|
|
Post by wifix on Dec 23, 2015 0:11:48 GMT
logan charles abbott - oli pian laskenut katseensa takaisin edessään aukeavaan pihaan, joka oli läpikotaisin lumen peitossa. Minkäänlaista liikettä tekemättä, keskitti herra rauhallisesti katseensa suurin piirtein pihan keskikohdalle, jossa lumi oli täysin koskematonta - alanjälkiä meni siellä sun täällä, mutta ei juuri tuolla kyseisellä kohdalla. Kulmiaan hieman kurtistaen miehenalku kallisti päätään hieman vasemmalle, seuraten kuinka kauempana olevaan lumenpintaan alkoi hiljalleen muodostua kuvioita, lumen paakkuuntuessa hiljalleen yhdeksi, nyrkin kokoiseksi palloksi. Abbott oli vielä vapaana ollessaan käyttänyt psykokinesiaa ties minkälaisin tavoin, yleisimmin ihmisten kiusaamista varten, sekä voima oli hyvin apuna myös pieniä varkauksia laatiessa. Muunmuassa pikkukauppojen kassat oli jopa naurettavan helppoa tyhjentää, unohtamatta tietenkään tuotteiden kuljetusta kaupan ulkopuolelle, ohi varashälyttimien. Lastenkotiin saapuessa ei voimia kuitenkaan olla juurikaan käytetty, ei muuten kuin uuden vihamiehensä kanssa tapellessa, sekä omissa oloissaan, kuten muunmuassa pihalla kulkiessaan. Muuten esineiden liikuttelu sun muut turhuudet oltiin jätetty täysin sivummalle. "Eipä oikeastaan", toiselta nimeltään Charles hymähti rauhallisesti. Ei hän niinkään mitään, taikka ketää ajatellut, vain paria rakennuksessa olevaa henkilöä, jotka jotenkin muisti nimeltä, sekä ohjaajia, joista yhden kanssa ei hän ollut vaihtanut edes yhtä vaivaista sanaa. Katse kääntyi pian takaisin vierustoveriinsa, lennättäen lumipallon samanaikaisesti ehkä jopa turhankin kovaa toiselle puolen pihaa. Voimiaan hän osasi käyttää lähes virheettömästi, sen jokainen hänen perheessään tiesi täysin hyvin, joten se ei tietenkään ollut syy lastenkotiin joutumiselle. Mitä hän nyt muilta oli kuullut, oli hän mitä ilmeisemmin vaaraksi muille, sekä ilmeisesti myös itselleen. Hänellä ei ollut mitään tietoa mitä asialla tarkoitettiin, mutta tuskimpa tuolla enää väliä olisi, eipä talosta enää poiskaan pääsisi ainakaan vuoteen - ainakin näin hänelle sanottiin. "Miksi olet täällä?" Logan kysyi alahuultaan varovaisesti purren, kaapaisten nyt kouraansa hieman lunta viereiseltä portaalta, irroittamatta tällä kertaa katsettaan toisesta. Hän ei kuvailisi itseään niinkään uteliaaksi ihmiseksi, mutta aina oli tiettyjä asioita, joita hän kovasti halusi tietää toisista, vaikka ei tiedolla juuri mitään tehnytkään. 
|
|
|
|
Post by nea on Dec 23, 2015 0:24:34 GMT
lucas jacques deveaux - pudisteli päätään, ottaen muutaman askeleen kauemmas. Diego oli oikeassa. Tuo oli niin oikeassa siinä, ettei Lucas pystynyt tekemään toiselle yhtään mitään tunteidensa voimakkuuden takia. Ei hän kyennyt edes leikillä satuttamaan toista, ei ainakaan fyysisesti, joka oli toisinaan perseestä. Varsinkin näissä tilanteissa, kun oikeasti sitä tarvitsisi. Toinen tuskimpa oppisi läksyään ennen, kun saisi kunnon tällin. Ehkä siis tälläkin kerralla Lucas vain nukuttaisi toisen, ja raahaisi omaan sängyyn rauhottumaan. Se tosin olisi liian helppoa. Ei hän taas vain voisi nukuttaa herraa muutamaksi minuutiksi, imeä voimia, palauttaa Malialle osuuttaan, ja antaa olla, unohtaa kaiken, mitä tuo sanoi. Ei se käynyt päinsä, ei todellakaan. Hänen oli pakko keksiä jotakin uutta, jotakin, joka näytti, ettei hän ollut tyytyväinen Diegon käytökseen millään tasolla. Oikeastaan se, mitä hän teki toiselle, oli täysin suunnitelmissa. Diego ei siitä tulisi pitämään, muttei Lucas voinut tässä tilanteessa muutakaan. Hänen oli pakko lukita toinen noituuden avulla omaan huoneeseensa niin pitkäksi aikaa, kunnes pyytäisi anteeksi sanojaan niin Lucasilta, kuin siskoltaan. Tai ei ehkä siskoltaan, nimittäin niin ei tulisi varmaan seuraavaan sataan vuoteen tapahtumaan, eikä herran sisko edes päässyt C - siipeen, joten se olisi mahdottomuus kaikella tapaa. Päänsärky, joka sai nuoremman Deveauxin horjahtamaan hieman takavasemmalle, oli se viimeinen piste tänään. Hän ei jaksanut enää sekunttiakaan, josta syystä päätään pudistaen, napsautti sormiaan, joka johti Diegon tajuttomuuteen. Saisi Lucas hetkellisesti rauhaa toisesta, vaikka ilkeältä se kuulostikin. Ja hän taisi olla syy koko hommaan, jos tarkkoja oltiin. Vaaleaverikkö kyykistyi lattialle kaatuneen poikaystävänsä vierelle, laskien kämmenensä tuon rintakehälle, imien kaiken voiman itseensä. Ei hän tosin sitä kaikkea itsellään pitäisi, vaan palauttaisi kiltisti Malialle sen, mitä tuolle kuului, minkä Diego jälleen varasti. Olihan se hyvä idea Lucasistakin aluksi, ja vielä muutamakymmen minuutti sitten, muttei enää. 
|
|
|
|
Post by pokemon on Dec 23, 2015 0:27:14 GMT
Esmee Yvonne Agatha Lopez pitelee toista jälleen halauksessaan - hän auttoi aina Maliaa, kun toisella ei mennyt hyvin sisarensa kanssa. Diego oli hieman vaikea, mutta toivottavasti edes jotenkin hallussa pysyvä, että ei tuo ainakaan mitään peruuttamatonta pääsisi tekemään. Ei Lopez kuitenkaan uskonut Diegon pystyvän tappamaan siskoaan - mutta jos olisi näin käynyt niin kyllä Esmee olisi vaikka omin pikkukätösin tehnyt toiselle saman. Ei hän tulisi koskaan varmaan kestämään elämäänsä ilman Maliaa, vaikka he olivatkin pelkkiä ystäviä. Toisen ansiosta kuitenkin tummaverikkö jaksoi pysyä järjissään, mikä alkoi tuntumaan kokoajan vaikeammalta. Äänet hänen päässään olivat vain niin outoja, jotta ei hän meinannut itsekkään ymmärtää mitään. Lopez kuitenkin ehkä hieman jähmettyy, kun kuulee toisen sanat. Myönsikö Malia juuri ihastuksensa häntä kohtaan? Hermostuneena nainen alkaa näpräilemään paitansa helmaa, purren hieman alahuulensa sisäpintaa. " Ai.. Säkö pidät musta? " Esmee kysyy hyvinkin hämmentyneenä, tuntiessaan poskiensa kuumentuvan. Hänestä alkoi tuntumaan jotenkin heti paremmalta ja turvallisemmalta. Ihan kuin nainen ei olisi enään yksin. " Tai siis.. kyllä mäkin susta pidän, paljonkin. " tummaverikkö päätyy sanomaan, vieden katseensa toisesta pois samalla kun tuntee poskiensa punottavan ihan kiitettävästi. " Mun ei tarvi hallita tätä, koska ei tässä edes tapahdu mitään jännittävää. Enkä edes tiedä mitä mulle tapahtuu. " nainen ilmoittaa ehkä hieman närkästyneenä, kun kaikille muille osui paremmat yliluonnollisuudet kuin hänelle. Eikä hän edes tiennyt miten "käyttää" aivan turhia taitojaan.  |
|
|
|
Post by kaisa on Dec 23, 2015 0:50:14 GMT
Diego oli jo melkein sata prosenttisen varma voitostaan, mutta olisihan se pitänyt aavistaa, ettei Lucas huonoa käytöstä hyväksy. Ei mennyt juuri ollenkaa aikaa, kun tummaverikkö tunsi aluksi olonsa todella tokkuraiseksi ja pian ruskeat silmät painuivat kiinni. Luultavasti oli vain miehelle itselleenkin parempi, että Lucas puuttui hänen käytökseen ja päätti rauhoittaa toisen nukkumisen avulla, sillä yleensä se tehosi parhaiten. Nukkumisen avulla Lucas oli nimittäin saanut useammankin kerran rauhoitettua Diegon, joten miksi se ei toimisi tälläkin kerralla, sillä tajuissaan hän ei suostuisi missään nimissä luovuttamaan noin vain voimiaan toiselle. Miehellä ei ollut mitään hajua siitä kauanko aikaa oli kerennyt mennä, mutta heräillessään huoneestaan kuin mikäkin prinsessa ruusunen tunsi hän olonsa jo paljon rauhallisemmaksi. Sängystä ylös noustuaan Diego huomasi nopeasti kuinka näkymätön seinä tuli yöpöydän kohdalla vastaan. Tämä näkymätön seinä aktivoi tummaverikön sisällä piilevän 5 vuotiaan minkä takia hän heittäytyi dramaattisesti sängylleen ja päätti, ettei puhuisi Lucakselle mitään ennen kuin toinen poistaa typerän loitsunsa. Kaiken lisäksi Diego vielä potki peittonsa ja heitti tyynynsä rajan yli niin, että Lucaksen olisi pakko tulla auttamaan häntä ja näkemään, että toinen on kytkenyt vauva vaiheen päälle. - roolaan Malial huomen tai no sit päiväl XD 
|
|
|
|
Post by nea on Dec 23, 2015 1:02:23 GMT
lucas jacques deveaux - puri erittäin voimakkaasti huultaan, kun yritti sisäistää isoveljensä huutoja. Hän tosin esitti tietämätöntä näistä asioista, joista Louis häntä ja Diegoa syytteli. Esimerkkinä tyttöjen siipeen murtautumisesta, sekä toisten - ja itsensä satuttamisesta, että voimien harjoittamisesta muualla, kuin sille sovituilla paikoilla. Siis olivathan he Diegon kanssa olleet sovitulla paikalla - mutta paikka sattui kuulumaan tytöille, joten totta helvetissä Louis päätti antaa siitäkin rangaistuksen. ''Ihan vitun sama, Lou. Ei mua kiinnosta enää, mitä rangaistuksii annat mulle. En mä niitä kuitenkaan suorita, sanoit mitä tahansa. Oon tyyliin jokaista teistä voimakkaampi, varsinkin sua, joten sun on ihan turha uhoo'', vuosia nuorempi tuhahti pyöräyttäen silmiään. ''Mut nyt, jos sallit, niin meen kattomaan joko Diego olis herännyt'', tämä jatkoi väläyttäen hampaansa hymyn yhteydessä isoveljelleen, joka näytti räjähtävänsä hetkenä minä hyvänsä. ''Niin, ja Diego ei tosiaan pääse kuuntelemaan sun luokse valituksia siitä, mitä teki, koska päätin yllättää sen parilla tempulla'', Lucas hymähti, jonka jälken poistui ovet paukkuen isoveljensä huoneesta. Voi että, kun hän rakasti sitä, kuinka oma isoveli oli yksi hoitajista. Tuolle hän voi puhua miten vain, eikä tarvinnut pelätä mitään. Louis kuitenkin rakasti veljeään aivan helvetisti - ja tottakai Lucaskin, jos sille päälle sattuisi. Vihellellen jotakin edellisenä yönä radiossa soivaa kappaletta, asteli nuorempi Deveaux pisin käytävää, kohti poikaystävänsä huonetta, joka oli omaansa vastapäätä. Sinäänsä ihan kiva juttu, mutta toisinaan sekin ahdisti - varsinkin päivinä, joina heillä oli ollut riitaa. Astuessaan sisään huoneeseen, kiinnitti hän ensimmäisenä katseensa ovelta vastaan tuleviin petivaatteihin, jotka yksinkertaisella loitsulla leijutti takaisin miehen sänkyyn. ''Joko oot rauhottunu edes vähän?'' tämä kysäisi, istuutuen koulupöydälle, sillä tuolilla istuminen oli liian yliarvostettua. 
|
|
|
|
Post by kaisa on Dec 23, 2015 1:13:51 GMT
Diego tuijotti huoneensa sinikseksi maalattua seinää ja odotti, että Lucas saapuisi jossain vaiheessa hänen huoneeseen -, eihän toinen voisi jättää omaa poikaystäväänsä mätänemään omaan huoneeseensa. Pian tummaverikkö kuuli tutut sanat, mutta ei silti luonut katsetta huoneeseen saapuneenseen Lucakseen. Pian myös petivaateet löysivät tiensä takaisin nuoren sänkyyn, mutta ei miehen haluamalla tavalla. Ihan vain lapsellisesti kiukutellakseen ja osoittaakseen mieltä tästä uudesta järjestelystä Diego nappasi tyynyn ja sai sen heitettyä Lucasta päin. 17 vuotiaan touhu oli hänelle tyypillistä, koska isottelua ja uhittelua seurasi aina vauva vaihe, johon tosin Lucas oli jo luultavasti tottunut eikä yllättynyt mitenkään. "En tiedä", Diego vastasi Lucaksen kysymykseen ja potki petivaatteet uudestaan pois sängystään ja toivoi, että vaaleaverikkö tulisi tällä kertaa itse tuomaan ne takaisin herralle. Tummaverikkö haki käyttäytymisellään poikaystävänsä huomiota ja toi omalla tavallaan esilleen sen, että uhittelu ja isottelu oli ohi -, ilman mitään voimia siinä ei olisi edes mitään järkeä. "Tule ite kattomaan", Diego totesi ja sai itse itsensä kuullostamaan urhrilta vaikka hän ei ollut uhria nähnytkään. Juuri nyt hän oli vain hellyyden sekä huomion kipeä. 
|
|
|
|
Post by nea on Dec 23, 2015 1:22:42 GMT
lucas jacques deveaux - tuhahti saadessaan tyynyn päin naamaansa. Kuitenkaan hän ei päätynyt heittämään sitä ihan fyysisillä voimilla takaisin, vaan käyttäen noituutta, pamautti hän Diegon onneksi pehmoisen tyynyn tuon kasvoja päin, päästäen jopa pienen hymyn huulilleen, vaikkei tilanteessa muuten ollut mitään naurettavaa. Vaaleverikkö otti vain paremman asennon pöydällä kuullessaan toisen sanat tuon luokse menemisestä. ''Sano yksi hyvä syy, miks mun pitäis tulla sinne puolelle?'' hän tuhahti, kuin huone olisi jaettu kahteen. Tai siis periaatteessahan se olikin, mutta jokatapauksessa. ''Jotta sä voisit taas sanoa miten et välitä musta?'' Lucas lisäsi jopa pienesti loukkaantuneena. Hän tiesi, että toinen oli vihainen lausuessaan ne sanat, muttei se silti ollut oikeutettua. Ei Lucasin tarvinnut kestää sitä, mutta siitä huolimatta istui, ja tapitti poikaystäväänsä, ja tuon lapsellista käytöstä. ''Vai kenties kietoisit kätes mun ympärille ja esittäisit, ettei tapahtunu mitään?'' jatkoi herra pudistaen päätään. Ja vaikka kuinka hän halusi astella rajan toiselle puolelle, ei hän tehnyt sitä. Hän halusi kovasti vain makoilla toisen kanssa sängyllä, ja yrittää unohtaa kaiken tapahtuneen, ei hän vain tehnyt sitä. Sen kaiken sijasta hän istui pöydällä, ja jälleen noituudella palautti herran petivaatteet sänkyyn. 
|
|
|
|
Post by kaisa on Dec 23, 2015 1:43:06 GMT
Diego nyrpisti pienesti nenäänsä, kun saikin itse tyynystään naamaansa. Pieni tuhahduksen kaltainen älähdys pääsi tummaverikön huulien välistä, kun myös lakanat tulivat takaisin noituuden avulla. Mies tunsi pienen pistoksen sydämessään, kun hän kuunteli Lucaksen sanoja. Aiemmat ilkeät sanat Diego oli sanonut suutuspäissään, eikä ollut oikeasti tarkoittanut niitä ollenkaan. Se oli täysi fakta, että hänellä oli vielä paljon opeteltavaa voimien hallinnassa ennen kuin Maliakaan voisi luottaa siihen, että hänen veljensä osaa oikeasti hallits itseään. Lucaksen sanat saivat tummaverikön sydämen aivan rypylle, jonka takia hän päätti kerrankin antaa itse periksi. "Mä oon oikeasti pahoillani, mun pitäis vaan kuunnella sua ja opetella hallitsemaan itteeni, ku en mä oikeesti oo semmonen oon oikeasti vaan yks iso huomion kipeä vauva", Diego vastasi Lucakselle, muttei jostain syystä uskaltanut katsoa toisen reaktiota siihen. "Mä menin tänään liian pitkälle ja oikeasti mä välitän susta ja Maliasta eniten koko maailmassa", tummaverikkö totesi vielä hiljaa, mutta tiesi kuitenkin vaaleaverikön kuulevan sen. Melkein ensimmäistä kertaa elämässään Diego oli oikeasti pahoillaan siitä, että oli loukannut aivan liian pahasti läheisimpiä ihmisiään.  - kännyrooli joten pituus ja kaikki kusee XD |
|
|
|
Post by nea on Dec 23, 2015 2:10:40 GMT
lucas jacques deveaux - tuhahti poikaystävänsä muka kauniille sanoille. Hän halusi jotain muutakin, kuin pelkkiä sanoja. Sanat eivät riittäneet poistamaan seinää, ei todellakaan. Ehkä sanat yhdessä tekojen kanssa riittäisi, ehkä. Jos hän olisi oikein ilkeällä päällä, jättäisi Diegon miettimään tekojaan, kun lähtisi syömään. Tai, no syömään ja syömään. Pikemminkin hän menisi huoneeseensa makoilemaan, ja kiroamaan elämäänsä, johon sisältyi jotenkin niin paljon erilaista draamaa. Hänellä oli ihan kiva elämä ennen, kuin isoveli päätti tulla, ja ottaa veljensä kiinni, ja kuljettaa lastenkotiin, kun muka ei osannut hallita voimiaan. Ja Lucas muka ei osannut hallita voimiaan, paskat. Tässä rakennuksessa oli kyllä yksi muu, joka ei missään nimessä osannut hallita voimiaan. Ja se yksi oli samassa huoneessa vaaleaverikön kanssa. ''Et sä pelkillä muka kauniilla sanoilla tota seinää pois saa'', Lucas hymyili, astellen pojan sängylle, jossa nojautu selällään seinää vasten, nostaen polvensa rintakehäänsä vasten. ''Sen eteen saat tehdä jotain muutakin, kiitos'', tämä puri huultaan, antaen katseensa vaeltaa hetken lähes oman huoneensa peilikuvan kanssa, kunnes keskitti katseensa - että ajatuksensa Diegoon. x antakaa anteeks, ei mun aivot toimi enää nii hyvin, mun kirjotusmoodi meni nukkuu enne mua XD 
|
|
|
|
Post by kaisa on Dec 23, 2015 18:01:14 GMT
Diego manuel carlos ramirez oli nyt jo poistunut omalta mukavuus auleeltaan pyytämällä varmaan ensimmäistä kertaa elämssään anteeksi toiselta henkilöltä. Usein tummaveriköllä oli vain tapana esittää, ettei mitään ollut käynyt, mutta tällä kertaa hän joutui tekemään oikeasti töitä hyvittääkseen aikaisemman käytöksensä. Mies tiesi sen, että hän oli espanjalais juuriensa takia temperamenttinen, mutta aikaisemmin päivällä tapahtunut kohtaus oli ihan omaa laatuaa. Harvemmin Diegon tunteiden hallitsemiskyky kuitenkaan noin pahasti pettää, jonka takia hän oli itsekkin pienesti hämmillään omasta käytöksestään. Toisten kanssa tappeleminen oli vain yksinkertaisesti paljon helpompaa, kuin omista tunteista ja mielenkiinnoista puhuminen. Myöksään anteeksi pyytäminen ei kuulunut millään tavalla nuoren miehen vahvuuksiin, mikä tuli tässäkin tilanteessa esille. "Sä teet tän tahallas, koska tiiät miten paljon vihaan anteeks pyytämistä", Diego lässytti vastaan ja siiri katseensa Lucakseen kuka istahti hänen sängylleen. Vasten omaa tahtoaan tummaverikkö ryömi vaaleaverikön rinnalle ja painoi aluksi varovaisen pusun toisen poskelle. Miehen oli vaikea tulkita poikaystävästään sitä miten vihainen toinen oli. "Ootko sä enemmän vihainen mulle vai petteny siihen, että oot valinnu tämmösen tunnevammasen kuka ei osaa kunnolla pyytää anteeksi ?", Diego esitti kysymyksen Lucakselle ja tuijotti samalla toista ruskeilla nappi silmillään. Tummaverikkö toivoi, että hänen poikaystävänsä tulisi edes jonkun verran vastaan, jotta hän tiestäisi mitä tehdä, että toinen leppyisi edes vähän. "Mä en ihan oikeesti kestä sitä, kun oot noin etänen ja vihanen mulle", Diego selitti hiljaa ja laski samalla katseensa lattiaan odotellen toisen vastausta. Kovista esittävä nuori mies oli kuitenkin oikeasti vain yksi iso hellyydenkipeä pehmo.
|
|
|
|
Post by emilia, torvelo on Dec 23, 2015 19:13:45 GMT
>> ää, aina myöhästyn kaikista
|
|
|
|
Post by Jp on Dec 23, 2015 19:19:13 GMT
>> ää, aina myöhästyn kaikista mä voin tehdä jonkun ropen... |
|
|
|
Post by wifix on Dec 23, 2015 19:32:40 GMT
>> ää, aina myöhästyn kaikista ymmärsin että tää on aikalailla "aina mukaan" roolipeli  |
|
|
|
Post by renak on Dec 23, 2015 19:36:11 GMT
Jilliania ei yleensä haitannut, ettei hän omannut yliluonnollisia voimia. Mitä hän oli huomannut, joillakin ihmeotuksilla joiden kanssa hän joutui elämään, oli vakavia ongelmia taitojensa hallinnan kanssa. Joinain päivinä häntä kuitenkin ärsytti, että hän oli lastenkodissa vain jonkin pienen juomisen tähden. Olisi ollut paljon ihmeellisempää olla joku noita, silloin hän olisi voinut kirota kaikki häiritsijät maan rakoon – konkreettisesti. Tänään oli sellainen päivä, jolloin Jillian ei halunnut olla tavallinen. Sana oli piikkinä lihassa, aiheutti tuskaa aina kun hän kuuli sen. Tavallinen ei ollut erikoinen, vaan tylsä, laimea, normaali. Hän oli aina kaivannut huomiota, ja kun ei ollut saanut sitä, muuttunut vihaiseksi. Jo lapsena mustatukkainen oli purkanut sydäntään päiväkirjaansa, minkä sivut oli sittemmin polttanut. Ongelmanuori, sillä nimellä hänet oli määritetty jo muutaman vuoden ajan, siitä lähtien, kun hänet oli pakotettu tähän yliluonnollisten lastenkotiin. Jillian keskeytti ajatuksensa nousemalla ylös sängystään, johon oli muutamaa hetkeä sitten rojahtanut turhautumisen seurauksen. Hän kaipasi jotain fyysistä tekemistä, ettei vain saisi itseään tekemään jotain typerää ja sääntöjenvastaista. 
|
|
Catler
Viehkeä kissa
Timecatlady and her Tardis. Hi. Ready to run?
Posts: 194
|
Post by Catler on Dec 23, 2015 20:10:03 GMT
Rudi Christopher Neve katselee haltioituneena lunta, jota Logan muotoilee taidokkaasti. Usein mies toivoo, että omaisi jonkun siistimmän kyvyn kuin susimaisuutensa. Hänestä olisi siistiä osata liikuttella asioita koskematta tai taikoa niin kuin noitapariskunta ja Malia. On susimaisuudesta kyllä hyötyäkin: Nevellä ei melkein koskaan ole kylmä ja hyvästä hajuaistista, kuulosta ja näöstä on hyötyä. Pakeneminenkin on helpompaa neljällä raajalla. Täällä näiden noiduttujen muurien sisällä susipoika ei kuitenkaan ole koskaan muuntautunut kokonaan. Ei kertaakaan neljän vuoden aikana mitä hän on talossa ollut. Rudi pysyy mieluummin ihmisenä, sillä häpeää itseään ollessaan kapinen rakki. Loganin lumipallo lentää voimalla pihan toiselle laidalle. Siniset silmät kääntyvät katsomaan Logania ja tuon silmiä. Pian katse kuitenkin vaeltaa miehen ohitse talon viertä ja takaisin pihalle. Huokaisun saattelema hengitysilma hurustuu, ja mies ajautuu ajatuksissaan menneisyyteen. 14 vuotias Rudi katsoo ilmeettömänä orpokodin hoitajaa, joka ei uskalla katsoa takaisin vaan kaasuttaa pois jättäen nuoren pojan seisomaan uuden kotinsa eteen. Hetken poika ajattelee lähtevänsä karkuun, juoksevansa kauas pois, mutta ei ehdi, sillä joku tarttuu tiukasti olkapäästä ja pakottaa pysymään ihmisenä ja kävelemän sisään valkoiseen suhtkoht tyylikkääseen rakennukseen. Muistoja alkuajoilta tulvii miehen mieleen ja tämä pudistaa päätään päästäkseen niistä eroon. Ikävät muistot ovat saaneet tuon korvat näkyviin ja silmät ovat vaihtaneet väriä keltaisempaan. Rudi vetää syvään henkeä vastaten Loganin kysymykseen: "Näiden takia." Mies paljastaa kätensä, jotka ovat saaneet vaaleankullanruskeaa karvapeitettä. Sormienpäistä lähtevät pitkär terävät kynnet, joita mies oli hetki sitten teroittanut puulattiaan. Keltaisensiniset silmät kääntyvät katsomaan Logania ja niistä voi vielä hetken lukea Neven tunteman tuskan. Tämä räpäyttää silmiään ja ne ovat palautuneet normaaleiksi. Rudi kääntää katseen käsiinsä vetäen kyntensä piiloon, korvat hän ravistaa pois huonojen muistojen kera. Jostain syystä nuo muistot saivat karva nousemaan pystyyn, kirjaimellisesti. "Entäs sinä?" kahdeksantoista vuotias kysyy vuorostaan. 
|
|
