Fantasiaroolipeli √ My ghost Where'd you go? | Aina mukaan

mä täällä rapsuttelen päätä ja mietiskelen mitä kirjottais XD

Useat kirosanat tupasahtelivat ilmoille Aileenin toimesta, kun hän yritti vaikean näköisesti jonkun kepukan avulla saada puhelintaan pois lipaston alta. Naisen onneksi puhelin oli liukunut aivan liian pitkälle, mutta jollain ihmeen tuurilla hän onnistui sen saamaan pois sieltä. Pienesti helpotuksesta huokaisten hän nappasi puhelimensa käteensä ja huomasi sen näytön olevan täysin sirpaleina. Tällä kertaa vain yksittäinen kirosana pääsi Higgsin huulien välistä. Tummaverikkö lähti kävelemään pois kellarista ja yritti samalla saada rikkinäisen puhelimensa toimimaan, mutta aivan turhaa. Näyttö ei näyttänyt mitään muita kuin sekalaisia värejä, joten Aileenin puhelimesta ei olisi avun soitossa mitään apua. Alahuultaan purren nainen käveli pois kellarista, miettien samalla miten tämä kaikki oli edes mahdollista -, nainen ovenkarmissa ja mies laiturilla, molemmat olivat ilmestyneet aivan tyhjästä. Koko tilanne sai tuskahien virtaamaan pitkin tummaverikön ruskettunutta kehoa.
    Yhtäkkiä kuuluva auton torven ääni sai Aileenin sydämmen hypähtämään kurkkuun ja heräämään omista ajatuksistaan. Lyhyet askeleet saivat sillä samalla hetkellä lisää nopeutta, kun nainen lähti selvittämään sitä kenen toimesta kyseinen tööttäys oli kuulunut. Talosta ulos astuminen tuntui kuitenkin todella inhottavalta ajatukselta, jonka takia tummaverikkö jäi hetkeksi aikaa seisomaan ulko-oven taakse -, jostain syystä tuntui, että sisällä oli nyt paljon turvallisempaa kuin ulkona.



Hermostuneena Aileen pyöritteli taskulamppua kädessään ja päätti kuitenkin astua ulos katsomaan mistä ääni oli tullut. Osa hänestä toivoi, että joku oli tullut auttamaan tai kertomaan kaiken olevan vain piila, mutta parkkipaikalla odotti jotain muuta kuin mitä nainen toivoi. Damien ja nainen istuivat autossa ja laiturilla ollut mies nojaili auton oveen. Varovaisesti tummaverikkö yritti hiippailla miehen taakse ja iskeä taskulampulla suoraan päähän, mutta juuri kun hän oli tekemässä siirtoaan katosi toinen näkemättömiin. Lopputulos oli se, että Aileen huitaisi pelkästään ilmaa ja niin lujaa, että horjahti itse pienesti. Samalla kyseisellä hetkellä tummaverikkö tiesi munanneensa pahemman kerran, sillä hän ei todellakaan tiennyt mikä ihmeen yliluonnollinen mies oli.
    Higgs katsoi Damiania osittain järkyttyneenä ja otti sitten muutaman askeleen taaksepäin. Autoon hän ei missään nimessä tulisi istumaan niin pitkään, kun ylimääräinen matkustaja oli kyydissä. “Damien tuu pois sieltä autosta, pliis”, Aileen mutisi ja piti tiukasti taskulampustaan kiinni. Tärisevät kädet kertoivat siitä miten hermostunut nuori nainen oli kyseisellä hetkellä, koska hän ei todellakaan tiennyt enää mihin uskoa. Kummituksia piti olla vain saduissa. 

.. oon jo 2 kertaa kirjottanu saman pelauksen, mutta onnistun aina jotenki heittää itteni tästä pois

- roolailen ainakin arthurilla sit kun oon syönyt

Kun suoraan sanottuna kuolleelta näyttävän miehen jalat katosivat näkyvistä ja sitä seuraten pikkuhiljaa koko muukin vartalo, Damian alkoi olla varma että kyse ei sittenkään ollut piilokameratempusta. Kyseessä taisi olla oikeasti jotain yliluonnollista ja he olivat pahemmassa kusessa kuin hän olisivat ikinä osanneet pelätä. Pieni ääni Damianin päässä hoki, että paina nyt sitä kaasua, pelasta itsesi ja samalla kaikki muut jotka ovat miettineet mökin vuokrausta. Siinä samassa hän huomasi aivan auton vieressä Aileenin ja tunsi syyllisyyttä, miten hän oli voinut edes harkita jättävänsä tytön jälkeen, toinen ei olisi ikinä tehnyt niin hänelle. Damian otti lippiksen päästään ja haroi hetken hiuksiaan, miettien mitä tekisi.

“Tästä autosta ei taida kauheesti olla sitten hyötyä”, hän mutisi, niin kuin se ei olisi jo ollut ilmiselvää kaikille tilanteessa oleville. Poika mietti vielä hetken ja turhautunut ilme kasvoillaan repäisi pari johtoa rikki, samalla sammuttaen moottorin. Todellisuudessa nuo johdot olivat auton käynnistämisen kannalta täysin merkityksettömiä, mutta toivottavasti nämä… olennot eivät sitä tienneet ja he saisivat vielä mahdollisuuden pakenemiseen. Damian nousi autosta ja paiskasi oven kiinni, niin että loputkin ikkunan karmeissa kiinni olevat lasinsirpaleet helisivät maahan, kuljettajan paikalle ja auton lattialle. Poika käveli suoraan Aileenin luokse ja kietoi kätensä melkein puoli metriä lyhyemmän tytön ympäri, suukottaen hellästi tämän päälakea.
“Kyllä tää tästä”, hän kuiskasi toisen korvaan ja irrottautui, lähtien vetämään tyttöä kohti mökkiä. Heidän piti löytää muut tai tästä ei tulisi yhtään mitään.

/ mitä pasg.....

Ethanael piti edelleen tuttua virnettä huulillaan, kun alkoi muuttua hitaasti takaisin näkyväksi. Ehkä niin oli parempi. Parempi, että ihmiset näkivät hänen ruumiinsa, joka näytti edelleenkin kamalta, tai mihin se nyt muuttuisi? Ei hänen ruumiinsa mihinkään muuttuisi, ei valitettavasti. Hän ei saisi haavaa pois, eikä kalpeutta, tai, no valkoisuutta. Ei hänen ihonsa ollut kalpea, se oli valkea. Kamala. Pelottava. Ruma. Ilman sitä valkeaa ihoa, hän olisi helvetin hyvännäköinen, jopa sen haavan kanssa. Nuorena, tai, no vuosikymmeniä sitten hän oli vielä hyvännäköinen, ja sillä ulkonäöllään sai iskettyä naisen jos toisenkin. Nyt sekään ei enää onnistu. Naiset yleensä juoksevat häntä pakoon - ellei laskettu jo kuolleita.
Nuoresta tulikin mieleen, ettei hän tiedä, miksi pitäisi itseään kutsua. Oliko hän nuori, vai vanha? Vai kenties kumpaakin? Nuori fyysisesti, vasta 21, vanha henkisesti 51, jos oikein oli vuosia laskenut. Perseestähän hänen ikänsä oli, kumpikin. Mieluummin hän olisi jotain siitä puolesta välistä, kuten vaikka kolmenkymmenen ja kolmenviiden välillä, kun kaksikymppinen kuollut, joka kuitenkin oli viisikymppinen. Okei, nyt meni hankalaksi, sovittakoon, että hän on 21. Se on kaikille - ja varsinkin hänelle itselleen paljon helpompaa.

''Noh, mihinkä teille tuli kiire?'' Ethan mutristi huuliaan astellen kaksikon eteen, joka lähti astelemaan mökkiä kohden. ''Miettikää miltä musta tuntuu, ku oon ollu ikuisuuden täällä ilman uusia tuttavuuksia ja sit vihdoin, ku joku tulee tänne, ni nekään ei esittäydy, tai puhu mitään mulle. Olisiko kiva olla mun tilalla?'' selitteli mies samalla, kun asteli sen hieman pidemmän miehen vierellä. Hänellä itsellä oli pituutta jotain sadankahdeksankymmenenviiden ja sadanyhdeksänkymmenen sentin välillä, mutta toinen oli häntä siitä huolimatta pidempi. Outoahan se oli. Erittäin outoa, sillä hän oli aina se pisin.

xx okei en todellakaan tiie mikä tä roolaus oli XDDDD hävettää iha

Esmee Yvonne Agatha Lopez huokailee, kun pitää polveaan laukkunsa päällä jotta sai pikkuhiljaa laukkunsa vetoketjua vedettyä kiinni. Tyytyväinen hymy alkoi syntymään naisen kasvoille, kun hän sai vedettyä laukkunsa vetoketjun melkein kokonaan kiinni. Se olisi riittäävää jotta hän pääsisi vain lähtemään pois tavaroidensa kera, vaikka oli ehkä hieman typerää edes lähteä hakemaan tavaroitansa kun voisi yrittää vain selviytyä, mutta edelleenkin jos tämä olisi pilaa niin naurunalaiseksi hän ei alkanut. Kaikessa rauhassaan siis nainen nousi, suoristaen hieman mustaa hamettaan, joka oli noussut hieman hänen ollessaan kyykyssä. Kuitenkin hän kuulee jonkun miehen äänen takaansa, joka saa naisen melkein vetämään jonkinlaisen piruetin, kun hän käännähti niin nopeasti. Lopezin käsi hapuili lattiatasolta kynttilänjalkaa, jota hän piti kädessään uhkaavankin näköisenä.

" Turhaa? Kuinka niin. Mä lähden täältä jos mä haluan. " Esmee sanoo päättäväisenä kun nappaa laukkunsa myös lattialta. Hän meinasi jo lähteä kävelemään kohti ovea, mutta ei tiennyt uskaltaisiko ohittaa miestä - paitsi mitä toinen edes voisi tehdä hänelle? Alahuultaan purren tummaverikkö ottaa pari itsevarmaa askelta kohti toista - sekä ovea, kohottaen hieman kulmiaan.
" Joten siirrytkö? Mä kyllä voin lyödäkkin sua tällä. " Lopez kertoo tosissaan, kun ottaa paremman otteen vasemmassa kädessä komeilevaan kynttilänjalkaan, jonka hän olisi valmiina joko heittämään tai lyömään toiseen. Häntä vähän pelotti, mutta enemmänkin jonkinlainen viha sai hänet valtaan - miten toinen muka ajatteli pitävänsä hänet täällä?