LU(UK)KU 18 - TAPAUS KISSANMINTTUKun kattilalaiset olivat selvinneet pikkujouluista ja sitä seuranneesta krapulapäivästä, oli rauha palannut taas kylään. SML oli kohdallaan eikä taivaalla ollut pilvenhattaraakaan. Lämpötila oli muutamia asteita nollan alapuolella, eli päivä oli kaikin puolin ideaali joulukuinen päivä. Lumi oli nuoskalunta, eli se oli juuri täydellistä lumiukonrakennuslunta. Ja senhän katit aikoivatkin tehdä, rakentaa lumiukon siis. Uolevi näytti niin yksinäiseltä, että tottahan se kaipasi ystävä-lumikatteja.
Kymmenen hengen porukalla katit lähtivät aukealle rakentamaan lumiukkoja. Tavoitteena oli tehdä lumiukkoja pienen yhteiskunnan verran, eli siinä menisi varmasti koko päivä.
Pete oli innokkaasti johtamassa joukkoja Uolevin luokse, olihan Uolevi paras lumiukko maailmassa (pikkujoulut olisivat voineet olla katastrofi ilman Uolevin tukea ja turvaa).
Lumiukkojen rakennusprojekti oli raskas, mutta tuottoisa. Kaikilla oli kivaa, kun yhteistyöllä katit muovasivat palloja ja kasasivat niitä toistensa päälle. Tuloksena syntyi paljon erikokoisia ja -muotoisia lumikatteja. Lisäksi lumesta muotoiltiin lumihevosia ja muitakin otuksia (Pete teki dinosauruksen, mutta se ei jaksanut yllättää ketään).
Sir Renakilla oli koko päivän ollut outo tunne, ikään kuin hänen täytyisi tehdä jotain. Hän ei yhtään tiennyt mitä se oli. Viimepäivinä hänen ajatuksensa olivat pyörineet lähinnä tutkimusmatkan ja pikkujoulujen (sekä tietenkin kadonneen kaulahuivin) ympärillä, mutta nyt hänellä ei ollut mitään tekemistä niiden suhteen. Sir Renak kertasi kuukauden tapahtumia, kunnes pääsi siihen kohtaan, jossa hän ja Kattilan pojat lähtivät observatoriolle. He olivat lähteneet sinne selvittämään, oliko Peten ja Jutan löytämän kissan hallussapitämä aine kissanminttua... Tane. He olivat jättäneet diilerikissaksi otaksutun katin linnan vankityrmiin ja unohtaneet tämän sitten aivan tyystin.
”Jutta”, sir Renak taputti Juttaa olalle kiinnittääkseen tämän huomion. ”Meidän täytyy lähteä linnaan.”
Jutta näytti närkästyneeltä siitä, että sir Renak komenteli häntä, mutta sir Renakin kerrottua Tanelista hänen ei auttanut muu kuin totella.
”Haen Peten”, Jutta tunkeutui telmivien kattilalaisten joukkoon ja veti Peten mukaansa sieltä. Hän piti Petelle pienen selityksen, jossa muistutti tätä Tanesta, minkä jälkeen kolmikko pääsi matkaamaan kohti linnaa.
Linnan ovella heitä vastassa oli Ainojosefiina, joka ymmärsi yskän heti kun sir Renak avasi suunsa. Soturikissa johdatti heidät rusettikaulaisen nuoren katin luokse, minkä jälkeen palasi omien askareidensa pariin.
”Ai se kissanminttudiileri?” Hermeliini varmisti kolmikon kerrottua linnassa vierailunsa syyn. Jutta nyökkäsi, hän selvästikin halusi päästä jo itse asiaan.
”Odottakaa tässä, minä haen kuningattaren. Älkää rikkoko mitään, täällä on paljon arvokkaita esineitä!”
Pete oli kiltisti siihen asti, kunnes Hermeliinin askelia ei kuulunut. Sir Renakin mukaan Hermeliinillä kestäisi noin 10-15 minuuttia käydä hakemassa kuningatar, mikä tarkoitti sitä, että Pete voisi tutkia linnaa odotusajan.
”Jutta, katso!” Pete osoitteli kaikkia kultakoristeita mitä löysi taulujen kehyksistä. Suuri sali, jossa he olivat, oli vuorattu kauttaaltaan taideteoksilla ja historiallisilla esineillä. ”Ihan kuin museo.”
”Pete rauhoitu! Meidän täytynee keksiä mitä kerromme kuningattarelle, sillä eihän se Tanen diileröimä aine ollut kissanminttua”, Jutta kääntyi sir Renakin puoleen. ”Onko kosminen napanöyhdän hallussapito rangaistava teko?”
”Minusta se pitäisi jättää tuomarin päätettäväksi. Minä en tiedä paljoa aineesta. Haluaisin kovasti selvittää, miltä näyttää katti, joka käyttää kosmista napanöyhtää huumeena”, sir Renak ilmoitti. Hän oli observatoriovierailun jälkeen selvittänyt kaiken mahdollisen tiedon napanöyhdästä ja Nicholas Cagesta, muttei ollut saanut paljoa irti. ”Pistätkö pahaksesi, jos sujautan Peten ruokaan vähän kosmista napanöyhtää?”
Jutan silmät rävähtivät sepposen selälleen, kun hän kääntyi katsomaan Peteä. Pete roikkui kattokruunussa.
”PETE! Heti alas sieltä! JA ET SUJAUTA!” Jutta katsoi pahastuneena molempia. Pete lopetti keinumisen ja tuijotti hämmentyneenä Juttaa. Ei Jutta koskaan huutanut.
Onneksi Hermeliini ja Candypompom tulivat pian.
”Arvon kuningatar, meidän pitäisi päästä katsomaan Tanea”, Jutta kumarsi kohteliaasti kuningattarelle.
”Te veitte aineen observatorioon tutkittavaksi, mutta ette kertoneet, oliko se tosiaan kissanminttua”, Candypompom sanoi toruvan ja kysyvät kuuloisella äänensävyllä.
”Ei ollut”, Pete ilmoitti. ”Se oli kosmista napanöyhtää!”
Kuningatar katsoi kysyvästi sir Renakia.
”Kosminen napanöyhtä on eräänlaista huumetta, jota sataa maahan vaaleanpunaisina lumihiutaleina. Siitä syystä haluaisin tutkia oletetun diilerikissa-Tanen, jos tästä löytyisi merkkejä aineen käytöstä”, sir Renak selitti Candypompomille saaden myöntävän vastauksen. ”Lisäksi esittäisin vetoomuksen, että kyseiselle katille järjestettäisiin oikeudenkäynti.”
Kuningatar Candypompom näytti miettelijäälle. Oikeudenkäynnit olivat hyvin harvinaisia Kattilassa, niin ne olivat olleet myös Ankkalassa. Gosussa oli kuulema joskus ollut suunnitteilla eräänlainen Gosuoikeus, mikä oli peruuntunut rikollisten kierouden vuoksi.
”Myönnyn pyyntöihin...” Candypompom myöntyi, toivoen, ettei ollut tekemässä suurta virhettä.
”Ai niin... Vielä yksi pyyntö”, sir Renak kallisti päätään anovan näköisesti vaaleanpunaisen kaulaliinan takaa. ”Minun punainen kaulaliinani on kadonnut, enkä edes minä ole onnistunut löytämään sitä. Haluaisin palkata katteja etsimään sitä...”
Tane virui linnan pimeässä, kosteassa tyrmässä. Hän ei ollut nähnyt kalterien välistä muuta elämää, kuin vartijan, joka toi hänelle ruokaa viidesti päivässä. Hän tunsi itsensä yksinäiseksi, ei edes pahamainen rikollinen viihtynyt vankilassa. Tane ei tiennyt, miksi oli ikinä ryhtynyt välittämään aineita. Vaikka olihan hän siten saanut kuulla monista hyvin hyödyllisistä salaisuuksista...
Tane kuuli oven aukeavan ja sisään tyrmiin tulevan kissoja. Hän tunnisti tulijat samoiksi kateiksi, jotka olivat vanginneet hänet.
”No jo oli aikakin!” Tane huudahti. Hän ei tiennyt mitä tuleman piti, mutta hän tekisi mitä tahansa päästäkseen pois vankilasta. ”Minä aion tehdä valituksen vankien kohtelusta täällä, ettäs tiedätte! Ei ole yhtään hyvän maun mukaista sulloa viattomia katteja selliin viikoiksi. Pöyristyttävää! Ja ihan vain tiedoksi: VIISI ATERIAA PÄIVÄSSÄ ON IHAN LIIAN VÄHÄN.”
