|
|
Post by nea on Dec 1, 2015 15:48:50 GMT
Mirko pyöritteli hetken kirjaimelliseti peukaloitaan, kunnes tyytyi tunkemaan puhelimensa taskuun, ja poistumaan suurehkosta huoneesta. Tarkoituksenaan ei kuitenkaan ollut vain istua koko iltaa aina aamuyöhön asti huoneessaan, ei todellakaan. Ei hän muutoinkaan huoneessaan kovin montaa tuntia peräkkäin viihtynyt. Hänen oli pakko päästä kävelemään ja katselemaan paljonko ihmisiä olisi minäkin iltana saapunut. Ilman katselemista, ja kiertelyä hän tosin tiesi, ettei tämä ilta ollut samanlainen, kuin muut samalla viikolla. Ihmisiä oli enemmän, huomattavasti enemmän, sekä juomat olivat melkeen viidenkymmenen prosentin alennuksella. Hän marssi portaita alaspäin suoristellen samalla yhtä kokoa liian suurta pusearoaan, josta näkyi selvästi hänen treenatut käsivartensa - sekä kaikki kymmenet tatuoinnit, joita kummassakin käsissä oli. Tatuoinnit peittivät muutoinkin kauttaalta hänen ihonsa. Tai, no ei nyt ihan kauttaalta. Olihan hänessä joitain ei-tatuoituja kohtia, mutta se prosentuaalinen määrä jäi ehkä kolmeekymmeneen, maksimissaan kolmeenkymmeneenviiteen. Ja vaikka saattoi muulta tuntua, että näyttää, oli jokainen miehen iholla oleva kuva, kuvio, taikka teksti tarkkaan harkittu. Hyvin tarkkaan olikin. Ei hän halunnut ns. turhia kuvia ihoonsa, ei missään nimessä. Suoraa tietä Mirko asteli baaritiskille, jossa tilasi itselleen viskin jäillä. Se oli juoma, jota hän joi aina. Ei hän tyytynyt mihinkään makeisiin, ei-niin-alkoholillisiin juomiin, eikä mihinkään väkevämpäänkään. Viski oli okei. Varsinkin kylmänä. ''Bells'', aloitti hän, pitäen pienen tauon, jotta sai kaadettua viskiä alas kurkustaan. ''Miten ilta on mennyt?'' jatkoi hän perinteisellä kysymyksellä. Totta helvetissä hän halusi tietää, miten oli mennyt, ja mitä hän ei ollut huomioinut huoneestaan. Mirkon pitäisi olla tyhmä, jollei samaista kysymystä kysyisi jokaisena iltana muutamaankin otteeseen. xx haha, lol mikä rooli :DD #turhatselityksetkunniaan  |
|
|
|
Post by sini on Dec 1, 2015 16:25:18 GMT
- Attachments:
|
|
|
|
Post by acquainted on Dec 1, 2015 16:34:52 GMT
Miehen pari kaveria liittyivät tämän seuraan, eikä Atwoodilla ollut enää mitää mielenkiintoa jäädä hengailemaan heidän kanssaan. Siispä hän nousi ylös baarijakkaralta ja suoristi lantiolle sitomaansa essua, joka hänellä oli lähinnä vain muodon vuoksi. “Saisiko teille olla jotain juotavaa?” hän kysyi paikalle saapuneilta miehiltä, molemmat tilasivat tequilashotin. Isabella kiersi baaritiskin toiselle puolelle ja delegoi homman suoraan baarimikolle. Mies pyöritteli silmiään mutta kuten yleensäkin, teki niin kuin nainen pyysi. Isabella otti taskustaan hiuslenkin ja sitoi paksut kiharansa korkealle poninhännälle, ne tuntuivat olevan koko ajan tiellä. Miettiessään mitä tekisi hän vilkaisi sivusilmällä hetki sitten tiskille saapunutta, klubin naispuolista jäsentä, joka oli ilmeisesti juuri voittanut ottelunsa. Isabella muisti toisen kasvot, muttei nimeä. Hänellä oli aina ollut kauhean huono nimimuisti ja muisti ensi kerralta vain niiden nimet joissa oli jotain todella erikoista. Isabella nojaili tiskiin ja vain seuraili klubin tapahtumia, huomaamatta lainkaan vähän matkan päässä huitovaa asiakasta. Hän havahtui “transsistaan” vasta kuullessaan jonkun kutsuvan häntä lempinimellään. Mirko. Nainen suoristautui ja otti hymyillen pari askelta toisen luokse, niin että oli lähempänä ja kuulisi tämän paremmin. Samalla hän avasi täynnä puhtaita astioita olevan astianpesukoneen ja rupesi nostelemaan astioita takapöydälle, näin esittäen tekevänsä edes jotain tähdellistä. Kyllähän Mirko tiesi ettei Bells ollut mikään kuukauden työntekijä, mutta edes Atwoodin omatunto ei sallinut suoraan pomon edessä laiskottelua, olkoonkin että he olivat vanhoja ystäviä. “Myynti on ainakin sujunut loistavasti, alennuksista huolimatta tehdään tänään selvää voittoa”, Isabella sirkutti vaikka todellisuudessa hänellä ei ollut hajuakaan illan myynnistä. Itse hän oli ehtinyt tarjoilla tänään vain pari drinkkiä, baarimikoilla ja muilla tarjoilijoilla näytti kuitenkin pitävän kiirettä. “Mitä kuuluu? Aiotko astua tänään kehään?” nainen kyseli, jo kokonaan astianpesukoneen tyhjentämisen unohtaneena / ööm siis mirko puhu vissii isabellalle   |
|
|
|
Post by sini on Dec 1, 2015 16:40:16 GMT
/ aijaa :DD luulin ettei sun hahmos oo tullu viel tiskille takas  muokkailen siis ton roolin |
|
|
|
Post by wifix on Dec 1, 2015 17:21:30 GMT
claire marie houston - katseli sivusilmällään tiskille saapuvia miehiä, joista jokainen lähti yksitellen juomansa saatuaan. Nainen itse oli juuri saanut juomansa eteensä, mutta siitä ei paljoa vielä oltu keretty juomaan - lasin sisältö oli sen verran voimakas, ettei sitä kerrallaan voitaisi kurkusta alas kaataa. Jonkin näköistä coctailimaista liuosta siinä oli hieman yli puoleen väliin saakka, ja loppu sisällöstä olikin sitten jotakin väkevämpää alkoholia. Muuta hän ei juurikaan vakiojuomastaan tiennyt, hänelle vain riitti että pystyi juomaan lasin tyhjäksi ilman turhia oksennusrefleksejä. Korkeahko lasi löysi pian paikkansa Houstonin haljenneelta huulelta, naisen ottaessa hieman juomastaan, katseen kiertäessä baaritiskin toisella puolella lepäävissä lähes tyhjissä, sekä avaamattomissa pulloissa, jotka oli siistissä rivissä takaseinällä. Tuolla hetkellä tummaverikkö oli jo täysin sivuuttanut ympärillään tapahtuvat asiat, otteen vain tiukentuessa lasistaan. Hänen kylkeään vihloi huomattavasti, vaikka hiusmurtumaa suurempaa vahinkoa tuskin oli tullut. Jos edes sitäkään. Oli miten oli, kaikki tuo unohtui hetkessä, väkevän viinan polttaessa hieman hänen kurkkuaan, sekä kitalakeaan, saaden hänet kaatamaan juomaa nopeammalla liikkellä kurkustaan alas, jonka jälkeen lasi laskettiin takaisin baaritiskille. Juomaa oli vielä huomattavan paljon jäljellä, mutta ihmekkös tuo, harvemmin Claire oikeasti edes pystyi juomaan koko lasia välittömästi tyhjäksi, ja usein se jätettiin tiskille vasta puoleen väliin päästyä - myöhemmin sitten janon iskiessä, ostettiin jälleen uusi juoma, jolle kävi lähes samanlailla kuin ensimmäisellekkin. Sama jatkui yleensä lähes koko illan, mutta samapa tuo, juomat eivät maksaneet paljoakaan naiselle, joka asusteli entisen miesystävänsä katon alla, joutumatta maksamaan mistään muusta kuin omasta ruuastaan. Eipä siinä tosin ollut mitään moittimista, nainen pääsi itse huomattavasti helpommalla tuolla tavoin, eikä hänen tarvinnut kotona tehdä muuta kuin siivota, sekä tehdä kaksikolle ruokaa, ja siinä olikin jo "kuukauden vuokra" maksettu. Attachments:
|
|
|
|
Post by swinchester on Dec 1, 2015 18:20:01 GMT
Riordan pyöritteli avainnippua sormiensa välissä ja heitteli sitä tasaisin väliajoin ilmaan, luoden raivostuttavan kilinän ja kolinan sen paiskautuessa takaisin nuorukaisen kämmeneen. Eames nojaili kyllästyneen oloisena baaritiskiin ja mumisi itsekseen, hän haroi tummaa kuontaloaan muutamaan otteeseen ennen kuin jatkoi avainnipun kilistelyä. Riordan tylsistyi silmänräpäyksessä ja kaipasi jatkuvasti uutta, erilaista toimintaa. Tummahipiä pukahti melko mitäänsanomattomaan sävyyn skannatessaan ympäristöään. Kauaa hänen ei tarvinnut pyörittää päätään, kun kyllästyneisyys puski läpi ja sai Eamesin rutistamaan kulmiaan ja survomaan avainnipun taskuunsa. Kuin myrskyn merkkinä hän marssi tilan halki ovelle, joka johti rappukäytävään ja paiskasi oven perässään kiinni. Nuorukainen ravasi portaita ylös ja alas kerta toisensa jälkeen saadakseen kiivastumisensa laskemaan, ja kävihän edestakainen portaiden loikkiminen kevyestä treenistä. Riordanilla oli toki hyvä kunto, joskaan hänestä ei maratoonariksi ollut, sillä juokseminen muutenkaan ei ollut hänen lempipuuhaansa, vaikka nopeutta häneltä ei uupunut. Jonkin aikaa spurtattuaan Riordan pysähtyi nojaamaan puista ovea vasten ja pyrki tasaamaan kiihtynyttä hengitystään. Hänen oli pakko saada tehdä jotakin jatkuvasti tai olisi ehkä hyvin mahdollisesti tullut hulluksi. Rickynä monille tutummaksi tullut nuorukainen suoristi paitansa turhan ylös rullaantunutta hihaa ja poistui rapusta, askeltaen rivakasti takaisin baaritiskin ääreen. Eames nojasi tiskiin kyynärpäillään ja tähyili kehän puoleen, jonne olisi mielellään kiivennyt vaikka siltä seisomalta, mutta hänen oli kuitenkin maltettava mielensä. Kehässä tummahipiä oli varsin aggressiivinen, olihan hän muutenkin, mutta kehässä vähintään tuplasti enemmän, hän oli voimakas New Yorkin katukasvattina Riordan oli nähnyt ja kokenut paljon nuoresta iästään huolimatta, hän oli stereotyyppinen ongelmanuori; Rickyn äiti oli lähtenyt pojan ollessa vain muutaman vuoden vanha, isä oli väkivaltainen alkoholisti ja ensisijainen syy äidin lähtöön. Nuori Eames kasvoi vailla kunnon kasvatusta, jätti koulut kesken ja ryhtyi yhteiskunnan viholliseksi ystäviensä kanssa, hän kuului useampaan jengiin elämänsä aikana ja vasta hengenlähdön ollessa lähellä tajusi kuinka typerään hommaan oli ajautunut mukaan. 
|
|
|
|
Post by wifix on Dec 1, 2015 18:36:20 GMT
claire marie houston - kohoitti toisen kätensä varovaisesti niskalleen, hieraisten sitä varovaisesti, katseen laskeutuessa edessään lepäävään juomaan. Hän mietti päänsä puhki jotakin tekemistä itselleen, jolla saattaisi välttää kehään takaisin hyppäämisen - sinne hän ei varmaankaan tänä iltana enää astuisi, nainen kun ei tuntunut olevan pelikunnossa tänään. Mitään erityistä syytä ei tuolle ollut, mutta illan otteluista toisen hän oli päätynyt häviämään, ja toisen hän juuri ja juuri päätyi voittamaan, saaden kummastakin kuitenkin näkyvät jäljet, unohtamatta tietenkään parin tietyn mustelman aiheuttamaa kipua. Miehiä vastaan nainen ei kylläkään tapellut, joten häviäminen oli ollut hänelle suuri yllätys. Klubilla harvemmin liikkui naisia, jotka tosissaan osasivat otella, ja tänä iltana oli hän hävinnyt jo melkein kahdelle heistä. Todellisuudessa asia tuskin ketään kiinnosti, mutta Houston itse häpesi silmät päästänsä vasta hetki sitten käytyjen otteluiden vuoksi, joka sai hänet vain kiroamaan hiljaiseen äänensävyyn elämäänsä. Claire siirsi katseensa nopeasti vain pienen matkan päässä olevaan mieheen, jonka oli nähnyt sivusilmällään katoavan väkijoukkoon vasta hetki sitten, ja oli nyt mitä ilmeisimmin päätynyt tulemaan takaisin. Nainen upotti varovaisesti valkoiset hampaansa alahuulensa sisäpintaan, katsoen miestä hetken ajan päästä varpaisiin, koittaen parhaansa mukaisesti näyttää "ei-niin-arvostelevalta", niin kuin yleensä sattui käymään. Hän oli nähnyt miehen rakennuksessa parina iltana, mutta tuolloinkin vain kehässä, joissa oli tullut tehtyä kunnon murskavoitot - jotka saivatkin naisen vain ja ainoastaan ihmettelemään, miksi toinen notkui baaritiskin ääressä, kun voisi hypätä kehään sekä ottaa pari ottelua. "Onko kaikki kunnossa?" Houston kysyi alahuultaan purren, yritellen vain estää pientä virnettä kohoamasta hänen huulilleen. Toisessa ei sinänsä näyttänyt olevan mitään vikaa, mutta kauhean innostuneelta ei mies ainakaan tuolla hetkellä näyttänyt - eikä unohdetta tapaa, kuinka hän vasta hetki sitten palasi baaritiskille, ken ties missä toinen oli käynyt. Eihän toisen asiat millään tapaa tummaverikölle edes kuuluneet, mutta parin vuoden jäsenyyden jäljiltä, oli hän oppinut tuntemaan ken ties minkälaista porukkaa klubin sisäpuolelta, kiitokset vain ja ainoastaan hänen uteliaisuudelleen. Ja mitään uudesta tulokkaasta ei tähän mennessä oltu saatu selville, ei edes nimeä, joten Houston sattui olemaan vielä uteliaamman oloinen kuin normaalisti, pystymättä tekemään asialle mitään - loppupeleissä kaikki mitä nainen halusi, oli hieman tietoa miehestä, minkäänlaista juttukaveria ei hän kaipaillut. 
|
|
|
|
Post by Angelus on Dec 1, 2015 19:30:16 GMT
Valkoiset hiukset omaava nuorukainen kyyristyi sivukujan suulle, sillä hänen täydellistä näkökykyä hipovat silmänsä olivat huomanneet katuvalojen loisteessa erään kujalla olleen pahvilaatikon luona liikettä. Laatikon taakse oli paennut pikkuruinen eläin tai eläimeksi mies sitä ainakin luuli. Hänen ei tarvinnut kovinkaan kauaa kyykistellä, kun mitä luultavammin liikkeen aiheuttanut eläin kurkisti laatikon takaa miehen suuntaan. Eläin paljastui kissaksi. Miehen jäänsiniset silmät kirkastuivat ja sitten hänen tuulitakin hihojen peittämät käsivartensa suoristuivat kissan suuntaan tarjoten elokuiseen yöhön lämpöä. Kissa ei arastellut vaan tassutteli suoraan miehen käsivarsien suojaan. Hetken päästä valkohiuksinen painoi kissan vasten rintaansa, kääri tuulitakin peittoon ja nousi kyyrystä ylös. Mies teki näin, sillä hän pitää hyvin paljon kissoista ja kotonaan häntä odottaa muutama kissa, jotka ovat löytyneet samalla tavalla kuin miehen äsken löytämä. Lähestulkoon kissat ovat ainoita, joille mies näyttää empatiapuolensa. Mies jatkoi matkaansa kohti työpaikkaansa. Hän oli odottanut jo parin kuukauden ajan, että hän pääsisi tarttumaan työnsä mukavimpiin puoliin eli esimerkiksi rähinöitsijöiden taltuttamiseen. Valkoiset hiukset omaava mies ei ollut suunnitellut poissaoloa, mutta näin oli sattunut käymään, kun hän oli tunkenut nokkansa väärään paikkaan väärään aikaan. Mistään henkilökohtaista ei ollut miehen mielestä kyse. Luodit olivat vain sattumalta osuneet häneen. Onnekseen hän kuitenkin selviytyi, ja kuntoutui huomattavan lyhyessä ajassa. Sinisilmäinen mietti kiittävänsä pomoaan siitä, että tämä oli pitänyt hänet palkkalistoilla välittämättä lamasta tai sairauslomasta. Tummansiniseen tuulitakkiin ja saman sävyiseen t-paitaan sonnustautunut mies koputti syrjäisellä kadulla olleen kerrostalon ovea muutaman kerran. Hän katsoi ympärilleen ja pian sen jälkeen siirsi katseensa ovessa olleeseen aukkoon, joka samaisella hetkellä vedettiin auki. ”Kato Bryson!” ovimiehenä toiminut nuorempi mieshenkilö huudahti ja availi oven lukitusta auki päästäen pian elokuisessa yöilmassa seisseen miehen sisään. Miehen kokonimi oli Valentine Ralph Bryson, mutta suurin osa hänen ystävistään oli tottunut kutsumaan häntä joko Valiksi tai Brysoniksi. Enää harvat ja tietämättömät ihmiset kutsuivat häntä Valentineksi. ”Siitä on pitkä aika ku viimeksi nähtiin… Kaksiko kuukautta? Olet näköjään poiminut taas kissan mukaan”, ovimies jutteli samalla, kun Brysoniksi paljastunut mies laski kissan sylistään ja riisui sitten tuulitakkinsa yltään. Miehen t-paita näkyi nyt selvemmin paljastaen keltaisen, suurilla tikkukirjaimilla kirjoitetun järjestyksenvartija-sanan selkäpuolella ja etupuolella oli kyseinen teksti vasemman rinnan päällä huomattavasti pienemmällä fonttikoolla. Hän asetti riisutun tuulitakin toiselle käsivarrelleen ja nosti aiemmin laskemansa kissan takaisin syliinsä. Bryson heilautti päätään ja sanoi: ”Jutellaan myöhemmin. Vien nämä pois.” Kun Bryson oli saanut vietyä kissan ja takin työntekijöille varattuun huoneeseen, hän palasi ihmisten ilmoille. Hänen katseensa kierteli monissa ihmisissä, minkä jälkeen hän huokaisi raskaasti. Hän mutisi itsekseen kävellessään baaritiskin päähän: ”Ei täällä viimeksi näin paljoa ollut porukkaa… Hetkonen… Mutta eikös nyt ollutkin tän paikan 10-vuotisjuhlat?” Valkohiuksinen seisoi selkä baaritiskiä vasten, kädet tiskin pinnalla ja katse suunnattuna kehään. //en oo löytänyt sopivaa kuvaa, ku etin just valkohiuksista ja sinisilmäistä |
|
|
|
Post by nea on Dec 1, 2015 19:53:28 GMT
Mirko virnisti pienesti kuullessaan illan menevän voiton puolelle alennetuista hinnoista huolimatta. Se oli mahtava kuulla, hänen ei tarvinnut siis huonosti myyneen illan jälkeen kirota itseään alimpaan helvettiin ja meinata siinä vitutuksessa erottaa yhtä, jos toistakin työntekijää. Välillä hänestä tuntui, että maksaminen työntekjöille oli turhaa. Hänestä tuntui, ettei jokainen edes tehnyt työtään kunnolla. Okei, oli ehkä yksi sellainen, joka ei edes pomon läsnäollessa tehnyt töitään, vaan suunnilleen makoili jossain nurkassa ja parhaimmassa tapauksessa poltteli ruohoa sisässä - joka oli kiellettyä. Mirko ei hyväksynyt sitä, ei sitten missään tapauksessa. Ihminen sai klubin ulkopuolella tehdä mitä vain, vaikka hirttää itsensä jos siltä tuntuu, kunhan sitä ei tee klubilla ja samalla tuo huonoa, sekä sotkuista mainetta klubille, josta Mirko oli isänsä sivuun siirtymisen jälkeen pitänyt todella, todella hyvää huolta. Ainakin omasta mielestään. ''Hienoa kuulla, ei tarvii siis repiä aamuyöstä hiuksia päästä, kun katselee illan, sekä aamuyön tuloja sekä menoja'', naurahti hän kaataen loputkin lasistaan alas kurkustaan. ''Kiitos kysymästä, hyvää kuuluu. Ja aion, kunhan ranne kestää. En pariin viikkoon ole astunut yhteenkään kehään, enkä ottanut kenenkään kanssa yhteen, en edes nyrkkeilysäkin kanssa, joka tuntuu pahalta. Täytyy toivoa ettei kunto, ja taidot ole hukkunut, kun en ole niitä ylläpitänyt hetkeen'', saneli hän kohottaen samassa lasiaan ohikiitävälle baarimikolle, joka pienen huokauksen jälkeen nappasi pomonsa lasin, ja kaatoi sen puolilleen rusehtavaa nestettä. ''Mä oon maksanut tästä jo, joten älä kuvittelekkaan'', tuhahti hän yhdelle uusimmalle työntekijälle, joka selvästikkään ei tuntenut Mirkoa ja oli ilmeestä päätellen laskuttamassa häntä. ''Miten itse? Miten sun kehään astuminen, ootko edes ajatellu?'' kohteliaasti tatuoitu herra kysyi, pidellen pientä hymyä huulillaan. Mirko siirsi hetkeksi katseensa pois naisesta, kiertäen koko klubin yrittäen etsiä jotakin tuttuja ihmisiä, kuten vaikka jotakuta, jonka haastaa tänäiltana. Yksi, jos toinenkin tuttu kyllä astui esiin ihmismassan keskeltä, muttei oikeastaan ketään, kenet hän olisi halunnut haastaa. Ei valitettavasti. Hän nimittäin haluaisi alottaa jollain 'rennommalla', jotta näkisi ranteensa kestävyyden, jota kieltämättä alkoi epäilemään hetki hetkeltä enemmän. ''Valentine!'' brunette huudahti äänien, sekä musiikin yli toivoen, että tuo valkeahiuksinen mies kuulisi huudon, ja mahdollisesti siirtyisi istuskelemaan Mirkon seuraan. Hän välttämättä halusi tietää toisen kuulumiset, sillä ei moneen aikaan ole miehen kanssa niitä vaihtanut. |
|
|
|
Post by swinchester on Dec 1, 2015 20:13:23 GMT
/ veera puhuks claire rickylle vai XD en oo iha selvil nyt kyl
|
|
|
|
Post by wifix on Dec 1, 2015 20:17:14 GMT
/ veera puhuks claire rickylle vai XD en oo iha selvil nyt kyl - joooo :'DD |
|
|
|
Post by Angelus on Dec 1, 2015 20:21:46 GMT
|
|
|
|
Post by swinchester on Dec 1, 2015 20:45:47 GMT
Riordan pyöritteli silmiään ihmisten hoippuessa hänen ohitseen, tusinoittain kasvoja joista yksikään ei näyttänyt tarpeeksi kovalta pärjätäkseen Eamesille kehässä. Nuorukainen oli hyvin varma itsestään, eikä ihme; hän oli muutamaa senttiä vajaa 190-senttinen, tatuoitu lihaskasa. Kokemuskin oli karttunut pääosin katutappelemisesta, osittain Riordan taas sai kiittää lahjoistaan isäänsä, joka oli pakottanut hänet painimaan ja vapaaottelemaan nuorempana. Ennen niin sanottua itsenäistä elämäänsä Eames toimi lähinnä humalaisen isänsä nyrkkeilysäkkinä, painostamisen ja kannustamisen sijaan Rickyn isä purki pahan olonsa poikaansa, oli se milloin fyysinen ja milloin henkinen olotila. Kotoa lähdettyään Riordan vannoi, ettei enää koskaan näkisi isäänsä, eikä kyllä ole sen koommin tätä nähnytkään. Tummahipiä havahtui naisääneen taka-alaltaan, mikä käytännössä sai hänet pakonomaisesti kääntymään ympäri. Ricky rutisti tummia kulmiaan yrittäessään saada aivot muistamaan nämä kasvot entuudestaan, ei sillä, etteikö bruneten kasvot olisi olleet mieleenpainuvat, mutta Riordanilla sattui olemaan surkea kasvomuisti (tai no, muisti yleisestikin), liekö johtunut turhan useasta iskusta päähän. Toisaalta hänellä ei ollut muutenkaan taipumusta muistaa eritoten naisia, mikä juonsi pitkälti juurensa kiusallisten tilanteiden välttämiseen hänen osaltaan. Kun ei muistanut kasvoja, ei muistanut mitä oli tullut tehtyä ja kenen kanssa, yksinkertaista. "Erinomaisessa", Eames totesi ja kohotti toisen suupielensä vinoon hymyyn hetkeksi. Nuorukainen naputteli etusormensa päällä tiskin pintaa ja pukahti itsekseen, hän kaipaili muistutusta siitä, miltä tuntuu kun nenän rusto leviää kuin avoin kirja ja siitä, millaista on elää viikko tai kaksi murtuneella kylkiluulla. Myönnettäkööt, että Ricky nautti tappelemisen aiheuttamasta kivusta, se oli jotain mikä piti hänet ihmisenä. "Kehässä näyttää olevan harmillisen hiljaista", tummahipiä mumisi ja vilkuili kehään päin haikaillen. Kuka tahansa olisi ainakin Rickyn puolesta kelvannut hänelle vastustajaksi, hän vain halusi päästä tappelemaan, toki mieluiten sellaisen kanssa josta olisi hänelle oikeaa vastusta.
|
|
|
|
Post by wifix on Dec 1, 2015 21:00:29 GMT
claire marie houston - ei voinut tehdä muuta, kuin päästää pienehkön hymyn huulilleen miehen vastatessa naisen kysymykseen, jonka myötä hän siirtyi seisomaan hieman lähemmäs toista juoma toisessa kädessään. Katseensa hän puolestaan käänsi kehän suunnalle, jossa vasta vajaa kymmenisen minuuttia sitten itse oli otellut hyvinkin sisukasta tulokasta vastaan aivan vain aikaa tappaakseen. Jopa tummaverikkö itse oli yllättynyt viimeisimmän vastustajansa taidoista - eipä Houston itsekkään mikään kummoinen tappelija, mutta astui kehään silloin tällöin, jos vastassa oli naispuolinen henkilö, ja tuolloin useimmiten ottelut voitettiinkin. Oli miten oli, valtaosan ajasta joutui hän kuitenkin tyytymään otteluiden katseluun, klubilla kun ei käynyt hänen lisäkseen muuta kuin pari naispuolista "vakioasiakasta", joten tappelutkin jäivät tämän myötä väliin. Silloin tällöin tulokkaat halusivat koittaa onneaan kehässä, jolloin mitä useimmin perheensä mustalammas päätyi astumaan peliin mukaan, aivan vain pitääkseen vähäiset taitonsa yllä. "Ehkä meidän pitäisi ottaa ottelu", Houston virnisti pienoisesti, painaen selkänsä varovaisesti takanaan olevaan baaritiskiin, ottaen jälleen kerran hieman juomastaan. Hän ei niinkään ollut tosissaan, mutta ajatus loppupeleissä houkutteli naista kovasti. Hän ei ollut eläessään tapellut miestä vastaan, ja vaikka tuonkin ottelut tulisi hän häviämään välittömästi, voisihan se lopulta muuttua jopa yllättävän mielenkiintoiseksi - virheistä kun oppii. Oli miten oli, kaikesta huolimatta ei hän lähivuosina vielä edes varmaankaan harkitsisi miesten kanssa tappelua, ellei oikeasti löytäisi itsensä kokoista tikkua, kaksimetristen lihaskimppujen joukosta. Joka tämäkin oli hyvinkin epätodennäköistä. Claire oli päästänyt katseensa käymään nopeasti nyt noin metrin päässä olevasta miehestä, joka oli katsellut jo jonkin aikaa kehälle päin, selvästikkin haluten jonkun tappelemaan kanssaa. Sen enempää miettimättä, siirtyi katse hetkessä pois toisesta, katseen lähtiessä kiertämään edessään aukenevassa väkijoukossa. Nainen tunsi jäsenistä monia, ja ehkäpä tänään olisi jopa joku paikalla, joka saattaisi pystyä haastamaan vierellään olevan miehen. Toisen nimeä ei tosiaankaan vieläkään tiedetty, mutta samapa tuo, kyllä se luultavasti jossain kohdin tulisi esille. Tai näin hän ainakin toivoi, vaikka ei hän tiedolla mitään tekisikään.
|
|
|
|
Post by swinchester on Dec 1, 2015 21:35:06 GMT
Huvittunut, joskin vähintään puoliksi tahaton nauruntyrskähdys karkasi virneeseen vääristyneiltä huulilta bruneten ehdottaessa kehään astumista hänen kanssaan. Riordan kohautti olkiaan ja käänsi katseensa kehästä naisen puoleen, mittaillen tätä hetken katseellaan, "ehkä, mutta mä en mielellään mätkis noin nättiä naamaa", Eames tokaisi naurahtaen ja pudisti sitten päätään, "jos olisit reilut 20 senttiä pidempi ja mieluusti mies, niin ilomielin", hän jatkoi huvittuneen oloisena ja yritti metsästää itselleen seuraa kehään. Ei sillä, että hän olisi tahallaan yrittänyt vähätellä naista, mutta kun Riordanilla oli oletettavasti tuplaten naisen verran painoa ja pituuttakin reilusti enemmän, olisi ollut enemmän kuin epäreilua edes vihjata kehään astumista tämän kanssaan. Olihan hän nähnyt tummaverikön ottelevan, hyvällä menestyksellä vieläkin, mutta he kuitenkin painivat täysin eri sarjoissa. Ricky oli muutamaan otteeseen tapellut naisia vastaan, mutta niissäkin tilanteissa kyseiset naiset olivat olleet oikeita haasteita. Nuorukainen rapsutti tatuoinnein koristeltua käsivarttaan ja huoahti jälleen, miksei kukaan paikan ihmisistä pistänyt silmään sillä tavalla, että heitä vastaan olisi voinut otella. Ehkä Rickyn olisi pitänyt vain siirtyä kehän puolelle ja provosoida joku ottelemaan häntä vastaan. Eames ei kuitenkaan toistaiseksi ollut vielä siinä vaiheessa epätoivoa, hän halusi jonkun uskottelevan itselleen olevansa tarpeeksi kova ottelemaan Riordania vastaan. "En muuten ole tainnut kuulla nimeäsi", tatuoitu totesi tökeröön tapaan, ainoaan tapaan jonka osasi, "Riordan... Ricky", hän jatkoi esittäytyen, muttei kumminkaan viitsinyt ojentaa kättään kätelläkseen, ei kuulunut hänen tapoihinsa. Kuten huomatakin saattoi, Riordanilta puuttui lähes täysin tavalliset käytöstavat, hän tuskin koskaan katsoi ketään silmiin näille puhuessaan, ellei tuntenut heitä, hän ei juuri tehnyt aloitetta kätelläkseen ihmisiä tai vastaavaa, varttuessaan kun oli omaksunut nyrkkeilysäkin roolin, jota lyötiin eikä kaitsettu. |
|
