LU(UK)KU 7 - Löydöksiä ’’Kosminen napanöyhtä? Mitä se on?’’, sir Renak kummasteli.
’’Se on alkuräjähdyksessä syntynyttä nöyhtää. Katsokaas kun aivan aluksi oli vain Nicolas Cage, joka söi niin suuren hampurilaisen, että hänen napansa räjähti. Samalla universumiin levisi kosmista napanöyhtää, jota silloin tällöin sataa taivaalta maahan vaaleanpunaisina lumihiutaleina’’, Trixie selitti. Katit hänen ympärillään katsoivat toisiaan hämillään.
’’Eli... Se ei ole kissanminttua?’’
’’Ei, mutta kyllä tätäkin voisi sekoittaa kissanminttuun. Kosmisen napanöyhdän vaikutuksena nimittäin on maailman näkeminen vaaleanpunaisena sekä kiliseminen. Häneltäkö te tämän takavarikoitte?’’, Trixie kysyi ja viittasi Peteä kohti.
’’Emme... Pete nyt vain sattuu olemaan tuollainen ihan luonnostaan’’ Jutta selitti ja katsoi Peteä joka oli päätynyt jahtaamaan omaa häntäänsä.
’’Huimaa’’, Pete tuumasi pyörittyään tovin ja kaatua lysähti hännälleen jo kolmannen kerran sinä päivänä.
’’Kosmista napanöyhtää’’, Renak taivasteli ja pyöritteli päätään.
’’Parasta raportoida asiasta Candypompomille välittömästi’’, Jutta tuumasi ja oli jo valmiina lähtemään.
’’Malttakaahan vielä hetki. Olemme tehneet löydöksen, joka kiinnostanee myös kuningatarta’’, Trixie sanoi samalla viittoen heitä seuraamaan. Hän kiersi seinän taakse, josta löytyivät ylös johtavat kierreportaat.
’’Löydös on tähtitieteellinen’’, Trixie kertoi heidän saapuessa observatorioon. Se oli suuri huone, jonka keskellä oli valtava kaukoputki. Huoneessa oli myös paljon monimutkaisia tietokoneita, joiden virtanapit vilkkuivat aina silloin tällöin. Kaukoputken edessä oli kaksi rullatuolia ja popcorn-kulho. Kaikkein hämmentävintä oli kuitenkin...
’’Takka!’’, Pete huudahti ja osoitti tulisijaa, joka loimusi huoneen perällä. Tällä kertaa Jutta ja Renak olivat pudota hännilleen.
’’Takka?! Observatoriossa!?’’, he ihmettelivät; ’’Mutta miksi ihmeessä?’’
Trixie kohautti olkiaan: ’’Meistä nyt vain on mukavaa, että vieraat pääsevät heti lämpimän tulen ääreen juomaan kaakaota.’’
’’Olisi mukavampaa jos ei tarvitsisi kiertää niin pitkää ja kylmää reittiä’’, Jutta mutisi tuntiessaan kylmän yhä kiristelevän tassuissaan. Trixie näytti hämmästyneeltä.
’’Ette kai te oikeasti tulleet
sitä reittiä?’’, hän kysyi huvittuneena.
’’Mitä muutakaan reittiä olisimme käyttäneet?’’, sir Renak kysyi vähän ärtyneenä.
’’Tuota’’, Trixie sanoi ja osoitti takanvieressä olevaa ovea, ’’etuovea.’’
Jutta näytti tyrmistyneeltä.
’’Eh, tämä ei taida olla ihan meidän päivämme’’, Pete nauroi väkinäisesti.
’’Ei tosiaan’’, Jutta vastasi. Ensin keksi, nyt tämä. Aivan kuin joku pilailisi heidän kustannuksellaan.
’’Noh, mikä se löydös se on?’’, sir Renak kysyi hieman malttamattomana.
’’Katso itse’’, Trixie kehotti ja osoitti kaukoputkea. Sir Renak kumartui heti mielenkiinnolla katsomaan ja hän näki jotain odottamatonta.
’’Ei voi olla...’’, hän henkäisi.
’’Mitä, mitä? Anna minunkin katsoa!’’, Pete hälisi ja yritti kurkkia Renakin takaa.
’’VAU’’, Pete huudahti päästessään katsomaan: ’’Kuka tuo on?’’
’’Mitä?’’, Juttakin ihmetteli ja katsoi: ’’Sehän on...’’
’’Kuukissa!’’, Trixie huudahti löydöksestä innoissaan.
’’Kuukissa?’’ katit toistivat yhteen ääneen.
’’Sekö, josta profeetat kertoivat?’’, Renak henkäisi.
’’Nimenomaan.’’ Trixie nyökytteli.
’’Tarkoittaako tämä että ennustus on käynyt toteen?’’, Jutta ihmetteli silmät levällään.
’’Ehkä. Meidän on otettava siitä selvää’’, Renak sanoi päättäväisesti.
’’Mistä ennustuksesta te oikein puhutte?’’, Pete kummasteli.
’’Pete, etkö sinä muista mitä profeetat lupasivat viime viikonloppuna?’’
’’En’’
’’Sinä varmasti olit taas nukkumassa’’, Jutta huokaisi. ’’Profeetat kertoivat, että taivaalle ilmestyy kissa, joka on merkki vuorien takana olevasta aarteesta.’’
’’Aarteesta? Vuorien takana? Mutta eihän vuorien takana ole mitään!’’ , Pete henkäisi niin dramaattisesti, että se sai Trixien nauramaan.
’’Ei maailma pääty vuorien taakse!’’, Trixie sanoi: ’’uskokaa jo, senkin hupsut kattiset’’
’’Mutta miksi kukaan ei sitten ole käynyt siellä?’’, Pete kysyi vaativana.
’’Ehkä onkin. Ehkä kukaan ei vain ole palannut kertomaan siitä’’, sir Renak sanoi ovelana: ’’...Ehkä joku meni ja löysi aarteen, muttei halunnut meidän löytävän sitä.’’
’’Luuletko tosiaan niin?’’, Jutta kysyi epäillen.
’’Onhan se mahdollista’’, Renak totesi ja kiristi löystynyttä kaulahuiviaan: ’’Jotkut katit ovat ahneita.’’
’’...Taidat valitettavasti olla oikeassa’’, Jutta huokaisi ja katsoi Peteä, joka oli löytänyt Trixien kollegan joulutortut.
’’Nämä ovat mahtavia!’’, Pete huusi suu täynnä ruokaa.
’’Meidän pitänee rientää kertomaan kuningattarelle löydöksestäsi. Kiitos kaikesta, Trixie!’’, Jutta kiitti ja napitti takkiaan.
’’Eipä kestä. Tulkaa toki uudestaankin - mutta mieluiten etuovesta’’, Trixie vastasi nauraen.
’’Juuh’’, Jutta vastasi vielä vähän vaivaantuneesti ennen kuin kattikolmikkomme hyvästeli tiedekatit ja lähti talsimaan takaisin kohti linnaa. Ilta oli jo hämärtynyt niin paljon, että he saattoivat nähdä tähtien tuikkivan yllään. Kuukin hohti taivaalla yksinäisenä.
’’En minä vain enää näe mitään kuukissaa’’, Pete valitti silmiään siristellen.
’’Ei kai sitä paljain silmin erotakaan’’, Jutta vastasi huvittuneena. Pete huokaisi vähän surullisena.
’’Harmi, minusta se oli hieno... Voimmeko me rakentaa kaupunkiinkin observatorion?’’, Pete kysyi innostuneesti.
’’Parasta että kysyt tuota kuningattarelta’’, sir Renak naurahti ja laski katseensa alas lumihankeen.
’’Oho, kissanshillinki!’’ hän huudahti ja noukki maasta kolikon.
’’Ei kai taas?!’’, Jutta ja Pete älähtivät katin ilmiömäistä tuuria.
’’Hyvä päivä’’, Renak totesi ja sujautti löydöksensä tyytyväisenä taskuunsa.
''Hyvä päivä...'', Jutta mutisi katkerana ja Pete potkaisi ärsyyntyneenä lumihankea. Renak nauroi ''Kyllä se aurinko vielä teillekin paistaa!'' hän vakuutteli ja hymyili vain entistä leveämmin.
