fantasialastenkotiroolipeli »»

lucas jacques deveaux - puri hellästi huultaan tietäessään sen, että kun parasta pyysi - sitä myös sai. Ainakin, kun vastassa oli Diego. Näiden muutaman vuoden aikana hän on oikein hyvin oppinut tuntemaan toisen, hänen toimintaperiaatteensa, erilaiset virneet, hymyt, huulen purennat, mistä ne johtuivat, ja miksi juuri niin. Hän ainakin näin äkkiseltään pystyi sanomaan tuntevansa toisen läpikohtaisesti. Tietenkin saattoi olla asioista, joista he eivät ole keskustelleet, mutta ei se häirinnyt Lucasia mitenkään, häntä ei häirinnyt, jos toisella oli jokin ikävä juttu menneisyydessään, josta ei suostunut kertomaan. Ei Lucaskaan ihan kaikkea kertonut, muunmuassa sitä, miten hänestä oli tullut noidan lisäksi vampyyri, kuolematon, helvetin voimakas, nopea, kestävä. Se oli mahtavaa, että hänestä oli sellainen tullut, vaikka aluksi vastustikin asiaa koko sydämellään.
Tuntiessaan, kuinka helvetillinen kipu valtasi vaaleaverikön elimistön, jokaisen raajan, tämän polvet vain pettivät. Ne eivät kestäneet yhtään enempää, ja poika valahti maahan. Kieltämättä siinä vaiheessa hän oli varma, ettei olisi kannattanut pyytää kaikista parasta, kai. Eihän häneen sattuisi, kuin muutaman hetken, ja kaikki olisi jälleen kunnossa. Kivu, ja ylösnousun jälkeen hän voisi ottaa uuden iskun vastaan, ja vain toivoa, ettei se sattuisi ihan yhtä paljon. Ja vaikka kipua hän sietikin, meni viimeisin isku aikalailla yli hänen kipukynnyksensä.
Taisi hän muutaman minuutin istua maassa, kasvot haudattuna kämmeniinsä, sanomatta sanaakaan, kunnes suunnilleen kaikki kipu poistui tämän kropasta. ''Helvetti sentään, onneks oon kuolematon'', naurahti Lucas laskien kätensä reisilleen, jääden tuijottamaan huoneen toisessa päässä seisoskelevaa herraa.

Malia paiskoi huoneensa tavaroita lattialle ja kiroili kovaan ääneen samalla. Juuri nyt hän vihasi veljeään vielä enemmän, kuin koskaan ennen. Samalla myös tuon poikaystävä Lucas pääsi lopullisesti naisen mustallelistalle Diegon auttamisesta.  "Mä en vaan voi sietää sitä kusipäätä oikeasti, ei ole mun vika, että kaikki voimat on mulla !", tummaverikkö huusi Esmeelle ja itki samalla aikaa -, ei surusta vaan enemmänkin vain ärtymyksestä ja vihasta. "Mä antaisin sille sen oman osuuden mielelläni, jos se vaan yrittäis kohdella mua kuin elävää olentoa", Malia totesi vielä ja oli pitkästä aikaa kunnolla hermoromahduksen partaalla. Naisen onneksi hänen isoveljensä ei päässyt mitenkään naisten puolelle, joten juuri nyt hänen ei tarvinnut pelätä, että tuleeko toinen takaisin viemään loputkin voimat. Malia istahti sängylle ja hautasi samalla kasvonsa käsiinsä ja mutisi itsekseen jotain -, ei hän tännet kuulunut, vaan Diego. 

"Mä oon pahoillani, että puran tän suhun, mutta tää asia käy vaan niin pahasti mun hermoille", tummaverikkö selitti Esmeelle ja nosti samalla katseensa tuohon. Ilman Esmeetä hän tuskin pärjäisi koko talossa ollenkaa. Ilman esmeen lohduttavaa olkapäätä Malia olisi jo luultavasti antanut kokonaan periksi veljelleen, mutta ihastuksensa takia hän ei antanut vielä periksi vaan taisteli loppuun asti. "Hitsi mä haluaisi vaan karata täältä pois sun kanssa", tummaverikkö totesi ja yritti nostaa samalla huulilleen pienen hymyn, joka muuttui kuitenkin pian itkuksi, jota nainen ei vain saannut estettyä. Malia ei ollut helposti itkevää tyyppiä, mutta koko tämä touhu hänen isoveljensä kanssa ajoi hänet epätoivoseen tilanteeseen ja hänen keinot alkoivat olla pikku hiljaa vähissä.

- tämmönen kakka alotus XD

lucas jacques deveaux - kuunteli poikaystävänsä sanoja, purren hieman huultaan, yrittäen ymmärtää. Ymmärrys tosin siinä vaiheessa oli kaukana. Valitettavasti. Vaikka ymmärtää hän halusikin. Ei siihen pystynyt, muttei myöskään myöntänyt sitä juuri nyt, tässä tilanteessa. Tosin vaaleverikkö oli aika varma siitä, että toinen tiesi, ettei Lucas ymmärtänyt, mitä tuo meinasi. ''Ehkä ennemminkin sun onneksi, sä tiiät, et mä oon meistä se voimakkaampi, ainakin toistaseksi, enkä mä meinaa fyysisesti'', tämä selitti noussen pikkuhiljaa ylös maantasalta. Seinästä hän kuitenkin joutui ottamaan tukea, jotta pääsi ilman suurempia ongelmia ylös - sen verran tälli otti edelleenkin hänen lihaksistoonsa. Ja itseasiassa Lucas oli väärässä sanojensa kanssa. Hän taisi olla fyysisesti myös vanhvempi, kiitos vampyyrivoimillensa. Hän vain oli pienikokoisempi, joka toi illuusion heikommista fyysisitä voimista. Jos toinen vaikka ei muistaisi vampyrismiä tai jotain.

''Sä tiedät, et mä otan noi sun voimat, ellet sä pysty hallitsemaan niitä. Et sä voi saada sun siskon voimia, jos sä et osaa hallita niitä. Hallitseminen on kaikki kaikessa, et sä vaan voi satuttaa jokasta vastaantulijaa, koska sä voit. En mäkään käytä mun voimia miten sattuu, en ainakaan enää, koska nä ihmiset tässä rakennuksessa on saanu mut ajatelemaan, ettei se ole oikein!'' Lucas korotti hieman ääntään tietäen, ettei olisi pystyssä enää kauaa. Hän luultavasti saisi pian samalaisen tällin, muttei se haitannut. Hän itse halusi olla maalitaulu, joten silloin kesti kaiken. Mutta hän pystyi vannomaan, että niin saisi Diegokin kestää pian kipua, ellei alkaisi hallitsemaan voimiaan. ''Mä voin vaikka kertoo sulle muutaman niksin, joiden avulla saat voimia ilman, että sun pitää tappaa siskoos, tosin sä nautit siitä, ni mitä vitun väliä'', blondi mutisi muutamat viimeisimmät sanat niin, ettei toinen välttämättä niitä kuullut.

Diego nosti kätensä hiuksiensa sekaan ja istui kellarin rappusille hetkeksi aikaa vain hengittelemään yrittäen samalla saada vihaisuus tasonsa laskemaan. "Se on vaan niin helvetin epäreilua, että mä kärsin ja se hoitaa jotain saatanan puutarhaa MUN VOIMILLA !", tummaverikkö ärähti takaisin ja nosti samalla sekunnilla katseensa Lucakseen. Juuri nyt jokainen ihminen kyseisessä rakennuksessa oma poikatstävä mukaan luettuna. Miehestä vain yksin kertaisesti tuntui siltä, ettei kukaan pystynyt juuri nyt ymmärtämään häntä -, ei edes Lucas joka nalkutti vain voimien hallitsemisesta. Diego nousi rappusilta seisoma asentoon ja katsoi todella ärsyyntyneen näköisenä kulmiensa alta vaaleaverikköä, joka mutisi jotain mikä meni suoraan tummaverikön toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Jossain aivojensa nurkassa mies tiesi itsekkin sen, ettei ajatellut juuri nyt selkein mielin, koska todellisuudessa Malia oli kuitenkin loppujen lopuksi hänen oma pieni rakas pikkusisko.

"Sä oot oikeessa, just nyt mua ei kiinnosta vttuakaan kukaan tässä talossa, etkä sen kummemin säkään", Diego totesi ja tiesi samalla sekunnilla, ettei olisi pitänyt sanoa kyseistä lausetta, jonka seurauksena hän sytytti sekunnissa Lucaksen ja hänen väliin pienen tulirajan. Tummaverikkö toivoi, ettei Lucas edes jaksanut juuri nyt kuunnella toisen lässytystä ja olisi sitä kautta myös jättänyt edellisen lauseen huomaamatta, koska loppu peleissä vaaleaverikkö oli joka tavalla vahvempi. Diego ei tehnyt kuitenkaan asian korjaamisen eteen mitään sen kummempaa, kuin piti katseensa poikaystävässään ja toivoi, että Lucas säälisi edes jotenkin häntä.

logan charles abbott - kohoitti kulmiaan jonkin verran, kuullessaan takanaan olevan, osittain lasisen ulko-oven aukeavan, viitsimättä kuitenkaan kääntyä katsomaan kuka ulos oli saapunut. Ystäviä herra kun ei ollut vielä parinkaan kuukauden jälkeen itselleen hankkinut, vain vihamiehen jos toisenkin, ja kaikista nuorista vain Lucaksen nimi oli muistissa. Ja tämäkin tietenkin vain lukuisien riitojen vuoksi, joita kaksikon välillä oli syntynyt tuon lyhyen ajan sisällä. Myönnettäköön, että herra ei ollut mitään parhainta seuraa, eikä hyvä ihmissuhteiden kanssa, mutta hänen ja Lucaksen tapaus oli asia erikseen. Koskaan ei hän ole omistanut yhtä typerää, sekä riidan täytteistä suhdetta kenenkään kanssa, mutta jokin miehessä vain sai hänen hermonsa kireälle. Ken tietää, koska hän lopullisesti menettää malttinsa ja lennättää toisen ikkunoiden lävitse. 

Abbott säpsähti pienoisesti, kuullessaan tutun kuuloista puhetta viereltään. Katse ei vieläkään kääntynyt toiseen, mutta päässään yritti hän hetken ajan arvuutella paikalle saapuneen nimeä. Kuten jo varmasti kaikki tiesivät, ei hän ollut viitsinyt käyttää paljoakaan aikaa muiden nimien muisteluun, mutta silti lähes jokainen muistettiin pienen miettimisen jälkeen, kuten tapahtui juuri nytkin. Rudi. Vaaleahiuksinen poika, jonka huone ei ollut niinkään kaukana hänen omastaan. Hänen voimistaan ei hänellä ollut minkäänlaista mielikuvaa, mutta jollakin tapaa se susiin, taikka muihin nelijalkaisiin taisi liittyä. Rauhallisesti huokaisten Logan käänsi hitaasti katseensa vierelleen saapuneeseen, itseään luultavasti vuotta vanhempaan herraan, kohoittaen tapansa mukaisesti toista kulmakarvaansa kysyvästi. 

"Oliko asiaa?" Abbott mumisi hiljaiseen äänensävyyn, painaen kyynärpäänsä nojaamaan vasten polviaan. Häntä ei juurikaan kiinnostanut muiden kanssa keskustelu, mutta ei hän siitäkään huolimatta halunnut olla töykeä. Se nyt vain oli jotakin, joka liittyi miehen luonteeseen. Ei hän tuolle niinkään mitään voinut, silloin tällöin hän vain sattui päästelemään suustaan asiat hieman väärän kuuloisina, vaikka ei sitä tarkoittanutkaan. 

Malia tunsi miten pikku hiljaa hän alkoi rauhoittumaan. Esmeen silittely tavassa oli vain jotain niin erillaista, että joka kerralle se tehosi tummaverikköön kuin salaman iskusta. Alkusi epämääräinen tärinä loppui kokonaan ja sen jälkeen kyyneleet muuttuivat vain yksittäisiksi. Nainen ei kuitenkaan halunnut hetkeen avata suutaan vaan keräsi itsensä kasaan ja hengitteli hetken aikaa rauhallisesti sisään ja ulos. Malia ei ollut uskaltanut vielä kertoa Esmeelle siitä, että piti hänestä oikeasti aika paljonkin, jokin asiasta kertomisessa vain pelotti tummaverikköä. Ei hänellä olisi varaa menettää Esmeetä tässä hullujen talossa, joten hän tyytyi olemaan ainakin toistaiseksi vain hiljaa asiasta.

"Mä en tosiaan tiiä mikä sussa on, mutta mulla on jo paljon parempi olo", Malia totesi hiljaa ikään kuin varmistaakseen, ettei kukaan muu kuin Esmee kuullut sitä. "Musta tuntuu, että mä oikeasti pidän susta aika paljon", tummaverikkö totesi vielä hiljaa perään ja toivoi saavansa positiivisen vastauksen. "Mä pidän siitä, että sä osaat ees jotenkin hallita sun hulluutta ja, musta tuntuu, että me voitaisiin jopa olla yhdessä normaaleja tosin kuin Lucas ja Diego", Malia totesi pienesti naurahtaen perään. Viimeinen asia mitä hän halusi koko maan päällä oli sellainen suhde kuin mitä hänen isoveljellä oli Lucaksen kanssa. Nuorten miesten parisuhde oli kaikkea muuta kuin terve ja miesten mielentilat vaihtelivat kuin mekoista kärsivien naisten.