|
|
Post by Jessikissa on Jun 26, 2016 11:35:34 GMT
Claire Olivia Johnson kääntyi takaisin nuoreen tummaverikköön päin ja hymyili niin, että hampaat eivät näkyneet. "Se on minunkin mielestä kiehtova voima. Pystyn parantamaan pieniä haavoja veden avulla ja se on minusta ihanaa!" nuori neito tokaisi innostuneena. Hänen mieleensä ei tullut yhtään se, että tuo sinisissä oleva nainen ja Claire voisi joutua joskus taistelemaan. Nuoren neidon ajatukset siirtyivät vastapäätä olevasta naisestä itseensä ja hänen suunsa meni hieman mutruun. Häntä todella ihmetytti, että miten hän olikin yhtäkkiä vain kertonut itsestään asioita, joita ei yleensä kerro niille ihmisille, jotka hän tapasi ensimmäistä kertaa. Claire oli ollut aina hieman sulkeutunut, mutta ehkä enemmän tunteistaan, kuin omista asioistaan. Perheen ainoa lapsi havahtui omista ajtuksistaan siihen, kuinka Nevaeh kertoi myös menevänsä lukkoon jännittävissä tilanteissa. Nuorta neitoa alkoi taas hymyilyttämään ja hän jostain syystä haluaisi halata tuota nuorta tummaverikköä hänen vastapäätänsä. "Eikö sinun pitäisi ottaa minut kiinni?" Claire kysyi hieman hämmentyneenä. Nevaeh oli kertonut olevansa sinisissä. Miettivä tummaverikkö ei kuitenkaan tiennyt ihan tarkkaan mitä se tarkoitti. Jos tuo ystävälliseltä näyttävä tummaverikkö häntä vastapäätä todella ottaisi Clairen kiinni, ei hän tietäisi mitä tekisi, Hän voisi juosta veteen, muttei tiennyt, olisiko tämä kyllin nopea juoksemaan. Claire ei kuitenkaan halunnut lähteä perääntymään, ennen kuin saisi vastauksen kysymykseensä. Nuori neito epäröi hetken, mutta antoi silti tuolle vastapäätä olevalle tummaverikölle halin, vaikka Claire tiesi, että se oli erittäin riskialtista, sillä hän ei ollut vielä saanut vastausta. Lyhyen hetken jälkeen Claire otti askeleen taaksepäin niin, että olisi samassa kohdassa, kuin ennen halaustakin. Halaus oli tuntunut mukavalta, sillä hänestä tuntui, että hänellä voisi ollakkin oikea ystävä, jollaista hänellä ei ole ollut pitkään aikaan. Hän ei oikeastaan ollut ikinä tehnyt mitään spontaania, sillä hänet oltiin opetettu elämään kunnolla ilman tuollaisia yllätyksellisiä tekoja. Näiden ajatusten huumassa Claire kysyi iloisesti "Haluaisitko olla ystäväni?" jonka jälkeen hänen kasvonsa alkoivat hieman punottamaan ja hän alkoi katsomaan omia jalkojansam joissa oli hänen hieman harmaantuneen valkoiset converset. tuijotti Clairea, kun tuo selitti voimastaan ja siitä, kuinka se kiehtoi myös häntä. Nevaehia alkoi kiehtomaan yhä enemmän, kun Claire kertoi pystyvänsä parantamaan pieniä haavoja veden avulla. Nevaeh oli aivan varma, että hän näytti hämmentyneeltä, sillä siltä hänestä ainakin tuntui. Reynolds nyökkäsi itsekseen Clairen sanoille ja ajatteli, kuinka mahtavaa se voisi olla, jos pystyisi näin vain parantamaan joitain haavoja vedellä. Reynolds huomasi heidän välillään olevan välimatkan, jonka hän oli itse aiheuttanut siirtymällä askel askeleelta taakse päin. Hän veti syvään henkeä ja astui hieman lähemmäksi, sillä siitä ei voisi olla haittaakaan, mutta silti hän epäili sitä hieman. Nainen tuijotti Clairea yhä epäilevästi. Karkulainen näytti suhteellisen rauhalliselta hänen edessään, vaikka olikin sanonut menevänsä lukkoon jännityksen vallassa. Silti Nevaeh tiesi karkulaisesta jo nyt enemmän, kuin monista sinisen jäsenistä. Nevaeh ei koskaan itse kertoisi itsestään mitään kenellekään. Hän ei halunnut puhua itsestään, eikä hän koskaan puhunutkaan. Jos hän puhui joillekin, puhe kohdistui joko toiseen henkilöön, tai aivan muuhun - sinisten kanssa keskustellessa puheet keskittyivät usein punaisiin ja karkulaisiin. Nainen vilkaisi Claireen, kun tuo mainitsi kiinni ottamisen. Nevaehin ajatukset pyörivät hänen päässään. Sitähän he tekivät - yrittivät saada karkulaisia heidän puolelleen, jotta heillä olisi mahdollisuuksia kukistaa punaisten joukot. Reynolds hermostui yht'äkkiä. "Tietenkin pitäisi", Reynolds sanoi hieman vihaiseen sävyyn, jottei hermostuneisuus paistaisi hänestä läpi. "Tai siis, me emme ota karkulaisia kiinni", hän aloitti, mutta piti tauon miettiäkseen mitä sanoisi, "Me yritämme saada heitä puolellemme, mutta emme kidnappaa heitä kaduilta ja pakota puolellemme. Annamme heille mahdollisuuden päättää siitä itse." Nevaeh tunsi olonsa erittäin hermostuneeksi ja epävarmaksi juuri tälläisissa tilanteissa. Hän siirsi katseensa maahan huomaamattaan ja vilkaisi sitten takaisin Claireen. Ehkä hän voisi mahdollisesti saada naisen sinisten puolelle. Se voisi olla mahdollista, jos Nevaeh yrittäisi. Hän havahtui, kun tunsi naisen kädet ympärillään. Reynoldsin keho jännittyi heti pienestä kosketuksesta. Halaus oli nopea, mutta siinä ajassa Nevaeh oli ehtinyt unohtaa kaiken ajattelemansa ja hän oli yhä hermostuneempi. Mitä tuo tarkoitti? Miksi Claire oli halannut häntä ja mitä hän yritti sillä? Reynolds ei pitänyt läheisyydestä, eikä hän pitänyt naisen tekemästä liikkeestä. Nevaeh nielaisi ja hengitti syvään yrittäen kerätä ajatuksiaan kokoon. "Mitä tuo nyt oli olevinaan?" Reynolds kysyi tiuskaisten ja kokosi edelleen ajatuksiaan. Hän oli hermostunut ja yritti selvittää Clairen ajatuksia. Hänen ajatuksiltaan hän ei meinannut kuulla tuon kysymystä, mutta kun hän sisäisti sen, hän tuijotti Clairea silmät pyöreinä. Nevaehin ilme muuttui pian kuitenkin tavalliseksi - hän näytti juuri sellaiselta ihmiseltä, jolle kukaan ei varmasti haluaisi tulla puhumaan. "En tarvitse ystäviä", hän sanoi lähes surulliseen sävyyn, mutta piti pienen vihan äänessään. Hän ei voinut murtua nyt ja rikkoa kovaa ulkokuortaan.  kuunteli tuon naisen mielenkiinnolla. Hänen mielenkiintonsa sinisiä kohtaan taisi herätä ihmeellisen nopeasti. Lettiä pitävä neito ei kuitenkaan haluaisi liittyä mihinkään tappeluun tai joutua minkään sellaisen keskelle. Hän ei ole koskaan ollut mitenkään tappelijaluonne, vaan ennemminkin avulias ja lievästi haavoittujien parantaja. Ehkä hän voisi olla jonkinlainen parantaja sinisten puolella? Ei, eihän hän halunnut liittyä mitenkään sotaan tai muuhun muita vahingoittavaan toimiin. Claire harkitsi äkkiä pakenemista, mutta joku kuitenkin löytäisi hänet. Pitäisikö hänen antaa vain periksi ja jättää kaikki ajatuksensa taka-alalle? Sitä ei tummaverikkö tiennyt. Hänellä ei edes ollut perhettä, joka neuvoisi miten tehdä. Clairen ilme alkoi muuttua surullisemmaksi ja surullisemmaksi. Kun perheen ainoa lapsi kuuli Nevaeh tiuskaisevan pienestä halista, jonka Claire antoi, hän melkein murtui. Hän ei viitsinyt kuitenkaan alkaa itkeä tuon juuri tapaamansa naisen edessä, vaan päätti pysyä lujana. Hänen tunteensa seikkaili niin vihaisessa, kuin surullisessa maailmassa, sillä hän oli vain yrittänyt olla mukava, sillä se kuului osana Claireen. Lettipäiselle naiselle kuitenkin riitti, kun tuo Nevaehiksi esittäytynyt tyttö sanoi, ettei tarvitse ystäviä. "JOKAINEN TARVITSEE YSTÄVIÄ JOILLE KERTOA HUOLENSA JA JOIDEN KANSSA VOI NAURAA! KENELLÄKÄÄN EI OLE KIVAA YKSIN, AINAKAAN KOVIN PITKÄÄN!" Claire huusi melkein itku kurkussa. Claire ei ollut kuullut tuon tummaverikön surullista äänensävyä bihaisen äänensävyn läpi, eikä siksi osannut muuta, kuin huutaa takaisin. Perheen ainutta lasta jäi kuitenkin häiritsemään se, jos keskustelu loppuisi siihen, että hän huusi. Eihän hän ikinä huuda, eikä raivoa tuolla tavalla. Tummaverikkö muisti pian, että hänellä on oma ponnarinsa. Vaikka se oli ainut, hän halusi antaa sen Nevaehille, jos tämä kuitenkin muuttaisi mielensä. Niinpä Claire kävi tuumasta toimeen ja otti letistänsä ponnarin pois ja ojensi ainoan ponnarinsa tuolle toiselle tummaverikölle. "Siinä on joku muisto minusta. Tiedät varmasti mistä minut löytää, jos muutat mielesi." Claire sanoi ääni hieman menneenä. Tuon sanottuaan, nuori neito juoksi täyttä vauhtia veteen ja sukelsi vaatteet päällänsä. Enää hän ei välittänyt siitä, kastuisiko hänen vaatteensa vai ei, eikä siitä, oliko vesi kylmää vai ei. Hän vain halusi pois tuosta tilanteesta kiireen vilkkaan. Clairen olo oli yhä surullinen siitä, että tuo toinen nainen oli sanonut, ettei tarvitsisi ystäviä ja niinpä hän alkoi itkemään siellä, missä kyyneliä ei erottanut.  //Taisin unohtaa mainita, että tää mun hahmo osaa olla aika draamaqueen  |
|
|
|
Post by Magnifique on Jun 26, 2016 11:52:38 GMT
Nevaeh Reynolds tuijotti Clairea, kun tuo selitti voimastaan ja siitä, kuinka se kiehtoi myös häntä. Nevaehia alkoi kiehtomaan yhä enemmän, kun Claire kertoi pystyvänsä parantamaan pieniä haavoja veden avulla. Nevaeh oli aivan varma, että hän näytti hämmentyneeltä, sillä siltä hänestä ainakin tuntui. Reynolds nyökkäsi itsekseen Clairen sanoille ja ajatteli, kuinka mahtavaa se voisi olla, jos pystyisi näin vain parantamaan joitain haavoja vedellä. Reynolds huomasi heidän välillään olevan välimatkan, jonka hän oli itse aiheuttanut siirtymällä askel askeleelta taakse päin. Hän veti syvään henkeä ja astui hieman lähemmäksi, sillä siitä ei voisi olla haittaakaan, mutta silti hän epäili sitä hieman. Nainen tuijotti Clairea yhä epäilevästi. Karkulainen näytti suhteellisen rauhalliselta hänen edessään, vaikka olikin sanonut menevänsä lukkoon jännityksen vallassa. Silti Nevaeh tiesi karkulaisesta jo nyt enemmän, kuin monista sinisen jäsenistä. Nevaeh ei koskaan itse kertoisi itsestään mitään kenellekään. Hän ei halunnut puhua itsestään, eikä hän koskaan puhunutkaan. Jos hän puhui joillekin, puhe kohdistui joko toiseen henkilöön, tai aivan muuhun - sinisten kanssa keskustellessa puheet keskittyivät usein punaisiin ja karkulaisiin. Nainen vilkaisi Claireen, kun tuo mainitsi kiinni ottamisen. Nevaehin ajatukset pyörivät hänen päässään. Sitähän he tekivät - yrittivät saada karkulaisia heidän puolelleen, jotta heillä olisi mahdollisuuksia kukistaa punaisten joukot. Reynolds hermostui yht'äkkiä. "Tietenkin pitäisi", Reynolds sanoi hieman vihaiseen sävyyn, jottei hermostuneisuus paistaisi hänestä läpi. "Tai siis, me emme ota karkulaisia kiinni", hän aloitti, mutta piti tauon miettiäkseen mitä sanoisi, "Me yritämme saada heitä puolellemme, mutta emme kidnappaa heitä kaduilta ja pakota puolellemme. Annamme heille mahdollisuuden päättää siitä itse." Nevaeh tunsi olonsa erittäin hermostuneeksi ja epävarmaksi juuri tälläisissa tilanteissa. Hän siirsi katseensa maahan huomaamattaan ja vilkaisi sitten takaisin Claireen. Ehkä hän voisi mahdollisesti saada naisen sinisten puolelle. Se voisi olla mahdollista, jos Nevaeh yrittäisi. Hän havahtui, kun tunsi naisen kädet ympärillään. Reynoldsin keho jännittyi heti pienestä kosketuksesta. Halaus oli nopea, mutta siinä ajassa Nevaeh oli ehtinyt unohtaa kaiken ajattelemansa ja hän oli yhä hermostuneempi. Mitä tuo tarkoitti? Miksi Claire oli halannut häntä ja mitä hän yritti sillä? Reynolds ei pitänyt läheisyydestä, eikä hän pitänyt naisen tekemästä liikkeestä. Nevaeh nielaisi ja hengitti syvään yrittäen kerätä ajatuksiaan kokoon. "Mitä tuo nyt oli olevinaan?" Reynolds kysyi tiuskaisten ja kokosi edelleen ajatuksiaan. Hän oli hermostunut ja yritti selvittää Clairen ajatuksia. Hänen ajatuksiltaan hän ei meinannut kuulla tuon kysymystä, mutta kun hän sisäisti sen, hän tuijotti Clairea silmät pyöreinä. Nevaehin ilme muuttui pian kuitenkin tavalliseksi - hän näytti juuri sellaiselta ihmiseltä, jolle kukaan ei varmasti haluaisi tulla puhumaan. "En tarvitse ystäviä", hän sanoi lähes surulliseen sävyyn, mutta piti pienen vihan äänessään. Hän ei voinut murtua nyt ja rikkoa kovaa ulkokuortaan. kuunteli tuon naisen mielenkiinnolla. Hänen mielenkiintonsa sinisiä kohtaan taisi herätä ihmeellisen nopeasti. Lettiä pitävä neito ei kuitenkaan haluaisi liittyä mihinkään tappeluun tai joutua minkään sellaisen keskelle. Hän ei ole koskaan ollut mitenkään tappelijaluonne, vaan ennemminkin avulias ja lievästi haavoittujien parantaja. Ehkä hän voisi olla jonkinlainen parantaja sinisten puolella? Ei, eihän hän halunnut liittyä mitenkään sotaan tai muuhun muita vahingoittavaan toimiin. Claire harkitsi äkkiä pakenemista, mutta joku kuitenkin löytäisi hänet. Pitäisikö hänen antaa vain periksi ja jättää kaikki ajatuksensa taka-alalle? Sitä ei tummaverikkö tiennyt. Hänellä ei edes ollut perhettä, joka neuvoisi miten tehdä. Clairen ilme alkoi muuttua surullisemmaksi ja surullisemmaksi. Kun perheen ainoa lapsi kuuli Nevaeh tiuskaisevan pienestä halista, jonka Claire antoi, hän melkein murtui. Hän ei viitsinyt kuitenkaan alkaa itkeä tuon juuri tapaamansa naisen edessä, vaan päätti pysyä lujana. Hänen tunteensa seikkaili niin vihaisessa, kuin surullisessa maailmassa, sillä hän oli vain yrittänyt olla mukava, sillä se kuului osana Claireen. Lettipäiselle naiselle kuitenkin riitti, kun tuo Nevaehiksi esittäytynyt tyttö sanoi, ettei tarvitse ystäviä. "JOKAINEN TARVITSEE YSTÄVIÄ JOILLE KERTOA HUOLENSA JA JOIDEN KANSSA VOI NAURAA! KENELLÄKÄÄN EI OLE KIVAA YKSIN, AINAKAAN KOVIN PITKÄÄN!" Claire huusi melkein itku kurkussa. Claire ei ollut kuullut tuon tummaverikön surullista äänensävyä bihaisen äänensävyn läpi, eikä siksi osannut muuta, kuin huutaa takaisin. Perheen ainutta lasta jäi kuitenkin häiritsemään se, jos keskustelu loppuisi siihen, että hän huusi. Eihän hän ikinä huuda, eikä raivoa tuolla tavalla. Tummaverikkö muisti pian, että hänellä on oma ponnarinsa. Vaikka se oli ainut, hän halusi antaa sen Nevaehille, jos tämä kuitenkin muuttaisi mielensä. Niinpä Claire kävi tuumasta toimeen ja otti letistänsä ponnarin pois ja ojensi ainoan ponnarinsa tuolle toiselle tummaverikölle. "Siinä on joku muisto minusta. Tiedät varmasti mistä minut löytää, jos muutat mielesi." Claire sanoi ääni hieman menneenä. Tuon sanottuaan, nuori neito juoksi täyttä vauhtia veteen ja sukelsi vaatteet päällänsä. Enää hän ei välittänyt siitä, kastuisiko hänen vaatteensa vai ei, eikä siitä, oliko vesi kylmää vai ei. Hän vain halusi pois tuosta tilanteesta kiireen vilkkaan. Clairen olo oli yhä surullinen siitä, että tuo toinen nainen oli sanonut, ettei tarvitsisi ystäviä ja niinpä hän alkoi itkemään siellä, missä kyyneliä ei erottanut. //Taisin unohtaa mainita, että tää mun hahmo osaa olla aika draamaqueen katsoi Clairea. Oli hetken aikaa hiljaista, mutta pian Claire huusi. Hänen äänensävynsä oli vihaisen ja surullisen välillä - niin Nevaeh sen ainakin tulkitsi. Reynolds seisoi Clairen edessä hiljaa ja alistuneena. Hänelle oli harvoin huudettu. Hänelle ei koskaan oltu valitettu siitä, miten hän ei halunnut ystäviä. Claire oli ensimmäinen. "En olekaan niin kuin kaikki muut", Nevaeh sanoi hiljaa, sillä naisen yht'äkkinen huutaminen oli säikäyttänyt häntä hieman. Reynolds kuitenkin keräsi itsensä kokoon ja kohotti katseensa Clairen silmiin. "Olen erilainen, enkä tarvitse yhtäkään ystävää tai läheistä ihmistä. Olen pärjännyt niin jo monta vuotta, eikä se tee minusta yhtään huonompaa ihmistä!" Nevaeh sanoi ääntään korottaen. Viha oli löytänyt taas tiensä hänen ääneensä ja nyt hän oli tietoinen siitä, eikä yrittänyt estää sitä. Nevaeh tunsi vain vihan kohoavan sisällään ja hän tuijotti Clairea suoraan silmiin välittämättä siitä, mitä toinen hänestä ajattelisi. Reynolds kuuli Clairen puhuvan jotain ja antavan ponnnarin hänelle. Sitten nainen olikin jo kadonnut veteen, eikä Reynolds ehtinyt reagoida tuohon mitenkään. Hän tuijotti ponnaria kädessään ja mietti jo heittävänsä sen pois, mutta pujotti sen kuitenkin käsivarteensa. Reynolds voisi käyttää sitä itse, jos tarvitsisi, mutta ei hän sitä välttämättä muistona pitäisi. Korkeintaan vain hyödyllisenä tapana pitää hiukset pois silmiltä. Nevaeh ei tiennyt, mitä hän tekisi. Pitäisikö hänen lähteä pois rannalta, vai jäädä sinne? Juosta takaisin päämajalle ja olla mahdollisesti ihmisten juttukaverina, vai jäädä rannalle, jossa hän saisi olla rauhassa, sillä Claire meni takaisin veteen, eikä hän nousisi pintaan vähään aikaan, jos hän olisi siellä yhtä kauan, kuin viimeksi. Brunette päätyi jälkimmäiseen vaihtoehtoon, mutta siirtyi aivan rannan reunalle. Hän istuutui maahan ja räpläsi ponnaria ranteensa ympärillä. Huomattuaan sen, hän lopetti ja siirtyi räpläämään nilkkakorujaan. Nevaehin ajatukset siirtyivät nopeasti naiseen. Miten hän voi suuttua asiasta, joka ei ensinnäkään kuulunut hänelle? Ja se oli Nevaehin oma ongelmansa, jos hän ei halunnut ystäviä, ei Clairen. Nainen ei ymmärtänyt myöskään Clairen yht'äkillistä huutoa. Hän ei olisi osannut kuvitella, että niin hiljainen ja rauhallinen ihminen alkaisi huutamaan noin vain. Reynolds ei ollut antanut mitään aihetta huutoon - hän oli vain sanonut, että hän ei tarvitse ystäviä, mikä oli täysin totta. Hänellä ei ole ollut ystäviä - tai läheisiä ihmisiä - sen jälkeen, kun hänen perheensä kuoli. Hän oli silloin vain neljäntoista. Ei Nevaehilla sitäkään ennen ollut paljon ystäviä, mutta muutamia, joiden kanssa hän vain lopetti kaiken yhteydenpidon ja tapaamisen. Reynolds tiesi, että hän oli käyttäytynyt huonosti, mutta hän ei halunnut korjata tilannetta, sillä hän ei edes tiennyt mitä hänen ystävilleen on käynyt ja muistavatko he edes häntä. Ja Nevaeh tiesi, että hän pärjäsi paremmin yksin. Olihan hän pärjännyt jo neljä vuotta. |
|
|
|
Post by Jessikissa on Jun 26, 2016 12:29:21 GMT
Claire Olivia Johnson kuunteli tuon naisen mielenkiinnolla. Hänen mielenkiintonsa sinisiä kohtaan taisi herätä ihmeellisen nopeasti. Lettiä pitävä neito ei kuitenkaan haluaisi liittyä mihinkään tappeluun tai joutua minkään sellaisen keskelle. Hän ei ole koskaan ollut mitenkään tappelijaluonne, vaan ennemminkin avulias ja lievästi haavoittujien parantaja. Ehkä hän voisi olla jonkinlainen parantaja sinisten puolella? Ei, eihän hän halunnut liittyä mitenkään sotaan tai muuhun muita vahingoittavaan toimiin. Claire harkitsi äkkiä pakenemista, mutta joku kuitenkin löytäisi hänet. Pitäisikö hänen antaa vain periksi ja jättää kaikki ajatuksensa taka-alalle? Sitä ei tummaverikkö tiennyt. Hänellä ei edes ollut perhettä, joka neuvoisi miten tehdä. Clairen ilme alkoi muuttua surullisemmaksi ja surullisemmaksi. Kun perheen ainoa lapsi kuuli Nevaeh tiuskaisevan pienestä halista, jonka Claire antoi, hän melkein murtui. Hän ei viitsinyt kuitenkaan alkaa itkeä tuon juuri tapaamansa naisen edessä, vaan päätti pysyä lujana. Hänen tunteensa seikkaili niin vihaisessa, kuin surullisessa maailmassa, sillä hän oli vain yrittänyt olla mukava, sillä se kuului osana Claireen. Lettipäiselle naiselle kuitenkin riitti, kun tuo Nevaehiksi esittäytynyt tyttö sanoi, ettei tarvitse ystäviä. "JOKAINEN TARVITSEE YSTÄVIÄ JOILLE KERTOA HUOLENSA JA JOIDEN KANSSA VOI NAURAA! KENELLÄKÄÄN EI OLE KIVAA YKSIN, AINAKAAN KOVIN PITKÄÄN!" Claire huusi melkein itku kurkussa. Claire ei ollut kuullut tuon tummaverikön surullista äänensävyä bihaisen äänensävyn läpi, eikä siksi osannut muuta, kuin huutaa takaisin. Perheen ainutta lasta jäi kuitenkin häiritsemään se, jos keskustelu loppuisi siihen, että hän huusi. Eihän hän ikinä huuda, eikä raivoa tuolla tavalla. Tummaverikkö muisti pian, että hänellä on oma ponnarinsa. Vaikka se oli ainut, hän halusi antaa sen Nevaehille, jos tämä kuitenkin muuttaisi mielensä. Niinpä Claire kävi tuumasta toimeen ja otti letistänsä ponnarin pois ja ojensi ainoan ponnarinsa tuolle toiselle tummaverikölle. "Siinä on joku muisto minusta. Tiedät varmasti mistä minut löytää, jos muutat mielesi." Claire sanoi ääni hieman menneenä. Tuon sanottuaan, nuori neito juoksi täyttä vauhtia veteen ja sukelsi vaatteet päällänsä. Enää hän ei välittänyt siitä, kastuisiko hänen vaatteensa vai ei, eikä siitä, oliko vesi kylmää vai ei. Hän vain halusi pois tuosta tilanteesta kiireen vilkkaan. Clairen olo oli yhä surullinen siitä, että tuo toinen nainen oli sanonut, ettei tarvitsisi ystäviä ja niinpä hän alkoi itkemään siellä, missä kyyneliä ei erottanut. //Taisin unohtaa mainita, että tää mun hahmo osaa olla aika draamaqueen katsoi Clairea. Oli hetken aikaa hiljaista, mutta pian Claire huusi. Hänen äänensävynsä oli vihaisen ja surullisen välillä - niin Nevaeh sen ainakin tulkitsi. Reynolds seisoi Clairen edessä hiljaa ja alistuneena. Hänelle oli harvoin huudettu. Hänelle ei koskaan oltu valitettu siitä, miten hän ei halunnut ystäviä. Claire oli ensimmäinen. "En olekaan niin kuin kaikki muut", Nevaeh sanoi hiljaa, sillä naisen yht'äkkinen huutaminen oli säikäyttänyt häntä hieman. Reynolds kuitenkin keräsi itsensä kokoon ja kohotti katseensa Clairen silmiin. "Olen erilainen, enkä tarvitse yhtäkään ystävää tai läheistä ihmistä. Olen pärjännyt niin jo monta vuotta, eikä se tee minusta yhtään huonompaa ihmistä!" Nevaeh sanoi ääntään korottaen. Viha oli löytänyt taas tiensä hänen ääneensä ja nyt hän oli tietoinen siitä, eikä yrittänyt estää sitä. Nevaeh tunsi vain vihan kohoavan sisällään ja hän tuijotti Clairea suoraan silmiin välittämättä siitä, mitä toinen hänestä ajattelisi. Reynolds kuuli Clairen puhuvan jotain ja antavan ponnnarin hänelle. Sitten nainen olikin jo kadonnut veteen, eikä Reynolds ehtinyt reagoida tuohon mitenkään. Hän tuijotti ponnaria kädessään ja mietti jo heittävänsä sen pois, mutta pujotti sen kuitenkin käsivarteensa. Reynolds voisi käyttää sitä itse, jos tarvitsisi, mutta ei hän sitä välttämättä muistona pitäisi. Korkeintaan vain hyödyllisenä tapana pitää hiukset pois silmiltä. Nevaeh ei tiennyt, mitä hän tekisi. Pitäisikö hänen lähteä pois rannalta, vai jäädä sinne? Juosta takaisin päämajalle ja olla mahdollisesti ihmisten juttukaverina, vai jäädä rannalle, jossa hän saisi olla rauhassa, sillä Claire meni takaisin veteen, eikä hän nousisi pintaan vähään aikaan, jos hän olisi siellä yhtä kauan, kuin viimeksi. Brunette päätyi jälkimmäiseen vaihtoehtoon, mutta siirtyi aivan rannan reunalle. Hän istuutui maahan ja räpläsi ponnaria ranteensa ympärillä. Huomattuaan sen, hän lopetti ja siirtyi räpläämään nilkkakorujaan. Nevaehin ajatukset siirtyivät nopeasti naiseen. Miten hän voi suuttua asiasta, joka ei ensinnäkään kuulunut hänelle? Ja se oli Nevaehin oma ongelmansa, jos hän ei halunnut ystäviä, ei Clairen. Nainen ei ymmärtänyt myöskään Clairen yht'äkillistä huutoa. Hän ei olisi osannut kuvitella, että niin hiljainen ja rauhallinen ihminen alkaisi huutamaan noin vain. Reynolds ei ollut antanut mitään aihetta huutoon - hän oli vain sanonut, että hän ei tarvitse ystäviä, mikä oli täysin totta. Hänellä ei ole ollut ystäviä - tai läheisiä ihmisiä - sen jälkeen, kun hänen perheensä kuoli. Hän oli silloin vain neljäntoista. Ei Nevaehilla sitäkään ennen ollut paljon ystäviä, mutta muutamia, joiden kanssa hän vain lopetti kaiken yhteydenpidon ja tapaamisen. Reynolds tiesi, että hän oli käyttäytynyt huonosti, mutta hän ei halunnut korjata tilannetta, sillä hän ei edes tiennyt mitä hänen ystävilleen on käynyt ja muistavatko he edes häntä. Ja Nevaeh tiesi, että hän pärjäsi paremmin yksin. Olihan hän pärjännyt jo neljä vuotta. rauhoittui hyvin äkkiä itkemisensä jälkeen, sillä hän tunsi olevansa yhtä veden kanssa. Vesi selkeytti hänen ajatuksiaan, sillä meri oli kaunis, eikä siellä ollut ketään. Meren pohja oli ainut paikka, josta Clairea ei pystyisi etsimään, ellei täällä maailmalla olisi muita veden hallitsijoita. Kaikkien rauhoittavien ajatustenkin jälkeen Clairea harmitti edelleen se, että oli huutanut Nevaehille. Siksi hän mietti kovasti, että pitäisikö hänen mennä takaisin pinnalle pyytämään anteeksi, vai pitäisikö hänen vain lähteä pois jotain muuta kautta niin, ettei tuo toinen brunette näkisi häntä. Claire päätti jatkaa hieman syvemmälle mereen, ennen kuin menisi pyytämään Nevaehilta anteeksi. Eihän hän voisi elää sen kanssa, että on suuttunut jollekkin tuolla tavalla yhtäkkiä. Se oli kuitenkin koskettanut hänen sydäntään, kun tuo nainen oli sanonut, ettei tarvitsisi ystäviä. Clairella ei koskaan ole ollut kunnollista ystävää, sillä kaikki olivat jättäneet hänet tai kiusanneet häntä melkein heti, kun he olivat tulleet juttelemaan tummaverikölle. Ajatuksissansa Claire ei huomannut ajautuvansa niin syvälle, että valkohait olivat tulleet näkyviin. Nuori neito huomasi valkohait vasta siitä, kun yksi niistä tuli Clairen läheltä tuijottaen tätä kuolleen näköisillä silmillän. Tummaverikön silmät laajenivat ja hän meni paniikkiin. Nyt jos joskus oli aika uida niin nopeasti rannalle kun pystyi. Claire pystyi tekemään juuri ja juuri haita pitelevän verkon veden voimillansa. Se ei kuitenkaan pitäisi kauaa vaan hidastaisi sitä. Claire oli pitkän uimisen jälkeen saanut valkohain kannoiltansa pois ja oli jo miltein rannalla. Sillä hetkellä nuori neito muisti Nevaehin ja sen, että hänen pitäisi etsiä tuo nainen käsiinsä ja pyytää anteeksi. Nuori neito juoksi äkkiä rannalle asti niin, että vedestä oli kuulunut pieniä loiskeiden ääniä. Nuori tummaverikkö katsoi rannan joka ikisen reunan läpi, sillä hän ei huomannut kenenkään olevan rannan keskellä ja näki kuin näkikin Nevaehin istuskelemassa. Clairen ilme oli varmastikkin hyvin pelästynyt, muttei hän välittänyt siitä vaan juoksi oitis Nevaehin vierelle. "Haluan pyytää anteeksi käytöstäni. En olisi saanut alkaa huutamaan tuolla tavalla. Minulla ei vain ole ikinä ollut hyviä ystäviä, sillä kaikki ovat joko jättäneet minut tai alkaneet kiusaamaan minua..." tummaverikkö sanoi puuskuttaen. Nuori neito ei olisi halunnut kertoa tuota Nevaehille, muttei voinut jättää tilannetta niinkuin se oli. Siksi Claire päättikin, että Nevaehista tulee hänen ystävänsä, tykkäsi hän siitä tai ei.  |
|
|
|
Post by taija on Jun 26, 2016 12:45:36 GMT
Mickeyllä ei ollut harmaintakaan hajua mitä nurkkajussi ajatteli, mutta hänen kysymykseensä nimestä toisella ainakin kesti vastata melkoisen kauan aikaa. Vaikka, eihän Kannedyllä ollut edes kiire minnekään, kun ei tuo jaksanut lähteä edes valittamaan niistä suunnitelmista mitkä olivat kusseet ja yhä aiheuttivat miehelle päänsärkyä. Tuo ei ollut syönyt illan jälkeen mitään ja mahan kurniminen oli välttämätöntä, vaikkei hänellä ollutkaan mitään aikomustakaan ruveta etsimään ruokapaikkaa ja feidata nurkkajussia siihen keskelle katua. Mickey ei ollut tiennytkään kuinka mukavaa oli jutella kerrankin jostain muusta kuin punaisten työtehtävistä ja lepovuoroista ja kaikesta semmosesta, mikä ei tuota nyt kiinnostanutkaan. Hän ei edes muistanut milloin viimeksi oli puhunut jostain muusta tai edes itsestään, harvoin kun työkavereille tarvitsi kertoa omaa elämäntarinaa, kaikki olivat niin hemmetin ylimielisiä ja kiireisiä sellaiseen. Rentoutuakaan nuo eivät osanneet ja oli pakko myöntää että Emerzel kaipasi todella paljon sitä, kun sai istua huoneessa ja kuunnella musiikkia, polttaa ja juoda ja ottaa iisisti. Sitä ei ollut tapahtunut sitten sen jälkeen kun miehen serkku oli kuollut pommi-iskussa, -joka oli sattunut olemaan miehen ainoa ilonlähde ja stressin lieventäjä. Kehu siitä, että tälle saattoi jopa jutella teki Mickeyn olon mukavammaksi ja tuo alkoi jopa hymyillä nyt kaiken sen kireyden jälkeen. Tuo kohautti olkapäitään ja hymähti. "Nojaa..inhoon vaa toimii muiden sääntöjen mukaan ja toteuttaa todella huonoja suunnitelmia, jotka ei ikinä toimi tai menee jollain tapaa aina mönkään. Meidän voittoputki johtuu ainoastaan siitä, että meitä on aivan helvetin iso määrä tuolla ketun tornisssa." Tuo vastasi kiroten vähän lisää omaa jengiään ja nosti jälleen uuden savukkeen huulille. Mickey sytytti sen ja laittoi sytkärin taskuunsa siirtäen pitkästä aikaa silmänsä itse nurkkajussin naamaan. "Emerzel Kannedy, mut kaikille ihan vaa Mickey." Tuo esitteli myös itse itsensä ja väläytti hymyn hieman leveämpänä, vaikkei ehkä niin tarkoittanut tehdäkään. Mistä sitä tiesi saattoiko tähän william -nimiseen mieheen luottaa vieläkään, -mutta toisaalta asiat olivat sujuneet melkoisen hyvin tähän asti. Toisen kasvoista Mickey käänsi jälleen katseensa päämajalle, kunnes sen katsominen alkoi ärsyttää häntä toden teolla. "Hemmetti nyt kyllä relaat Mickey." Tuo hermostui niin paljon, että puhui itselleen vaikka William olikin hänen vieressään kokoajan. Kenties toinen piti tätä outona, mutta se ei ollut nyt kovin suuri huolenaihe. Tai eihän tuo seuraakaan halunnut menettää heti. "Hei tota...en voi pakottaa sua mun mukaan mutta ei millään viittittäs mennä ton pilvenpiirtäjän ääreltä muualle? En voi edes katsoa tonne enää." Tuo kysyi kohotellen kulmiaan ja riisui takin yltään tuulen laannuttua hieman. Musta pitkähihainen sen alla oli hieman pölyssä pojan mentyä likaisissa paikoissa pitkin yötä, mutta väliäkö sillä oli .  otti tilanteen taas liian huolettomasti, hän oli jo melkein kokonaan unohtanut faktan tuon punaisuudesta tai siittä missä he olivat. Mutta ei tuo ollut vielä antanut Williamille syytä epäillä tai pelätä mitään, tuo vaikutti ihmeellisen luotettavalta, mutta ei Will vielä antaisi omaa henkeään tuon käsiin. Ja ei Will lähes ikinä hermoillut mistään, se oli vain osa hänen luonnettaan. Pian hän kertoi Punaisten huonoista suunitelmista, johon Nightray ei kommeintoinut mitään. Hän ei ikinä ollut itse tykännyt Punaisista ja oli vuosien varsilla löytänyt heistä useita virheitä, mutta ehkä niitä ei tässä kannattaisi alkaa listaamaan, vaikka toinenkaan osapuoli ei Punaisista juurikaan tykännyt. Muutenkin Will oli aina tykännyt Sinisistä hitusen enemmän, ei sillä, että aikoisi ikinä heihinkään liittyä, mutta he olivat Punaisia vapaampia sekä rennompia, toki sielläkin oli muutamia poikkeuksia. Uuden tupakan ottanut mies esittäytyi Emerzel Kannedyksi, mutta Will todennäköisesti tulisi kutsumaan häntä Mickeyksi, joka oli huomattavasti helpompi nimi. Hän jopa yllättyi tuon hymyillessään, ilmeisesti tuokin luotti jollakin tavalla Williamiin, joka oli yllättävää, sillä äskenhän tuo oli häneltä lompakon sekä tupakatkin pöllinyt. Tummaverikkö laittoi myös muistilleen Mickeyksi esittäytyneen puhuneen itselleen, kai se oli ihan normaalia, jos oli jollain tavalla hermostunut tai väsynyt. "Katoppas, opithan sä pyytämään nätisti", verentaitaja hymähti kuullessaan tuon kohteliaasti esitetyn pyynnön muualle menemisestä. Ei Williamia juurikaan haitannut tässä seisominen, vaikka niin voisi luulla, mutta jokin järki hänen päässään sai hänet vastaamaan pieni hymyn alku kasvoillaan; "Mutta mennään vaa", jonka jälkeen hän otti muutamaan askeleen ohittaen Emerzelin lähtien siis sinne suuntaan mihin hän oli jatkuvasti koittanut mennä, mutta armeijatakkinsa riisunut mies pysäytti hänet aina kun hän sitä oli yrittänyt. / ja meen tänää illemmalla kaverille yöks nii en tuu kai roolii  /joo itekki oon varmaa jätkäni kaa jossai viettääs iltaa ni en ehi itekkää roolailla sitte Mickey ei voinut välttää närkästynyttä katsetta tulemasta takaisin hänen kasvoilleen, kun Nightray oli hyvissään siitä, että hän oli pyytänyt tältä nätisti muualle menemistä. Emerzel kohautti ainoastaan olkapäitään ja pyöräytti silmiään kohti taivasta yrittäen saada sen näkymän vielä kaikenlisäksi. Oli tosiaankin hyvä idea lähteä kävelemään kauemmas rakennuksesta, sillä se tosiaan helpotti ajatuksia menemään muualle hommista jotka häntä tornissa odottivat, puhumattakaan niistä paperisodista joita koko rakennus oli pullollaan sillä hetkellä. Vasenta käsivartta särki vieläkin, kun se kerran oli venähtänyt ja Mickey tosiaan näytti yhä palaneelta ja kuolleelta, aivan kuin tuohon olisi iskenyt salama ja mies olisi juossut maratoonin, -vaikka se ensimmäinen oikeastaan piti paikkansakin.. Williamin ilmoittaessa asian olevan ok ja lähtiessä kävelemään nyt kunnolla niin, että sitä saattoi kutsua kävelyksi, - 21-vuotias lähti seuraamaan tätä kiinnsotuneena siitä, minne nuo olisivat edes menossa. Kulankeltaisen silmät tutkivat ympäristöä uteliaana, eikä Mickey voinut olla katselematta muutamaa kaunista ja värikästä kukkapenkkiä. jotka riippuivat ihmisten parvekkeilla hoidettuina. Kannedy hymyili, sillä kukista tuli aina mieleen kotopuolen puutarha ja se kamalan suuri määrä puskia ja pensaita joita hän oli itse aina saanut leikellä ja kastella, kun ei siihen kukaan muukaan hänen sisaruksistaan ollut suostunut. Eihän perhe mistään rikkaimmasta päästä ollut, mutta suuri hirsitalo ja iso puutarha olivat riittäneet mainiosti Mickeylle. Lisäksi tuolla oli ikävä koiraansa, jonka kanssa miehenalku oli aina saanut juoksennella ja rapsuttaa tätä aina kun tuo niin halusi. Puutarhan ajattelu loi jopa mielikuvan Kannedyn päähän, niin ikävä tuolla sitä rauhaisaa paikkaa oli. Herra oli aina 15-vuotiaana juossut koiransa kanssa paikasta toiseen, pyöräillyt ystäviensä luokse ja juonut itsensä kesäöisin känniin, heittänyt ruudullisen kauluspaidan pois aina käydessään uimassa ja pitänyt hauskaa. Se kaikki oli kuitenkin ikävä kyllä vain muisto ja menneisyys, jota Mickey ei koskaan tulisi saamaan takaisin. Olihan tuolla monia kriisejäkin ollut perheensä ja seksuaalisuutensa kanssa, kun nämä olivat saaneet selville herran pitävänkin saman sukupuolen edustajista. Sekin oli kuitenkin jo historiaa, eikä Mickey ollut totta puhuen lähivuosina edes ehtinyt ajatella mitään tunne elämään liittyvää. Se ehkä aiheutti myös sen, miksi tuo kaipasi perhettään niin kovasti. Ei herralla ollut ketään tänä päivänäkään, kuka olisi ollut yhtä tärkeä kuin he, -kehenkään kun ei täällä voinut luottaa. Emerzeliksi aikoinaan ristitty heräsi vasta nykyaikaan, kun tuo tajusi että savuke oli jo lopussa ja filtteri poltti tämän huulia ikävästi saaden tuon pudottamaan röökin kädestään. "Ai samperi" Mickey kirosi ja nuolaisi huultaan huomatakseen, että siinä oli ttosiaan pieni palovamma veren mausta päätellen. Siitä tuo ei kuitenkaan välittänyt, vaan käänsi katseensa takaisin Williamin puoleen ja päätti keskittyä tähän kun kerran seura siinä yhä hiihteli hänen vierellään. "Sori, tiiäks onko lähistöllä mitään mistä saisi syömäkelpoista ruokaa? Mulla ei oo paljookaa rahaa, mutta pakko saada energiaa jostakin.." 21-vuotias kysäisi pörrötellen savun värjäämiä hiuksiaan edestakaisin, joista tuhkaa kieltämättä hieman pöllysi pojan tehdessä niin. |
|
|
|
Post by Magnifique on Jun 26, 2016 13:08:06 GMT
Nevaeh Reynolds katsoi Clairea. Oli hetken aikaa hiljaista, mutta pian Claire huusi. Hänen äänensävynsä oli vihaisen ja surullisen välillä - niin Nevaeh sen ainakin tulkitsi. Reynolds seisoi Clairen edessä hiljaa ja alistuneena. Hänelle oli harvoin huudettu. Hänelle ei koskaan oltu valitettu siitä, miten hän ei halunnut ystäviä. Claire oli ensimmäinen. "En olekaan niin kuin kaikki muut", Nevaeh sanoi hiljaa, sillä naisen yht'äkkinen huutaminen oli säikäyttänyt häntä hieman. Reynolds kuitenkin keräsi itsensä kokoon ja kohotti katseensa Clairen silmiin. "Olen erilainen, enkä tarvitse yhtäkään ystävää tai läheistä ihmistä. Olen pärjännyt niin jo monta vuotta, eikä se tee minusta yhtään huonompaa ihmistä!" Nevaeh sanoi ääntään korottaen. Viha oli löytänyt taas tiensä hänen ääneensä ja nyt hän oli tietoinen siitä, eikä yrittänyt estää sitä. Nevaeh tunsi vain vihan kohoavan sisällään ja hän tuijotti Clairea suoraan silmiin välittämättä siitä, mitä toinen hänestä ajattelisi. Reynolds kuuli Clairen puhuvan jotain ja antavan ponnnarin hänelle. Sitten nainen olikin jo kadonnut veteen, eikä Reynolds ehtinyt reagoida tuohon mitenkään. Hän tuijotti ponnaria kädessään ja mietti jo heittävänsä sen pois, mutta pujotti sen kuitenkin käsivarteensa. Reynolds voisi käyttää sitä itse, jos tarvitsisi, mutta ei hän sitä välttämättä muistona pitäisi. Korkeintaan vain hyödyllisenä tapana pitää hiukset pois silmiltä. Nevaeh ei tiennyt, mitä hän tekisi. Pitäisikö hänen lähteä pois rannalta, vai jäädä sinne? Juosta takaisin päämajalle ja olla mahdollisesti ihmisten juttukaverina, vai jäädä rannalle, jossa hän saisi olla rauhassa, sillä Claire meni takaisin veteen, eikä hän nousisi pintaan vähään aikaan, jos hän olisi siellä yhtä kauan, kuin viimeksi. Brunette päätyi jälkimmäiseen vaihtoehtoon, mutta siirtyi aivan rannan reunalle. Hän istuutui maahan ja räpläsi ponnaria ranteensa ympärillä. Huomattuaan sen, hän lopetti ja siirtyi räpläämään nilkkakorujaan. Nevaehin ajatukset siirtyivät nopeasti naiseen. Miten hän voi suuttua asiasta, joka ei ensinnäkään kuulunut hänelle? Ja se oli Nevaehin oma ongelmansa, jos hän ei halunnut ystäviä, ei Clairen. Nainen ei ymmärtänyt myöskään Clairen yht'äkillistä huutoa. Hän ei olisi osannut kuvitella, että niin hiljainen ja rauhallinen ihminen alkaisi huutamaan noin vain. Reynolds ei ollut antanut mitään aihetta huutoon - hän oli vain sanonut, että hän ei tarvitse ystäviä, mikä oli täysin totta. Hänellä ei ole ollut ystäviä - tai läheisiä ihmisiä - sen jälkeen, kun hänen perheensä kuoli. Hän oli silloin vain neljäntoista. Ei Nevaehilla sitäkään ennen ollut paljon ystäviä, mutta muutamia, joiden kanssa hän vain lopetti kaiken yhteydenpidon ja tapaamisen. Reynolds tiesi, että hän oli käyttäytynyt huonosti, mutta hän ei halunnut korjata tilannetta, sillä hän ei edes tiennyt mitä hänen ystävilleen on käynyt ja muistavatko he edes häntä. Ja Nevaeh tiesi, että hän pärjäsi paremmin yksin. Olihan hän pärjännyt jo neljä vuotta. rauhoittui hyvin äkkiä itkemisensä jälkeen, sillä hän tunsi olevansa yhtä veden kanssa. Vesi selkeytti hänen ajatuksiaan, sillä meri oli kaunis, eikä siellä ollut ketään. Meren pohja oli ainut paikka, josta Clairea ei pystyisi etsimään, ellei täällä maailmalla olisi muita veden hallitsijoita. Kaikkien rauhoittavien ajatustenkin jälkeen Clairea harmitti edelleen se, että oli huutanut Nevaehille. Siksi hän mietti kovasti, että pitäisikö hänen mennä takaisin pinnalle pyytämään anteeksi, vai pitäisikö hänen vain lähteä pois jotain muuta kautta niin, ettei tuo toinen brunette näkisi häntä. Claire päätti jatkaa hieman syvemmälle mereen, ennen kuin menisi pyytämään Nevaehilta anteeksi. Eihän hän voisi elää sen kanssa, että on suuttunut jollekkin tuolla tavalla yhtäkkiä. Se oli kuitenkin koskettanut hänen sydäntään, kun tuo nainen oli sanonut, ettei tarvitsisi ystäviä. Clairella ei koskaan ole ollut kunnollista ystävää, sillä kaikki olivat jättäneet hänet tai kiusanneet häntä melkein heti, kun he olivat tulleet juttelemaan tummaverikölle. Ajatuksissansa Claire ei huomannut ajautuvansa niin syvälle, että valkohait olivat tulleet näkyviin. Nuori neito huomasi valkohait vasta siitä, kun yksi niistä tuli Clairen läheltä tuijottaen tätä kuolleen näköisillä silmillän. Tummaverikön silmät laajenivat ja hän meni paniikkiin. Nyt jos joskus oli aika uida niin nopeasti rannalle kun pystyi. Claire pystyi tekemään juuri ja juuri haita pitelevän verkon veden voimillansa. Se ei kuitenkaan pitäisi kauaa vaan hidastaisi sitä. Claire oli pitkän uimisen jälkeen saanut valkohain kannoiltansa pois ja oli jo miltein rannalla. Sillä hetkellä nuori neito muisti Nevaehin ja sen, että hänen pitäisi etsiä tuo nainen käsiinsä ja pyytää anteeksi. Nuori neito juoksi äkkiä rannalle asti niin, että vedestä oli kuulunut pieniä loiskeiden ääniä. Nuori tummaverikkö katsoi rannan joka ikisen reunan läpi, sillä hän ei huomannut kenenkään olevan rannan keskellä ja näki kuin näkikin Nevaehin istuskelemassa. Clairen ilme oli varmastikkin hyvin pelästynyt, muttei hän välittänyt siitä vaan juoksi oitis Nevaehin vierelle. "Haluan pyytää anteeksi käytöstäni. En olisi saanut alkaa huutamaan tuolla tavalla. Minulla ei vain ole ikinä ollut hyviä ystäviä, sillä kaikki ovat joko jättäneet minut tai alkaneet kiusaamaan minua..." tummaverikkö sanoi puuskuttaen. Nuori neito ei olisi halunnut kertoa tuota Nevaehille, muttei voinut jättää tilannetta niinkuin se oli. Siksi Claire päättikin, että Nevaehista tulee hänen ystävänsä, tykkäsi hän siitä tai ei. katsoi rauhallisesti hengittäen suoraan eteensä merelle päin. Meri aaltoili melko voimakkaasti tuulen vaikutuksesta. Pienet auringonsäteet heijastuivat aalloista ja osuivat Nevaehia silmään vähän väliä. Lopulta hän käänsi katseensa pois, kun kuuli toisesta suunnasta veden loisketta. Pian hän huomasi Clairen juoksevan häntä kohti. Reynolds ehti jo kirota mielessään ja nousta ylös, jotta hän olisi valmis lähtemään, mutta sitten Claire alkoi puhumaan, eikä Reynolds halunnut lähteä kesken tuon puheen. Hän ärsyttävästä olemuksestaan huolimatta kuunteli loppuun, jos jollakin oli hänelle asiaa. Niin alas hän ei kuitenkaan ollut vielä vajonnut. "Mutta huusit kuitenkin", Nevaeh tiuskaisi ja katsoi Clairea, "ja ilman syytä." Tummaverikkö vilkaisi Clairen ohitse ja astui askeleen kauemmaksi. Hän kuunteli, kuinka toinen nainen selitti siitä, ettei hänellä ollut koskaan ollut ystäviä, sillä he olivat joko jättäneet hänet tai alkaneet kiusaamaan. Nevaeh mietti edelleen, mikä sai Clairen kertomaan kaiken tuon itsestään. Miksi hän yht'äkkiä vain avautuisi hänelle? Reynolds tulkitsi Clairen puheet yritykseksi saada Nevaehista hänen ystävänsä. "Eipä ole itsellänikään ollut kuin pari, mutta ihan hyvin olen pärjännyt", nainen tokaisi ärtyneenä. Hän ei oikeasti halunnut ystävää. Tai ketään läheistä. Hän kuitenkin joutuisi kärsimään, kun loppujen lopuksi hänelle tapahtuisi jotain. Ja tottahan hän puhui. Hän on pärjännyt neljä vuotta ilman yhtäkään läheistä ihmistä tai ystävää. Miksei hän pärjäisi vielä pidempäänkin? Hän vilkaisi jalkojansa, mutta vei katseensa pian häntä vain muutamaa senttiä lyhyempään naiseen. "Sitä paitsi ystävät eivät ole juttuni. En puhu juuri ollenkaan", Nevaeh sanoi vielä, vaikka se kumosikin tavallaan hänet. Hän oli puhunut tämän päivän aikana Clairelle enemmän, kuin hän saattoi puhua koko viikon aikana kenellekään. Reynolds puri alahuultaan. Hän ei tiennyt mitä tekisi. Osa hänestä sääli Clairea, mutta osa vain ajatteli, että hänet täytyisi jättää yksin - Nevaeh oli joutunut kokemaan täysin saman ja pystynyt elämään sen kanssa. Oppimaan sen elämän, ettei hänellä ollut yhtäkään läheistä ihmistä elämässään. Nainen vilkaisi Clairen ohitse merelle. Tuuli ei ollut enää niin kova, kuin hetki sitten, mutta se puhalsi edelleen voimakkaasti. Nevaeh napitti takkinsa napit kiinni. Hän vilkaisi vielä kerran Clairea ja astui sitten muutaman askeleen kauemmas. "En tarvitse ystäviä, eikä luottamustani saa helpolla", Reynolds sanoi ja käveli hieman kauemmas Clairesta, nyt puhuen hänelle selkä häntä päin. Hän huokaisi syvään ja mietti, pitäisikö hänen jatkaa ja kertoa Clairelle, että voisi olla pieni mahdollisuus, että he voisivat oikeasti tutustua, mutta se tuntui Reynoldsistakin kamalan etäiseltä ajatukselta, mikä tuntui vaikealta toteuttaa. "Siihen voi mennä hyvin monia vuosiakin, ennen kuin pystyisin luottamaan sinuunkaan, mutta aina voi antaa yhden yrityksen", Nevaeh tokaisi edelleen hieman ärsyyntyneenä, mutta se tuli luonnostaan, sillä hän puhui aina hieman ärsyyntyneenä. "Mutta en kuitenkaan lupaa, että meistä tulisi koskaan ystäviä, sillä minä en osaa olla ystävä, enkä edes välttämättä halua olla, mutta voin antaa yhden mahdollisuuden", Reynolds selitti ja pysähtyi paikallensa. Hän kääntyi katsomaan Clairea ja odotti tuon vastaavan jotain. |
|
|
|
Post by Jessikissa on Jun 26, 2016 14:19:01 GMT
Claire Olivia Johnson rauhoittui hyvin äkkiä itkemisensä jälkeen, sillä hän tunsi olevansa yhtä veden kanssa. Vesi selkeytti hänen ajatuksiaan, sillä meri oli kaunis, eikä siellä ollut ketään. Meren pohja oli ainut paikka, josta Clairea ei pystyisi etsimään, ellei täällä maailmalla olisi muita veden hallitsijoita. Kaikkien rauhoittavien ajatustenkin jälkeen Clairea harmitti edelleen se, että oli huutanut Nevaehille. Siksi hän mietti kovasti, että pitäisikö hänen mennä takaisin pinnalle pyytämään anteeksi, vai pitäisikö hänen vain lähteä pois jotain muuta kautta niin, ettei tuo toinen brunette näkisi häntä. Claire päätti jatkaa hieman syvemmälle mereen, ennen kuin menisi pyytämään Nevaehilta anteeksi. Eihän hän voisi elää sen kanssa, että on suuttunut jollekkin tuolla tavalla yhtäkkiä. Se oli kuitenkin koskettanut hänen sydäntään, kun tuo nainen oli sanonut, ettei tarvitsisi ystäviä. Clairella ei koskaan ole ollut kunnollista ystävää, sillä kaikki olivat jättäneet hänet tai kiusanneet häntä melkein heti, kun he olivat tulleet juttelemaan tummaverikölle. Ajatuksissansa Claire ei huomannut ajautuvansa niin syvälle, että valkohait olivat tulleet näkyviin. Nuori neito huomasi valkohait vasta siitä, kun yksi niistä tuli Clairen läheltä tuijottaen tätä kuolleen näköisillä silmillän. Tummaverikön silmät laajenivat ja hän meni paniikkiin. Nyt jos joskus oli aika uida niin nopeasti rannalle kun pystyi. Claire pystyi tekemään juuri ja juuri haita pitelevän verkon veden voimillansa. Se ei kuitenkaan pitäisi kauaa vaan hidastaisi sitä. Claire oli pitkän uimisen jälkeen saanut valkohain kannoiltansa pois ja oli jo miltein rannalla. Sillä hetkellä nuori neito muisti Nevaehin ja sen, että hänen pitäisi etsiä tuo nainen käsiinsä ja pyytää anteeksi. Nuori neito juoksi äkkiä rannalle asti niin, että vedestä oli kuulunut pieniä loiskeiden ääniä. Nuori tummaverikkö katsoi rannan joka ikisen reunan läpi, sillä hän ei huomannut kenenkään olevan rannan keskellä ja näki kuin näkikin Nevaehin istuskelemassa. Clairen ilme oli varmastikkin hyvin pelästynyt, muttei hän välittänyt siitä vaan juoksi oitis Nevaehin vierelle. "Haluan pyytää anteeksi käytöstäni. En olisi saanut alkaa huutamaan tuolla tavalla. Minulla ei vain ole ikinä ollut hyviä ystäviä, sillä kaikki ovat joko jättäneet minut tai alkaneet kiusaamaan minua..." tummaverikkö sanoi puuskuttaen. Nuori neito ei olisi halunnut kertoa tuota Nevaehille, muttei voinut jättää tilannetta niinkuin se oli. Siksi Claire päättikin, että Nevaehista tulee hänen ystävänsä, tykkäsi hän siitä tai ei. katsoi rauhallisesti hengittäen suoraan eteensä merelle päin. Meri aaltoili melko voimakkaasti tuulen vaikutuksesta. Pienet auringonsäteet heijastuivat aalloista ja osuivat Nevaehia silmään vähän väliä. Lopulta hän käänsi katseensa pois, kun kuuli toisesta suunnasta veden loisketta. Pian hän huomasi Clairen juoksevan häntä kohti. Reynolds ehti jo kirota mielessään ja nousta ylös, jotta hän olisi valmis lähtemään, mutta sitten Claire alkoi puhumaan, eikä Reynolds halunnut lähteä kesken tuon puheen. Hän ärsyttävästä olemuksestaan huolimatta kuunteli loppuun, jos jollakin oli hänelle asiaa. Niin alas hän ei kuitenkaan ollut vielä vajonnut. "Mutta huusit kuitenkin", Nevaeh tiuskaisi ja katsoi Clairea, "ja ilman syytä." Tummaverikkö vilkaisi Clairen ohitse ja astui askeleen kauemmaksi. Hän kuunteli, kuinka toinen nainen selitti siitä, ettei hänellä ollut koskaan ollut ystäviä, sillä he olivat joko jättäneet hänet tai alkaneet kiusaamaan. Nevaeh mietti edelleen, mikä sai Clairen kertomaan kaiken tuon itsestään. Miksi hän yht'äkkiä vain avautuisi hänelle? Reynolds tulkitsi Clairen puheet yritykseksi saada Nevaehista hänen ystävänsä. "Eipä ole itsellänikään ollut kuin pari, mutta ihan hyvin olen pärjännyt", nainen tokaisi ärtyneenä. Hän ei oikeasti halunnut ystävää. Tai ketään läheistä. Hän kuitenkin joutuisi kärsimään, kun loppujen lopuksi hänelle tapahtuisi jotain. Ja tottahan hän puhui. Hän on pärjännyt neljä vuotta ilman yhtäkään läheistä ihmistä tai ystävää. Miksei hän pärjäisi vielä pidempäänkin? Hän vilkaisi jalkojansa, mutta vei katseensa pian häntä vain muutamaa senttiä lyhyempään naiseen. "Sitä paitsi ystävät eivät ole juttuni. En puhu juuri ollenkaan", Nevaeh sanoi vielä, vaikka se kumosikin tavallaan hänet. Hän oli puhunut tämän päivän aikana Clairelle enemmän, kuin hän saattoi puhua koko viikon aikana kenellekään. Reynolds puri alahuultaan. Hän ei tiennyt mitä tekisi. Osa hänestä sääli Clairea, mutta osa vain ajatteli, että hänet täytyisi jättää yksin - Nevaeh oli joutunut kokemaan täysin saman ja pystynyt elämään sen kanssa. Oppimaan sen elämän, ettei hänellä ollut yhtäkään läheistä ihmistä elämässään. Nainen vilkaisi Clairen ohitse merelle. Tuuli ei ollut enää niin kova, kuin hetki sitten, mutta se puhalsi edelleen voimakkaasti. Nevaeh napitti takkinsa napit kiinni. Hän vilkaisi vielä kerran Clairea ja astui sitten muutaman askeleen kauemmas. "En tarvitse ystäviä, eikä luottamustani saa helpolla", Reynolds sanoi ja käveli hieman kauemmas Clairesta, nyt puhuen hänelle selkä häntä päin. Hän huokaisi syvään ja mietti, pitäisikö hänen jatkaa ja kertoa Clairelle, että voisi olla pieni mahdollisuus, että he voisivat oikeasti tutustua, mutta se tuntui Reynoldsistakin kamalan etäiseltä ajatukselta, mikä tuntui vaikealta toteuttaa. "Siihen voi mennä hyvin monia vuosiakin, ennen kuin pystyisin luottamaan sinuunkaan, mutta aina voi antaa yhden yrityksen", Nevaeh tokaisi edelleen hieman ärsyyntyneenä, mutta se tuli luonnostaan, sillä hän puhui aina hieman ärsyyntyneenä. "Mutta en kuitenkaan lupaa, että meistä tulisi koskaan ystäviä, sillä minä en osaa olla ystävä, enkä edes välttämättä halua olla, mutta voin antaa yhden mahdollisuuden", Reynolds selitti ja pysähtyi paikallensa. Hän kääntyi katsomaan Clairea ja odotti tuon vastaavan jotain. mietti hetken mitä sanoisi vaatteet ja hiukset vedestä märkinä. Ei hänellä itsellänsäkkään ollut hyvää selitystä sille, miksi hän huusi. Ehkä kaikki tunteet, joita ei ole saanut purkaa keneenkään alkavat tulemaan ulos, vaikkei hän halunnut. Niin sen täytyi olla. Tummaverikkö katsoi, kuinka Nevaeh otti askeleen taaksepäin ja pelkäsi pahinta. Hän ei todellakaan halunnut häätää tuota naista pois. Pienen hiljaisuuden jälkeen Claire rohkaistui puhumaan. "En oikeastaan itsekään tiedä miksi aloin huutamaan." nuori neito vastasi hänelle tarkoitettuun kysymykseen. Tällä kertaa hän ei enään viitsinyt sanoa oikeaa syytä, vaikka hän oli juuri pohtinut syytä ja päätynyt todennäköisimmin oikeaan syyhyn. Claire ei tosiaankan halunnut, että Nevaeh tietää heti kättelyssä kaikkia hänen asioitaan. Joitakin nuoren neidon täytyi kuitenkin kertoa, jottei vaikuttaisi niin sulkeutuneelta tunteistaan, kuin oikeasti on. Kun Nevaeh kertoi, että hänellä on ollut ystäviä, Clairen ilme muuttui hieman sääliväksi, vaikka tuo toinen tummaverikkö oli sanonut sen hieman ärtyneesti. Clairea jäi kuitenkin mietityttämään, että mitä heille sitten tapahtunui. Hän ei kuitenkaan viitsinyt udella heistä, sillä muuten Nevaeh varmasti lähtisi pois. "Ei sinun tarvitsekkaan puhua paljoa. Eivät kaikki välttämättä puhu hirveästi alussa." Claire yritti sanoa kannustavasti. Nuori neito kuitenkin toivoisi, että Nevaehkin voisi puhua hieman enemmän asioistaan kuin nyt, mutta ehkä se tulee ajallaan. Tummaverikkö ihmetteli hieman, että miksi tuo nuori nainen puri huultaan. Claire näki selvästi, että Nevaeh ajatteli jotain, mutta hänellä ei ollut mitään hajua siitä, mitä hän ajatteli. Perheen ainoa lapsi katsoi, kun tuo nainen katseli merelle hetken ajan ja näki, kuinka hän napitti takkinsa. Silloin Claire muisti, että hänellä on märät vaatteet yllään ja alkoi hieman vapisemaan, kun tuuli puhalsi vaatteisiin. Taas Claire näki kuinka Nevaeh otti askeleen taaksepäin. Tummaverikkö ajatteli, että pitäisikö hänen vain jättää Nevaeh rauhaan. Tuo nainenhan menee aina kauemmas ja kauemmas. Tummaverikkö oli melkein kääntymässä poispäin, kunnes kuuli Nevaehin sanovan jotain. "Kaikki tarvitsevat edes jonkun, jolle jutella. Muuten mieli kärsii. Ei olekaan niin helppo luottaa muihin ihmisiin. Huomaat kuitenkin jossain vaiheessa, että luotat johonkin ihmiseen." Claire sanoi kääntyen takaisin Nevaehia päin ja näki, kuinka tämä kääntyi kuitenkin selkä häneen päin ja Clairen ilme muuttui alakuloiseksi. "Minunkin on vaikea luottaa ihmisiin, mutta sinun kohdallasi en voinut olla luottamatta." tummaverikkö sanoi lempeällä äänellä, vaikka tuo nuori nainen olikin sanonut sanottavansa ärtyneesti. Claire ei vastannut nuoren naisen viimeiseen lauseeseen vaan hymyili häneen päin ja kääntyi sitten veteen päin. Claire huomasi simpukan ja nosti sen. Hän laittoi siihen hieman omaa taikaansa, jotta Nevaeh voisi kutsua häntä, jos haluaa jutella tai on joku hätä. Sen jälkeen tummaverikkö heitti simpukan nuoren naisen viereen ja sanoi "Puhu siihen jos tarvitset apua tai haluat tavata. Kuulen sen kyllä." jonka jälkeen Claire lähti kävelemään vanhempiensa vanhalle talolle päin, jonka hänen vanhempansa jättivät hänelle siitä asti, kun hänen vanhempansa lähtivät.  |
|
|
|
Post by Magnifique on Jun 26, 2016 14:48:33 GMT
Nevaeh Reynolds katsoi rauhallisesti hengittäen suoraan eteensä merelle päin. Meri aaltoili melko voimakkaasti tuulen vaikutuksesta. Pienet auringonsäteet heijastuivat aalloista ja osuivat Nevaehia silmään vähän väliä. Lopulta hän käänsi katseensa pois, kun kuuli toisesta suunnasta veden loisketta. Pian hän huomasi Clairen juoksevan häntä kohti. Reynolds ehti jo kirota mielessään ja nousta ylös, jotta hän olisi valmis lähtemään, mutta sitten Claire alkoi puhumaan, eikä Reynolds halunnut lähteä kesken tuon puheen. Hän ärsyttävästä olemuksestaan huolimatta kuunteli loppuun, jos jollakin oli hänelle asiaa. Niin alas hän ei kuitenkaan ollut vielä vajonnut. "Mutta huusit kuitenkin", Nevaeh tiuskaisi ja katsoi Clairea, "ja ilman syytä." Tummaverikkö vilkaisi Clairen ohitse ja astui askeleen kauemmaksi. Hän kuunteli, kuinka toinen nainen selitti siitä, ettei hänellä ollut koskaan ollut ystäviä, sillä he olivat joko jättäneet hänet tai alkaneet kiusaamaan. Nevaeh mietti edelleen, mikä sai Clairen kertomaan kaiken tuon itsestään. Miksi hän yht'äkkiä vain avautuisi hänelle? Reynolds tulkitsi Clairen puheet yritykseksi saada Nevaehista hänen ystävänsä. "Eipä ole itsellänikään ollut kuin pari, mutta ihan hyvin olen pärjännyt", nainen tokaisi ärtyneenä. Hän ei oikeasti halunnut ystävää. Tai ketään läheistä. Hän kuitenkin joutuisi kärsimään, kun loppujen lopuksi hänelle tapahtuisi jotain. Ja tottahan hän puhui. Hän on pärjännyt neljä vuotta ilman yhtäkään läheistä ihmistä tai ystävää. Miksei hän pärjäisi vielä pidempäänkin? Hän vilkaisi jalkojansa, mutta vei katseensa pian häntä vain muutamaa senttiä lyhyempään naiseen. "Sitä paitsi ystävät eivät ole juttuni. En puhu juuri ollenkaan", Nevaeh sanoi vielä, vaikka se kumosikin tavallaan hänet. Hän oli puhunut tämän päivän aikana Clairelle enemmän, kuin hän saattoi puhua koko viikon aikana kenellekään. Reynolds puri alahuultaan. Hän ei tiennyt mitä tekisi. Osa hänestä sääli Clairea, mutta osa vain ajatteli, että hänet täytyisi jättää yksin - Nevaeh oli joutunut kokemaan täysin saman ja pystynyt elämään sen kanssa. Oppimaan sen elämän, ettei hänellä ollut yhtäkään läheistä ihmistä elämässään. Nainen vilkaisi Clairen ohitse merelle. Tuuli ei ollut enää niin kova, kuin hetki sitten, mutta se puhalsi edelleen voimakkaasti. Nevaeh napitti takkinsa napit kiinni. Hän vilkaisi vielä kerran Clairea ja astui sitten muutaman askeleen kauemmas. "En tarvitse ystäviä, eikä luottamustani saa helpolla", Reynolds sanoi ja käveli hieman kauemmas Clairesta, nyt puhuen hänelle selkä häntä päin. Hän huokaisi syvään ja mietti, pitäisikö hänen jatkaa ja kertoa Clairelle, että voisi olla pieni mahdollisuus, että he voisivat oikeasti tutustua, mutta se tuntui Reynoldsistakin kamalan etäiseltä ajatukselta, mikä tuntui vaikealta toteuttaa. "Siihen voi mennä hyvin monia vuosiakin, ennen kuin pystyisin luottamaan sinuunkaan, mutta aina voi antaa yhden yrityksen", Nevaeh tokaisi edelleen hieman ärsyyntyneenä, mutta se tuli luonnostaan, sillä hän puhui aina hieman ärsyyntyneenä. "Mutta en kuitenkaan lupaa, että meistä tulisi koskaan ystäviä, sillä minä en osaa olla ystävä, enkä edes välttämättä halua olla, mutta voin antaa yhden mahdollisuuden", Reynolds selitti ja pysähtyi paikallensa. Hän kääntyi katsomaan Clairea ja odotti tuon vastaavan jotain. mietti hetken mitä sanoisi vaatteet ja hiukset vedestä märkinä. Ei hänellä itsellänsäkkään ollut hyvää selitystä sille, miksi hän huusi. Ehkä kaikki tunteet, joita ei ole saanut purkaa keneenkään alkavat tulemaan ulos, vaikkei hän halunnut. Niin sen täytyi olla. Tummaverikkö katsoi, kuinka Nevaeh otti askeleen taaksepäin ja pelkäsi pahinta. Hän ei todellakaan halunnut häätää tuota naista pois. Pienen hiljaisuuden jälkeen Claire rohkaistui puhumaan. "En oikeastaan itsekään tiedä miksi aloin huutamaan." nuori neito vastasi hänelle tarkoitettuun kysymykseen. Tällä kertaa hän ei enään viitsinyt sanoa oikeaa syytä, vaikka hän oli juuri pohtinut syytä ja päätynyt todennäköisimmin oikeaan syyhyn. Claire ei tosiaankan halunnut, että Nevaeh tietää heti kättelyssä kaikkia hänen asioitaan. Joitakin nuoren neidon täytyi kuitenkin kertoa, jottei vaikuttaisi niin sulkeutuneelta tunteistaan, kuin oikeasti on. Kun Nevaeh kertoi, että hänellä on ollut ystäviä, Clairen ilme muuttui hieman sääliväksi, vaikka tuo toinen tummaverikkö oli sanonut sen hieman ärtyneesti. Clairea jäi kuitenkin mietityttämään, että mitä heille sitten tapahtunui. Hän ei kuitenkaan viitsinyt udella heistä, sillä muuten Nevaeh varmasti lähtisi pois. "Ei sinun tarvitsekkaan puhua paljoa. Eivät kaikki välttämättä puhu hirveästi alussa." Claire yritti sanoa kannustavasti. Nuori neito kuitenkin toivoisi, että Nevaehkin voisi puhua hieman enemmän asioistaan kuin nyt, mutta ehkä se tulee ajallaan. Tummaverikkö ihmetteli hieman, että miksi tuo nuori nainen puri huultaan. Claire näki selvästi, että Nevaeh ajatteli jotain, mutta hänellä ei ollut mitään hajua siitä, mitä hän ajatteli. Perheen ainoa lapsi katsoi, kun tuo nainen katseli merelle hetken ajan ja näki, kuinka hän napitti takkinsa. Silloin Claire muisti, että hänellä on märät vaatteet yllään ja alkoi hieman vapisemaan, kun tuuli puhalsi vaatteisiin. Taas Claire näki kuinka Nevaeh otti askeleen taaksepäin. Tummaverikkö ajatteli, että pitäisikö hänen vain jättää Nevaeh rauhaan. Tuo nainenhan menee aina kauemmas ja kauemmas. Tummaverikkö oli melkein kääntymässä poispäin, kunnes kuuli Nevaehin sanovan jotain. "Kaikki tarvitsevat edes jonkun, jolle jutella. Muuten mieli kärsii. Ei olekaan niin helppo luottaa muihin ihmisiin. Huomaat kuitenkin jossain vaiheessa, että luotat johonkin ihmiseen." Claire sanoi kääntyen takaisin Nevaehia päin ja näki, kuinka tämä kääntyi kuitenkin selkä häneen päin ja Clairen ilme muuttui alakuloiseksi. "Minunkin on vaikea luottaa ihmisiin, mutta sinun kohdallasi en voinut olla luottamatta." tummaverikkö sanoi lempeällä äänellä, vaikka tuo nuori nainen olikin sanonut sanottavansa ärtyneesti. Claire ei vastannut nuoren naisen viimeiseen lauseeseen vaan hymyili häneen päin ja kääntyi sitten veteen päin. Claire huomasi simpukan ja nosti sen. Hän laittoi siihen hieman omaa taikaansa, jotta Nevaeh voisi kutsua häntä, jos haluaa jutella tai on joku hätä. Sen jälkeen tummaverikkö heitti simpukan nuoren naisen viereen ja sanoi "Puhu siihen jos tarvitset apua tai haluat tavata. Kuulen sen kyllä." jonka jälkeen Claire lähti kävelemään tätinsä vanhaan kotiin päin, jonka hän jätti kauan sitten Clairelle. nauroi Clairelle. Hän ei tiennyt syytä, miksi oli ylipäätänsä alkanut huutamaan, mikä oli Nevaehin mielestä huvittavaa. Toki myös hän huusi ilman syytä ja melko useinkin, mutta hän ei kuitenkaan myöntänyt sitä. Reynolds vilkaisi Clairea ja kuunteli, kun tuo selitti siitä, ettei hänen tarvitsisi puhua - kaikki eivät puhu alussa. Nevaeh hävitti kasvoillaan tanssivan hymyn ja vilkaisi muualle. Hänen katseensa palasi kuitenkin pian Claireen. "En puhu alussa, enkä puhu muutenkaan. En puhu kenellekään, enkä pidä puhumisesta. Se saa minut vain stressaamaan asioita", Reynolds mutisi ja huomasi Clairen vapisevan. Olihan hänellä märät vaatteet ja täällä tuuli. Reynolds ei kuitenkaan kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota. Hän kuuli, kun Claire alkoi selittämään jotain siitä, miten ihmiset tarvitsevat jonkun. Tämä ei pitänyt paikkaansa Nevaehin kohdalla. Hän ei pysty luottamaan muihin helposti ja jos hän luottaa, hän saa kärsiä, oli syy hänessä itsessä, tai toisessa. Reynolds kuitenkin pohti Clairen sanoja, mutta ei sanonut mitään. Hän kuunteli loppuun, kun toinen selitti hänen luottamisvaikeuksista ja siitä, kuinka hän ei voinut olla luottamatta. Nevaeh ei tiennyt miten reagoisi. Claire yritti - hän oli yksi harvoja, joka oikeasti yritti puhua Nevaehille sen jälkeen, miten hän käyttäytyi muita kohtaan - puhua hänelle ja päästä tutustumaan häneen. Tavallansa se ärsytti Reynoldsia, sillä hän ei ollut tottunut sellaiseen, eikä pitänyt siitä. Mutta toisaalta se tuntui hyvältä; joku yritti ja halusi tuntea hänet ja olla hänen ystävänsä. Nevaeh havahtui ajatuksistaan, kun hänen viereensä lensi simpukka. Hän katsoi kysyvästi Claireen, joka oli hänen huomaamattaan siirtynyt hieman kauemmaksi. Hän kuuli mitä Claire sanoi, mutta jätti simpukan kuitenkin toistaiseksi maahan. Pian nainen olikin jo kävelemässä pois, mikä sai Nevaehin huokaamaan helpotuksesta, mutta myös surusta. Reynolds oli aina ollut ristiriitainen itsensä kanssa. Hän ei pitänyt siitä. Tummaverikön katse siirtyi simpukkaan maassa. Pitäisikö hänen ottaa se? Se oli avunpyyntöä ja muuta sellaista varten. Jos hän ottaisi sen, hän pystyisi puhumaan Clairelle uudestaan, mutta jos hän ei ottaisi, hän voisi hyvällä tuurilla olla näkemättä Clairea enää. Epämääräisten ajatusten seassa hän kyykistyi, otti simpukan ja laittoi sen takin taskuun. Reynolds ei tiennyt mitä hänen päässään pyöri, mutta sen hän tiesi, että hän halusi mahdollisimman nopeasti pois. Hän käveli siihen suuntaan, josta olikin tullut rannalle. Nevaeh käytti voimaansa hyväksi ja muuttui näkymättömäksi - ihan vain sen vuoksi, ettei kukaan voisi seurata häntä sinisten päämajalle. Hän lähti kävelemään näkymättömänä sitä samaa kiertotietä pitkin, mitä olikin tullut. Vaikka hän olikin näkymätön, hän halusi silti kiertää. Se oli hänelle tutumpi reitti, kuin se mikä kulkisi suoraan kaiken muun keskeltä. Nevaeh saavutti sinisten päämajan melko nopeasti. Hän käveli pääovesta sisälle ja katseli ympärilleen. Sinisten jäsenet näyttivät rauhottuneen tappiosta, joten Nevaeh muuttui taas näkyväksi ja sujahti ihmisten läpi takaisin lepohuoneeseen, jossa hän istui samalle patjalle, kuin aikaisemminkin. |
|
|
|
Post by Jessikissa on Jun 26, 2016 20:33:14 GMT
Claire Olivia Johnson avasi oman vaatimattoman likaantuneen valkotiilisen kerrostalonsa ulko-oven ja juoksi portaat ylöspäin kolmamnteen kerrokseen ja näki oman asuntonsa puisen oven, jonka postiluukussa luki pienin kirjaimin "Johnson". Claire laittoi asuntonsa avaimen oven lukkoon ja käänsi avainta niin, että ovi aukesi. Nuori neito astui sisäpuolelle sen jälkeen kun hän oli avannut vielä asuntoon johtavan välioven. Tummaverikkö sulki molemmat ovet ja huomasi, ettei hänelle ollut tullut postia, niinkuin ei yleensäkkään, sillä hänen vanhempansa halusivat pitää hyvin matalaa profiilia, varsinkin sen jälkeen kun Claire oli syntynyt. Koko perhe oli pitänyt mahdollisimman matlaa profiilia, mutta siitä tuli erityisen vaikeaa sen jälkeen, kun he perivät ison summan rahaa Clairen mummolta ja vaarilta. Clairen piti olla hiljaa rahoista, eikä hän saanut tuhlata niitä huomiota herättävästi. Nuoren neidon silmät alkoivat kostua ja kyynel putosi eteisen lattialle. Hän pyyhki pikaisesti kyyneleen pois ja meni omaan huoneeseensa hakemaan kuivat vaatteet. Hän valitsi hieman sotkuisesta vaatekaapistaan vaaleanharmaan hupparin, mustan topin, mustat legginssit ja tietysti uudet alusvaatteet. Nuori neito lahti vaatteet kädellä roikkuen kohti isoa suihkulla varustettua vessaansa jossa hän jätti kuivat vaatteensa pyykkikoneensa päälle riisui nihkeät ihoon tarvttuvat vaatteet ja jätti ne lattialle. Sen jälkeen hän siirsi valkeaa suihkuverhoa, laittoi suihkun päälle ja astui kylmissään lämpimän veden alle. Claire tunsi kuinka hänen verenkiertonsa parantui ja kuinka hänen lihaksensa rentoutui. Suihkun jälkeen nuori neito pyyhki itsensä kuivaksi, puki ottamansa vaatteet ja kieputti pyyhkeen puoliturbaaniksi hiustensa ympärille. Hän meni omaan keittiöönsä ja teki itsellensä pienen salaatin, sillä hänellä oli todella nälkä, mutta ruokaa tuli säästellä maailman tilanteen takia. Kerrostaloon ei juurikaan tullut juomakelpoista vettä ja nuoren neidon oli pakko juoda, joten Clairen oli pakko käyttää voimiansa puhdistaakseen vettä juuri ja juuri juomakelposeksi. Pieni salaatti ei juurikan täyttänyt Clairen vatsaa, mutta saipahan edes hieman ravintoaineita elimistöönsä. Claire päätti lähteä puistoon juosten pienen lenkin kiertoreittiä pitkin, vaikka se olikin riskialtista. Nuori neito ei vaan voinut istua kotonansa, vaan hän halusi nauttia elämästään, sillä se voisi päättyä milloin vain. Siksi nuori neito pukee hieman kuluneet urheilukenkänsä jalkaansa ja ottaa converseistaan kengännauhat irti, jotta saisi laitettua hiuksensa edes jotenkin ponnarille. Claire avaa asunnon oven, sulkee sen ja lähtee reippain askelin kohti kerrostalon ulko-ovea toivoen, ettei kukaan ole vakoilemassa häntä. Kun nuori neito oli ulkona, häntä alkoi pelottamaan ajatus siitä, että joku voi katsoa häntä ja tulla ottamaan hänet haltuunsa hetkenä minä hyvänsä. Clairen kehoon tulee hieman adrenaliinia, jonka takia hän alkaa juoksemaan hieman nopeammin kuin yleensä. Claire kiinnittää ensimmäistä kertaa kunnolla huomionsa taivaaseen ja miettii sitä, miten ihmeessä kaunis maa sai tälläisen käänteen. Tai kyllä hän sen tiesi, mutta ihmetteli silti, miten joku saattoikin haluta tuhota tämän kauniin maan. Ajatusten pyöriessä tässä maassa ennen sotaa, nuori tummaverikkö oli ehtinyt juoksemaan lähimpään puistoon asti. Siellä nuori neito istahtaa penkille, sulkee silmänsä ja kuuntelee, kuinka tuuli tuivertaa. 
|
|
|
|
Post by Jessikissa on Jun 27, 2016 11:26:44 GMT
/Roolailkaapas nyt nii päästää vähä eteenpäi |
|
awrtas
Ninja The Cat
i'm just here to roleplay. don't mind of me.
Posts: 61
|
Post by awrtas on Jun 27, 2016 12:46:54 GMT
..kysyn uudestaan. missä ihmiset hiippailee, esim voisin pistää pienen actin johonkin résillä, mut ku ei oo mitää hajuu missä ihmiset on nii tota. :"DDD
|
|
|
|
Post by Jessikissa on Jun 27, 2016 15:49:31 GMT
/Claire on täl hetkel puistossa
|
|
kuro
Ninja The Cat
so i'll paint you a clear blue sky
Posts: 92 
|
Post by kuro on Jun 27, 2016 16:17:18 GMT
ayeeeee i'm back ja roolailen kohta
ja en oo viel lukenu muitte roolei nii idk mis muut vetelee mutta william ja mickey o hiippailemas jossain kadul
|
|
kuro
Ninja The Cat
so i'll paint you a clear blue sky
Posts: 92
|
Post by kuro on Jun 27, 2016 17:03:37 GMT
William Nightray otti tilanteen taas liian huolettomasti, hän oli jo melkein kokonaan unohtanut faktan tuon punaisuudesta tai siittä missä he olivat. Mutta ei tuo ollut vielä antanut Williamille syytä epäillä tai pelätä mitään, tuo vaikutti ihmeellisen luotettavalta, mutta ei Will vielä antaisi omaa henkeään tuon käsiin. Ja ei Will lähes ikinä hermoillut mistään, se oli vain osa hänen luonnettaan. Pian hän kertoi Punaisten huonoista suunitelmista, johon Nightray ei kommeintoinut mitään. Hän ei ikinä ollut itse tykännyt Punaisista ja oli vuosien varsilla löytänyt heistä useita virheitä, mutta ehkä niitä ei tässä kannattaisi alkaa listaamaan, vaikka toinenkaan osapuoli ei Punaisista juurikaan tykännyt. Muutenkin Will oli aina tykännyt Sinisistä hitusen enemmän, ei sillä, että aikoisi ikinä heihinkään liittyä, mutta he olivat Punaisia vapaampia sekä rennompia, toki sielläkin oli muutamia poikkeuksia. Uuden tupakan ottanut mies esittäytyi Emerzel Kannedyksi, mutta Will todennäköisesti tulisi kutsumaan häntä Mickeyksi, joka oli huomattavasti helpompi nimi. Hän jopa yllättyi tuon hymyillessään, ilmeisesti tuokin luotti jollakin tavalla Williamiin, joka oli yllättävää, sillä äskenhän tuo oli häneltä lompakon sekä tupakatkin pöllinyt. Tummaverikkö laittoi myös muistilleen Mickeyksi esittäytyneen puhuneen itselleen, kai se oli ihan normaalia, jos oli jollain tavalla hermostunut tai väsynyt. "Katoppas, opithan sä pyytämään nätisti", verentaitaja hymähti kuullessaan tuon kohteliaasti esitetyn pyynnön muualle menemisestä. Ei Williamia juurikaan haitannut tässä seisominen, vaikka niin voisi luulla, mutta jokin järki hänen päässään sai hänet vastaamaan pieni hymyn alku kasvoillaan; "Mutta mennään vaa", jonka jälkeen hän otti muutamaan askeleen ohittaen Emerzelin lähtien siis sinne suuntaan mihin hän oli jatkuvasti koittanut mennä, mutta armeijatakkinsa riisunut mies pysäytti hänet aina kun hän sitä oli yrittänyt. / ja meen tänää illemmalla kaverille yöks nii en tuu kai roolii /joo itekki oon varmaa jätkäni kaa jossai viettääs iltaa ni en ehi itekkää roolailla sitte Mickey ei voinut välttää närkästynyttä katsetta tulemasta takaisin hänen kasvoilleen, kun Nightray oli hyvissään siitä, että hän oli pyytänyt tältä nätisti muualle menemistä. Emerzel kohautti ainoastaan olkapäitään ja pyöräytti silmiään kohti taivasta yrittäen saada sen näkymän vielä kaikenlisäksi. Oli tosiaankin hyvä idea lähteä kävelemään kauemmas rakennuksesta, sillä se tosiaan helpotti ajatuksia menemään muualle hommista jotka häntä tornissa odottivat, puhumattakaan niistä paperisodista joita koko rakennus oli pullollaan sillä hetkellä. Vasenta käsivartta särki vieläkin, kun se kerran oli venähtänyt ja Mickey tosiaan näytti yhä palaneelta ja kuolleelta, aivan kuin tuohon olisi iskenyt salama ja mies olisi juossut maratoonin, -vaikka se ensimmäinen oikeastaan piti paikkansakin.. Williamin ilmoittaessa asian olevan ok ja lähtiessä kävelemään nyt kunnolla niin, että sitä saattoi kutsua kävelyksi, - 21-vuotias lähti seuraamaan tätä kiinnsotuneena siitä, minne nuo olisivat edes menossa. Kulankeltaisen silmät tutkivat ympäristöä uteliaana, eikä Mickey voinut olla katselematta muutamaa kaunista ja värikästä kukkapenkkiä. jotka riippuivat ihmisten parvekkeilla hoidettuina. Kannedy hymyili, sillä kukista tuli aina mieleen kotopuolen puutarha ja se kamalan suuri määrä puskia ja pensaita joita hän oli itse aina saanut leikellä ja kastella, kun ei siihen kukaan muukaan hänen sisaruksistaan ollut suostunut. Eihän perhe mistään rikkaimmasta päästä ollut, mutta suuri hirsitalo ja iso puutarha olivat riittäneet mainiosti Mickeylle. Lisäksi tuolla oli ikävä koiraansa, jonka kanssa miehenalku oli aina saanut juoksennella ja rapsuttaa tätä aina kun tuo niin halusi. Puutarhan ajattelu loi jopa mielikuvan Kannedyn päähän, niin ikävä tuolla sitä rauhaisaa paikkaa oli. Herra oli aina 15-vuotiaana juossut koiransa kanssa paikasta toiseen, pyöräillyt ystäviensä luokse ja juonut itsensä kesäöisin känniin, heittänyt ruudullisen kauluspaidan pois aina käydessään uimassa ja pitänyt hauskaa. Se kaikki oli kuitenkin ikävä kyllä vain muisto ja menneisyys, jota Mickey ei koskaan tulisi saamaan takaisin. Olihan tuolla monia kriisejäkin ollut perheensä ja seksuaalisuutensa kanssa, kun nämä olivat saaneet selville herran pitävänkin saman sukupuolen edustajista. Sekin oli kuitenkin jo historiaa, eikä Mickey ollut totta puhuen lähivuosina edes ehtinyt ajatella mitään tunne elämään liittyvää. Se ehkä aiheutti myös sen, miksi tuo kaipasi perhettään niin kovasti. Ei herralla ollut ketään tänä päivänäkään, kuka olisi ollut yhtä tärkeä kuin he, -kehenkään kun ei täällä voinut luottaa. Emerzeliksi aikoinaan ristitty heräsi vasta nykyaikaan, kun tuo tajusi että savuke oli jo lopussa ja filtteri poltti tämän huulia ikävästi saaden tuon pudottamaan röökin kädestään. "Ai samperi" Mickey kirosi ja nuolaisi huultaan huomatakseen, että siinä oli ttosiaan pieni palovamma veren mausta päätellen. Siitä tuo ei kuitenkaan välittänyt, vaan käänsi katseensa takaisin Williamin puoleen ja päätti keskittyä tähän kun kerran seura siinä yhä hiihteli hänen vierellään. "Sori, tiiäks onko lähistöllä mitään mistä saisi syömäkelpoista ruokaa? Mulla ei oo paljookaa rahaa, mutta pakko saada energiaa jostakin.." 21-vuotias kysäisi pörrötellen savun värjäämiä hiuksiaan edestakaisin, joista tuhkaa kieltämättä hieman pöllysi pojan tehdessä niin. jatkoi huolettoman oloista kävelyään Mickeyksi esittäytynyt rinnallaan. Hän ei edes tiennyt miksi hän oli johdattanut heidät tähän suuntaan tai minne he olivat kävelemässä - tämän hetkinen päämäärä oli kauemmaksi Punaisten rakennuksesta. Will heräsi ajatuksistaan kuullessaan toisen kiroavan ja huomasi sivusilmällään tuon pudottavan tupakkansa maahan. Lyhyen ajan silmäilyn jälkeen Nightray tajusi tupakan polttaneen tuota, mutta William välitti siittä vielä vähemmän kuin Mickey itse, sillä hänkin vain vaihtoi aihetta ennenkuin se edes pääsi alkuun esittämällä kysymyksen, että olisiko täällä hyvää ruokaa. Will ei tiedä lähes mitään ruokapaikkoja, muutamia baareja kylläkin, mutta niitä ei oikein syömispaikoiksi voisi laskea. Herra oli asunut Los Angelesissa kolme vuotta ja oli käynnyt ehkä kahdesti ulkona syömässä, sillä hän ei ikinä ollut kokenut sitä järkeväksi käyttää kamalasti rahaa ruokaan, jota hän ei itse edes paljoa syö. Hänelle oli ihan sama oliko ruoka hyvää tai paljonko sitä oli, kunhan se pitäisi hänet pystyssä. Sinisilmäisen aivot alkoivat heti käymään kaikkia vaihtoehtoja läpi - kahvila, kioski tai sitten ihan kaupasta ruuan ostaminen. Ugh milloinkohan viimeksikään William oli ostanut jotain? Yleensäkkin hän vain otti ja vei, koska ei hänelläkään paljoa rahaa ollut tuhlattavana. Mickeyn pörröttäessä hiuksiaan tuhkaa lensi sinne sun tänne, joka keskeytti Williamin mietinnät ruokapaikoista ja sai hänet astumaan askeleen sivummalle toisesta pyyhkäisten takkiaan, siltä varalta jos siihenkin olisi lentänyt jotain. Hän tykkäsi näyttää siistille, eikä se onnistuisi jos näyttäisi nuohoojalle. Tummaverikkö haluaisi uteliaana myös kysyä, että mitä Emerzelille oli tapahtunut, kun oli tuollaiseen kuntoon joutunut, mutta kyllä Will osasi arvata tuon joutuneen tappeluun tai vastaavaan - ja todennäköisesti siihen Punaisten sekä Sinisten väliseen. "Tuon näköisenä en kyllä vie sua syömään mihinkään", hän totesi kulmat koholla katsoen tuota energian puutteesta kärsinyttä miestä, totta hänen sanansa eivät kyllä olleet. "Ja onks sul kuinka usein tapana pyytää tuntemattomia kanssas syömään? Ei sillä, että mulla ois mitään sitä vastaan, mutta kunhan vain ihmettelen", Nightray päätti vielä kysyä pieni virne kasvoillaan. Ei nimittäin Williamille tulisi mieleenkään kysyä tuntematonta henkilöä syömään, joka oli koittanut varastaa juuri toiselta omaisuutta - toisaalta ei hän ketään kysyisi syömään.  |
|
|
|
Post by taija on Jun 27, 2016 18:48:42 GMT
/joo itekki oon varmaa jätkäni kaa jossai viettääs iltaa ni en ehi itekkää roolailla sitte Mickey ei voinut välttää närkästynyttä katsetta tulemasta takaisin hänen kasvoilleen, kun Nightray oli hyvissään siitä, että hän oli pyytänyt tältä nätisti muualle menemistä. Emerzel kohautti ainoastaan olkapäitään ja pyöräytti silmiään kohti taivasta yrittäen saada sen näkymän vielä kaikenlisäksi. Oli tosiaankin hyvä idea lähteä kävelemään kauemmas rakennuksesta, sillä se tosiaan helpotti ajatuksia menemään muualle hommista jotka häntä tornissa odottivat, puhumattakaan niistä paperisodista joita koko rakennus oli pullollaan sillä hetkellä. Vasenta käsivartta särki vieläkin, kun se kerran oli venähtänyt ja Mickey tosiaan näytti yhä palaneelta ja kuolleelta, aivan kuin tuohon olisi iskenyt salama ja mies olisi juossut maratoonin, -vaikka se ensimmäinen oikeastaan piti paikkansakin.. Williamin ilmoittaessa asian olevan ok ja lähtiessä kävelemään nyt kunnolla niin, että sitä saattoi kutsua kävelyksi, - 21-vuotias lähti seuraamaan tätä kiinnsotuneena siitä, minne nuo olisivat edes menossa. Kulankeltaisen silmät tutkivat ympäristöä uteliaana, eikä Mickey voinut olla katselematta muutamaa kaunista ja värikästä kukkapenkkiä. jotka riippuivat ihmisten parvekkeilla hoidettuina. Kannedy hymyili, sillä kukista tuli aina mieleen kotopuolen puutarha ja se kamalan suuri määrä puskia ja pensaita joita hän oli itse aina saanut leikellä ja kastella, kun ei siihen kukaan muukaan hänen sisaruksistaan ollut suostunut. Eihän perhe mistään rikkaimmasta päästä ollut, mutta suuri hirsitalo ja iso puutarha olivat riittäneet mainiosti Mickeylle. Lisäksi tuolla oli ikävä koiraansa, jonka kanssa miehenalku oli aina saanut juoksennella ja rapsuttaa tätä aina kun tuo niin halusi. Puutarhan ajattelu loi jopa mielikuvan Kannedyn päähän, niin ikävä tuolla sitä rauhaisaa paikkaa oli. Herra oli aina 15-vuotiaana juossut koiransa kanssa paikasta toiseen, pyöräillyt ystäviensä luokse ja juonut itsensä kesäöisin känniin, heittänyt ruudullisen kauluspaidan pois aina käydessään uimassa ja pitänyt hauskaa. Se kaikki oli kuitenkin ikävä kyllä vain muisto ja menneisyys, jota Mickey ei koskaan tulisi saamaan takaisin. Olihan tuolla monia kriisejäkin ollut perheensä ja seksuaalisuutensa kanssa, kun nämä olivat saaneet selville herran pitävänkin saman sukupuolen edustajista. Sekin oli kuitenkin jo historiaa, eikä Mickey ollut totta puhuen lähivuosina edes ehtinyt ajatella mitään tunne elämään liittyvää. Se ehkä aiheutti myös sen, miksi tuo kaipasi perhettään niin kovasti. Ei herralla ollut ketään tänä päivänäkään, kuka olisi ollut yhtä tärkeä kuin he, -kehenkään kun ei täällä voinut luottaa. Emerzeliksi aikoinaan ristitty heräsi vasta nykyaikaan, kun tuo tajusi että savuke oli jo lopussa ja filtteri poltti tämän huulia ikävästi saaden tuon pudottamaan röökin kädestään. "Ai samperi" Mickey kirosi ja nuolaisi huultaan huomatakseen, että siinä oli ttosiaan pieni palovamma veren mausta päätellen. Siitä tuo ei kuitenkaan välittänyt, vaan käänsi katseensa takaisin Williamin puoleen ja päätti keskittyä tähän kun kerran seura siinä yhä hiihteli hänen vierellään. "Sori, tiiäks onko lähistöllä mitään mistä saisi syömäkelpoista ruokaa? Mulla ei oo paljookaa rahaa, mutta pakko saada energiaa jostakin.." 21-vuotias kysäisi pörrötellen savun värjäämiä hiuksiaan edestakaisin, joista tuhkaa kieltämättä hieman pöllysi pojan tehdessä niin. jatkoi huolettoman oloista kävelyään Mickeyksi esittäytynyt rinnallaan. Hän ei edes tiennyt miksi hän oli johdattanut heidät tähän suuntaan tai minne he olivat kävelemässä - tämän hetkinen päämäärä oli kauemmaksi Punaisten rakennuksesta. Will heräsi ajatuksistaan kuullessaan toisen kiroavan ja huomasi sivusilmällään tuon pudottavan tupakkansa maahan. Lyhyen ajan silmäilyn jälkeen Nightray tajusi tupakan polttaneen tuota, mutta William välitti siittä vielä vähemmän kuin Mickey itse, sillä hänkin vain vaihtoi aihetta ennenkuin se edes pääsi alkuun esittämällä kysymyksen, että olisiko täällä hyvää ruokaa. Will ei tiedä lähes mitään ruokapaikkoja, muutamia baareja kylläkin, mutta niitä ei oikein syömispaikoiksi voisi laskea. Herra oli asunut Los Angelesissa kolme vuotta ja oli käynnyt ehkä kahdesti ulkona syömässä, sillä hän ei ikinä ollut kokenut sitä järkeväksi käyttää kamalasti rahaa ruokaan, jota hän ei itse edes paljoa syö. Hänelle oli ihan sama oliko ruoka hyvää tai paljonko sitä oli, kunhan se pitäisi hänet pystyssä. Sinisilmäisen aivot alkoivat heti käymään kaikkia vaihtoehtoja läpi - kahvila, kioski tai sitten ihan kaupasta ruuan ostaminen. Ugh milloinkohan viimeksikään William oli ostanut jotain? Yleensäkkin hän vain otti ja vei, koska ei hänelläkään paljoa rahaa ollut tuhlattavana. Mickeyn pörröttäessä hiuksiaan tuhkaa lensi sinne sun tänne, joka keskeytti Williamin mietinnät ruokapaikoista ja sai hänet astumaan askeleen sivummalle toisesta pyyhkäisten takkiaan, siltä varalta jos siihenkin olisi lentänyt jotain. Hän tykkäsi näyttää siistille, eikä se onnistuisi jos näyttäisi nuohoojalle. Tummaverikkö haluaisi uteliaana myös kysyä, että mitä Emerzelille oli tapahtunut, kun oli tuollaiseen kuntoon joutunut, mutta kyllä Will osasi arvata tuon joutuneen tappeluun tai vastaavaan - ja todennäköisesti siihen Punaisten sekä Sinisten väliseen. "Tuon näköisenä en kyllä vie sua syömään mihinkään", hän totesi kulmat koholla katsoen tuota energian puutteesta kärsinyttä miestä, totta hänen sanansa eivät kyllä olleet. "Ja onks sul kuinka usein tapana pyytää tuntemattomia kanssas syömään? Ei sillä, että mulla ois mitään sitä vastaan, mutta kunhan vain ihmettelen", Nightray päätti vielä kysyä pieni virne kasvoillaan. Ei nimittäin Williamille tulisi mieleenkään kysyä tuntematonta henkilöä syömään, joka oli koittanut varastaa juuri toiselta omaisuutta - toisaalta ei hän ketään kysyisi syömään. View AttachmentOho vois roolaa 8)) |
|
|
|
Post by taija on Jun 27, 2016 20:23:59 GMT
Eiku roolaan vast ku poikaystävä lähtee ku toi ei anna mu tehä mitää |
|
