GDWRP: Nouseva uhka

Saksanpaimenkoiran katse lipuu rauhallisesti ympäristössä ja tämän täytyy myöntää, että tarinat legendaarisesta koirien paratiisista saattoivat olla hiukan liioiteltuja. Toisaalta, ehkä karulla syysilmastolla oli jotain tekemistä asian kanssa, sillä lakkaamaton tuuli ja pieni tihkusade olivat vallinneet alueen ilmastossa heidän saapumisestaan lähtien. Tästä sen enempää mainitsematta, ammattitappaja oli etsinyt erästä henkilöä jo jonkin aikaa, sillä tämä tiesi, että hänen nuorella akitaystävällään oli mielensä päällä huoli isänsä turvallisesta saapumisesta takaisin Ohuun. Jeromelta pääsee hiljainen hymähdys, kun tämä viimein virkoaa hereille ajatuksistaan ja tämä lähtee askelataen suuntaan, jossa hän päättelee nuoren ystävänsä sillä hetkellä oleskelevan.
 

Ylvään sakemannin aistit avautuivat, kun hän alkoi kuulla raksahduksia ja tovereidensa varoittelua. Hän seuraa päällikköään samalla, kun valkoinen kishu jatkaa omaa tietään puiden seassa. John oli varuillaan ja tiedosti itsekin, etteivät he olleet enää yksin. 
"Sanot Gin mitä sanot, mutta jos ne näyttävät vähänkään hampaitaan meille, lyön niille luun kurkkuun," saksanpaimenkoira uhoo matalalla äänellään. Hän ei antaisi kenenkään hampaiden tahrata päällikkönsä turkkia - hänen turkillaan ei olisi niin väliä, tummaturkilla oli tapana hätistellä kaikki häiriköt pois kimpustaan. John tiesi, ettei Gin pitäisi ajatuksesta, että heidän pitäisi taistella, mutta saksanpaimenkoira oli silti varautunut siihen. Kävellessään uros lipaisee huuliaan ja tarkkailee samalla epävarmaa ympäristöä ympärillään. Äskeiset ulvahdukset eivät olleet mitään ilonhuutoja, joku oli oikeasti pulassa.

Kage oli kiivennyt ylipäällikön pojan seuraksi Torahampaan huipulle kysyäkseen tuolta jotain legendaarisesta Hopeanuolesta, joka oli ollut aivan liian pitkään poissa Kurotoran ehdotettua asian kysymistä.  Kagetora oli joutunut kuitenkin kantamaan isänsä muodostelman huipulle hornanhurttien haettua hetki sitten itselleen fasaanin, jonka he olivat jakaneet ennen tänne saapumista. Iskällä oli ilmeisesti kova ikävä johtajaansa, joten oli jouduttu sitten kantamaan vuoren huipulle, kun ei ollut itse kävelemään jaksanut. Kagetora oli juuri aloittamassa itse kysymisen, kunnes tuon isä ehti väliin, jonka johdosta kai loi lievästi tympääntyneen katseen isäänsä. Miksi tuon piti varastaa häneltä sanat suusta?

//Otan myös Kagen faijan Kurotoran

/// Hei muuten, onko Venäjän sotakoirat siis millasessa roolissa? Mua kiinnostas kovasti oottaa Maxime/Maxim. Et jos niillä vaan on tässä käyttöä, niin voisin sen ottaa?

// Vaihdan tosiaan Aleksandr'in nimen Aleksey'hyn

Gin katsoo puunoksien sekaan katoavan kishun perään ja kääntyy sitten Johnin puoleen tuon tokaisun jälkeen ja nyökkää tälle ymmärtäen tämän pointin. "Koitetaan pitää tilanne hallussamme.", akita uros siirtää katseen takaisin eteensä siristellen hieman silmiään, sillä alkoi nähdä edessään suuren hylätyn ladon, jonka ympärillä ei näkynyt ketään. Ginin liikkuessa Johnin kanssa eteenpäin, alkoi pikku hiljaa näiden eteen aueta näkymä ladosta ja toistaiseksi sen ympäristö oli tyhjä, eikä liikettä näkynyt vilahdustakaan. Saapuessaan ränsistyneen rakennuksen eteen Gin hidastaa askeleensa ja lopulta pysähtyy ladon eteen katsellen rauhallisesti ympärilleen tasaten samalla hengitystään. Ympärillä ei näkynyt liikettäkään, mutta pian kuulee toivottoman kuuloista vaikerrusta ladon suunnalta. "Hm?", uros mumahtaa ja kallistuu hieman taaksepäin huomatessaan miten pimeydestä ilmestyy esiin hoipertelevin askelin tuleva koira. Yksilö näytti erittäin pieksetyltä ja huonovointiselta, joka sai Ginin meittiään tuliko se aiemmin kuuluva ulvahdus tämän suusta. 

"Pysykää paikoillanne. Annan merkin kun piiritätte ne.", suurikokoinen susi tokaisee hiljaisella äänensävyllä alaisilleen ja samalla vilkuilee ladon katolta kyykistyneenä eteen ilmestynyttä kaksikkoa. Aleksey tunnisti heti kaksikon Ohun Ylipääliköksi Giniksi ja tämän ystäväkseen Johniksi, sillä puheet Ohun johtajista oli tottakai levinneet jokaiselle Japanissa elävälle koiralle ja sudelle. Mustan uroksen suunpielille nousee pahamaineinen irvistys samalla, kun tarkkailee samalla akitan ja seefferin rakennetta läpi pistäen merkille pienetkin yksityiskohdat näistä. Alekseyn huomio kuitenkin keskeytyy, kun huomaa miten aiemmin pieksetty koira alkaa hoipertelemaan kohti Ylipäälikköä ja sakemannia. "Tämä tulee olemaan niin hupaisaa...", Aleks hymähtää itsekseen suunnitellen samalla mitä aikoisi tehdä koiralle kaksikon edessä. 

Merkkailen listaan ^^/

Vikkeläkinttuinen kishu oli kiertänyt oksistoja pitkin ladon toiselle puolelle ja tämä saattoi nyt nähdä Ginin ja Johnin yläviistosta päin, mutta samassa tämä huomasi pimeydestä esiin hoipertelevan hahmon. Ninjakoira kykeni heti tuon liikkeistä päättelemään, että se ei olisi uhkana heille, mutta valkeaturkkinen kurtisti kulmiaan huolestuneen näköisenä. Kuka tämä oli? Ruumiiden seasta kyllä oli puuttunut joitain henkilöitä, mutta hyvästä nimimuististaan huolimatta ei Akame osaa tuota yhdistää näistä yhteenkään. Tämä asettelu vaikuttaa ansalta. Minun täytyy olla valmiina puuttumaan asiaan, en saa antaa Ginin ja Johnin joutua pulaan, vanhemmanpuoleinen uros ajattelee nuolaistessaan suunpieliään, mutta hitaasti tämän katse kohoaa alapuolella avautuvan rakennuksen katolle ja sillä hetkellä tämän tarkat silmät havaitsevat pilkahduksen liikkeestä. Joku on katolla... en tiedä, mistä tässä on kyse, mutta pystyn pysäyttämään sen, jos se aikoo hyökätä, kishu ajattelee painautuessaan matalaksi puunoksaa vasten ja tämä oli kyyryssä valmis loikkaamaan alas tarpeen tullen.