Post by unisiipi on Nov 28, 2015 17:15:04 GMT
Ajattelin julkasta tänne yhden vanhemmista novelleistani. Otan mielelläni vastaan kaikenlaista palautetta ja kommenttia(, kunhan se on annettu kohteliaaseen sävyyn), erityisen kiitollinen olisin rakentavasta palautteesta. Eipä mulla muuta sanottavaa. Toivottavasti teksti on kiinnostavaa luettavaa!
Kun taivaasta satoi kyyneleitä
Taivas loisti purppuranpunaisena, auringon laskeutuessa horisonttiin. Ilma pyörteili kauniin enkelinaisen ympärillä, tämän kiiruhtaessa kohti ulottuvuuksien välisiä portteja. Araqiel oli luvannut hänelle pitää Valkoisen portin vapaana, mutta vain auringon laskuun asti. Liwetillä oli jo kiire, jos hän halusi ehtiä Herran valtakuntaan ennen yötä ja tarkastuksia. Enkelit hoitivat näet suurimman osan työvuoroistaan öisin ja jos hän ei silloin olisi paikalla, poissaolo huomattaisiin ripeästi. Liwet olisi halunnut jäädä maankamaralle näkemään öisien kaupunkien valot, mutta hän ei uskaltanut rikkoa Herraansa vastaan. Rangaistuksena olisi pahimmillaan siipien menettäminen, eikä nainen voinut kuvitellakaan elämäänsä ilman siipiään ja ilman rakasta Araqielaansa. Tämä oli hänen kihlattunsa ja nuoren naisen tunteet miestä kohtaan olivat hyvin voimakkaat. Araqiel oli ollut kokoajan näitä pieniä matkoja vastaan, mutta suostunut aina hetken maanittelun jälkeen auttamaan porttien vartijoiden kanssa. Liwet luotti tähän koko sydämestään ja uskoi, ettei parempaa puolisoa voisi saadakaan. Hän olisi ollut valmis luovuttamaan henkensä miehen käsiin ja olisi voinut mennä Araqielin kanssa naimisiin vaikka heti. Enkelit saivat kuitenkin naida toisen enkelin vasta täyttäessään 25 vuotta, eikä Liwet ollut vielä tarpeeksi vanha, joten he olivat vain kihlapari. Araqiel oli jo 27 ja halusi häihin jo kiihkeästi. Liwet surikin usein heidän välistään ikäeroa.
Mutta ei maassa - siellä hän heräsi eloon uudella tavalla. Liwet rakasti ihmisten joukossa kävelemistä, jo pelkästään heidän energiansa sai nuoren enkelin tietynlaista hohtoa, mitä ei taivaassa näkynyt. Ja vaikka jotkut kutsuivat maata jopa Jumalan hylkäämäksi loukuksi, Liwet rakasti sitä. Hän rakasti pienillä kujilla kävelyä ja ystävällisille ihmisille juttelua. Hän kävi teattereissa ja elokuvissa, sekä ui toisinaan autioiden metsien järvissä. Kaupungilla kävellessään Liwet pystyi piilottamaan siipensä magian avulla, eikä niistäkään näin ollen tullut ongelmia. Hän yksinkertaisesti rakasti näitä pieniä salaisia retkiään ja vaikka Araqiel sanoisi mitä, nainen ei olisi luopumasta omasta salaisuudestaan.
Nyt Valkoinen portti jo häämötti Liwetin edessä. Hän oli lentänyt pitkän matkan aina pilvien yläpuolelle, mutta voimakkaiden siipiensä ansiosta, nainen ei tuntenut olevansa edes hengästynyt. Liwet pyyhkäisi vaaleat hiukset silmiltään, nähdäkseen ettei kukaan ollut portilla. Varmistuttuaan, että oli yksin, enkeli työnsi kauniisti riimuilla koristellun portin auki ja astui sisään. Hän oli juuri sulkemassa porttia, kun voimakas ääni säikäytti hänet.
"Oletko sinä, enkeli Liwet, käynyt maankamaralla?" maan ja taivaan välinen portinvartija kohosi uhkaavana siluettina Liwetin yläpuolella. Liwet oli viimein jäänyt kiinni.
Tuomioistuin eteni nopeasti. Liwet istui ensimmäisessä rivissä ja joutui kuuntelemaan jokaisen häneen kohdistuvan syytteen. Enkeli ei ollut tehnyt mitään muuta rikosta kuin käynyt toistuvasti maanpinnalla. Jo se itsessään oli vakava rikos, mutta tämän lisäksi lakimiehet olivat päättäneet vielä keksiä hänelle liudan erilaisia huijaamiseen ja valehtelemiseen liittyviä syntejä. Oli häpeällistä joutua kuuntelemaan niin loukkaavia syytöksiä, jotka kaiken lisäksi olivat täysin hatusta vedettyjä. Todistaja yksi toisensa jälkeen kuitenkin tuki näitä päättömiä syytteitä ja Liwetin puolustelut alkoivat olla lopussa.
Enkeleiden tuomioistuimessa oli muutenkin todella hankala puolustaa itseään, koska kukaan muu kuin kenties joku perheen jäsen ei astunut syytetyn tueksi. Liwet oli odottanut Araqielin saapuvan puolustamaan häntä, mutta tämä oli tullut yllättäen kipeäksi, eikä ollut voinut saapua. Nainen ei ollut kihlatulleen vihainen, vain hiukan ihmeissään, oliko sairaus todellakin tämän mielestä tarpeeksi painava syy jättää hänen elämäänsä ja kuolemaansa koskeva istunto väliin.
Lopulta kolme tuomaria päättivät yksimielisesti tuomiosta ja koko sali hiljeni kuulemaan sen. Liwet pidätti hengitystään, haluttomana tunnustamaan, että hänen tulevaisuutensa riippuisi seuraavista sanoista. Ei ollut reilua että nämä kolme enkeliä saivat päättää hänen elämästään, kun sen olisi pitänyt kuulua ainoastaan hänelle itselleen. Pitkän hiljaisuuden jälkeen keskimmäinen tuomareista puhui:
"Enkeli Liwet, sinut on tuomittu pienemmistä rikoksistasi, sekä maankamaralla toistuvasti käymisestä siipien menettämiseen".
Hiljaisuus jatkui vielä pari sekuntia, mutta pian normaali puheensorina palasi. Lakimiehet pakkasivat paperinsa ja lähtivät paikalta. Sali tyhjentyi rivakasti, eikä kukaan edes vilkaissut Liwetiä kohti. Nainen sen sijaan tuijotti murhanhimoisesti jokaista ohikulkevaa. Hän olisi soturi ja vaikka alistuisikin tuomion langettamaan rangaistukseen vastaan pyristelemättä, nainen oli silti vihainen.
Hänen elämänsä ei merkinnyt noille sydämettömille mitään. He olisivat yhtä hyvin vain voineet katsoa tilannetta läpi sormien ja pistää hänet vaikka työskentelemään vuorokauden ympäri mutta ei. He olivat halunneet kiinnostavan näytöksen ja oikein valmistelleet hänen kuolemaansa päiviä. Taivaan enkelit olivat julmia, eivätkä tunteneet armoa lakejaan rikkovia siskoja ja veljiään kohtaan. Liwet oli aina aiemmin ollut syyttäjien puolella ja tukenut heitä täysin, mutta nyt ollessaan itse epäoikeuden uhri, hän ymmärsi muita siipensä menettäneitä enkeleitä ja katui itsekkyyttään. Katumus ei kuitenkaan enää auttanut, vartijat tulisivat pian noutamaan hänet. Nämä repisivät häneltä siivet ja heittäisivät pilven sakaralta kohti kuolemaa. Liwet olisi siihen kuitenkin valmis, niin valmis kuin nyt julmaan kuolemaan saattoi olla.
Kipu oli pysäyttävä. Liwet ei ollut tuntenut samanlaista tuskaa koskaan ennen. Miehet repivät hänen siipensä irti hitaasti ja oikein pitkittivät hänen tuskaansa. Aivan kuin sen katseleminen olisi ollut näille jollain tavalla nautinnollista. Liwetistä tuntui siltä kuin hänen koko selkänsä olisi ollut liekeissä. Nainen oli kuitenkin päättänyt olla kirkumatta tai anomatta armoa, joten hän vain puri hampaansa tiukasti yhteen ja sinnitteli. Siiven irrotessa kokonaan Liwetin selästä, hänen lävitsensä kulki voimakas väristys ja heikkouden tunne. Nainen lysähti väsymyksen ja tuskan takia polvilleen, minne hän jäi.
Toisen siiven irrottamisessa kesti entistä pidempään ja se oli aiempaakin tuskallisempaa. Tuntui kuin siipien paikalle jääneeseen ihoon oltaisiin pumpattu myrkkyjä. Liwetin sisuskaluja pisteli ja hän joutui kerta toisensa jälkeen ravistelemaan päätään, ettei pyörtyisi kivusta.
Lopulta toinenkin Liwetin kauniista siivistä oli pudotettu verisesti hänen hauta-arkkuunsa. Enkelten haudoissa lepäsivät vain näiden siivet. Normaalisti siivet irrotettiin jo kuolleilta enkeleiltä ja ruumis levitettiin tuhkana tuulen mukaan. Liwet ei kuitenkaan saanut tuntea sellaista armoa. Häneltä oltiin revitty siivet naisen yhä eläessä, eikä hän koskaan saisi lentää vapaana taivaiden tuulissa tuhkana.
"Olkaa kiltit ja vastatkaa viimeiseen kysymykseeni", Liwet oli miettinyt asiaa tarkoin ja halusi tietää yhden seikan, ennen kuin kuolisi. Jokainen sana iski veitsen lailla hänen kurkkuunsa, mutta siivettömän enkelin jatkoi silti puhumista. Hänen olisi saatava selville totuus.
"Haluaisin tietää, kuka minut paljasti", Liwet vajosi heikotuksesta takaisin maahan. Hän kuolisi pian ilman siipiään, mutta haluaisi kuulla vielä tämän. Kunpa vartijat vain kertoisivat hänelle. Nämä loivat toisiinsa mietteliäät katseet. Miehet nostivat hänet ilmaan ja kantoivat pilven reunalle. Käsien kosketus tuntui piikkeinä Liwetin vartalossa, mutta hän ei valittanut. Siivetön enkeli pääsisi pian rauhaan. Miehet olivat jo heittämässä häntä alas, kun Liwet tarttui näihin kiinni viimeisillä voimillaan.
"Nimi vain, niin minä kuolen pois", nainen ei suostuisi lähtemään ennen kuin saisi tietää pettäjänsä. Jokainen sekunti tässä maailmassa oli tuskaa, mutta hän ei antaisi periksi.
Vartijat loivat toisiinsa uudemman kerran mietteliäät katseet, mutta tällä kertaa he ilmeisesti heltyivät.
"Tyttö hyvä, sinut petti oma kihlattusi Araqiel", sen sanottuaan miehet heittivät hänet alas, eikä Liwet vastustellut. Hänellä ei ollut enää voimia siihen, eikä hän halunnutkaan vastustella. Araqiel oli pettänyt hänet ja se satutti Liwetiä enemmän kuin mikään muu koko maailmassa, jopa siipien pois repiminen oli pientä kipua tähän verrattuna.
Ja vaikka Liwet oli luvannut itselleen, ettei itkisi, nyt hän itki. Siivetön enkeli itki verisiä koston kyyneliä ja minne kyyneleet laskeutuivat, tekivät ne maasta hedelmättömän ja ihmisistä sairaita.
Liwetin kosto oli elävä vielä pitkään, vaikka hän olikin kuollut.
Kun taivaasta satoi kyyneleitä
Taivas loisti purppuranpunaisena, auringon laskeutuessa horisonttiin. Ilma pyörteili kauniin enkelinaisen ympärillä, tämän kiiruhtaessa kohti ulottuvuuksien välisiä portteja. Araqiel oli luvannut hänelle pitää Valkoisen portin vapaana, mutta vain auringon laskuun asti. Liwetillä oli jo kiire, jos hän halusi ehtiä Herran valtakuntaan ennen yötä ja tarkastuksia. Enkelit hoitivat näet suurimman osan työvuoroistaan öisin ja jos hän ei silloin olisi paikalla, poissaolo huomattaisiin ripeästi. Liwet olisi halunnut jäädä maankamaralle näkemään öisien kaupunkien valot, mutta hän ei uskaltanut rikkoa Herraansa vastaan. Rangaistuksena olisi pahimmillaan siipien menettäminen, eikä nainen voinut kuvitellakaan elämäänsä ilman siipiään ja ilman rakasta Araqielaansa. Tämä oli hänen kihlattunsa ja nuoren naisen tunteet miestä kohtaan olivat hyvin voimakkaat. Araqiel oli ollut kokoajan näitä pieniä matkoja vastaan, mutta suostunut aina hetken maanittelun jälkeen auttamaan porttien vartijoiden kanssa. Liwet luotti tähän koko sydämestään ja uskoi, ettei parempaa puolisoa voisi saadakaan. Hän olisi ollut valmis luovuttamaan henkensä miehen käsiin ja olisi voinut mennä Araqielin kanssa naimisiin vaikka heti. Enkelit saivat kuitenkin naida toisen enkelin vasta täyttäessään 25 vuotta, eikä Liwet ollut vielä tarpeeksi vanha, joten he olivat vain kihlapari. Araqiel oli jo 27 ja halusi häihin jo kiihkeästi. Liwet surikin usein heidän välistään ikäeroa.
Mutta ei maassa - siellä hän heräsi eloon uudella tavalla. Liwet rakasti ihmisten joukossa kävelemistä, jo pelkästään heidän energiansa sai nuoren enkelin tietynlaista hohtoa, mitä ei taivaassa näkynyt. Ja vaikka jotkut kutsuivat maata jopa Jumalan hylkäämäksi loukuksi, Liwet rakasti sitä. Hän rakasti pienillä kujilla kävelyä ja ystävällisille ihmisille juttelua. Hän kävi teattereissa ja elokuvissa, sekä ui toisinaan autioiden metsien järvissä. Kaupungilla kävellessään Liwet pystyi piilottamaan siipensä magian avulla, eikä niistäkään näin ollen tullut ongelmia. Hän yksinkertaisesti rakasti näitä pieniä salaisia retkiään ja vaikka Araqiel sanoisi mitä, nainen ei olisi luopumasta omasta salaisuudestaan.
Nyt Valkoinen portti jo häämötti Liwetin edessä. Hän oli lentänyt pitkän matkan aina pilvien yläpuolelle, mutta voimakkaiden siipiensä ansiosta, nainen ei tuntenut olevansa edes hengästynyt. Liwet pyyhkäisi vaaleat hiukset silmiltään, nähdäkseen ettei kukaan ollut portilla. Varmistuttuaan, että oli yksin, enkeli työnsi kauniisti riimuilla koristellun portin auki ja astui sisään. Hän oli juuri sulkemassa porttia, kun voimakas ääni säikäytti hänet.
"Oletko sinä, enkeli Liwet, käynyt maankamaralla?" maan ja taivaan välinen portinvartija kohosi uhkaavana siluettina Liwetin yläpuolella. Liwet oli viimein jäänyt kiinni.
Tuomioistuin eteni nopeasti. Liwet istui ensimmäisessä rivissä ja joutui kuuntelemaan jokaisen häneen kohdistuvan syytteen. Enkeli ei ollut tehnyt mitään muuta rikosta kuin käynyt toistuvasti maanpinnalla. Jo se itsessään oli vakava rikos, mutta tämän lisäksi lakimiehet olivat päättäneet vielä keksiä hänelle liudan erilaisia huijaamiseen ja valehtelemiseen liittyviä syntejä. Oli häpeällistä joutua kuuntelemaan niin loukkaavia syytöksiä, jotka kaiken lisäksi olivat täysin hatusta vedettyjä. Todistaja yksi toisensa jälkeen kuitenkin tuki näitä päättömiä syytteitä ja Liwetin puolustelut alkoivat olla lopussa.
Enkeleiden tuomioistuimessa oli muutenkin todella hankala puolustaa itseään, koska kukaan muu kuin kenties joku perheen jäsen ei astunut syytetyn tueksi. Liwet oli odottanut Araqielin saapuvan puolustamaan häntä, mutta tämä oli tullut yllättäen kipeäksi, eikä ollut voinut saapua. Nainen ei ollut kihlatulleen vihainen, vain hiukan ihmeissään, oliko sairaus todellakin tämän mielestä tarpeeksi painava syy jättää hänen elämäänsä ja kuolemaansa koskeva istunto väliin.
Lopulta kolme tuomaria päättivät yksimielisesti tuomiosta ja koko sali hiljeni kuulemaan sen. Liwet pidätti hengitystään, haluttomana tunnustamaan, että hänen tulevaisuutensa riippuisi seuraavista sanoista. Ei ollut reilua että nämä kolme enkeliä saivat päättää hänen elämästään, kun sen olisi pitänyt kuulua ainoastaan hänelle itselleen. Pitkän hiljaisuuden jälkeen keskimmäinen tuomareista puhui:
"Enkeli Liwet, sinut on tuomittu pienemmistä rikoksistasi, sekä maankamaralla toistuvasti käymisestä siipien menettämiseen".
Hiljaisuus jatkui vielä pari sekuntia, mutta pian normaali puheensorina palasi. Lakimiehet pakkasivat paperinsa ja lähtivät paikalta. Sali tyhjentyi rivakasti, eikä kukaan edes vilkaissut Liwetiä kohti. Nainen sen sijaan tuijotti murhanhimoisesti jokaista ohikulkevaa. Hän olisi soturi ja vaikka alistuisikin tuomion langettamaan rangaistukseen vastaan pyristelemättä, nainen oli silti vihainen.
Hänen elämänsä ei merkinnyt noille sydämettömille mitään. He olisivat yhtä hyvin vain voineet katsoa tilannetta läpi sormien ja pistää hänet vaikka työskentelemään vuorokauden ympäri mutta ei. He olivat halunneet kiinnostavan näytöksen ja oikein valmistelleet hänen kuolemaansa päiviä. Taivaan enkelit olivat julmia, eivätkä tunteneet armoa lakejaan rikkovia siskoja ja veljiään kohtaan. Liwet oli aina aiemmin ollut syyttäjien puolella ja tukenut heitä täysin, mutta nyt ollessaan itse epäoikeuden uhri, hän ymmärsi muita siipensä menettäneitä enkeleitä ja katui itsekkyyttään. Katumus ei kuitenkaan enää auttanut, vartijat tulisivat pian noutamaan hänet. Nämä repisivät häneltä siivet ja heittäisivät pilven sakaralta kohti kuolemaa. Liwet olisi siihen kuitenkin valmis, niin valmis kuin nyt julmaan kuolemaan saattoi olla.
Kipu oli pysäyttävä. Liwet ei ollut tuntenut samanlaista tuskaa koskaan ennen. Miehet repivät hänen siipensä irti hitaasti ja oikein pitkittivät hänen tuskaansa. Aivan kuin sen katseleminen olisi ollut näille jollain tavalla nautinnollista. Liwetistä tuntui siltä kuin hänen koko selkänsä olisi ollut liekeissä. Nainen oli kuitenkin päättänyt olla kirkumatta tai anomatta armoa, joten hän vain puri hampaansa tiukasti yhteen ja sinnitteli. Siiven irrotessa kokonaan Liwetin selästä, hänen lävitsensä kulki voimakas väristys ja heikkouden tunne. Nainen lysähti väsymyksen ja tuskan takia polvilleen, minne hän jäi.
Toisen siiven irrottamisessa kesti entistä pidempään ja se oli aiempaakin tuskallisempaa. Tuntui kuin siipien paikalle jääneeseen ihoon oltaisiin pumpattu myrkkyjä. Liwetin sisuskaluja pisteli ja hän joutui kerta toisensa jälkeen ravistelemaan päätään, ettei pyörtyisi kivusta.
Lopulta toinenkin Liwetin kauniista siivistä oli pudotettu verisesti hänen hauta-arkkuunsa. Enkelten haudoissa lepäsivät vain näiden siivet. Normaalisti siivet irrotettiin jo kuolleilta enkeleiltä ja ruumis levitettiin tuhkana tuulen mukaan. Liwet ei kuitenkaan saanut tuntea sellaista armoa. Häneltä oltiin revitty siivet naisen yhä eläessä, eikä hän koskaan saisi lentää vapaana taivaiden tuulissa tuhkana.
"Olkaa kiltit ja vastatkaa viimeiseen kysymykseeni", Liwet oli miettinyt asiaa tarkoin ja halusi tietää yhden seikan, ennen kuin kuolisi. Jokainen sana iski veitsen lailla hänen kurkkuunsa, mutta siivettömän enkelin jatkoi silti puhumista. Hänen olisi saatava selville totuus.
"Haluaisin tietää, kuka minut paljasti", Liwet vajosi heikotuksesta takaisin maahan. Hän kuolisi pian ilman siipiään, mutta haluaisi kuulla vielä tämän. Kunpa vartijat vain kertoisivat hänelle. Nämä loivat toisiinsa mietteliäät katseet. Miehet nostivat hänet ilmaan ja kantoivat pilven reunalle. Käsien kosketus tuntui piikkeinä Liwetin vartalossa, mutta hän ei valittanut. Siivetön enkeli pääsisi pian rauhaan. Miehet olivat jo heittämässä häntä alas, kun Liwet tarttui näihin kiinni viimeisillä voimillaan.
"Nimi vain, niin minä kuolen pois", nainen ei suostuisi lähtemään ennen kuin saisi tietää pettäjänsä. Jokainen sekunti tässä maailmassa oli tuskaa, mutta hän ei antaisi periksi.
Vartijat loivat toisiinsa uudemman kerran mietteliäät katseet, mutta tällä kertaa he ilmeisesti heltyivät.
"Tyttö hyvä, sinut petti oma kihlattusi Araqiel", sen sanottuaan miehet heittivät hänet alas, eikä Liwet vastustellut. Hänellä ei ollut enää voimia siihen, eikä hän halunnutkaan vastustella. Araqiel oli pettänyt hänet ja se satutti Liwetiä enemmän kuin mikään muu koko maailmassa, jopa siipien pois repiminen oli pientä kipua tähän verrattuna.
Ja vaikka Liwet oli luvannut itselleen, ettei itkisi, nyt hän itki. Siivetön enkeli itki verisiä koston kyyneliä ja minne kyyneleet laskeutuivat, tekivät ne maasta hedelmättömän ja ihmisistä sairaita.
Liwetin kosto oli elävä vielä pitkään, vaikka hän olikin kuollut.
