roolipeli - high school

logan charles abbott - katseli alahuultaan purren, kuinka auton valot katosivat katuvalojen valaisemalle tielle, herran tumpatessa samanaikaisesti tupakkansa koulun pääovien eteen. Hän ei tiennyt paljoakaan koulun vanhasta siivestä, eikä ollut vielä edes jaksanut ajatella koko asiaa. Aina viime iltaan asti, oli herra ajatellut sen olevan vain normaalia, suljettua varastotilaa ja päätynyt vain ihmettelemään kuinka paljon tavaraa koululla oikein oli kun kerta niin suuret varastotilat omattiin, totuuden oli hän puolestaan kuullut vasta eilis illan juhlissa, joissa hän myös julisti viettävänsä yön kyseisessä "siivessä". Oli miten oli, ei paikka niin kamala voinut olla, saman kaltainen kuin loputkin koulusta mitä luultavimmin.

"Kolmekymmentäkaksi", Abbott mumisi hiljaa Eastonin kysymykseen, heittäen vastauksen ilmoille lähes välittömästi. Eipä hän juurikaan tiennyt mistä kyseinen numero oli peräisin, tai oliko se edes oikea, mutta oli pariin otteeseen viime iltana kuullut kyseisillä luvuilla alkavan koodin. Ehkäpä luvuilla ei ollut mitään tekemistä tunnusluvun kanssa, mutta aina voisi kokeilla - tuskimpa siitä mitään pahaakaan seuraisi. Toivottavasti. Väsyneesti huokaisten käänsi hän rauhallisesti katseensa sisareensa, luoden nuoremmalle lempeän, ehkä jopa hieman kannustavan hymyn, jonka jälkeen katse valui hitaasti toiseen naisista, Vivianaan. Hän ei juurikaan tiennyt mitä kaksikon välillä oikein oli, mutta kai se illan myötä viimeinkin selviäisi. Ja jos totta puhutaan, oli hän naisen esitellyt jokaiselle naisystävänään, joten nyt oli kaiketi vain parasta toivoa että herra oli oikeassa asian suhteen.

"Oletko kunnossa?" Logan kysyi ehkä jopa hieman huvittuneen oloisena Milleriltä, pörröittäen naisen hiuksia toisella kädellään. Hän ei juuri koskaan ollut huolissaan kenestäkään, omaa siskoaan lukuunottamatta, mutta jokin kyseisessä naisessa oli erikoista, ja tämän myötä saattoi hän löytää itsensä keskellä yötä sängystään, miettimässä olisiko naisella kaikki kunnossa. Vainoharhaista, ehkäpä, mutta myönnettäköön että olihan se jopa hieman suloista. Kaikkien muiden mielestä paitsi Loganin.

- tulipas sekavaa tekstiä, mutta eikös ensimmäinen roolaus ole aina vähän mitä sattuu :'DDD

siitä vain 8)

Viviana kuuli Loganin kertovan tunnusluvun kaksi ensimmäistä numeroa, joka sai heti naisen pohtimaan sitä, miten toinen oli saannut sen tietoonsa. Suoraan sanottuna hän ei ollut koskaan ymmärtänyt sitä, miten ihmiset saivat jotakin tämän tyylisiä tietoja käsiinsä, sillä naiselta tälläinen ei koskaan onnistuisi. Muutenkin hän oli aika rähmäkäpälä niin monessa asiassa, joten hän ei yhtään ihmetellyt sitä, miten ei pystynyt tuollaisiin tekoihin. Vaikka saattoihan olla niinkin, että luku ei ollut edes täysin varma, mutta loppupeleissä ei nainen uskonut siihen, että Logan pilaisi tämän suunnitelman. Naisen ymmärryksen mukaan toinen oli lähtenyt mukaan ihan hyvin mielin. Sen sijaan Viviana oli empinyt kauan aikaa, mutta lähtenyt kuitenkin mukaan. Ehkä hän halusi todistaa Loganille, että uskaltaisi tehdä erilaisia juttuja, vaikka loppupeleissä naisen tuskin tarvitsi todistella miehellä mitään. Eiköhän toinen ollu tykästynyt naiseen juuri sellaisena, kuin hän oli.

"Suoraan sanottuna en tiedä mihin ryhdyin", 17-vuotias naisenalku vastaa, päästäen kevyen naurahduksen huuliensa välistä. Laukkunsa nainen päätyi laskemaan jalkojensa lähelle, kietoen vapaan kätensä sitten Loganin lantion ympärille. Samalla nainen päätyi painautumaan vasten toisen vartaloa. Katsettaan hän kohotti niin, että näki suurinpirtein pidemmän miehen kasvot. Leveä hymy muodostui Vivianan huulille, sillä hän oli onnellinen, että Logan oli täällä. Hän varmastikkin oli ainoa, jonka takia nainen vielä oli tässä. Muista hän ei välittänyt niin paljoa, mutta kyseinen mies antoi naiselle rohkeutta tehdä tämän.

"Olen kuitenkin varustautunut aika hyvin", Millerin perheen ainut lapsi toteaa, viitaten niin taskulamppuunsa kuin asuunsa. Kaikessa yksinkertaisuudessa nainen oli pukenut hupparin ja farkut. Kengikseen hän oli valinnut mukavimmat kenkänsä eli Niken varsilenkkarit. Alkujaan nainen oli meinannut pukeutua collegehousuihin, jos olisi ollut satavarma, että he myös nukkuisivat, mutta tästä ei ollut varmuutta, jonka takia nainen valitsi vähän paremmat ja siistimmät housut. Ei Vivianalla ainakaan ollut minkäänlaista ideaa sen suhteen, että missä he nukkuisivat, jonka takia oletti, etteivät he nukkuisi vaan seikkailisivat koko yön.
"Syytän sinua sen suhteen, että lähdin tähän mukaan", nainen toteaa, virnistäen leikkimielisesti toiselle.

Sivukorvallaan nainen kuunteli Matthewia, joka huomasi olevan pääoven luona. Alahuultaan hän puri hellästi, toivoen, ettei toinen olisi onnistunut suututtamaan Logania. Suoraan sanottuna nainen ei jaksanut katsoa minkäänlaista tappelua, johon tiesi molempien olevan täysin kykeneväisiä. Hän halusi nyt vain nopeasti pois tästä tilanteesta, joka ei muutenkaan ollut naiselle kovinkaan mieluisa.
"Älä edes välitä hänestä", Viviana päätyi mumisemaan, purren hellästi alahuultaan, jonka jälkeen siirtyi painamaan huulensa Loganin leukaperälle.

logan charles abbott - kohoitti toista kulmakarvaansa hieman, kolmannen herran liittyessä mukaan keskusteluun. Eipä mies juurikaan koulun asioista tiennyt, olihan se myönnettävä, ja tunnusluku oli viimeinen asia jota hän oli edes ajatellut, joten oli lähes sanomattakin selvää että veikkauksensa oli väärässä. Mutta uuden pojan maineesta huolimatta, näytti hänen tietämättömyytensä olla suurikin asia eräälle porukan mieshenkilöistä - jos oikein muistettiin, taisi hänen nimensä olla Matthew, tai jokin tuon tapainen. Eipä hän oikeastaan ollut jaksanut tuonkaan asian opettelemiseen käyttää turhan paljoa aikaa, oli nimi mikä oli, häntä se ei kiinnostanut. Ja ehkäpä sekin vielä jossain vaiheessa iltaa saataisiin selville. 

"Tuolla asenteella ei kannata ihmetellä jos vielä jonakin päivänä saat turpaasi", Logan murahti ehkä jopa hivenen ärsyyntyneenä, kävellessään samanaikaisesti sisään koulun pääovista, ohittaen matkallaan kyseisen herran. Toista ei suinkaan väistetty, vaan päätyi hän lähestulkoon kävelemään toista päin, sekä ikään kuin tuuppaisemaan miehen pois tieltään. Hän ei voinut vihata mitään muuta yhtä paljon kuin hänen kaltaisiaan ihmisiä, ja heidän kanssa ei miehellä tosiaankaan ollut mikään kovinkaan hyvä menneisyys. Sanotaanko nyt vaikka, että pari riitaa syttyi entisessä koulussa, ja nämä saattoivat hyvinkin olla osasyynä pojan erottamiseen, sekä uuteen kouluun tulemiseen, vaikka olihan taustalla myös tämä "isän uusi työpaikka"-tarina, jota vanhemmat hokivat jatkuvasti muuttomatkalla. 

"Helvetin nihilisti", herra vielä murahti päästyään peremmälle kouluun, kääntyen sitten katsomaan Vivianaa, jonka puheet olivat äskeisen kohtauksen ohessa täysin jääneet kuulematta. Myönnettäköön, että saattoi asia kuulostaa hivenen verran töykeältä, mutta eipä tuo ollut ensimmäinen kerta, kun Logan päästi asioita toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ja lähes jokaisen joka miehen tunsi, pitäisi ymmärtää ettei hän vain voinut asialle mitään. Helpommin sanottuna, ei hän vain osannut keskittyä kahteen asiaan samanaikaisesti, se nyt vain tuntui liian vaikealta hänelle. Päätään hieman nykäisten, yritti hän viittoa naista luokseen, pysähtyessään keskelle koulurakennuksen suurta aulaa.

/roolailen huomen :-)

- pääovesta ei pääse ellei näpyttele hälyttimen tunnuslukua ensin, ja nyt osa porukasta on päässyt pääovista sisään, toiset on vasta tulossa

Jos Matthew saisi päättää, olisi hän valinnut mukaansa joitain paljon siistimpiä tyyppejä. Näistä luusereista ei nimittäin ollut yhtään mihinkään. Viviani vai mikä lie olikaan voisi vaikka heti painua pois huolehtivainen ja ihana veli perässään. Nuo kaksi olivat totaallisia luusereita ja hauskanpito näiden kahden kanssa ei tulisi onnistumaan millään prosenttimahdollisuudella vaikka sadas- ja tuhanneosatkin olisivat laskuissa mukana.

Mies nojasi rennosti oven reunaa vasten pitäessään sitä auki. Katse lähinnä Loganissa Matthew naurahti kuivasti tuon kommentille ja pyöräytti silmiään.
"Ja kukakohan mua mahollisesti löis? Sinä vai? Hah, joopa joo..", Matthew nauroi omahyväisesti ja pudisteli päätään. Ei hän uskonut, että Logan pystyisi hänelle minkään näköistä harmia aiheuttamaan. Ehkä Matthew oli itserakas ja omahyväinen, muttei hän voinut sille mitään. Sellainen Folden on aina ollut ja tulee aina olemaankin, sanoi kuka vaan mitä tahansa.

Tummaverikkö puri hampaansa yhteen Loganin tönäistessä häntä sivumpaan.
"Vitun mulkku, hukkasitko näkös sinne minne aivoski vai mikä vittu sua vaivaa?", Matthew ärähti ja kääntyi miestä kohti, naksautellen sormiaan ja niskaansa.
"Onko sulla vielä jotain sanottavaa vai mikä on pikku pelkurilla hätänä? No? Puhu!", Matthew murisi ja käveli miestä kohti. Päästyään tarpeeksi lähelle otti Foldenin kuopus Loganin kauluksesta kiinni ja tuijotti tuota vihaisesti. Matthew ei kestänyt minkäänlaista aliarvoisemmin kohtelua, vaan hänen oli aina pakko olla se paras ja mahtavin.