Post by unisiipi on Mar 20, 2016 18:55:05 GMT
Kirjoitan tarinaa virallisesti tarinarope sivustolla(skpeli.suntuubi.com), mutta koska erityisen paljoa kommenttia tuolla ei teksteistä saa, päätin alkaa julkaista lukuja myös täällä. Tarina kertoo siis itse keksimästäni Tuiskuklaanista. Klaani on kuihtunut lähes olemattomiin susien hyökkäyksen takia ja pienen klaanin on taisteltava entistä kovemmin, jotta se alkaisi elpyä. Kirjoitan uuden luvun väh. kerran viikossa. Mukavia lukuhetkiä!
Klaanin leirin kuvaus:
Tuiskuklaanin leiri sijaitsee maanalaisessa luolastossa, jonne pääsee suuressa kalliossa olevan tunnelin kautta. Kalliota kutsutaan Aurinkokallioksi, koska siihen paistaa hyvin aurinko ja kivet lämpiävät herkästi. Tullessasi tunnelin kautta, tupsahdat sisälle avoimeen luolaan, josta lähtee pienempiä tunneleita eri pesiin. Suoraan vasemmalla sisäänkäyntitunnelista lähtee tunneli parantajan pesälle. Parantajan pesän viereinen tunneli vie oppilaiden ja soturien pesille, jotka sijaitsevat samassa pienemmässä luolassa, oppilaat vasemmalla ja soturit oikealla seinustalla. Luolan takaseinustalla on irtolohkare, jonka ympärillä oppilaat usein leikkivät.
Oppilaiden ja soturien pesille lähteneen tunnelin vieressä, eli pääluolan perällä on kuningattarien pieni luola. Luola on kaikista lämpimin, koska se on kauimpaisena ulos vievästä tunnelista ja koska se on lähellä kuumien lähteiden luolaa, jonka suuaukko lähtee aivan pentutarhan tunnelin vierestä. Toisella puolella kuumien lähteiden luolaa on klaaninvanhimpien luola, joka on myös kohtuullisen lämmin. Klaaninvanhimpien luolan vieressä on valtava Suurkivi, jonka päältä lähtee tunneleista viimeisin, joka vie pieneen päällikön pesään. Suurkiven ja pääluolasta ulos vievän suuaukon välissä on vielä jonkin verran tilaa esim. oppilaiden leikeille. Tuoresaaliskasa sijaitsee kuumien lähteiden luolassa, jossa riista pysyy tuoreena mahdollisimman pitkään.
Klaanin reviirin kuvaus:
Tuiskuklaanin reviiri koostuu lähinnä kuusimetsästä ja kallioista, aivan reviirin eteläosissa on myös koivumetsää. Maisema on ympäri vuoden luminen, kinokset eivät siis sula viherlehden aikanakaan. Klaanin leiri sijaitsee reviirin keskellä, Aurinkokallion onkalossa. Valtavan kallion toisella puolella on puhdasvetinen järvi. Vesi on tosin hyvin kylmää ja järvi syvä, joten erityisesti nuorempia kissoja varoitellaan paikasta. Järven rannalla seisoo Vanha kuusi, joka on kaikkia muita puita korkeampi. Sen alimpien oksien alle mahtuu hyvin piiloutumaan ja täältä löydetäänkin toisinaan kulkureita. Lyhyen matkan päässä leiristä sijaitsee Lumiaukio, jolla mestarit kouluttavat oppilaitaan.
Reviiri rajautuu lännessä ukkospolun takana olevaan kaksijalkalaan. Ukkospolun vieressä kulkee pieni puro, jonka vesi on jossain määrin saastunutta. Etelässä Tuiskuklaanin reviirin rajana on Harvapuu, harvapuinen aukio, jonka toiselta puolelta alkaa Hämäräklaanin reviiri. Klaanin itäraja kulkee hyvin tiheän kuusikon kohdalla, jonka takana sijaitsee Kylmäklaanin reviiri. Kissojen on hankala kulkea tiheässä metsikössä, mutta sieltä löytyy yleensä hyvin riistaa, joten hankalina lehtikatoina kissat saattavat poiketa reviiriltään ja yrittää metsästää tiheässä kuusikossa. Pohjoisessa Tuiskuklaanin reviiriä rajaa valtava kallioalue, jonka suurissa luolissa asuu toisinaan susia. Kissat välttelevät paikkaa ja reviirin pohjoisosa on muutenkin heikossa suosiossa.
Luku 1.
Kaikki oli sumuista. Valkotähden ääni kului jostain kaukaa.
”Hiillossydän oli oikeudenmukainen varapäällikkö. Saatoin aina luottaa hänen arviointikykyynsä, eikä klaani olisi tässä ilman häntä. Lähetämme hänen henkensä Tähtiklaanin luo; suojelkoon hän meitä kuolemassa samalla tavoin kuin elämässä.”
”On raskasta nimittää Hiillossydämen tilalle näin pian uusi varapäällikkö, mutta klaanin täytyy pystyä elpymään tästä suuresta vastoinkäymisestä. Tuiskuklaanin kissat, kuulkaa minua, kun nimitän uuden varapäällikön. Lausun nämä sanat Tähtiklaanin edessä, jotta esi-isämme voivat kuulla ja hyväksyä valintani. Uusi varapäällikkö on Kuuraturkki. ”
Loskatassu käänsi väsyneenä päätään, nähdäkseen aivan Suurkiven juurella pääkumarassa istuvan Kuuraturkin. Hän tiesi naaraan havitelleen jo pitkään varapäällikön asemaa, mutta tämäkään tuskin oli toivonut ansaitsevansa asemaa tällä tavoin. Hiillossydän oli ollut Kuuraturkin kumppani ja he olivat eläneet elämänsä oppilaista asti yhdessä. Kollin menettämisen täytyi olla kova isku Kuuraturkille. Tämä vain nyökkäsi kiitokseksi päällikön sanoista, ennen kuin katosi taas omiin maailmoihinsa. Kukaan ei onnitellut Kuuraturkkia, kaikki olivat liian väsyneitä ja suruissaan menetettyjen klaanitovereiden takia.
Loskatassu vajosi takaisin omiin ajatuksiinsa, Valkotähden jatkaessa muistopuheiden pitämistä.
Kuolleita oli niin monta. Loskatassu ei edes osannut laskea, paljonko ruumiita pääluolassa makasi, mutta vähintään kymmenen niitä oli. Hänen oma emonsa oli onneksi säästynyt, mutta Loskatassun sisar Kuutassu oli kuollut ja niin oli myös hänen emonsa emo Marjaturkki. Niin moni oli menettänyt henkensä susien hyökkäyksessä. Karmeat muistikuvat viimeisen tunnin tapahtumilta palasivat Loskatassun mieleen. Hän oli ollut partioimassa Hiillossydämen ja Kuuraturkin kanssa. He olivat saaneet hyvin saalista ja Hiillossydän oli luvannut kehua häntä päällikölle. Mutta kun he olivat saapuneet leiriin, pääluolassa oli ollut taistelu käynnissä.
”Susia!” Hiillossydän oli huutanut raivoissaan ja loikannut suuressa kaaressa lähimmän suden niskaan. Myös Kuuraturkki oli syöksynyt taistelun tiimellykseen heti, mutta Loskatassu oli kivettynyt paikoilleen. Hän ei ollut koskaan aiemmin nähnyt elävää sutta. Niitä oli ollut vain klaaninvanhimpien tarinoissa, mutta nyt sadut olivat muuttuneet todeksi ja kolme kertaa kissan kokoiset eläimet olivat löytäneet heidän leiriinsä.
”Loskatassu, apua!” Loskatassu oli herännyt vasta kuullessaan Kuutassun huudon parantajan luolaan johtavan tunnelin suulta, missä tämä oli joutunut yksin kasvotusten suden kanssa. Loskatassu oli rynnännyt vauhtiin, mutta hän ei ollut ehtinyt apuun ajoissa. Susi oli tappanut Kuutassun yhdellä iskulla ja Loskatassu oli jähmettynyt toistamiseen kauhusta. Hänen sisarensa oli kuollut, noin vain. Ei viimeisiä sanoja, ei mitään. Suden kääntyessä paikallaan seisovaan Loskatassuun päin, nuoren naaraan päässä pimahti jotain. Hän loikkasi sähisten sutta päin ja kynsi tämän silmiä. Yksin oppilas ei saanut suurta sutta tapettua, mutta kun susi oli menettänyt näkökykynsä, tämä oli ollut helppo saalis ja lopulta Harmaahäntä oli antanut eläimelle viimeisen iskun.
Suden kuoltua Loskatassu oli rynnännyt Kuutassun ruumiin luo. Hän oli lysähtänyt tämän viereen makaamaan ja painanut kuononsa surusta murtuneena siskonsa turkin sekaan. Taistelu oli alkanut siinä vaiheessa jo kääntyä kohti loppuaan ja viimeinenkin susi saatiin häädettyä leiristä. Kun kissoilla oli aikaa katsoa ympärilleen, he olivat tajunneet, kuinka täpärästi olivat selvinneet. Kissoja oli pystyssä enää kahdeksan, jos siskonsa kyljessä makaava Loskatassu laskettiin mukaan. Puolet klaanin jäsenistä oli kuollut ja Valkotähden pentu Pyrytassu oli kadonnut taistelun tiimellyksessä.
”Koska Viimatassun mestari Täpläselkä on menehtynyt, täytyy hänelle nimittää uusi mestari. Minä, Valkotähti, otan hänen koulutuksensa vastuulleni”, Loskatassu kuuli Valkotähden äänen ajatuksiensa läpi ja palasi takaisin nykyhetkeen. Hän näki, kuinka väsynyt Valkotähti loikkasi Suurkiveltä alas, voidakseen koskettaa uuden oppilaansa kuonoa omallaan. Minä tahansa muuna hetkenä Loskatassu olisi ollut kateellinen, mutta juuri nyt hän oli liian surullinen, jaksaakseen edes onnitella Viimatassua.
Viimatassun mestarin nimitys oli viimeinen ilmoitusasia ja Valkotähti siirtyi suremaan kuolleita ystäviään. Klaanin jäsenet odottivat, että päällikkö oli ensin ehtinyt vaihtaa kieliä kuolleiden kanssa, ennen kuin he siirtyivät sukimaan rakkaidensa turkkeja. Valkotähti jäi makaamaan kuolleen kumppaninsa Lumisydämen luokse ja Loskatassu arveli tämän valvovan siinä koko yön. Hänkin olisi kovasti halunnut valvoa Kuutassun ruumiin äärellä, mutta vaikka hän kuinka yritti pysyä hereillä, nuori kissa ei mitenkään saanut silmiään pysymään auki koko yön ajan. Hänen emonsa Jääkyynel katsoi oppilasta hyväksyvästi.
”Nuku vain Loskatassu”, Jääkyynel sanoi myötätuntoisella äänellä ja hymyili väsyneenä tälle. Loskatassu oli jo väittämässä vastaan, kun valtava haukotus nieli hänen sanansa. Naaras oli liian väsynyt jaksaakseen yrittää enää pysyä hereillä. Hän painoi silmänsä suosiolla kiinni ja aloitti uuden seikkailun unien maailmassa. Tähtiklaanin kiitos, siinä seikkailussa ei ollut mukana verenhimoisia susia.
Multa kirveli inhottavasti haavoissa. Viimeinenkin kuollut oli viimeinen saatu haudattua leirin lähellä olevalle hautaus alueelle. Työssä oltiin tarvittu jokaisen klaanilaisen apua, vaikka Jääkyynel olikin yrittänyt puhua Loskatassun puolesta, jotta tämän ei olisi tarvinnut osallistua. Oli noloa, kun emo hyysäsi, mutta Loskatassu oli niin väsynyt, että ei jaksanut alkaa väittää vastaan. Valkotähti oli kuitenkin sanonut, ettei kukaan saisi erityiskohtelua pariin kuunkiertoon. Klaanin selviytyminen olisi kiinni heistä ja kaikkia tarvittiin. Jääkyynel oli suuttunut kuullessaan päällikkönsä sanat, mutta edes hän ei ollut voinut väittää tälle vastaan.
”Tiedän, että viimeinen vuorokausi on ollut jokaiselle erittäin raskas. Olemme kaikki menettäneet tärkeitä ystäviä ja rakkaita, mutta emme saa antaa tämän vastoinkäymisen lannistaa. Klaanin selviäminen on nyt kiinni meistä ja jokaisen täytyy uurastaa seuraavien kuiden aikana entistä kovempaa. Jakaudumme kahdeksi partioksi, joiden tärkein tehtävä on varmistaa, ettei klaanin reviirillä enää ole susia. Otan mukaani Kuuraturkin ja Viimatassun. Harmaahäntä, sinä johdat toista partiota, johon kuuluvat Jääkyynel ja Loskatassu. Tarkistakaa te reviirin eteläinen osa ja ukkospolun raja. Me menemme pohjoiselle rajalle”, Valkotähti päätti puheenvuoronsa ja viittasi hännällään Kuuraturkkia sekä Viimatassua seuraamaan hänen perässään. Kolli pujahti sen enempää sanomatta aluskasvillisuuden joukkoon ja pian loput partion jäsenet seurasivat päällikön perässä metsään.
”Vai että oikein Harmaahäntä johtaa partiota. Ettäs kehtaat vähätellä minua näin!” Jääkyynel sähisi raivoissaan Valkotähden perään. Loskatassu ei alkuunkaan tajunnut, mistä hänen emonsa kummallinen käytös tuli, mutta kun Jääkyynel oli näin vihoissaan, ei hän uskaltanut avata suutaan kysyäkseen. Edes Harmaahäntä ei kommentoinut naaraan käytöstä mitenkään. Loskatassun emo oli tunnettu temperamenttisuudestaan, eikä Harmaahäntä ottanut tämän käytöksestä nokkiinsa. Kolli lähti johdattamaan partiota hiljaisuuden vallitessa kohti reviirin eteläisimpiä osia.
Koivut tanssivat navakassa tuulessa ja Loskatassu pomppi innoissaan niiden seassa. Nuorella oppilaalla oli ihmeellinen kyky elää hetkessä ja unohtaa hetkeksi kaikki edellisen illan kauheudet. Oli vain hän, valkoinen lumi tassujen alla ja harmaat koivut, jotka taipuivat tuulessa. Sitä ei kuitenkaan kestänyt pitkään. Kun Jääkyynel oli huonolla tuulella, naaras ei sallinut kenenkään muun iloitsevan ja niinpä hän koki asiakseen ojentaa Loskatassua.
”Siskosi kuoli edellisenä iltana ja sinun tärkein huolen aiheesi on pysyä tuulen mukana. Tähtiklaani minua auttakoon, kun sain noin ajattelemattoman pennun,” naaras sävähti ja Loskatassu pysähtyi niille sijoilleen.
”Jääkyynel, ei tuo ollut tarpeellista”, Harmaahäntä huomautti, mutta hiljeni pian itseään vanhemman naaraan katseen alla. Partio jatkoi vaitonaisena kulkuaan, eikä Loskatassu enää loikkinut. Kaikki suru ja murhe oli palannut painamaan hänen hartioitaan.
”Mitä me oikein etsimme?” Loskatassu kysyi lopulta matalalla äänellä. Jopa hän tiesi, ettei susia ollut koskaan nähty reviirin eteläisimmissä osissa. Sanoi Valkotähti mitä tahansa, tämä ei mitenkään voinut kuvitella, että kaksijalkalan läheltä löytyisi susia.
”Me etsimme susia, niin kuin Valkotähti käski”, Harmaahäntä ilmoitti ykskantaan, mutta tämän ääni ei ollut aivan niin varma, kuin yleensä. Kollinkin täytyi tajuta, että tehtävä oli älytön.
”Täälläpäin ei ole susia, hiirenaivot”, Jääkyynel tuhahti ja jatkoi: ”Me etsimme Pyrytassua. Hänen ruumistaan ei olla vielä löydetty. Jonkun suden on täytynyt raahata se mukanaan metsään ja Valkotähti haluaa tietenkin löytää poikansa jäännökset hautaamista varten. ”
”Tuota en tullut ajatelleeksikaan”, Harmaahäntä sanoi silmät ymmyrkäisinä. Ajatus ei ollut putkahtanut Loskatassunkaan mieleen, vaikka juuri hänenhän se olisi pitänyt tajuta. Pyrytassu oli naaraan paras ystävä, tai ainakin oli ollut. Ajatus kollista kuolleena kuulosti aivan mahdottomalta. Pyrytassu oli aina ollut Loskatassua parempi taistelija, ehkä tämä oli selvinnyt suden otteesta ja menettänyt muistinsa tai nukahtanut metsään tai jotain. Niin kauan kun toivoa vain olisi jäljellä, Loskatassu ei olisi valmis uskomaan, että Pyrytassu olisi kuollut.
”Emo, et saisi sanoa noin. Kyllähän Pyrytassu voi olla elossa”, Loskatassu huomautti uskaliaasti. Jääkyyneleelle kampoihin panemisesta ei koskaan seurannut mitään hyvää, mutta tässä asiassa Loskatassu oli valmis kohtaamaan seuraukset. Pyrytassu oli hänelle tärkeä, eikä emo saisi noin vain tuomita tätä kuolleeksi. Se oli epäreilua!
”Tietenkin sinä haluat uskoa noin kullannuppu ja-” Jääkyyneleen sanat keskeytyivät, kun pusikosta alkoi kuulua pahaenteistä murinaa. Loskatassu oli pompata nahoistaan. Sen täytyi olla mäyrä! Miten he eivät olleet tunnistaneet sen hajua jo kauempaa?! Tämä olisi nyt menoa, mäyrä hyökkäisi heidän kimppuunsa!
Mäyrää ei kuitenkaan kuulunut. Harmaahäntä oli vetänyt kyntensä esille ja Jääkyyneleen kasvoilla oli murhanhimoinen ilme, niin kuin aina, kun joku uhkasi klaanin rauhaa. He olivat valmiita taisteluun, mutta vastustajaa ei näkynyt. Murina ei ollut lakannut hetkeksikään, mutta kun mäyrä ei ollut tullut esiin, alkoi Loskatassu epäillä, että kyseessä täytyi olla jotain muuta. Ja kun hän kuunteli murinaa oikein tarkasti…
Loskatassu pujahti salaman nopeasti sotureiden ohi ja syöksyi pusikkoon, ennen kuin kukaan ehti pysäyttää häntä.
”Loskatassu, ei!” Jääkyynel huusi hänen peräänsä ja syöksyi pelastamaan oppilasta. Yllätyksekseen soturi putkahtikin pienelle aukiolle, jonka reunassa makasi valkoinen karvakasa ja tämän vieressä istui Loskatassu intoa puhkuen.
”Se on Pyrytassu! Me löysimme Pyrytassun!” Loskatassu rallatti innoissaan ja painoi kuononsa rakkaan ystävänsä turkin sekaan. Pyrytassu oli huonossa kunnossa. Kollin kuono sinersi kylmästä, hänen turkillaan oleva veri oli jäätynyt, eikä tämä pystynyt haavojensa ja kylmän takia liikkumaan. Pyrytassu oli joutunut viettämään koko yön ulkona pakkasessa kaukana leirin lämmöstä, vain koska koko muu klaani oli luullut häntä kuolleeksi. Oli tuurista kiinni, että aamupartio oli löytänyt tämän. Toinen hallayö ja pienikokoinen kolli olisi ollut sillä selvä.
”Sinut täytyy saada nopeasti leiriin Pikkusulan hoidettavaksi”, Harmaahäntä totesi vakavalla äänellä, nähdessään heikossa kunnossa olevan Pyrytassun.
”Pystytkö nousemaan ylös?” Harmaahäntä jatkoi säikähtäneelle oppilaalle puhumista. Pyrytassu pudisti lähes huomaamattomasti päätään ja kipu ystävän puolesta vihlaisi Loskatassun pientä sydäntä. Kuinka hän oli saattanut nukkua koko yön huolettomana leirin lämmössä, kun Pyrytassu oli värjötellyt yksin täällä ulkona.
”Minä kannan hänet”, Jääkyynel lupautui ja astui aivan Pyrytassun luokse. Loskatassu ei voinut olla hämmästelemättä emonsa yhtäkkistä ystävällisyyttä, mutta hän ei todellakaan ollut väittämässä vastaan. Pyrytassu ei pääsisi omin avuin leiriin, eikä Loskatassu ollut tarpeeksi suuri, pystyäkseen kantamaan ystävänsä. Niinpä hän otti avun ilomielin vastaan ja pysytteli koko matkan ajan tiiviisti Pyrytassun ja Jääkyyneleen lähellä, puhuen rauhoittavalla äänellä pienelle kollille.
”Kaikki on hyvin, olet leirissä ja kaikki on hyvin”, Loskatassu kuiskaili Pyrytassun korvaan, samalla kun hieroi tassuillaan tämän rinnusta Pikkusulan ohjeiden mukaisesti. Parantaja oli käskenyt Jääkyyneleen kantaa potilaan parantajanpesän sijaan kuumavesiluolaan, jotta tämä lämpiäisi mahdollisimman nopeasti. Pikkusulka oli lähtenyt hakemaan yrttejä ja jättänyt Loskatassun siksi aikaa hieromaan Pyrytassua, jotta tämän veri lähtisi kiertämään. Jääkyynel oli mennyt leirin suulle vartioon ja odottamaan Valkotähden paluuta. Harmaahännän naaras oli käskenyt metsästämään klaanille syötävää, eikä kolli ollut pannut vastaan vanhemman soturin käskyille.
”Siirrypäs siitä”, Pikkusulka sanoi lempeällä äänellä, laskettuaan yrtit maahan Pyrytassun viereen.
”Kaikki on lopussa taistelussa haavoittuneiden kissojen hoidon takia, mutta katsotaan, mihin pystyn.” Loskatassu ei ollut varma, puhuiko Pikkusulka itsekseen vai hänelle, mutta oppilas ei kehdannut häiritä parantajan puuhia vastaamalla. Hän istui Pyrytassun pään viereen katsomaa, kun Pikkusulka teki taikojaan. Parantaja sitoi Pyrytassun haavat hämähäkinseitillä ja antoi tälle hiukan unikonsiemeniä lievittämään kipuja ja auttamaan nukkumisessa.
”Sinun pitää levätä, jotta saat entiset voimasi takaisin”, Pikkusulka kuiskasi Pyrytassulle ja kuin käskystä, oppilas sulki silmänsä ja nukahti.
”Haavat eivät onneksi olleet isoja, ne tuskin tarvitsevat hauteita”, parantaja jatkoi ja nyt Loskatassu oli aivan varma, että kolli puhui hänelle.
”Minä en tajua näistä asioista yhtään mitään”, Loskatassu tunnusti hiukan nolona. Hän ei ollut koskaan aiemmin puhunut näinkään pitkää keskustelua parantajan kanssa. Olihan hän pienenä ollut tämän hoidossa pariin kertaan, mutta silloin keskustelut olivat aina olleet vain Jääkyyneleen ja Pikkusulan välisiä. Kahdestaan parantajan kanssa puhuminen oli aivan eri asia. Sehän oli melkein sama, kuin jos puhuisi Valkotähdelle!
”En minäkään sinun ikäisenäsi tajunnut”, Pikkusulka naurahti ystävällisellä äänellä. Kun Loskatassu ei vastannut mitään, kolli kurtisti kulmiaan.
”Ei kai sinua vain pelota? Ei sinun minun kanssani puhumista tarvitse jännittää.”
Loskatassua jännitti silti. Hänen onnekseen Valkotähti kuitenkin syöksyi juuri sillä hetkellä luolan suusta sisään ja Pikkusulan huomio kiinnittyi päällikköön.
”Onko hän kunnossa?!” Valkotähti kysyi huolestuneena. Kolli katsoi pitkään Loskatassun tassujen juuressa makaavaa Pyrytassua. Tämä näytti entistäkin pienemmältä ja nuhjuisemmalta, mutta Pikkusulka vakuutti, että oppilas paranisi parissa päivässä.
”Hän vietti kylmässä koko yön, mutta haavat ovat pieniä ja kunnon levolla Pyrytassu on taas pian pystyssä.”
Valkotähti nyökkäsi helpottuneena ja kääntyi perässään luolaan tulleen Jääkyyneleen puoleen.
”Tuhannet kiitokset, kun toit pentuni turvallisesti leiriin. Olen sinulle velkaa niin paljon”, hän sanoi, ennen kuin kääntyi taas Pyrytassun puoleen ja vajosi tämän viereen makaamaan.
”Tule Loskatassu, jätetään Valkotähti rauhaan”, Jääkyynel sanoi ja vastentahtoisesti Loskatassu seurasi tätä takaisin pääluolaan.
”Minä luulin, että sinä ja Valkotähti olitte riidoissa”, nuori naaras huomautti, heidän päästyään kuuloetäisyyden ulkopuolelle.
”Mistä sinä niin päättelit?” Jääkyynel kysyi ja tämän silmäkulmaan syttyi salaperäinen pilke. Loskatassu ei tahtonut ottaa selvää emostaan. Aamulla tämä oli vielä huutanut Valkotähden perään solvauksia ja nyt nämä vaikuttivat ylimmiltä ystävyksiltä. Jotain hämärää tässä koko jutussa oli ja hän ottaisi siitä vielä selvää – siis sen jälkeen, kun olisi nukkunut ainakin vuodenajan ajan. Hän oli rättiväsynyt, eikä kaivannut mitään enempää kuin omaa sammalpetiään oppilaiden pesässä. Sen täytyisi kuitenkin vielä antaa vielä odottaa. Klaani tarvitsisi riistaa ja Loskatassun pitäisi saalistaa Pyrytassunkin puolesta, kun kolli olisi toipilaana.
”Minä menen saalistamaan”, Loskatassu ilmoitti Jääkyyneleelle ja sai tältä vastaukseksi leveän hymyn.
”No siinä minun oma reipas soturioppilaani on!”
Risut ja ruusut kommentteihin
Klaanin leirin kuvaus:
Tuiskuklaanin leiri sijaitsee maanalaisessa luolastossa, jonne pääsee suuressa kalliossa olevan tunnelin kautta. Kalliota kutsutaan Aurinkokallioksi, koska siihen paistaa hyvin aurinko ja kivet lämpiävät herkästi. Tullessasi tunnelin kautta, tupsahdat sisälle avoimeen luolaan, josta lähtee pienempiä tunneleita eri pesiin. Suoraan vasemmalla sisäänkäyntitunnelista lähtee tunneli parantajan pesälle. Parantajan pesän viereinen tunneli vie oppilaiden ja soturien pesille, jotka sijaitsevat samassa pienemmässä luolassa, oppilaat vasemmalla ja soturit oikealla seinustalla. Luolan takaseinustalla on irtolohkare, jonka ympärillä oppilaat usein leikkivät.
Oppilaiden ja soturien pesille lähteneen tunnelin vieressä, eli pääluolan perällä on kuningattarien pieni luola. Luola on kaikista lämpimin, koska se on kauimpaisena ulos vievästä tunnelista ja koska se on lähellä kuumien lähteiden luolaa, jonka suuaukko lähtee aivan pentutarhan tunnelin vierestä. Toisella puolella kuumien lähteiden luolaa on klaaninvanhimpien luola, joka on myös kohtuullisen lämmin. Klaaninvanhimpien luolan vieressä on valtava Suurkivi, jonka päältä lähtee tunneleista viimeisin, joka vie pieneen päällikön pesään. Suurkiven ja pääluolasta ulos vievän suuaukon välissä on vielä jonkin verran tilaa esim. oppilaiden leikeille. Tuoresaaliskasa sijaitsee kuumien lähteiden luolassa, jossa riista pysyy tuoreena mahdollisimman pitkään.
Klaanin reviirin kuvaus:
Tuiskuklaanin reviiri koostuu lähinnä kuusimetsästä ja kallioista, aivan reviirin eteläosissa on myös koivumetsää. Maisema on ympäri vuoden luminen, kinokset eivät siis sula viherlehden aikanakaan. Klaanin leiri sijaitsee reviirin keskellä, Aurinkokallion onkalossa. Valtavan kallion toisella puolella on puhdasvetinen järvi. Vesi on tosin hyvin kylmää ja järvi syvä, joten erityisesti nuorempia kissoja varoitellaan paikasta. Järven rannalla seisoo Vanha kuusi, joka on kaikkia muita puita korkeampi. Sen alimpien oksien alle mahtuu hyvin piiloutumaan ja täältä löydetäänkin toisinaan kulkureita. Lyhyen matkan päässä leiristä sijaitsee Lumiaukio, jolla mestarit kouluttavat oppilaitaan.
Reviiri rajautuu lännessä ukkospolun takana olevaan kaksijalkalaan. Ukkospolun vieressä kulkee pieni puro, jonka vesi on jossain määrin saastunutta. Etelässä Tuiskuklaanin reviirin rajana on Harvapuu, harvapuinen aukio, jonka toiselta puolelta alkaa Hämäräklaanin reviiri. Klaanin itäraja kulkee hyvin tiheän kuusikon kohdalla, jonka takana sijaitsee Kylmäklaanin reviiri. Kissojen on hankala kulkea tiheässä metsikössä, mutta sieltä löytyy yleensä hyvin riistaa, joten hankalina lehtikatoina kissat saattavat poiketa reviiriltään ja yrittää metsästää tiheässä kuusikossa. Pohjoisessa Tuiskuklaanin reviiriä rajaa valtava kallioalue, jonka suurissa luolissa asuu toisinaan susia. Kissat välttelevät paikkaa ja reviirin pohjoisosa on muutenkin heikossa suosiossa.
Luku 1.
Kaikki oli sumuista. Valkotähden ääni kului jostain kaukaa.
”Hiillossydän oli oikeudenmukainen varapäällikkö. Saatoin aina luottaa hänen arviointikykyynsä, eikä klaani olisi tässä ilman häntä. Lähetämme hänen henkensä Tähtiklaanin luo; suojelkoon hän meitä kuolemassa samalla tavoin kuin elämässä.”
”On raskasta nimittää Hiillossydämen tilalle näin pian uusi varapäällikkö, mutta klaanin täytyy pystyä elpymään tästä suuresta vastoinkäymisestä. Tuiskuklaanin kissat, kuulkaa minua, kun nimitän uuden varapäällikön. Lausun nämä sanat Tähtiklaanin edessä, jotta esi-isämme voivat kuulla ja hyväksyä valintani. Uusi varapäällikkö on Kuuraturkki. ”
Loskatassu käänsi väsyneenä päätään, nähdäkseen aivan Suurkiven juurella pääkumarassa istuvan Kuuraturkin. Hän tiesi naaraan havitelleen jo pitkään varapäällikön asemaa, mutta tämäkään tuskin oli toivonut ansaitsevansa asemaa tällä tavoin. Hiillossydän oli ollut Kuuraturkin kumppani ja he olivat eläneet elämänsä oppilaista asti yhdessä. Kollin menettämisen täytyi olla kova isku Kuuraturkille. Tämä vain nyökkäsi kiitokseksi päällikön sanoista, ennen kuin katosi taas omiin maailmoihinsa. Kukaan ei onnitellut Kuuraturkkia, kaikki olivat liian väsyneitä ja suruissaan menetettyjen klaanitovereiden takia.
Loskatassu vajosi takaisin omiin ajatuksiinsa, Valkotähden jatkaessa muistopuheiden pitämistä.
Kuolleita oli niin monta. Loskatassu ei edes osannut laskea, paljonko ruumiita pääluolassa makasi, mutta vähintään kymmenen niitä oli. Hänen oma emonsa oli onneksi säästynyt, mutta Loskatassun sisar Kuutassu oli kuollut ja niin oli myös hänen emonsa emo Marjaturkki. Niin moni oli menettänyt henkensä susien hyökkäyksessä. Karmeat muistikuvat viimeisen tunnin tapahtumilta palasivat Loskatassun mieleen. Hän oli ollut partioimassa Hiillossydämen ja Kuuraturkin kanssa. He olivat saaneet hyvin saalista ja Hiillossydän oli luvannut kehua häntä päällikölle. Mutta kun he olivat saapuneet leiriin, pääluolassa oli ollut taistelu käynnissä.
”Susia!” Hiillossydän oli huutanut raivoissaan ja loikannut suuressa kaaressa lähimmän suden niskaan. Myös Kuuraturkki oli syöksynyt taistelun tiimellykseen heti, mutta Loskatassu oli kivettynyt paikoilleen. Hän ei ollut koskaan aiemmin nähnyt elävää sutta. Niitä oli ollut vain klaaninvanhimpien tarinoissa, mutta nyt sadut olivat muuttuneet todeksi ja kolme kertaa kissan kokoiset eläimet olivat löytäneet heidän leiriinsä.
”Loskatassu, apua!” Loskatassu oli herännyt vasta kuullessaan Kuutassun huudon parantajan luolaan johtavan tunnelin suulta, missä tämä oli joutunut yksin kasvotusten suden kanssa. Loskatassu oli rynnännyt vauhtiin, mutta hän ei ollut ehtinyt apuun ajoissa. Susi oli tappanut Kuutassun yhdellä iskulla ja Loskatassu oli jähmettynyt toistamiseen kauhusta. Hänen sisarensa oli kuollut, noin vain. Ei viimeisiä sanoja, ei mitään. Suden kääntyessä paikallaan seisovaan Loskatassuun päin, nuoren naaraan päässä pimahti jotain. Hän loikkasi sähisten sutta päin ja kynsi tämän silmiä. Yksin oppilas ei saanut suurta sutta tapettua, mutta kun susi oli menettänyt näkökykynsä, tämä oli ollut helppo saalis ja lopulta Harmaahäntä oli antanut eläimelle viimeisen iskun.
Suden kuoltua Loskatassu oli rynnännyt Kuutassun ruumiin luo. Hän oli lysähtänyt tämän viereen makaamaan ja painanut kuononsa surusta murtuneena siskonsa turkin sekaan. Taistelu oli alkanut siinä vaiheessa jo kääntyä kohti loppuaan ja viimeinenkin susi saatiin häädettyä leiristä. Kun kissoilla oli aikaa katsoa ympärilleen, he olivat tajunneet, kuinka täpärästi olivat selvinneet. Kissoja oli pystyssä enää kahdeksan, jos siskonsa kyljessä makaava Loskatassu laskettiin mukaan. Puolet klaanin jäsenistä oli kuollut ja Valkotähden pentu Pyrytassu oli kadonnut taistelun tiimellyksessä.
”Koska Viimatassun mestari Täpläselkä on menehtynyt, täytyy hänelle nimittää uusi mestari. Minä, Valkotähti, otan hänen koulutuksensa vastuulleni”, Loskatassu kuuli Valkotähden äänen ajatuksiensa läpi ja palasi takaisin nykyhetkeen. Hän näki, kuinka väsynyt Valkotähti loikkasi Suurkiveltä alas, voidakseen koskettaa uuden oppilaansa kuonoa omallaan. Minä tahansa muuna hetkenä Loskatassu olisi ollut kateellinen, mutta juuri nyt hän oli liian surullinen, jaksaakseen edes onnitella Viimatassua.
Viimatassun mestarin nimitys oli viimeinen ilmoitusasia ja Valkotähti siirtyi suremaan kuolleita ystäviään. Klaanin jäsenet odottivat, että päällikkö oli ensin ehtinyt vaihtaa kieliä kuolleiden kanssa, ennen kuin he siirtyivät sukimaan rakkaidensa turkkeja. Valkotähti jäi makaamaan kuolleen kumppaninsa Lumisydämen luokse ja Loskatassu arveli tämän valvovan siinä koko yön. Hänkin olisi kovasti halunnut valvoa Kuutassun ruumiin äärellä, mutta vaikka hän kuinka yritti pysyä hereillä, nuori kissa ei mitenkään saanut silmiään pysymään auki koko yön ajan. Hänen emonsa Jääkyynel katsoi oppilasta hyväksyvästi.
”Nuku vain Loskatassu”, Jääkyynel sanoi myötätuntoisella äänellä ja hymyili väsyneenä tälle. Loskatassu oli jo väittämässä vastaan, kun valtava haukotus nieli hänen sanansa. Naaras oli liian väsynyt jaksaakseen yrittää enää pysyä hereillä. Hän painoi silmänsä suosiolla kiinni ja aloitti uuden seikkailun unien maailmassa. Tähtiklaanin kiitos, siinä seikkailussa ei ollut mukana verenhimoisia susia.
Multa kirveli inhottavasti haavoissa. Viimeinenkin kuollut oli viimeinen saatu haudattua leirin lähellä olevalle hautaus alueelle. Työssä oltiin tarvittu jokaisen klaanilaisen apua, vaikka Jääkyynel olikin yrittänyt puhua Loskatassun puolesta, jotta tämän ei olisi tarvinnut osallistua. Oli noloa, kun emo hyysäsi, mutta Loskatassu oli niin väsynyt, että ei jaksanut alkaa väittää vastaan. Valkotähti oli kuitenkin sanonut, ettei kukaan saisi erityiskohtelua pariin kuunkiertoon. Klaanin selviytyminen olisi kiinni heistä ja kaikkia tarvittiin. Jääkyynel oli suuttunut kuullessaan päällikkönsä sanat, mutta edes hän ei ollut voinut väittää tälle vastaan.
”Tiedän, että viimeinen vuorokausi on ollut jokaiselle erittäin raskas. Olemme kaikki menettäneet tärkeitä ystäviä ja rakkaita, mutta emme saa antaa tämän vastoinkäymisen lannistaa. Klaanin selviäminen on nyt kiinni meistä ja jokaisen täytyy uurastaa seuraavien kuiden aikana entistä kovempaa. Jakaudumme kahdeksi partioksi, joiden tärkein tehtävä on varmistaa, ettei klaanin reviirillä enää ole susia. Otan mukaani Kuuraturkin ja Viimatassun. Harmaahäntä, sinä johdat toista partiota, johon kuuluvat Jääkyynel ja Loskatassu. Tarkistakaa te reviirin eteläinen osa ja ukkospolun raja. Me menemme pohjoiselle rajalle”, Valkotähti päätti puheenvuoronsa ja viittasi hännällään Kuuraturkkia sekä Viimatassua seuraamaan hänen perässään. Kolli pujahti sen enempää sanomatta aluskasvillisuuden joukkoon ja pian loput partion jäsenet seurasivat päällikön perässä metsään.
”Vai että oikein Harmaahäntä johtaa partiota. Ettäs kehtaat vähätellä minua näin!” Jääkyynel sähisi raivoissaan Valkotähden perään. Loskatassu ei alkuunkaan tajunnut, mistä hänen emonsa kummallinen käytös tuli, mutta kun Jääkyynel oli näin vihoissaan, ei hän uskaltanut avata suutaan kysyäkseen. Edes Harmaahäntä ei kommentoinut naaraan käytöstä mitenkään. Loskatassun emo oli tunnettu temperamenttisuudestaan, eikä Harmaahäntä ottanut tämän käytöksestä nokkiinsa. Kolli lähti johdattamaan partiota hiljaisuuden vallitessa kohti reviirin eteläisimpiä osia.
Koivut tanssivat navakassa tuulessa ja Loskatassu pomppi innoissaan niiden seassa. Nuorella oppilaalla oli ihmeellinen kyky elää hetkessä ja unohtaa hetkeksi kaikki edellisen illan kauheudet. Oli vain hän, valkoinen lumi tassujen alla ja harmaat koivut, jotka taipuivat tuulessa. Sitä ei kuitenkaan kestänyt pitkään. Kun Jääkyynel oli huonolla tuulella, naaras ei sallinut kenenkään muun iloitsevan ja niinpä hän koki asiakseen ojentaa Loskatassua.
”Siskosi kuoli edellisenä iltana ja sinun tärkein huolen aiheesi on pysyä tuulen mukana. Tähtiklaani minua auttakoon, kun sain noin ajattelemattoman pennun,” naaras sävähti ja Loskatassu pysähtyi niille sijoilleen.
”Jääkyynel, ei tuo ollut tarpeellista”, Harmaahäntä huomautti, mutta hiljeni pian itseään vanhemman naaraan katseen alla. Partio jatkoi vaitonaisena kulkuaan, eikä Loskatassu enää loikkinut. Kaikki suru ja murhe oli palannut painamaan hänen hartioitaan.
”Mitä me oikein etsimme?” Loskatassu kysyi lopulta matalalla äänellä. Jopa hän tiesi, ettei susia ollut koskaan nähty reviirin eteläisimmissä osissa. Sanoi Valkotähti mitä tahansa, tämä ei mitenkään voinut kuvitella, että kaksijalkalan läheltä löytyisi susia.
”Me etsimme susia, niin kuin Valkotähti käski”, Harmaahäntä ilmoitti ykskantaan, mutta tämän ääni ei ollut aivan niin varma, kuin yleensä. Kollinkin täytyi tajuta, että tehtävä oli älytön.
”Täälläpäin ei ole susia, hiirenaivot”, Jääkyynel tuhahti ja jatkoi: ”Me etsimme Pyrytassua. Hänen ruumistaan ei olla vielä löydetty. Jonkun suden on täytynyt raahata se mukanaan metsään ja Valkotähti haluaa tietenkin löytää poikansa jäännökset hautaamista varten. ”
”Tuota en tullut ajatelleeksikaan”, Harmaahäntä sanoi silmät ymmyrkäisinä. Ajatus ei ollut putkahtanut Loskatassunkaan mieleen, vaikka juuri hänenhän se olisi pitänyt tajuta. Pyrytassu oli naaraan paras ystävä, tai ainakin oli ollut. Ajatus kollista kuolleena kuulosti aivan mahdottomalta. Pyrytassu oli aina ollut Loskatassua parempi taistelija, ehkä tämä oli selvinnyt suden otteesta ja menettänyt muistinsa tai nukahtanut metsään tai jotain. Niin kauan kun toivoa vain olisi jäljellä, Loskatassu ei olisi valmis uskomaan, että Pyrytassu olisi kuollut.
”Emo, et saisi sanoa noin. Kyllähän Pyrytassu voi olla elossa”, Loskatassu huomautti uskaliaasti. Jääkyyneleelle kampoihin panemisesta ei koskaan seurannut mitään hyvää, mutta tässä asiassa Loskatassu oli valmis kohtaamaan seuraukset. Pyrytassu oli hänelle tärkeä, eikä emo saisi noin vain tuomita tätä kuolleeksi. Se oli epäreilua!
”Tietenkin sinä haluat uskoa noin kullannuppu ja-” Jääkyyneleen sanat keskeytyivät, kun pusikosta alkoi kuulua pahaenteistä murinaa. Loskatassu oli pompata nahoistaan. Sen täytyi olla mäyrä! Miten he eivät olleet tunnistaneet sen hajua jo kauempaa?! Tämä olisi nyt menoa, mäyrä hyökkäisi heidän kimppuunsa!
Mäyrää ei kuitenkaan kuulunut. Harmaahäntä oli vetänyt kyntensä esille ja Jääkyyneleen kasvoilla oli murhanhimoinen ilme, niin kuin aina, kun joku uhkasi klaanin rauhaa. He olivat valmiita taisteluun, mutta vastustajaa ei näkynyt. Murina ei ollut lakannut hetkeksikään, mutta kun mäyrä ei ollut tullut esiin, alkoi Loskatassu epäillä, että kyseessä täytyi olla jotain muuta. Ja kun hän kuunteli murinaa oikein tarkasti…
Loskatassu pujahti salaman nopeasti sotureiden ohi ja syöksyi pusikkoon, ennen kuin kukaan ehti pysäyttää häntä.
”Loskatassu, ei!” Jääkyynel huusi hänen peräänsä ja syöksyi pelastamaan oppilasta. Yllätyksekseen soturi putkahtikin pienelle aukiolle, jonka reunassa makasi valkoinen karvakasa ja tämän vieressä istui Loskatassu intoa puhkuen.
”Se on Pyrytassu! Me löysimme Pyrytassun!” Loskatassu rallatti innoissaan ja painoi kuononsa rakkaan ystävänsä turkin sekaan. Pyrytassu oli huonossa kunnossa. Kollin kuono sinersi kylmästä, hänen turkillaan oleva veri oli jäätynyt, eikä tämä pystynyt haavojensa ja kylmän takia liikkumaan. Pyrytassu oli joutunut viettämään koko yön ulkona pakkasessa kaukana leirin lämmöstä, vain koska koko muu klaani oli luullut häntä kuolleeksi. Oli tuurista kiinni, että aamupartio oli löytänyt tämän. Toinen hallayö ja pienikokoinen kolli olisi ollut sillä selvä.
”Sinut täytyy saada nopeasti leiriin Pikkusulan hoidettavaksi”, Harmaahäntä totesi vakavalla äänellä, nähdessään heikossa kunnossa olevan Pyrytassun.
”Pystytkö nousemaan ylös?” Harmaahäntä jatkoi säikähtäneelle oppilaalle puhumista. Pyrytassu pudisti lähes huomaamattomasti päätään ja kipu ystävän puolesta vihlaisi Loskatassun pientä sydäntä. Kuinka hän oli saattanut nukkua koko yön huolettomana leirin lämmössä, kun Pyrytassu oli värjötellyt yksin täällä ulkona.
”Minä kannan hänet”, Jääkyynel lupautui ja astui aivan Pyrytassun luokse. Loskatassu ei voinut olla hämmästelemättä emonsa yhtäkkistä ystävällisyyttä, mutta hän ei todellakaan ollut väittämässä vastaan. Pyrytassu ei pääsisi omin avuin leiriin, eikä Loskatassu ollut tarpeeksi suuri, pystyäkseen kantamaan ystävänsä. Niinpä hän otti avun ilomielin vastaan ja pysytteli koko matkan ajan tiiviisti Pyrytassun ja Jääkyyneleen lähellä, puhuen rauhoittavalla äänellä pienelle kollille.
”Kaikki on hyvin, olet leirissä ja kaikki on hyvin”, Loskatassu kuiskaili Pyrytassun korvaan, samalla kun hieroi tassuillaan tämän rinnusta Pikkusulan ohjeiden mukaisesti. Parantaja oli käskenyt Jääkyyneleen kantaa potilaan parantajanpesän sijaan kuumavesiluolaan, jotta tämä lämpiäisi mahdollisimman nopeasti. Pikkusulka oli lähtenyt hakemaan yrttejä ja jättänyt Loskatassun siksi aikaa hieromaan Pyrytassua, jotta tämän veri lähtisi kiertämään. Jääkyynel oli mennyt leirin suulle vartioon ja odottamaan Valkotähden paluuta. Harmaahännän naaras oli käskenyt metsästämään klaanille syötävää, eikä kolli ollut pannut vastaan vanhemman soturin käskyille.
”Siirrypäs siitä”, Pikkusulka sanoi lempeällä äänellä, laskettuaan yrtit maahan Pyrytassun viereen.
”Kaikki on lopussa taistelussa haavoittuneiden kissojen hoidon takia, mutta katsotaan, mihin pystyn.” Loskatassu ei ollut varma, puhuiko Pikkusulka itsekseen vai hänelle, mutta oppilas ei kehdannut häiritä parantajan puuhia vastaamalla. Hän istui Pyrytassun pään viereen katsomaa, kun Pikkusulka teki taikojaan. Parantaja sitoi Pyrytassun haavat hämähäkinseitillä ja antoi tälle hiukan unikonsiemeniä lievittämään kipuja ja auttamaan nukkumisessa.
”Sinun pitää levätä, jotta saat entiset voimasi takaisin”, Pikkusulka kuiskasi Pyrytassulle ja kuin käskystä, oppilas sulki silmänsä ja nukahti.
”Haavat eivät onneksi olleet isoja, ne tuskin tarvitsevat hauteita”, parantaja jatkoi ja nyt Loskatassu oli aivan varma, että kolli puhui hänelle.
”Minä en tajua näistä asioista yhtään mitään”, Loskatassu tunnusti hiukan nolona. Hän ei ollut koskaan aiemmin puhunut näinkään pitkää keskustelua parantajan kanssa. Olihan hän pienenä ollut tämän hoidossa pariin kertaan, mutta silloin keskustelut olivat aina olleet vain Jääkyyneleen ja Pikkusulan välisiä. Kahdestaan parantajan kanssa puhuminen oli aivan eri asia. Sehän oli melkein sama, kuin jos puhuisi Valkotähdelle!
”En minäkään sinun ikäisenäsi tajunnut”, Pikkusulka naurahti ystävällisellä äänellä. Kun Loskatassu ei vastannut mitään, kolli kurtisti kulmiaan.
”Ei kai sinua vain pelota? Ei sinun minun kanssani puhumista tarvitse jännittää.”
Loskatassua jännitti silti. Hänen onnekseen Valkotähti kuitenkin syöksyi juuri sillä hetkellä luolan suusta sisään ja Pikkusulan huomio kiinnittyi päällikköön.
”Onko hän kunnossa?!” Valkotähti kysyi huolestuneena. Kolli katsoi pitkään Loskatassun tassujen juuressa makaavaa Pyrytassua. Tämä näytti entistäkin pienemmältä ja nuhjuisemmalta, mutta Pikkusulka vakuutti, että oppilas paranisi parissa päivässä.
”Hän vietti kylmässä koko yön, mutta haavat ovat pieniä ja kunnon levolla Pyrytassu on taas pian pystyssä.”
Valkotähti nyökkäsi helpottuneena ja kääntyi perässään luolaan tulleen Jääkyyneleen puoleen.
”Tuhannet kiitokset, kun toit pentuni turvallisesti leiriin. Olen sinulle velkaa niin paljon”, hän sanoi, ennen kuin kääntyi taas Pyrytassun puoleen ja vajosi tämän viereen makaamaan.
”Tule Loskatassu, jätetään Valkotähti rauhaan”, Jääkyynel sanoi ja vastentahtoisesti Loskatassu seurasi tätä takaisin pääluolaan.
”Minä luulin, että sinä ja Valkotähti olitte riidoissa”, nuori naaras huomautti, heidän päästyään kuuloetäisyyden ulkopuolelle.
”Mistä sinä niin päättelit?” Jääkyynel kysyi ja tämän silmäkulmaan syttyi salaperäinen pilke. Loskatassu ei tahtonut ottaa selvää emostaan. Aamulla tämä oli vielä huutanut Valkotähden perään solvauksia ja nyt nämä vaikuttivat ylimmiltä ystävyksiltä. Jotain hämärää tässä koko jutussa oli ja hän ottaisi siitä vielä selvää – siis sen jälkeen, kun olisi nukkunut ainakin vuodenajan ajan. Hän oli rättiväsynyt, eikä kaivannut mitään enempää kuin omaa sammalpetiään oppilaiden pesässä. Sen täytyisi kuitenkin vielä antaa vielä odottaa. Klaani tarvitsisi riistaa ja Loskatassun pitäisi saalistaa Pyrytassunkin puolesta, kun kolli olisi toipilaana.
”Minä menen saalistamaan”, Loskatassu ilmoitti Jääkyyneleelle ja sai tältä vastaukseksi leveän hymyn.
”No siinä minun oma reipas soturioppilaani on!”
Risut ja ruusut kommentteihin
