Post by vastustuskyky on Dec 11, 2015 6:02:40 GMT
Emily Shields antoi kerrankin hymyn tulla kasvoilleen. Se oli oikeasti ihanaa, että joillain oli voimaa hymyillä, vaikka he teisivät, että olivat vankeja näkymättömän kuvun sisällä.
Sillä kaikella oli kuitenkin tarkoituksensa. Oli pakko olla, niinkuin Dale sanoi. Moni oli varmasti sitä mieltä. Ei kupu muuten noin vain ilmestyisi Chester's Millin päälle.
"Olet oikeassa", nainen sanoi, siirtäen hymyilevän, mutta kuitenkin rauhattoman katseensa Barbiehen.
Emily katseli edessä häämöttävää kahvilaa, joka näytti ulkopuolelta lupaavalle. Emilyllä ei ollut nälkä, mutta hän tahtoi kahvia, ja jotain haavoihinsa, jotka olivat taas alkaneet vuotaa sen kaiken hösellyksen keskellä. Nainen nosti takataskustaan puhelimensa, peilaillen haavojaan, jättäen ne kuitenkin koskemattomiksi. Emily Shields oli kuitenkin ottanut huomioon, että Dale oli putsannu niitä hänen ollessaan jonkun ulkopuoleelle jäänyssä talossa. Sillä ei talo voisi olla hänen omansa."Minäkin", hän vastasi lyhyesti, normaalin ilmeen palautuessa hänen kasvoilleen.
Emily näpersi mustia, rinnoille, - hieman niiden yli, ylettyviä hiuksia, päättäen kuitenkin laittaa ne löysästi nutturalle kierrittäen hiuksia pompulan ympärille.
"Voisinko yöpyä talossasi? Tai no, kenen talo se nyt onkaan. Olisi turhaa etsiä toinen, tyhkillään oleva asunto. Lupaan, minusta ei tule olemaan vaivaa", Emily naurahti, vilkaisten sivusilmällään vaaleatukkaista miestä. Hänestä ei tosiaan olisi tulemaan vaiva. Ehkä paremminkin hyötyä. Nainen voisi etiä ruokaa, ja niin edespäin. Niin Emily voisi olla miehen lähellä, eikä hänn mielikuvituksensa yksinäisyydestä vaivaisi. Olisihan se kieltättä mukavaa, jos olisi joku jolle puhua.
/Roolaan Tyllä koulun jälkeen.
Sillä kaikella oli kuitenkin tarkoituksensa. Oli pakko olla, niinkuin Dale sanoi. Moni oli varmasti sitä mieltä. Ei kupu muuten noin vain ilmestyisi Chester's Millin päälle.
"Olet oikeassa", nainen sanoi, siirtäen hymyilevän, mutta kuitenkin rauhattoman katseensa Barbiehen.
Emily katseli edessä häämöttävää kahvilaa, joka näytti ulkopuolelta lupaavalle. Emilyllä ei ollut nälkä, mutta hän tahtoi kahvia, ja jotain haavoihinsa, jotka olivat taas alkaneet vuotaa sen kaiken hösellyksen keskellä. Nainen nosti takataskustaan puhelimensa, peilaillen haavojaan, jättäen ne kuitenkin koskemattomiksi. Emily Shields oli kuitenkin ottanut huomioon, että Dale oli putsannu niitä hänen ollessaan jonkun ulkopuoleelle jäänyssä talossa. Sillä ei talo voisi olla hänen omansa."Minäkin", hän vastasi lyhyesti, normaalin ilmeen palautuessa hänen kasvoilleen.
Emily näpersi mustia, rinnoille, - hieman niiden yli, ylettyviä hiuksia, päättäen kuitenkin laittaa ne löysästi nutturalle kierrittäen hiuksia pompulan ympärille.
"Voisinko yöpyä talossasi? Tai no, kenen talo se nyt onkaan. Olisi turhaa etsiä toinen, tyhkillään oleva asunto. Lupaan, minusta ei tule olemaan vaivaa", Emily naurahti, vilkaisten sivusilmällään vaaleatukkaista miestä. Hänestä ei tosiaan olisi tulemaan vaiva. Ehkä paremminkin hyötyä. Nainen voisi etiä ruokaa, ja niin edespäin. Niin Emily voisi olla miehen lähellä, eikä hänn mielikuvituksensa yksinäisyydestä vaivaisi. Olisihan se kieltättä mukavaa, jos olisi joku jolle puhua.
/Roolaan Tyllä koulun jälkeen.
Attachments:
((
