiainen. Lisäks sotakoneen sijaan 'hävittäjä' vois olla enemmän kertomuksen tyyliin sopiva, tosin menee se täysin hyvin tollasenakin.
'' Joskus selviän pelkällä anteeksipyynnöllä, mutta usein se äityy riitaan ja nyrkkitappeluun. Tapani äityi isäni jouduttua lento-onnettomuuteen työvisiitiltä tullessaan.'' > Tässä ei muuten mitään, mutta ainakin mun korvaan kuulostaa hassulta jos jotain verbiä toistaa monta kertaa peräkkäin, se tekee tekstistä aina vähän töksähtelevämmän. Eli korvaisin tässä ton toisen kerran käytettävän ''äityi'' jollain muulla ilmauksella. 
Ihan lopussa on vielä toi '' Kielletty aikakausi oli alkanut.'' > Tää on mun mielestä muuten tosi hyvä, mutta en oo varma onko toi aikakausi tarkotuksellinen sanavalinta, sillä ainakin itse yhdistän sen hyvin pitkään ajanjaksoon: kun taas tässä kai puhuttiin vain kello 11-4 välisestä ajasta, minkä takia ehkä ''Kielletty aika oli alkanut'' ois selkeempi ja kuulostaa yhtä hyvältä, mutta again: your story, your choice. Eli tee miten itse parhaaksi näet. 

Sitten löysin yhden hämmentävän/hassun kohdan tuolta: ''Nainen kirjasi tilaukseni ylös''. Tai kun eikös tää ns. tilaus ollut vain lasi vettä, niin kuulostaa vähän hassulta että se pitäisi kirjata ylös :'D

Sit yks tosi pieni juttu, mutta musta tässä kohtaa tota kappaleesta siirtymistä toiseen vois pehmittää hieman: 

''Katsoessani ympärilleni havaitsin jännittyneisyyden jokaisessa kahvilassa olijassa, enkä ymmärtänyt mitä he pelkäsivät noin kovin.

Annoin itselleni luvan kaatua hotellin ilmavalle ja erittäin pehmoiselle sängylle, miettien kahvilassa käymääni keskustelua sen naisen kanssa''

Tässä kohtaa ehkä ton ''mitä he pelkäsivät noin kovin'' jälkeen sopis hyvin kolmoispisteet, se ikään kuin tekis siitä vähän mystisemmän ja viittais tän kohtauksen päättymiseen. Sitten ton toisen lauseen edessä vois ehkä olla joku viite siitä että ollaan jossain muualla: esim. ''Myöhemmin illalla'' tai ''muutama korttelia etelämpänä'' tms. Eli se näyttäys suunnilleen tältä: 

''Katsoessani ympärilleni havaitsin jännittyneisyyden jokaisessa kahvilassa olijassa, enkä ymmärtänyt mitä he pelkäsivät noin kovin...

Myöhemmin illalla annoin itselleni luvan kaatua hotellin ilmavalle ja erittäin pehmoiselle sängylle, miettien kahvilassa käymääni keskustelua sen naisen kanssa''

Toimii toi hyvin tolla sunkin tavalla, mutta musta siitä sais vähän sulavammankin, ehkä noilla tavoilla. Niin ja huomaa että sanoin noissa ehdotuksissa ''myöhemmin'' ja ''etelämpänä'', sillä komparatiivi viittaa tossa edelliseen kappaleeseen, mikä luo sellasen jatkuvuuden illuusion - mutta tietysti ton voi tehä muillakin tavoilla. Ja kyllä tollanen äkillinenkin siirtymä toimii, se on aina vähän kiinni siitä millasta tyyliä tavottelee. 


Ainut vähän merkittävämpi huomautus mulla koskee tätä kappaletta:

''Aikaa kuluttaakseni luin jälleen mytologiaan liittyviä kirjoja, kun en keksinyt muuta ajan nopeuttamiseksi. Samalla mietin kymmeniä syitä pelkoon, mikä autioitti kokonaisen kaupungin. Mikään ei kuitenkaan käynyt järkeen, jolloin turhauduin uskoen, että olin unohtanut jotakin tärkeää.'' > Tästä kohdasta jää ehkä vähän sellanen täytepätkän maku suuhun, sillä tää toistaa mitä tarinassa on jo ennaltaan kerrottu: Lukija tietää jo, että päähenkilö on kiinnostunut mytologian lukemisesta ja edellisissä kappaleissa pohdittiin jo kaupunkilaisten pelon syitä. Myös tän kappaleen lyhyys tekee siitä vähän tarinasta irtonaisen. Mutta en missään nimessä kuitenkaan jättäis tätä kappaletta pois, oot tehny ihan oikein laittaessas sen siihen, mutta muokkaisin ja pidentäisin sitä kumminkin vähän. Esim. mun mielestäni tähän sopis loistavasti sellanen tunnelmalla mässäily, mitä voisit kuvitella vaikka jossain kauhuelokuvissakin olevan: ehkä jotain synkkää ja pahaenteistä, jopa kliseistä! Kiinnitin myös huomiota tohon: ''Luin mytologiaan liittyviä kirjoja'' kohtaan, sillä se ehkä kuulostaa vähän puisen epämääräiseltä. Tietysti kirjoittaessa toi on helppo ratkaisu jos ei välittömästi keksi mitään tarkkaa, itekin käytän tota, mutta viimeistellyssä tekstissä kannattaa välttää sellasia tarpeettomia epämääräisyyksiä: tarkoituksellinen hämäryys ja mystisyys on tietysti sitten asia erikseen. Lisäksi lukijat yleensä rakastaa pieniä, merkityksellisiä yksityiskohtia joita voi bongailla pitkin tarinaa (niinkuin toi virkailijan koru!!). Tässä pätkässä voisit kertoa tarkemmin niistä kirjoista ja samalla jonkun niissä olevan tarinan > ehkä Giddonin lukema tarina vois ikään kuin symbolisesti ennakoida tulevaisuuden tapahtumia? Tarina tarinan sisässä toimii aina (ainakin mun mielestä :D) ja sä oot jo hyvin toteuttanut ton hotellin virkailijan kertomuksen. 

---

huhhuh tuli taas tehtyä tällanen perusteellinen tilitys kun oon niin huono sanomaan asioita lyhyesti, mutta jos nyt kiteytän tähän loppuun, että tää vaikuttaa tosi hyvältä tarinalta, enkä tosiaan tekis mitään suuria muutoksia, vaan muutamia yksityiskohtien hiomisia. Oot kehittyny tosi paljon kirjottajana ja sun panostuksen tähän tarinaan huomaa! Odotan innolla jatkoa :D

eipä kestä :DD 
joo, tuttu tunne, pitää aina vähän väliä googlaa miten sanat kirjotetaan kun tulee hirveitä black outteja xdxd

Okei, alan kirjoittamaan toista lukua joten se ilmestyy tänne maximissaan ylihuomenna

Tää oli kiva luku, tykkäsin taas lopetuksesta: vaikka se ei ollut kovin dramaattinen niin siinä oli silti tollasta mystisyyttä kun Amy vaan lähtee ja lukija jää miettimään että kuka hän oli ja miksi se halusi puhua Giddonille jne.

oon nyt kännykällä niin hankala antaa palautetta tän tarkemmin mut eipä tässä hirveesti mitään parannettavaa enää oiskaan,en ainakaan huomannu mitään

niin ja luku on ihan hyvän pitunen, joskus tällaset pienet luvut on kivempia. Tää oli lyhyydestään huolimatta tapahtumarikas mutta musta onnistuit pitämään lukijan kärryillä, eikä lopussakaan tullut sellasta oloo että tää ois vaan katkastu kesken: tästä selkeesti löytyy alku, keskikohta ja loppu, eli luku on toimiva kokonaisuus. Oot ainakin tähän asti pitänyt langat ihailtavan hyvin käsissäs, mutta juonen edetessä se usein vaikeutuu joten kannattaa olla skarppina jatkossakin

seuraavaa lukua odotellessa~

tajusin vasta nyt lukea tän, toi alun selitys taruolennoista kun ei oo aikasemmin herättänyt mun mielenkiintoa, mut täähän onkin tosi hyvä!
Tykkään tosi paljon sun kirjotustyylistä ja tarinan idea vaikuttaa tosi jännältä.

En oikein osaa nyt antaa kunnon palautetta, mut jään odottamaan jatkoa!

Seuraavana aamuna sängystä ylös päästyäni vilkaisin vaaleansinisien verhojen peittämästä ikkunasta ulos. Aurinko paistoi jo kunnolla, eikä kellokaan ollut kun vasta yhdeksän. Vielä olisi aikaa käydä luvallisesti ulkona. Ihmiset jotka ulkona liikkuivat olivat iloisen ja huolettoman näköisiä. Ehkä he eivät ottaneet kieltoa ja legendaa niin vakavasti, että murehtisivat siitä jatkuvasti.
Olin ollut hotellissa vasta päivän ja kykenin nyt jo lukemaan ihmisten jäykkyydestä tietoa. Ihan vain sen, että nämä taatusti pelkäsivät jotakin, vaikka olisivatkin yksin. Olin käynyt hotellin vieraskoneilla hankkimassa tietoa Grim Fatesta, mutta näytölle ilmaantui aina seuraavanlainen teksti: "Paikasta Grim Fate ei ole tietoja..". Olihan se kummallista. Kysyin yhdeltä henkilökuntaan kuuluvalta naiselta asiasta, tämä vain kohotti kulmakarvojaan päätään pudistellen väittäen, ettei osaisi auttaa tällaisissa asiassa. Tämä myös vakuutteli, että joskus koneet eivät toimi kun niiden pitäisi.
"Miksi muut lähteet sitten aukeavat, mutta tämä ei, vaikka kuinka yritän?"
"Mistä minä tiedän? En ole kone-neropatti, joten en osaa auttaa.. Valittaminen ei ainakaan paranna asiaa", nainen oli sanonut, joten jätin huoneen ja päädyin pitkää käytävää pitkin ulos. Tosin, hotellin käytävällä oli ollut paljon kiinnostavan näköisiä tauluja jotka päätin tutkia myöhemmin, silloin kun ulos ei olisi enää menemistä. Taulujen katseluun olisi muutenkin rajattomasti aikaa, kun taas ulkona olemiseen vaivaiset kaksikymmentä minuuttia.

Aioin tutkia pihan läpikotaisin, sillä tuloni jälkeen en ollut käynyt tutkimassa talon nurkkia. En olettanut löytäväni mitään kiintoisaa, mutta en halunnut palata sisällekään heti ulos päästessäni.
Takapihalle saapuessani pysähdyin totaalisesti aloilleni. Piha oli täynnä korkeita pensaita, mitkä oltiin leikattu esittämään asioita. Niiden yleisin aihe liittyi erilaisiin riistaeläimiin: Hirviin, puumiin, peuroihin ja karhuihin. Näky oli niin vaikuttava, että minun piti käydä tarkistamassa niissä olevat mahdolliset virheet. Niitä ei silti ollut, mikä oli yllättävää.
"Eikös piha olekin hieno?" Amyn ääni kantautui takaani yllättäen, mistä johtuen kylmät väristykset hiipivät vartaloni läpi. Milloin nainen varottaisi etukäteen tulostaan?
"Erittäin", myönsin päätä nyökytellen ja käännyin katsomaan Amyä, joka oli kaikessa hiljaisuudessa tullut vierelleni. "Kuka..?"
"Eräs mies, nimeltään Jon", Amy myhäili. "Hän halusi pihastaan vaikuttavan muistutuksen Grim Faten legendasta. Kuulostaa pähkähullulta, mutta hän on hyvin.. määrätietoinen. Hän leikkasi pensaita kaksi vai kolme viikkoa, kunnes oli tyytyväinen. Pensaat eivät ikinä pääse rehottamaan, sillä meidän puutarhuri napsii ylipitkät oksat viikottain. En voi kuin ihailla hänen sinnikkyyttään."
"En minäkään", totesin hiljaa, ennen kuin lähdin jatkamaan pihakierrosta seuraani tulleen Amyn kanssa. Hän selitti kaikesta kaiken, ennen kuin saavuimme pienen suihkulähteen luokse. Se oli valkeaa marmorikiveä eikä kovin korkea. Siinä virtasi punaiseksi värjättyä vettä suihkulähteen päästä, mikä oli kahden torahampaan muotoinen. Se aiheutti pikemminkin inhoa kuin ihailua. Amy tutki katsettani, mutta ei sanonut mitään, ennen kuin olin kokeilemassa veden lämpöä.
"Ei, Giddon.. Älä koske siihen..", Amy änkytti ja nappasi kädestäni yllättävän tiukan otteen kasvot kalpeina.
"Miksen?" kysyin kulmiani kohottaen. "Se on vain vettä."
"Eipäs ole.. Se on.. tuota.. Erityistä. E-eikä siihen saa koskea likaisilla käsillä", nainen puhui todella hätäisesti, aivan kuin lähde olisi ollut vaarallienkin. Tuo lähti vetämään minua pois lähteeltä, mutta kiskaisin itseni irti.
"Giddon, mitä sinä teet?" Amy kivahti. Katselin naista hämmentyneenä, ennen kuin huokaisin.
"Ei, vaan mitä sinä teet? Miksi tuollainen kiire? Miksi näytät siltä, että murhaaja olisi perässäsi, kun halusin kokeilla sen lähteen lämmön?" kysyin Amyltä, joka ei enää tiennytkään mitä vastata. Hivenen turhautuneena käännyin takaisin lähteelle päin. En todellakaan jäisi kinaamaan naisen kanssa turhasta.
"Hyvä on! Jos halut tehdä sen, niin tee sitten! Eipä minun tarvitse suojella tuollaista pikkupoikaa kiroukselta, julmalta totuudelta mikä leijuu Grim Faten yllä! Mene itten, mutta sinulla ei sitten ole asiaa tulla minun syliini itkemään äitiä!"
Kun pysähdyin ja käännyin ympäri, Amyä ei näkynyt enää missään. Mitähän tuo oli tarkoittanut huudollaan ja oliko hän tosissaan? Upotin käteni turhautuneena hiuksiini, ennen kuin puuskahtaen lähdin juoksemaan suuntaan, mihin ajattelin naisen lähteneen. Pian olin kiertänyt koko pihan eikä naista näkynyt, joten luovutin tuon suhteen. Nainen oli äkkipikainen, mutta halusin silti löytää tämän ja pyytää anteeksi jostain, mitä en itsekään ymmärtänyt. Vilkaistuani kelloa havaitsin ihmisten menevän muutenkin sisälle, joten siirryin sinne itsekin, sekavat ajatukset päässä pyörien.