puolijulkkisroolipeli - not so happy new year

Georgia pitää kasvoonsa ilmeettömänä, uskoen edelleen siihen mahdollisuuteen, että jos vain näyttäisi heikkoutensa niin sitä käytettiin hyväksi. Niin hänet oli kasvatettu. Tunteiden julkinen näyttäminen oli heikoille ja, jos kuitenkin päätyi vaikkapa itkemään julkisesti niin sitä tunnetilaa käytettiin hyväksi. Tämän takia nainen oli kasvattanut itselleen kovan ja kylmän kuoren, päästäen harvat vain niinkin syvälle, että he näkivät tunteiden silloin tällöin naisen haltuun. Muuten nainen ei näyttänytkään juurikaan minkäänlaisia tunteita surusta tai sellaisesta, mitä voitiin hänen mielestään käyttää hyväksi. Ei mikään paras piirre naisessa, mutta hänen mielestään aivan tarpeeksi hyvä.

"En mä tiedä, ehkä kuukausi tai ei varmaan niinkään kauaa", tummaverikkö päätyy kertomaan rehellisesti miehelle, suunnaten katseensa sitten jalkoihinsa. Nainen tiesi aivan varmasti, että miestä sattui kuulla se, kuinka kauan kaksikko oli pelleilyään jatkanut, mutta jos nainen olisi alkanut valehtelemaan siintä niin loppupeleissä se satuttaisi paljon enemmän. Tämän takia nainen ei yrittänyt helpottaa tilannetta valehtelulla vaan kertoi totuudeen nyt, eikä sitten vuoden tai kahden päästä. Tummia hiuksiaan nainen pöyhi hermostuneena, tietämättä mitä voisi miehelle sanoa. Hän päätyikin pysymään hiljaa, odottaen vain miehen seuraavia kysymyksiä tai sanoja.

"En tiedä, Vince on kuitenkin mun ensirakkaus. En mä unohda sitä niin helpolla", Georgia päätyy vastaamaan, jättämättä ensimmäiseen kysymykseen vastaamisen. Siihen naisella ei ollut minkäänlaista vastausta. Hän ei koskaan vain tahtonut kertoa miehelle siintä. Väärinhän se oli, että nainen oli edes päätynyt aloittamaan typerän pelleilyn entisen miesystävänsä kanssa, mutta ei hän voinnut enää sitä perua. Samalla nainen yritti olla keskittymyttä siihen, että kuuli myös huoneen ulkopuolelta riitelyn ääniä. Kaksikko saisi riidellä kahdestaan. Nainen ei vaivautunut puuttumaan siihen vaan hoitaisi asiat nyt vain Dylanin kanssa.

vincent "vince" theodore wallingford - alkoi jo hiljalleen menettämään hermojaan, kuunnellessaan toisen puheita. Ei väliä mitä hän teki, taikka sanoi, tuntui hänestä silti kovasti että toinen ei edes ottanut hänen puheitaan kuuleviin korviinsa, saatika sitten uskonut häntä. Hän todella rakasti Esmeetä, siitä ei ollut epäilystäkään, eikä mitään tunteita Georgiaa kohtaan edes ollut. Toinen nyt vain sattui olemaan hänen entisensä, sekä ensimmäinen tyttöystävänsä, jonka myötä kaksikko luultavasti olikin päätynyt sängyn pohjalle keskenään jo useammankin kerran. Mitään tunteita ei miehellä kuitenkaan ollut tuossa pelissä, ja jos olikin niin niitä ei itse edes tiedostettu.

"Helvetti kun mä rakastan sua, en häntä!" Vincent tivasi vastaan nyt jo ääntään hieman korottaen, ikään kuin yrittäen takoa sanojaan toisen päähän - joka tuntui hyvinkin haastavalta. Kädet vietiin nopeasti vaaleiden hiuksien lomaan, joita harottiin hetken aikaa hermostuneena, kunnes lyhyistä hiussuortuvista alettiin hiljalleen ottamaan otetta, miehen yrittäessä rauhoitella itseään. Eipä hän juuri ollut Esmeelle vihainen, eihän hänellä ollut edes minkäänlaista syytä tuollaiseen, itseään hän nyt vain sattui vihaamaan tuolla hetkellä erityisen paljon. Ei häntä kiinnostanut enää Georgia, ei edes Dylan, hän vain halusi kaiken olevan niin kuin ennen ja unohtaa tuon kaiken, joka taisi olla jo mahdotonta tässä vaiheessa. Sen kauempaa ajattelematta, puristi suhteen vanhempi osapuoli oikean kätensä tiukkaan nyrkkiin, paiskaten sen voimalla kohti seinää, lievittääkseen oloaan sekä hermostuneisuuttaan - mitään kun ei hän halunnut purkaa naiseen, ei huutoa saatika sitten fyysisiä iskuja.

Nyt jo hieman rauhallisemmin huokaisten, hän kohoitti jo omatkin, hieman vetiset silmänsä kohti toista, laskien toisen käsistään seinään kiinnitetylle kaiteelle. Hänellä ei ollut mitään sanottavaa, ei sanaakaan. Hän ei suoraan sanoen tiennyt mitä tehdä, ja oli tuolla hetkellä vain aivan hukassa sanojensa ja tekojensa kanssa. Ehkä olisi paras vain luovuttaa, ja antaa toisen tehdä päätöksensä - jatkaako miehen kanssa, vai onko fiksu ja ottaa viimeinkin eron. Mutta ei, sen verran itsekunnioitusta Vinceltä vielä löytyi, että piti lupauksensa, jonka itselleen oli tehnyt. Hän ei luopuisi toisesta ilman taistelua. Alahuultaan varovaisesti purren, hän katseli naista vielä hetken aikaa, kunnes jälleen kerran päätyi avaamaan suunsa; "Eikö me vaan voida unohtaa tätä, ja jatkaa eteenpäin?" Niin typerältä kuin se vain kuulostikin, oli hän aivan tosissaan.

vincent "vince" theodore wallingford - huokaisi turhautuneen oloisena, hieraisten kasvojaan vapaalla kädellään väsynein elein. Toinen käsistä puolestaan lepäsi vieläkin kaiteella, jota vasten alettiin hiljalleen painamaan painoa, ottaen hieman tukea rappusissa seisomiseen. Häntä hermostutti, ehkä hieman jopa pelotti seuraavat tapahtumat, mitä ikinä kaksikon välillä tulisikaan olemaan. Hän itse halusi yrittää vielä, siitä ei ollut epäilystäkään ja varmasti kaikki sen tiesivätkin. Loppupeleissä toinen oli kaikki mistä hän välitti, ja jopa Georgia tiesi sen - jokaisen kerran, kun mies oli hairahtanut, oli hän aina viimeisenä päätynyt kertomaan ystävättärelleen, kuinka katui jo kaikkea, aivan vain Esmeen vuoksi. Hän kun oli ihminen, joka ei tekisi pahaa kärpäsellekkään, eikä ansainnut mitään pahaa niskaansa.

"Esmee rauhoitu", Vincent hengähti kulmiaan kurtistaen, astuen yhden askelman ylemmäs, ollakseen lähempänä toista. Eipä tuossa tilanteessa ollut mikään erityisen helppo rauhoittua, ei ainakaan hänen mielestään - luoja auttakoon kuinka vaikeaa se mahtoikin siis olla naiselle. Mutta jossakin vaiheessa hänen kuitenkin pitäisi rauhoittua. Hänen pitäisi vetää syvään henkeä, ja heti ensimmäisenä lopettaa itsensä syyttely, sekä vain istua alas, ja kuunnella miehen puheet. "En tiedä miksi tein sen, mä en helvetti tiedä, mutta sen verran mä tiedän, että rakastan sua ja mä todella haluan vielä yrittää. Mä lupaan, tää ei tuu enää toistumaan", vaaleaverikkö sopersi epätoivoisena, takerrellen jo joidenkin sanojen kohdalla. Häneltä ei enää löytynyt enempää sanoja, ja jo parin lauseen kokoon saamisessa tuntui olevan paljon työtä. Se nyt vain oli huomattavasti vaikeampaa tehdä ajatuksistaan lauseita, saatika sitten selittää asioita naisystävälleen vetämättä selityksiään liian pitkiksi.

"Anna anteeksi", Vince päätyi vielä huokaisemaan, hieraisten nyt kertaalleen kasvojaan, jättäen kätensä hetkeksi lepäämään suljettujen silmiensä ylle, kunnes niitäkin hieraistiin varovaisesti, itkuisten silmien noustessa naiseen. Yksi vaivainen kyynelkin oli kerennyt valahtamaan hänen poskelleen, mutta se saatiin jokseenkin pyyhittyä pois silmiään hieraistaessa. Myönnettäköön, että herra oli herkkä, hyvin herkkä, mutta sen kaikki ovat tienneet jo nuoresta iästä asti. Tästäkin huolimatta, ei kukaan porukasta vielä kertaakaan ole nähnyt pojan itkevän kunnolla, ei koskaan. Mutta eipä se ole ollut hänellä tapana, koulussakin parin kiusaamiskokemuksensa jälkeen päätyi hän vain aina lukittautumaan vessaan, asiasta kertomisen sijasta. Mutta tulipa tähänkin muutos siinä kohdin kun lihasta tuli, ja itseään alettiin puolustamaan, jonka jälkeen ikäisiään jokseenkin lyhyempi herra alkoikin sitten jo olemaan osana useissa tappeluissa joita koulun pihalla pidettiin - ja niistä valtaosa pyrittiin voittamaankin. Mutta eipä tuohonkaan oltaisi päästy ilman Dylanin apua.

Esmee Yvonne Agatha Lopez nyökkää, kun toinen pyytää häntä rauhoittumaan. Kuitenkaan hän ei saa mielestään omia kysymyksiään, koska ei mitään voisi pitää pahempana kuin sitä ettei pystyisi olemaan paras mahdollinen kumppani - joten hän ei vain näe mahdolliseksi sitä, että Vince muuten vain olisi mennyt panemaan Georgiaa, täytyihän hänessä itsessä olla vikaa. Raskaasti huokaisten ja silmänsä sulkien tummaverikkö lopettaa alahuulensa sisäpinnan puremisen, ollen vain hetken paikoillaan kunnes avasi siniset silmänsä. Vaaleaverikkö oli tullut häntä lähemmäs, joka sai pienen hymyn tulemaan hänen kasvoilleen. Kauaa se ei hänen kasvojaan kuitenkaan koristanut, nimittäin Lopez oli siltikin vähän alakuloinen mutta aivan syystäkin. Yö oli ollut raskas ja koko tämä alkupäivä, kun nyt hän joutui nähdä vielä Vincen hyvin kärsivän oloisena. Se oli kauheaa.

Sinisilmäinen nainen kuuntelee tarkasti toisen sanat, joka saa hänet nyt hymyilemään jo hieman kauemmin jonkinlaisten ilonkyyneleiden kera. Vaikka hän ei todellakaan saisi luottaa vielä toiseen, ei Lopez voinut mitään sille että vain uskoi toisen sanoja. Vince vaikutti hyvinkin katuvalta ja ensimmäistä kertaa hän kuulee toisen takertelevan sanoissa - toinen voisi alkaa itkeä aivan millä sekunnilla tahansa. " Me voidaan yrittää, jos sä pystyt pitää ton lupauksen. " Esmee kertoo, kun puree alahuultaan hermostuneesti. Taas hänen olisi vain tehnyt mieli halata toista eikä päästää enää koskaan irti, ei ikinä. Tummaverikkö rakasti toista aivan liikaa jättääkseen miehensä, vaikka olihan nekin ajatuksen käyneet hänen päässään, joita kaduttiin hyvinkin paljon tällä hetkellä. Onneksi ne olivat vain kuitenkin hänen omia ajatuksiaan.

" Mä annan anteeksi. " ranskalaissukuinen hymähtää, pyrkien nappaamaan vaaleaverikön kädestä kiinni. Siniset silmät jäävät hetkeksi vain tarkkailemaan niitä, kunnes hitaasti ne nostetaan alemmalla portaalla seisovaan mieheen. Siihen, jota hän rakasti aivan liikaa menettääkseen. Oikeastaan nainen ei osaisi edes kuvitella elämäänsä ilman Vinceä, koska toisen kanssa oltiin vietetty niin monta vuotta jo yhdessä ja nyt toivottavasti vielä monia lisää.
" Niin, jos tässä oli siis se koko totuus. " Esmee päätyy tarkentamaan, hän ei haluaisi enään yhtään ylimääräistä draamaa. Oikeastaan kaikki mitä hän tällä hetkellä halusi oli Vince ja ehkä pieni nukkuminenkin olisi kivaa, mutta tummaverikkö päätti odottaa kuitenkin toisen reaktioita hänen sanoihin, koska ei halunnut nyt pilata tätä hetkeä.