|
|
Post by pokemon on Dec 18, 2015 17:37:17 GMT
Rita Sahatçiu Ora juoksee vain eteenpäin, katsomatta taakseen. Häneen sattui, mutta nainen ei antanut itsensä ruveta kävelemään - häntä pelotti lapsensa puolesta. Kaikenlisäksi hän ei tiennyt mitä sanoa Dylanille, mies vielä jättäisi hänet ja siitä vaaleaverikkö ei tulisi selviämään. Ei todellakaan. Nainen oli kaikintavoin yrittänyt pitää tätä salassa, peläten vain ja ainoastaan miehensä reaktiota. Nyt hän ehkä joutuisi paljastamaan olevansa raskaana, jotta pääsisi sairaalaan. Läheinen hotelli alkoi lähestymään, joka sai Ritan juoksemaan jopa hieman lujempaa kohti sitä naama veressä. Hän yritti pyyhkiä valuvaa hikeään otsaltaan, mutta ainoa mikä hänen käsiinsä jäi - oli veri. Se sai aina naisen voimaan pahoin, mutta nyt vain olisi pakko jaksaa. Hotellin sisälle päästyä nainen juoksee tyhjään aulaan, mennen sitten hissiin - painaen sen nopeasti menemään neljänteen kerrokseen. Oran oli vaikea hengittää, vaivalloisesti vain haukottiin henkeään. Hän oli joutunut juosta noin kaksikilometriä aikalailla täysiä, joten ei siihen hänenkään kunto meinannut riittää. Hissistä parin juoksuaskelein poistuttuaan helpottuneet kyyneleet alkamaan valua vaaleaverikön poskia pitkin. Vaaleaverikköä vastaan tuli pari, hieman kauhistuneen näköistä ihmistä - Rita vain ohittaen heidät. Vaikeasti nielaisten nainen nappaa taskustaan "avaimen", joka oli oikeasti vain jonkinlainen kortti, syöttäen sen lukkoon. Vaaleaverikkö pamauttaa oven kiinni, tarkistaen menikö se lukkoon. Hän sulkee silmänsä hetkeksi, valuen seinää pitkin alas. Nainen yritti saada hengitystään tasaantumaan, vaikka se tuntui olevan aivan ylitsepääsemättömän vaikeaa. Ora antoi kyyneleiden valua pitkin poskiaan, kun yritti saada kuivasta kurkustaan jonkinlaista ääntä - hengittäen raskaasti. " Dylan.. " naisen sanat olivat vain pieni kuiskaus, joka saa hänet irvistämään kivusta. Nainen pyyhki kasvojaan paitansa hihaan, joka jäi aivan punaiseksi verestä. Rita hiuksetkin olivat saaneet osakseen verta, mutta hän ei ehtinyt välittää siitä. Naisen hengitys pääsi vähän tasantumaan, joka saa naisen ottamaan oven kahvasta kiinni, yrittäen nousta sen avulla ylös. Ehkä vaaleaverikkö oli vain niin järkyttynyt tai sitten vain niin väsynyt, että hän valahti heti vain polvilleen. " Dylan! " Rita saa sanottua jo kunnolla, jääden todella säälittävän näköisenä istumaan lattialle.  |
|
|
|
Post by obrien on Dec 18, 2015 17:44:55 GMT
-- katri, eli noi on siis julkimoja eli ei normaaleja?
|
|
|
|
Post by pokemon on Dec 18, 2015 18:02:17 GMT
-- katri, eli noi on siis julkimoja eli ei normaaleja? / juu, julkimoja. |
|
|
|
Post by wifix on Dec 18, 2015 18:14:04 GMT
victoria dawn justice - katseli alahuultaan hennosti purren peilikuvaansa, istuessaan makuuhuoneen nurkassa olevan meikkipöydän äärellä. Kummatkin kätensä oli nainen kohoittanut hiuksiinsa, pöyhien niitä kaksin käsin tuuheimmiksi, tai jollakin tapaa edes eloisemman näköiseksi, liikuttamatta katsettaan pois silmistään. Hänestä tuntui pahalta, jos se oli tarpeeksi vahva sana ilmaisemaan tummaverikön tuon hetkistä tunnetilaa. Hänen mahassaan pyöri, sekä päässä liikkui vain ja ainoastaan yksittäisiä kuvia tuosta tietystä illasta, jonka vuoksi oli jo vaikeaa katsoa omaa miestään silmiin, niin typerältä kuin tuo vain kuulostikin. Ja kaikki tämä yhden pienen virheen vuoksi. "Meidän pitää puhua", Justice mumisi hiljaa, irroittaessaan oikeasta korvastaan pientä, aitoa helmeä olevan korvakorunsa, laskien sen sitten meikkipöydälleen. Sanat eivät tulleet kuuluvasti naisen huulilta, mutta sisimmässään oli hän lähestulkoon varma, että mies oli lauseen kuullut edes jotenkin. Sen toistaminen kun menisi jo aivan liian hankalaksi, jos sitä edes pystyttäisiin uudestaan sanomaan. Syvään henkeä vetäisten, koihoitti hän kätensä nyt vasemman korvansa korkeudelle, vetäisten varovaisesti toisenkin korvakorun takaosan irti, laskien sen korvakorun mukana meikkipöydälleen, josta ne mitä luultavimmin löytäisivät tiensä takaisin hänen korviinsa, taikka meikkipussin sivutaskuun, joka oli puolillaan erilaisia korvakoruja, joille ei oltu löydetty parempaa säilytyspaikkaa. Tai ken tietää, ehkäpä siivooja nappaa korvakorut mukaansa, mistään kun ei tuona päivänä enää voinut olla varma. Suklaanruskeat hiukset heilahtivat hieman, Victorian katsellessaan peilikuvaansa nyt arvostelevan näköisesti. Kuinka hän oli koskaan saattanutkaan tehdä niinkin suuren virheen, että oli langennut muiden temppuihin ja pettänyt omaa miesystäväänsä - itserakas hän tiesi olevansa, ja moni oli useaan otteeseen maininnut tästä, sekä hieman päähän nousseesta julkisuudesta, mutta ei hän koskaan ollut kuvitellut että asiat olisivat venyneet näin pahaksi. Jos suoraan sanotaan, hän oli pulassa. Ja takaisin ei ollut enää kääntymistä, ennemmin tai myöhemmin mies kuitenkin saisi tietää, ja tämän olisi vain parasta tapahtua naisen kautta. 
|
|
|
|
Post by obrien on Dec 18, 2015 18:14:13 GMT
Hotellihuoneen sohvalla Dylan O'brien istuskeli hiljaisena ja selaili sosiaalista mediaansa. Tummaverikkö nosti ruskeat silmänsä pois puhelimensa uumenista, kuullen oven pamahduksen. Puhelimen mies laski pehmeälle viltille, nousten sitten sohvalta ylös. Kuulessaan pian tutun naisäänen kutsuvan 24-vuotias asteli nopeasti ovelle. Hän huomasikin naisystävänsä, joka istui polvilteen maassa ja nojasi samalla hotellihuoneen ovea vasten. Huultaan purren O'brien katsoi Ritaa huolissaan. Hän katsoi naisen kauniita ja tummia silmiä, joita korosti suolaiset kyyneleet. Kyykistyen mies tavoitti toisen tason. ''Rita'', Dylan sanoi huultaan purren ja katsoi toista vieläkin, joka oli verinen ja ilmeisesti järkyttynyt. Tuskinpa mitään hyvääkään ei tapahtunut, sillä Rita näytti hengästyneeltä ja järkyttyneeltä. Huolestuneena O'brien nappasi Oran syliinsä ja asteli sitten olohuoneen puolelle. Kysymyksiä hän ei vielä kysynyt, sillä hän antoi Ritan hengähtää ja vetää syvää henkeä, jota nainen ilmeisesti kaipasikin. 24-vuotias laski naisen sohvalle makaamaan, istahtaen toisen vierelle. Mitä ikinä Ritalle tapahtuikaan, niin Dylan tahtoi tietää asiasta. Ei se mukavaakaan ollut katsoa toista järkyttyneenä ja yltäpäältä veren pukemana. ''Mitä on tapahtunut?'', hän esitti viimein huolestuneena kysymyksenä. Tummaverikkö katsoi Ritan silmiä, silittäen toisen poskea peukalollaan. Toki miestä huolestutti naisen vointi, sillä olihan nainen käyttäytynyt viimeaikoina oudosti sekä Dylanin ja naisen suhde ei ollut enään ruusuilla tanssimista. Ei treffejä, ei yhteistä aikaa eikä mitään mukavaa. Syy oli se, että mies oli liittynyt huumediilaukseen. Se oli rikkonut kaksikon suhdetta huonompaan suuntaan, mutta jostakin syystä Rita ja Dylan pysyivät vielä seurustelusuhteessa. Ruskeasilmä pyyhkäisi toisen kyyneleitä, joita ilmeistyi välillä lisään. ''Voit kertoa minulle, ihan oikeasti'', O'brien lisäsi ja yritti hymyillä pienesti. -- öh alkutönkkö  |
|
|
|
Post by pokemon on Dec 18, 2015 18:46:20 GMT
Rita Sahatçiu Ora ehti vain hetken olla paikoillaan, kunnes jo huomasi miehensä tulevan hänen luokseen. Pelkästään toisen näkeminen sai naisen rauhoittumaan kokonaan. Enempää ehtimättä ajatella hän olikin päässyt Dylanin syliin, pääsemään sohvalle makaamaan. Nainen jäi vain makoilemaan sohvalle, katsellen jotenkin tyhjänä kattoa kohti. Miten kaikki oli mennyt niin pieleen, sekä nyt hänen olisi melkein pakko kertoa toiselle koko totuus. Ora huokaisee, kun pyyhkii naamaltaan kyyneliä ja vertakin siinä samalla lähtien. Veri alkoi kuitenkin jo kuivumaan, joten ehkä ainakaan hänelle ei olisi tapahtunut mitään vakavempaa. Kuivia huuliaan nuolaisten vaaleaverikkö vie tummat silmät katselemaan Dylania, jotenkin anteeksi pyytävän näköisenä. " Mua yritettiin vaan hakata.. Sit mä en tiedä miten, mutta pääsin pois.. Juoksin sit keskustasta tänne.. Ja ne huusi, että sano Dylanille että tää oli jokin kosto tai jotain? " Rita katselee toista, purren hermostuneena alahuultaan. Hän osasi vaan arvata, että tuokin liittyi jotenkin miehen diilaamiseen, kun ilmeisesti toisella oli ollut huonot välit jonkun muun firman tai yrityksen kanssa. " Mutta mä olen kunnossa.. " vaaleaverikkö hymähtää hieman väkinäisesti, kun ottaa toisesta hieman tukea - nousten istumaan. Hieman hermostuneena hän näprää paitansa helmaa, kun pitää katsettaan toisessa. " Kun Dylan.. Tota mä en oo kertonut sulle ihan kaikkea.. " alahuultaan purren nainen sopertaa, kun parin huojuvin askelein nousee sohvalta ylös - katseen pyöriessä lattialla. Hermostuneena hän kävelee jonkinlaista ympyrää, nuolaisten huuliaan. Mitä jos Dylan tulisi jättämään hänet tai jotain? Jos mies ei halunnut lapsia ikinä ja suuttuisi kaikenlisäksi edes siitä, että Rita ei ollut kertonut toiselle lapsesta. Vaaleaverikkö ei vaan voisi kuvitella elämäänsä ilman rakastaan, varsinkaan yksinhuoltajana. " Tai siis mä en vaan ole uskaltanut kun mua pelottaa, että jos sä jätät mut. " Ora kertoo vakavana, kun katselee miestään - parin kyynelen valuessa hänen poskilleen, jotka pyyhkäistiin nopeaa pois. " Mä.. Tai siis me.. Niin.. " vaaleaverikkö sopertaa, kun ei vaan saa sanottua asiaansa. Hänen kurkkua alkoi kuivaamaan, yrittäen keksiä jotain keinoa millä hän voisi saada toisenkin tietämään naisen raskaudesta. Rita ottaa takkinsa pois päältään, laskien sen sohvalle. Hänellä oli päällään enää vain t-paita, jota nostetaan ylemmäs. Vaaleaveriköllä oli maha jonkin verran kasvanut, oikeastaan pyöristynyt oikein suloisesti. Ei sitä vaikea peitellä ollut, mutta kyllä Dylan ehkä sen verran nokkela oli että tajuaisi mistä olisi kyse vaikka mahalla kokoa ei paljoa ollutkaan. Tummanruskeat silmät nousevat tummaverikköön, katsellen toista jotenkin anteeksi pyytävänä - laskien paitansa alas. " Mä ymmärrän, jos sä et halua olla mun kanssa tai niin, mutta mä oikeesti rakastan sua.. " Ora sanoo hieman jännittyneenä sekä hätääntyneenä. Hän vain rakasti toista niin paljon.  |
|
|
|
Post by wifix on Dec 18, 2015 21:21:11 GMT
veera saat alottaa  - meen nyt nukkumaan, tuun huomisen illan puolella takasin  |
|
|
|
Post by paskarusina on Dec 20, 2015 17:11:44 GMT
victoria dawn justice - katseli alahuultaan hennosti purren peilikuvaansa, istuessaan makuuhuoneen nurkassa olevan meikkipöydän äärellä. Kummatkin kätensä oli nainen kohoittanut hiuksiinsa, pöyhien niitä kaksin käsin tuuheimmiksi, tai jollakin tapaa edes eloisemman näköiseksi, liikuttamatta katsettaan pois silmistään. Hänestä tuntui pahalta, jos se oli tarpeeksi vahva sana ilmaisemaan tummaverikön tuon hetkistä tunnetilaa. Hänen mahassaan pyöri, sekä päässä liikkui vain ja ainoastaan yksittäisiä kuvia tuosta tietystä illasta, jonka vuoksi oli jo vaikeaa katsoa omaa miestään silmiin, niin typerältä kuin tuo vain kuulostikin. Ja kaikki tämä yhden pienen virheen vuoksi. "Meidän pitää puhua", Justice mumisi hiljaa, irroittaessaan oikeasta korvastaan pientä, aitoa helmeä olevan korvakorunsa, laskien sen sitten meikkipöydälleen. Sanat eivät tulleet kuuluvasti naisen huulilta, mutta sisimmässään oli hän lähestulkoon varma, että mies oli lauseen kuullut edes jotenkin. Sen toistaminen kun menisi jo aivan liian hankalaksi, jos sitä edes pystyttäisiin uudestaan sanomaan. Syvään henkeä vetäisten, koihoitti hän kätensä nyt vasemman korvansa korkeudelle, vetäisten varovaisesti toisenkin korvakorun takaosan irti, laskien sen korvakorun mukana meikkipöydälleen, josta ne mitä luultavimmin löytäisivät tiensä takaisin hänen korviinsa, taikka meikkipussin sivutaskuun, joka oli puolillaan erilaisia korvakoruja, joille ei oltu löydetty parempaa säilytyspaikkaa. Tai ken tietää, ehkäpä siivooja nappaa korvakorut mukaansa, mistään kun ei tuona päivänä enää voinut olla varma. Suklaanruskeat hiukset heilahtivat hieman, Victorian katsellessaan peilikuvaansa nyt arvostelevan näköisesti. Kuinka hän oli koskaan saattanutkaan tehdä niinkin suuren virheen, että oli langennut muiden temppuihin ja pettänyt omaa miesystäväänsä - itserakas hän tiesi olevansa, ja moni oli useaan otteeseen maininnut tästä, sekä hieman päähän nousseesta julkisuudesta, mutta ei hän koskaan ollut kuvitellut että asiat olisivat venyneet näin pahaksi. Jos suoraan sanotaan, hän oli pulassa. Ja takaisin ei ollut enää kääntymistä, ennemmin tai myöhemmin mies kuitenkin saisi tietää, ja tämän olisi vain parasta tapahtua naisen kautta. huokaisi raskaasti ja pyöritteli apple -merkkistä puhelinta käsissään. Hän siirsi siniharmaiden silmiensä katseen puhelimen mustasta näytöstä valkoiseen seinään ja siitä seuraavaan. Toni pureskeli hellästi alahuultaan ja tuhahteli tylsistyneesti hiljaisuuden rikkomiseksi. Toni vihasi hiljaisuutta ja sen takia yrittikin aina peitellä sitä jollain tapaa, esimerkiksi puhumalla, hyräilemällä tai naputtamalla vaikka pöydän pintaa. Toni kääntyi sivuttain nojatuoliin ollen nyt selkä seinää vasten ja jalat roikkuivat rennosti käsinojan yli. Hän naksautti kaikki sormensa läpi ja räpäytti kolme kertaa, tästä oli jäänyt jokin tapa. Aina, kun Tonilla oli tylsää naksautti tuo kaikki sormensa läpi ja räpäytti silmiään tämän jälkeen kolme kertaa. Se oli jokin outo pakkomielle ja näitä jos mitä mieheltä löytyi monia. "Mistä meidän pitää puhua?", Toni kysyi tummia kulmakarvojaan kohauttaen. Mies vei uteliaan katseensa naiseen ja katsoi tuota suoraan silmiin peilin kautta. Painoiko jokin Victorian mieltä, vai minkä takia tuo halusi puhua? Mahfud pureskeli taas huultaan hellästi ja huokaisi hiljaa jatkaen puhelimensa pyörittelyä käsissään. "Painaako jokin sun mieltä? Voit kertoa mulle mitä vaan, kyllä sä tiedät sen", tummaverikkö hymyili ja vasemman kätensä hiuksiinsa, pörröttäen niitä pienesti. Toni nousi laiskasti ylös ja suoristi hieman löysän, valkoisen t-paitansa helmaa. Hän käveli tyttöystävänsä luo ja kyykistyi tuon vierelle, laskien kätensä naisen reidelle. Toni piti siniharmaiden silmiensä katseen tiukasti naisen kasvoissa, yrittäen lukea tuon ilmeestä mikä oli vialla. Mitään selvää mies ei kuitenkaan saanut Victorian katseesta. Se oli jotenkin poissa olevan ja surullisen näköinen. "Mikä on huonosti? Kerro mulle", Toni uteli, hän halusi nyt heti tietää mistä oli kyse. Oliko Victorialle käynyt jotain, oliko tuon jollekkin läheiselle tapahtunut jotain vai mistä oli kyse? Utelias Mahfud pureskeli jälleen hellästi huultaan ja kohotteli kulmiaan hellästi. Attachments:
|
|
|
|
Post by wifix on Dec 20, 2015 20:44:04 GMT
victoria dawn justice - veti syvään henkeä, laskien katseensa kulmiaan hiemankurtistaen miesystäväänsä. Varovaisesti toinen käsistä laskettiin miehen omalle, hampaiden uppoutuessa syvälle alahuulensa sisäosaan. Salaisuuksien pito ei ollut hänen vahvuuksiaan, ja oli ihme että näinkin suuri asia oltiin saatu pidettyä salassa niinkin kauan - olihan tapahtuneesta jo parin viikon verran, ja nyt olisi ensimmäinen kerta kun asia otettaisiin puheeksi, jos niin edes tapahtuisi. "Olen pahoillani", Justice sopersi hiljaa, yrittäen parhaansa mukaisesti pitää katseensa miehensä silmissä, joka tuntui tilanteen huomioon ottaen jopa yllättävän vaikealta. Kuinka hän oli edes pystynyt pitämään asian salassa näin kauan. Asentoaan parantaen nainen otti varovaisesti miehen käden omaansa, puristaen sitä hennosti huomattavasti pienemmän nyrkkinsä sisässä. Häntä hermostutti, eikä sanaakaan meinannut tulla hänen huuliltaan. Mitä tulisikaan tapahtumaan, kun hän viimeinkin saisi sanottavansa sanottua. Tappelu asiasta ainakin syntyisi, mutta entä sitten? Justice tiedosti itsekkin täysin hyvin, osaavansa pitää puolensa tappeluissa, ja tämä jos jokin vain pahensi asioita. Ehkäpä Toni viimeinkin tulisi päätökseen, ja hankkisi eron, jota nainen oli saanut pelätä nyt jo pidemmän aikaa. Mitä hän edes tekisi ilman toista, toinen oli hänelle suoraan sanoen kaikki kaikessa. Kaikki tuo murhe yhden typerän virheen takia. "Pari viikkoa sitten, kun olit lähtenyt asioille", Victoria aloitti mahdollisimman rauhalliseen äänensävyyn, katseen laskeutuessa kaksikon käsiin. Hän ei edes tiennyt mihin mies oli tuona kyseisenä iltana lähtenyt, mutta eipä se juuri hänelle kuulunutkaan ja sitä ei olla keretty omien salaisuuksien keskellä edes miettiä. Tiedettiin vain, että toinen oli ollut tunnin jos toisenkin poissa, jonka aikana makuuhuoneen puolella oltiin päästy jo vaihtelemaan lakanoita, ei niin mielyttävistä syistä. Syvään henkeä vetäisten, tummaverinen jatkoi asiaansa, viitsimättä kuitenkaan nostaa katsetta enää mieheensä. "Joku koputti oveen, ja luulin tosissani että se oli sinä", hän mumisi hiljaa, puristaen toisen kättä hivenen verran tiukemmin, miettien jatkuvasti päänsä sisässä, kuinka asia kerrottaisiin. Hiljaiseen äänensävyynsä jatkaen, alkoi hän kertomaan ehkä jopa turhankin yksityiskohtaisesti seuraavista tapahtumista - ovelle saapuneen miehen nimen, sisälle tulemisen, sekä makuuhuoneen puolelle siirtymisen. Ja koko tuona aikana, ei katsetta nostettu edes hetkeksi mieheen. Ei hän siihen pystynyt, viimeistään tuossa kohdassa olisi kyyneleet päässeet valloilleen ja sitä koitettiin vältellä mahdollisimman paljon. - tulipas tökeröä mutta äh tää oli niin vaikea kirjoittaa :'DDDD pahoittelen 
|
|
