KATTILAN JOULUKALENTERI 2016

Apua, nyt jäi kyllä jännittämään. Ens lukua odotellessa!

Toi kuva on muuten überhieno

Nomut se on hyvä vaa

mua vähän naurattaa kun mulla on tosta kuvasta jtn 15 eriväristä kopiota koneella vaan sen takia, että kun aluks tein sen niin olin ihan tyytyväinen väreihin mut sit tajusin et mulla oli ollu koko ajan päällä sellanen punertava sinivalosuodatin ja kun otin sen pois, olin sillee OH ja kauhee säätäminen taas :DD en tiedä miten aina onnistun tässä

LU(UK)KU 8 - AARTEEN ETSIJÄT

Kattilan pojat ja suuri salapoliisietsivä sir Renak poistuivat observatoriosta vaitonaisina, mutta heti pihamaalle saavuttaessa Pete riemuitsi:
”Mahtavaa! Meillä on viimein kunnon tehtävä!” 
Jutta hymyili Petelle ja pyöräytti leikkisästi silmiään. Hän oli itsekin mielissään siitä, että Kattilan pojat saivat oikean profetian ratkaistavakseen. Jos se siis edes oli profetia, mikä selviäisi vasta heidän tutkittuaan asian. 
”Malttakaahan miehenne – eikun mielenne – nuoret kissanpojat... Minulla on paljon kokemusta tällaisesta, joten tehkää te kaikki niin kuin minä sanon”, sir Renak sanoi ylväästi. Hänen mielestään nuo itseään Kattilan pojiksi kutsuvat katit olisivat olleet pulassa Tapaus Kissanmintun suhteen ja profetian suhteen ilman häntä. ”Pete katso tassuihisi.”
Pete pysähtyi äkisti ja naama kalpeaksi valahtaneena käänsi katseensa varpaisiinsa. Hän ei nähnyt mitään ihmeellistä. Hämmentyneen näköisenä hän katsoi sir Renakiin, joka myhäili huvittuneena.
”Sinun kannattaa vahtia, etteivät ilkeät Lego -palikat pääse yllättämään”, Renak naurahti. Pete oli tyrmistynyt, hän tiesi, ettei kirouksilla ollut leikkimistä. Ties vaikka se Tane olikin valepukuinen velho tai vaikka itse Tohtori X, josta lapsille kerrottiin kauhutarinoita Kattilassa. 
”Hei jatketaan nyt matkaa”, Jutta määräsi ja tarttui Peteä kädestä. ”Takaisin Kattilaan on pitkä matka”
Vastahakoisesti Pete lähti jatkamaan matkaa, varoen kuitenkin jokaista askeltaan. 

”Tuo ei varmasti ollut tuossa vielä minun viimeksi tästä kävellessäni”, Pete ihmetteli, kun he saapuivat valtavan lumivuoren eteen. Kinos oli koko tien levyinen, ja korkeutta sillä oli varmaan viidentoista kerrostalon kerroksen verran. Kinos ylsi korkeammalle kuin yksikään sitä ympäröivä talo. 
”Fucked My Way Up to the Top, meidän täytyy käyttää toista reittiä”, Jutta ehdotti, mutta sir Renak pudisteli päätään. 
”Tämä on ainoa tie tiedekeskukselta”, hän sanoi. Ja tietenkin sir Renak oli oikeassa. He olivat juuri siinä kohdassa tietä, jossa tie tiedekeskukselta loppui ja Kattilan kylään johtava tie alkoi. ”Meidän täytyy ylittää tuo kasa.”
Jutan ja Peten ei auttanut muu kuin kuunnella sir Renakia, sillä he eivät parempaakaan ideaa keksineet. 
Jutta äkkäsi kauempana pienkoneella lentävän kattilalaisen, ja huusi tälle:
”Hei sinä! Näet kai tämän vuoren? Et sattumoisin tiedä mistä tämä lumikinos on ilmestynyt? Kuitenkin, mene SML -kerhotalolle, ja kerro tästä vuoresta. Tämä saattaa vaarantaa koko standardin lumimäärän. Mene tätä tietä pitkin pääkatua kohti, ja käänny kolmannelle kadulle. Et voi erehtyä rakennuksesta, SML-talon seinässä on valtava lumihiutale. Ja tämä on sitten Kuningattaren määräys!” 
Kattilalainen nyökkäsi ja lähti lentämään poispäin heistä, kohti pääkatua. Kunniakkaalle kattilalaiselle kuningattaren käskyjen totteleminen oli kunniatehtävä. 
”Minun vaistoni sanoo, että tuo kunniallinen katti tekee juuri niin kuin määräsit”, sir Renak ilmoitti. Hänen vaistonsa erehtyi harvoin.
Sitten kolmikko ryhtyi kapuamaan vuorta pitkin ylös.

”Eikö tämä ole vaarallista?” epäili Jutta heidän edetessään hitaasti lumimassassa. 
”Seuratkaa vain tarkasti minua, niin teillä ei ole mitään huolta!” Renak sanoi. Hän oli niin taitava, että pystyi näkemään lumesta tukevat kohdat ja kipuamaan niitä pitkin turvallisesti. Hänellä oli taskulamppu hampaissaan ja suurennuslasi tassussaan. ”Mutta älkää vain katsoko alas!”
Kolmikko kiipesi ylöspäin hitaasti, mutta varmasti. Kylmä tuuli puhalsi heidän ympärillään ja Kattilan pojat puristivat lunta henkensä edestä. 
Lopulta he kuitenkin pääsivät huipulle. Kattilan pojat lysähtivät uupumuksesta väsyneinä makaamaan hankeen. 
”Kuin olisin taivaassa!” Pete huokaisi ja ihaili tähtiä. Taivas oli pilvetön aikaisemmasta lumisateesta huolimatta. Taivaalla näkyi myös revontulia, eikä Pete ollut koskaan nähnyt mitään niin kaunista. 
Jutta makasi ystävänsä vierellä. Hän yritti tunnistaa tähtikuvioita taivaasta. 
”Tuo on aivan taatusti Kattiopeia!” Jutta sanoi ja osoitti kohti taivasta. W-kirjainta muistuttava tähtikuvio löytyi helposti tähtien joukosta. 
”Ylös, ei meillä koko päivää aikaa ole. Meillä on tärkeää asiaa kuningattarelle ja kattilalaisille”, sir Renak hoputti. Hän seisoi ylväänä lumivuoren huipulla, hänen kaulahuivinsa lepatti viimassa. 
Pete ja Jutta punnersivat itsensä ylös ja kääntyivät tähyilemään Kattilaa.
”Yrittäkääpä”, Renak niiskahti. Kylmä ilma ei tehnyt hänelle hyvää. Huonolla tuurilla hän olisi flunssassa jouluna, ellei saisi äkkiä inkivääriteetä. Inkivääritee paransi kaikki vaivat sekä oli oikein makoisaa. Sir Renakin mielestä kattilalaiset joivat aivan liian vähän inkivääriteetä. Pienet kattilaiset lintsasivat koulusta muka-sairaina, vaikka oikeasti jo pieni määtä inkivääriteetä olisi parantanut heidät kokonaan. 
”Missä?” Pete kysyi ja yritti tähyillä lumikinoksen huipulta mahdollisimman kauas vuorten lomaan. Äkkiä lumi liuskahti katin alta ja hän lähti vierimään lumivuoren reunaa kohti alhaalla häämöttävää koskematonta lumihankea. Huuto karkasi Peten huulilta, eikä hän onnistunut tarraamaan vuoren reunasta kiinni. 
”Pete!” parkaisi Jutta.

Loppujen lopuksi sir Renak, Pete sekä Jutta pääsivät turvallisesti takaisin Kattilan kylään. Pete oli kylmissään vierittyään luomivuoren reunaa lumipallona, muttei ollut kaikeksi onneksi satuttanut itseään.
”Mennään ensin Candypompomin luokse, hyvällä tuurilla hän järjestää jonkun neuvoston, joka päättää, miten toimitaan”, sir Renak sanoi.

”Meillä on vain yksi mahdollisuus: meidän täytyy selvittää, mikä aarre on”, Candypompom totesi ja antoi katseensa kiertää huoneeseen kokoontuneita katteja. Hän ja moni kattilalainen olivat kerääntynyt linnaan huoneeseen, jota keskellä olevalle pöydälle oli levitetty kartta. Katit vilkuilivat toisiaan varovaisesti, monia pelotti ajatus tutusta turvallisesta Kattilasta poistumisesta. Vain harva oli käynyt kissankorvia muistuttavien vuorien toisella puolella. Kattilassa kiersi monenlaisia huhuja, mitä muualla maailmassa oli. Kauhutarinoissa kerrottiin, että vuorten toisella puolella soivat jatkuvasti Tuomiopäivän kellot sekä erilaiset otukset taistelivat keskenään. Vuorten toisella puolella oli joidenkin tarinoiden mukaan valtakunta, joka oli jakautunut kahtia: Pohjois- ja Etelätiimeihin. Valtakunta, joka kärsi jatkuvasti mitä oudoimmista kapinayrityksistä, ja jossa lunta ei koskaan ollut standardimäärää.
”No, mitä me oikein odotamme?” ihmetteli Angelus. Hän asteli kartan luokse ja painoi tassunsa piirrettyjen vuorien päälle. Hieman taempana Rebdomine facepalmasi, olihan itsestäänselvää, etteivät he voineet lähteä matkaan ennen kuin kunnolliset suunnitelmat oli tehty. Tai ehkä he voisivat, jos...
”Jonkun teistä täytyy matkata vaaroja uhmaten ja etsiä aarre”, vaati Candypompom. Hän ei olisi halunnut asettaa yhtäkään kattia vaaraan, ei varsinkaan näin joulun alla, muttei keksinyt parempaakaan vaihtoehtoa. Aarre toisi varmasti paljon iloa Kattilaan.
”Ei ole niin helppoa ylittää vuoria. Lumimyrskyt ovat tehneet tuhojaan ympäri kaupunkia, mikä tarkoittaa sitä, etten uskalla edes kuvitella sitä lumen ja tuiskun määrää, mikä vuorille on pakkautunut. Hirveät lumihirviöt saattavat vaania luolissa ja hyökätä viattomien ohikulkijoiden kimppuun... Matkalle tarvittaisiin kymmeniä kattilalaisia, ei vain yhtä”, arvioi Sibe. Katit pyöriskelivät vaivaantuneina nahoissaan, hirviöistä puhuminen ei ollut mikään kovinkaan rohkaiseva myyntipuhe.
”Eikö Pete taaskaan ole yhtään kuunnellut, emme me ketään yksin ole minnekään lähettämässä”, kellertävä katti murjaisi.
”Pete? Mitä sinä tässä Peteä syyttelet?” Jutta ärähti. Hän ei pitänyt siitä, että kukaan kiusasi Peteä.
”Ei kukaan kyllä ole mitään mistään retkikunnastakaan puhunut!” eräs silmälasipäinen kissa purnasi marnasi ja nyrpisti nenäänsä.
”Eikö kukaan ole miettinyt, mitä tapahtuu, jos emme lähde matkalle?” ihmetteli joku nuorempi kattilalainen.
”Minä en suostu siihen, että kukaan yksin lähtee mihinkään!” Ainojosefiina sanoi tiukasti. Soturikissana hänen velvollisuutensa oli suojella paitsi kuningatarta, myös kattilalaisia.
”Meidän täytyy etsiä aarre!”
”Matkalle lähteminen on aivan liian vaarallista!”
”Pitäisiköhän meidän käydä kysymässä Tr...” Hermeliini aloitti, muttei saanut sanottavaansa sanottua loppuun, ennen kuin puheensorina taas yltyi. Candypompom katsoi ystäväänsä pahoitellen, muttei saanut puututtua kinaan.
”Minä en ainakaan halua joutua lumihirviöiden syömäksi”, Adalmiia sanoi säikähtäneenä. Hän kyllä piti eläimistä, mutta hirviöt olivat aivan toinen juttu.
”Enkä minä!”
”Meidän täytyy suunnitella huolella, miten matka toteutetaan”, Vaniljallinen totesi.”Ketkä sinne ovat edes lähdössä?”
”Et sinä ainakaan!”
”Minä voin mennä...” Pete sanoi hiljaa, muttei kukaan kuullut häntä. Huoneen ilmapiiri oli räjähtänyt, kaikki kattilalaiset puhuivat toistensa päälle ja puhuivat rumia toisilleen.
”Minä en ehdi leipoa pipareita, jos lähden”, Adalmiia valitti.
”Eikös meillä ole Kattilan pojat juuri tällaisia tapauksia varten?”
”Eivät ne mitään osaa tehdä!”
”Minä voin mennä etsimään aarretta”, Pete ilmoitti jo normaalilla puhevoimakkuudella, muttei sitä vieläkään kuultu tappelun lomasta.
”Systeemi haisee!”
”Itse haiset!”
”Kaverit hei, onko kenelläkään edes mitään hajua, mistä te oikein edes kinastelette?” Vaniljallinen yritti rauhoittaa tunnelmaa, kuitenkaan siinä onnistumatta. Kirjallinen muoto olisi ollut paljon parempi tapa saada sanottavansa kuuluviin.
”Älä sinä nyt puutu tähän!”
”Retkikunta täytyy järjestää!”
”MINÄ MENEN SINNE LÖYTÖRETKELLE!” Pete huusi niin kovaa, että kaikki muut hiljenivät ja kääntyivät katsomaan häneen. Joidenkin kattien kasvoilla oli epäilevä ilme, mutta suurin osa läsnäolijoista nyökytteli myöntäilevästi. Peten poissaolosta tuskin olisi haittaakaan.
”Tuota... Minä en tiedä miten vuorten toiselle puolelle pääsee”, naurahti Pete väkinäisesti. Hän ei ollut ihan varma, miksi oli ilmoittautunut retkelle. Pete arveli, että oli tarkoittanut sen läpällä, muttei ollut aivan varma.
”Minä autan sinua”, sir Renak astui askeleen eteenpäin uljaasti piippu suussaan.
”Minäkin autan sinua, vaikka se tarkoittaisikin sitä, etten pääsisi osallistumaan jouluvalmisteluihin lainkaan! Pete, saat minut avuksesi”, Adalmiia tarjoutui.
”Ja minut ja minun soturikissan taitoni”, Ainojosefiina sanoi. Linna pärjäisi hetken ilman häntäkin.
”Ja minut!” Rebdomine ilmoitti unisesti, hän oli juuri herännyt tappelun ääniin. Ei Rebdomine ollut edes aivan varma, mihin oli ilmoittautunut, mutta hän kaipasi piristystä normaalin arjen keskelle.
”Tämä retki on ehdottomasti myös minua varten”, sanoi Sibe.
”Pete ei lähde minnekään ilman minua”, Jutta päätti. Hän oli varma, että Pete ei joutuisi matkalla niin suuriin ongelmiin, jos hän olisi Peten mukana.
”Mekin tulemme mukaan!” MilZiu ja Miopod päättivät yhteen ääneen.
Huoneessa olijat olivat nyt yhtämielisiä siitä, ettei tätä parempaa retkikuntaa voisi äkkiseltään löytää. Kukaan ei enää ilmoittautunut vapaaehtoiseksi retkikuntalaiseksi, mutta kaikkien kasvoilla oli huojentunut hymy. Riitely ei sopinut Kattilaan, se oli vain hetkeksi päässyt unohtumaan.
Hetken hiljaisuuden jälkeen Candypompom puhui: ”Te olette Aarteen etsijät. Etsikää siis Aarre!”
Hurraukset kuuluivat halki huoneen, ja retkikunnalle ilmoittautunutta saivat taputuksia olkapäilleen sekä kannustavia sanoja. Yhdeksän Aarteen etsijää, eli Pete, sir Renak, Jutta, Adalmiia, Ainojosefiina, Sibe , Rebdomine, Miopod sekä MilZiu, seisoivat pöydän ympärillä varmoina toisistaan. Candypompom osoitti valtasauvallaan huoneen kattoa, ja katosta putosi konfetteja ja ilmapalloja. Heidän taytyi pitää pienet juhlat, olivathan he niin hyvin saaneet päätettyä retkikunnasta ja löytöretkestä. Hermeliini huokaisi. Hän oli jo oppinut siihen, että aina, kun katosta tippui konfetteja, hän joutui siivoamaan.
”Minne me siis oikein olemme menossa?” kysyi Rebdomine.

:DDDDD miten tunnette mut noin hyvin


ja ylipäätäänki oli oikein mainio luku, lisää odotellessa!

apua ei mitään hajua : koska paljastat vastaukset?