lukioroolipeli siniltä

Abigail Ivy Volek kiertää katseellaan kertaalleen pöydän ja sen lähipiirin, jonka huutosakkilaiset olivat vallanneet. Ei ketään ulkopuolista, ja se oli hyvä se. Nörttejä, ja sen sellaisia Volekia ylöspäin katsovia ei näkynyt mailla halmeilla. Olivat jo selvästi oppineet kiertämään kaukaa reviirin jonne eivät kuuluneet. Suoraan Abigail ei ikinä ilkeillyt kenellekkään, mutta hänellä oli kuitenkin keinonsa pysyä erossa roskasakista. Valitettavasti hänen oma veljensä kuitenkin kuului niihin joita Abigail ei niinkään arvostanut. Noel tiesi hyvin ettei saisi astua hänen kengilleen, saatika lähestyä hänen tyttöjään, mutta lurjuksella oli kuitenkin lipevät konstinsa. Nuori nainen sai jatkuvasti olla silmä tarkkana mitä Lane puuhasi, ja kenen kanssa.

"Tottakai murunen, tulen pian perässä", Volek sanoi Jasmeenille joka teki ilmeisesti lähtöään. "Abi tarjoaa"! hän huusi heti perään ja nosti laukkunsa keskelle pöytää. Nyt hän tiesi minne loput juomarahat olivat kadonneet. Se lurjus oli täyttänyt hänen kassinsa pelkällä kaljalla, ja vienyt väkevämmät mukanaan. Abigail puraisi alahuultaan miettien taktiikkaa jolla nirhaisi veljensä, mutta yritti parhaansa mukaan pitää kasvoilla hymyä, tai vähintäänkin neutraalia ilmettä. Muulle sakille näytti kuitenkin kalja kelpaavan. Läheskään kaikki eivät halunneet juoda itseään sammuksiin, joten kalja kelpasi paremmin kuin hyvin. Abigail aukaisi itselleen tölkin, joka kuohahti avauduttua pöydälle.

Volekilla oli mennä juomat väärään kurkkuun, ja hän joutui yskimään henkitorveen karannutta litkua. "E-ehkei kuitenkaan. On hyvinkin saattanut jo hypätä pyöränsä selkään jos seura ei ole maittanut", hän sai soperretuksi ja työnsi kaljan suosiolla hieman syrjemmälle. Noel ei varmasti olisi vielä lähtenyt, ei nyt kun ilta oli vasta alussa. Velipuoli saattaisi hyvinkin eksyä vielä jossain vaiheessa iltaa heidän luokseen, ja silloin ei kunniankukko laulaisi. "Saat häneltä huonoja vaikutteita, parempi kun jätät rauhaan", Abigail sanoi Jasmeenille jopa ehkä vähän liian tuikeaan äänensävyyn. Noel ei missään nimessä saisi eksyä Jasmeenin pöksyihin, ei jos se hänestä riippuisi. "Hetki vain.., älä karkaa minnekkään", Abigail sanoi jo tavalliseen tapaansa hymyillen, ja nappasi nopeasti tyhjentyneen laukkunsa olalleen. Hän pörrötti hieman tukkaansa, sillä oli saanut juuri kiinnostuskiikareihinsa muutaman futarin. Hetkessä Noel oli kaikonnut täysin hänen mielestään.


Noel Emery Lane tuhahti itsekseen, ja muljautti silmiään turhautuneena. Kuinka hä oli koskaan edes voinut kaveerata tuollaisen pikku pojan kanssa, kuin Ian. Mikäli ritalillinen isoveljensä ei olisi paikalla, tuolla kirpulla olisi tuskin kanttia edes katsoa häntä päin. Siellä Noel ei kuitenkaan alkaisi tappelemaan, parempi vain olisi pysyä kaukana koko Wesleyn suvusta. Kyllähän Noel tiesi olevansa vastustamaton, mutta että nuoret miehetkin juoksivat hänen perässään, se oli jo ennenkuulumatonta. Inho koko ajatusta kohtaan sai Noelin kasvot vääntymään uskomattomiin irvistyksiin joita ei paranisi peilistä katsoa.

"Sopii yrittää", Noel huikkasi taakseen katsomatta ja tunki kätensä takaisin housujensa taskuihin. Ei Ianin uhkailuja voinut ottaa tosissaan. Tuo tuskin satuttaisi kärpästäkään. Ei tuo saisi edes Damonia hänen kimppuunsa vaikka kuinka anelisi koiranpentu ilmeellään. Noel ei kuitenkaan enää jaksaisi tuhlata ajatustaan siihen neitiin, ilta vain menisi piloille. Mutta Ianhan se oli joka tuppautui väkisin hänen seuraansa. Olisi parempi pysyä loitolla, tai Noel näyttäisi hänelle kuka saa turpiinsa ja keneltä. Vaikka hänet oli juuri savustettu ulos niin sanottujen kavereidensa luota, tai itseasiassa hän oli lähtenyt vapaaehtoisesti, niin yksi kaveri sentään löytyi. Noel virnisti itsekseen nostaessaan avonaisen nahkatakkinsa taskusta pienikokoisen viskipullon. Abigail kavereineen saisi vetää kaljakännit, kun hän nauttisi oikeista juomista. Ei Noel tietenkään epäillyt, etteikö kenelläkään muulla olisi parempaa juomista, mutta ainakaan rakkaalla siskolla ei olisi sitä tarjota. Ennen kuin Abigail oli muutama vuotta sitten muuttanut asumaan hänen, äidin ja Noelin isän kanssa, oli tuo asunut oman isänsä kanssa Chicagossa. Käynyt jonkinlaista snobien koulua, kuka tietää. Hänen saapumisensa jälkeen perheen arki oli kääntynyt täysin ylösalaisin. Äiti oli ymmärtänyt, että Noel oli Abigailiin verrattuna täysi nolla. Jopa hänen oma isänsä piti enemmän prinsessasta kuin hänestä. Mutta mitäpä tuosta, he olivat vain tavallistakin tavallisempi perhe.


  
/ nonii nyt jasmeen ottaa jalat alleen :'D

- heijjj, löysin vähän enemmän iania muistuttavan kuvan, niin vaihdan nyt damonin kuvan tähän 8)

ian michael wesley - puraisi alahuultaan varovaisesti, vilkaistessaan nyt hieman kauemmas siirtynyttä veljeään, päästäen katseensa kuitenkin pian palaamaan kauempana olevaan Noeliin. Juuri tuolla hetkellä, ei poika edes pitänyt herraa kovinkaan suurena uhkana, mutta tästäkin sai mitä luultavammin vain kiittää niitä aikaisemmin kurkustaan alas kaatamia juomia, sekä paria paukkua jotka veljensä kanssa oli jo kotona napannut, ikään kuin rohkaisuna. Kaikessa rauhassa perheensä nuorin katsoi miestä päästä varpaisiin, pitämättä minkäänlaista kiirettä asian kanssa, miettien samanaikaisesti kuinka oli koskaan voinut edes pitää koko henkilöstä. Vielä vuosi, pari sitten, Noel tuntui kaikin tavoin mukavalta ja itseasiassa kaksikon välit olivatkin tuolloin yllättävän hyvät. Kaikkea kumminkin tapahtui, ja nyt ainut sana jolla toista pystyttiin kuvailemaan, oli kusipää. 

"Usko pois, niin yritänkin", Ian mumisi nyt jo hiljaisempaan äänensävyyn, laskiessaan katseensa jalkoihinsa. Ei hän juuri nyt olisi toisen kimppuun hyökkäämässä, se olisi varmaa, mutta kyllä se jonain päivänä tulisi vielä tapahtumaan. Toinen käsi sullottiin shortsiensa syvään taskuun, vetäisten sieltä esille sytkänsä, jonka toisella päällä nopeasti väännettiin olutpullon korkki auki, päästäen tuon ohessa pienen suhahduksen. Lasinen pullonsuu puolestaan nostettiin lähes välittömästi hänen huulilleen, kaataen sen sisällöstä noin yhden neljäsosan kurkustaan alas heti ensimmäisellä kulauksella, ikään kuin yrittääkseen saada pullon tyhjäksi mahdollisimman nopeasti. Ja näin myös tapahtuisi jos samaa menoa jatkettaisiin, jonka jälkeen Damonilta voisikin herua enemmän juomista. Olihan se sinänsä säälittävää joutua pummimaan veljeltään kaikki nuokin juomat, mutta tämä nyt vain sattui olemaan veljeksistä suositumpi, ja saikin sen vuoksi kaikki juomat hankittua hyvin alennuksin, ja jopa osasi tyhjentää isänkin viinakaapit toisen edes huomaamatta. Ja siihen jos johonkin tarvittiin taitoa, sen verran tarkka kyseinen mies juomistaan oli.

Toista kulmakarvaansa hivenen verran kohoittaen, Ian kääntyi nopeasti takaisin veljensä puoleen, jonka näki sivusilmällään siirtyvän kauemmas tuosta niin sanotusta porukastaan, ilmoittamatta veljelleen sanallakaan minne olisi menossa. Hetken harkitsemisen jälkeen nuorempi veli kuitenkin kohoitti kaksi sormeaan nopeasti huulilleen, vislaten kovaan ääneen Damonin suuntaan, aivan vain saadakseen toisen kääntämään katseensa häneen - ja näin myös kävikin. "Mihin menet?" tummaverikkö kysyi toiselta kaljapulloa kädessään heilutellen, saadakseen vain vastaukseksi epämääräistä muminaa toisen selittelyistä lähteä ystävänsä kanssa jonnekkin. Samapa tuo hänelle loppupeleissä oli, mutta Ian oli kuitenkin toisen kyydillä tullut paikanpäälle, joten olisi vain ja ainoastaan huonoa tuuria hänelle hukata toinen. Pienesti päätään nyökäyttäen, hän siis jäikin vain katselemaan, kuinka pidempi mies katosi jälleen kerran väkijoukkoon, juomat jääden ystäväporukkansa luokse. 

Myönnettäköön, että Ian oli hieman, tai ehkä jopa paljonkin kateellinen veljelleen, mutta tämä ei johtunut pelkästään isoveljen suosiosta. Ulkonäkö oli iso osa asiaa, ja hänestä tuntui kovasti, että Damon oli perinyt kaikki hyvät geenit heti alkuun, jättäen veljelleen kaikki "huonommat". Eipä kaksikko edes näyttänyt paljoakaan samalta, oikeastaan mitään samaa heissä ei edes ollut. Ian oli aivan kuten heidän äitinsä, lyhyt, tarkka ulkonäöstään, aivan turhan homomainen, kun taas Damon.. Damon oli perinyt kaiken isältä, pituuden, lihakset, hyvän ulkonäön. Aivan kaiken. Oli vain ymmärrettävää, kuinka kukaan ei koskaan meinannut uskoa kaksikon olevan veljeksiä.

damon james wesley - naurahti pienesti hymyillen erään joukkuelaisensa puheille viimeisimmästä ryyppykerrasta, josta tästäkin on jo reilusti aikaa. Eipä tuo miestä sinänsä kyllä haitannut, sen verran vähän juomista muutenkin harrastettiin, mutta olihan kolme kuukautta nyt jo hänellekkin pitkä aika, olisi se kenelle tahansa hänen ikäiselleen. Alahuultaan varovaisesti purren veljeksistä vanhin alkoi hiljalleen kiinnittämään huomiota parin joukkuelaisensa huulilta kuuluviin vislauksiin, saaden hänetkin pian kääntymään kaikkien huomion saaneeseen naishenkilöön. Pienehkö virne nousi kuin väkisin hänen huulilleen, avatessaan kätensä toivottaakseen Esmeen tervetulleeksi porukkaan, ja pian nainen oltiinkin jo vedetty kiitoksien saattelemana halaukseensa. Suurempia "rakkaudenosoituksia" tuossa kohtaa ei viitsitty toiselle antaa, kun kerta oltiinkin kaikkien ympäröivänä, vaan sen sijasta hän siirtyisikin hieman sivummalle niin nopeasti kuin vain mahdollista. 

Varovaisesti Damon tarttui lyhyemmän naisen kädestä kiinni, puskien sitten nopeasti tiensä pois ihmisten keskeltä, siirtyäkseen sivumpaan naisen kanssa. Veljensä huomion mies oli kuitenkin kerennyt jo herättää, ja pääsi vielä nopeasti selittelemäänkin toiselle jotakin potaskaa, miksi paikalta olisi lähdössä. Tosin eipä se Iania juurikaan näyttänyt kiinnostavan, nuorempi herra kun näytti nauttivan kaikin siemauksin hänen huostaansa jätetyistä juomista, ja loput olivat vielä odoittamassa hakijaansa. Sen enempää huomiota ei Wesley veljeensä enää kiinnittänyt, vaan laski katseensa paria vuotta nuorempaan huutosakkilaiseen, pysähtyen pienen matkan päähän muista joukkuelaisistaan. Olihan kaksikon ympärillä vielä hyvinkin paljon porukkaa, ja moni oli hänen hyviäkin ystäviä, sekä joukkuelaisia hekin, mutta valtaosa joukkueesta oli noin viiden metrin päässä heidän omassa suuressa ringissään juopottelemassa. Ja usko tai älä, tuohon rinkiin ei kannattanut mennä, varsinkaan jos ei ole valmis koroittamaan ääntään puhuakseen. Ja jos puhuu - kannattaa valmistautua huomion keskipisteenä olemisena.

"Pikkulintu kertoi, että täällä on uusi tyttö, johon Abigail on jo iskenyt silmänsä", Wesley totesi pienesti virnistäen, viedessään samalla pari hiussuortuvaa naisen korvalehden taakse. Ei häntä todellisuudessa Abigail, taikka uusi tyttö paljoa kiinnostanut, mutta olihan se aina omituista, jos joku uudemmista oppilaista päätyisi kaveeraamaan kyseisen tytön kanssa. Tämä ei siis voinutkaan tarkoittaa mitään muuta, kuin että Abigaililla olisi jälleen kerran jotakin mielessään, taikka sitten vain uudessa koululaisessa on jotakin todella erikoista. Todella. "Oletko ollut täällä jo kauan?" toiselta nimeltään James päätyi vielä kysymään alahuultaan purren, kallistaen päätään samanaikaisesti hieman sivulle.

- jep ))

//Ei liity kyl tavallaan mitenkään, mut mites hahmomme tuntee?

Aelia Jade Thérèse Klington sipaisi blondatun hiuskiharansa korvan taakse ja tarkisti vielä toiseen kertaan makuuhuoneensa kokovartalopeilistä huolellisesti laitettua peilikuvaansa. Alkuperäinen suunnitelma oli ollut maalata huulet kirkkaanpunaisiksi viime perjantaina ostetulla huulipunalla, mutta nainen oli päättänyt pyyhkiä värin pian sen laittamisen jälkeen pois. Vaikka portugalilaista alkuperää oleva nuori oli itsevarma, ei hän halunnut kiinnittää itseensä juurikaan huomiota. Häneltä löytyi kyllä verbaalista lahjakkuutta, mutta hiljaisuudestaan tunnettu Aelia ei juurikaan halunnut päästä käyttämään tätä kykyä.

Päälleen nainen oli pukenut lyhyen, kukilla koristellun mekon. Mekolla olisi toki saanut olla muutaman sentin verran pituutta lisää, kuten naisen äiti oli mielipiteensä mekon ostohetkellä ilmaissut, mutta tänäiltana Klington oli päättänyt olla kuten kaikki muutkin. Sitä paitsi mekko toi loistavasti esiin hänen kroppansa piilotettuja kurveja, joiden olemassa olosta hän ei ollut edes itse ollut tietoinen. Hän oli pukenut vaatekappaleen päälleen jo useita tunteja sitten ja huomannut ajautuneensa lähes viidentoista minuutin välein katsomaan itseään peilistä. Oli vaikea uskoa, että nuo huolellisesti kiharretut hiukset ja upeasti hänen silmiään korostavat silmämeikit kuuluivat todella hänelle. Aelia pyörähti taas ympäri ja antoi mekon helman nousta korkeuksiinsa - ehkä pitäisi alkaa panostamaan enemmän ulkonäköön muulloinkin kuin erityistapauksissa. Joku saattaisi huomata jopa hänetkin, mitä hän oli toivonut jo pitkään, vaikka itselleen hän olikin vakuutellut pärjäävänsä hyvin yksin. Sinkkuuden tuomat hyvät puolet eivät olleet ollenkaan hyviä, kun niitä oli jatkunut jo useamman kuukauden.

Aelia ei voinut uskoa, että oli todellakin lupautunut tulevansa puistossa järjestettäviin pippaloihin. Hän tiesi, ettei kuulunut niihin suosittuihin, joille koulun jalkapallojoukkueen voittoa juhlistava iltama oli tarkoitettu. Hän itse oli aina halventanut pyramidia, jonka portaille koulun väki oli ripoteltu, eikä häntä oikeastaan ikinä ollut kiinnostanut, mille askelmalle hän itse kuului. Nainen oli jo aikoja sitten luvannut, ettei antaisi mokoman järjestelmän määritellä sitä, millaiseksi hän itsensä tunsi, mutta väkisinkin ensimmäinen vuosi lukiossa oli opettanut käyttäytymään arvonsa mukaisesti. Siitä tosiasiasta ei pystynyt kiemurtelemaan irti, vaikka kuinka olisi kuinka yrittänyt.

Saatuaan itsensä loppusilausta myöten valmiiksi, livahti nainen nopeasti olohuoneen poikki ulko-ovelle. Hän ei halunnut kohdata äidin närkästynyttä katsetta, jonka hän hyvin tiesi johtuvan ulkonäöstään. Vanhemmat kun olivat aina liputtaneet siveellisyyden puolesta, oli heidän vaikea hyväksyä sitä, että heidän tyttärensä käyttäytyisi juuri annettujen elämänohjeiden vastaisesti. Nyt Aelia oli kuitenkin ennättänyt ulos, joten kävelymatka puistoon sai alkaa. Pienempänä Aelia oli vihannut sitä, ettei heidän aivan keskustan sykkeen laitamilla sijaitsevasta omakotitalossa saanut hetkeäkään rauhaa, mutta mitä vanhemmaksi hän oli tullut sitä enemmän hän oli alkanut arvostamaan sijainnin tuomaa etulyöntiasemaa. Aelian ei muun muassa koskaan tarvinnut hommata ajokortti tai autoa. Tosin hänen perheellään tuskin olisi ollut varaa niiden rahoittamiseen, vaikka he olisivat asuneet kolmenkymmenen kilometrin päässä kaikesta sivistyksestä.

Koska kävelymatka ei ollut pitkä, pian nainen alkoi erottamaan jo paikalle ennättäneiden juhlijoiden pitämää ääntä. Näköpiiriin ilmestyi parin harpotun askeleen jälkeen äänen pitäjätkin - puistollinen täynnä nuoria. Se miten moisten juhlien järjestäminen oli näinkin julkisella paikalla mahdollista, hämmensi Aeliaa kovin. Eikö nyt maalaisjärki olisi kaupungissa jatkuvasti liikkuvalle virkavallalle sanonut, ettei tästä voinut seurata mitään hyvää. Unohtaen nämä ajatukset Aelia kuitenkin sukelsi muun sakin joukkoon. Olisi parempi olla erottumatta muista, niin illasta voisi tulla ehkä ihan hauska. Sivusilmällä nainen yritti löytää ystäviään, joille oli luvannut saapuvansa paikalle, mutta heistä ei näy vilaustakaan, mikä sai hänet hienoisen pakukauhun valtaan.

Mietin et kun hahmonihan joutuu menneisyytensä takia tekee yhden tyypin likaiset hommat et olisko se hoksannu et hahmollani on myös tunteet.