|
|
Post by obrien on Nov 29, 2015 14:18:59 GMT
Renee seurasi tilannetta virnuillen, miettien samalla miten hän voisikaan pelotella ihmisiä. Kun nainen sivukorvallaan kuuli miehen sanat, joka selitti tapahtumia, nainen sai oivan idean. Hän hypähti hiljaisesti keittiötasolta alas tasajalkaa, astellen sitten kohti olohuonetta. Vaaleaverikkö asteli miehen taakse, leikitellen sormensa kanssa miehen selkää vasten ja kuiskasi miehen korvaan sanoja. ''Mene etsimään ystäväsi'', Whitemall kuiskasi miehen korvaan, virnuillen ja leikitteli edelleen sormensa kanssa toisen selkää vasten. Yhdeksäntoistakesäinen odotti miehen reaktiota, lopettaen leikittelyn. Sinisilmä asteli sitten mustahiuksisen naisen luokse, joka istui sohvan reunalla. Mitä kivaa hänelle keksisi, Arden tuumi ja hymyili vienosti. Oikein mukavan idean nainen sai keksittyä. Platinablondi asteli radion luokse, laittaen sen sitten päälle ja laittoi musiikin soimaan. Musiikki peuhasi kaijuttimista kamalalla volymilla. Renee asteli sitten kauemmas radioista, odotellen muiden reaktioita. Kukaan ei näkisi Whitemallia, sillä nainen oli 'haamu'. -- voi hitto, anteeksi tästä tuli lyhyttä :/ Attachments:
|
|
|
|
Post by sini on Nov 29, 2015 14:29:48 GMT
roolailen kohta puolii ku tuttuja tuli synttärikahveille  |
|
|
|
Post by wifix on Nov 29, 2015 14:47:36 GMT
claire marie houston - lähti pian ottamaan rauhallisia askelia ympäri olohuoneen, pienen ilmavirran ohittaessa jokaisen huoneessa olevan, jonka jälkeen lattialautojen narahtelun saattelemana lähti hän kulkemaan kohti ulos vievää ovea. Sisällä olevia ei hän enää jaksanut peloitella, niin moni oli nähtävästi tuolla hetkellä heidän kimpussaan, joten ehkäpä nainen voisi tehdä jonkin näköistä ilkivaltaa pihassa kököttävälle autolle aivan vain tylsyyttä tappaakseen. Oven pamahdettua Houstonin perässä kiinni, lähti hän ottamaan nopeita askelia pitkin pihanurmea, kohteenaan tontin rajamailla oleileva auto, jolla ihmiset ilmeisesti olivat paikalle saapuneet. Nyt oli vain hänen tehtävänsä pitää huoli siitä, että he eivät kyseisellä romukasalla lähtisi. Alahuultaan hennosti purren, tummaverikkö oli hetkessä hiekoitetun parkkipaikka-alueen rajalla, johon askeleet loppuivat. Hän katseli oman aikansa mitään sanomatta edessään kököttävää autoa, jonka jälkeen jalkojensa juurella lepäävä suurehko kivi nostettiin käsiinsä. Mitään hän sillä ei vielä tehnyt, vaan sen annettiin lepäillä kahden kämmenensä päällä, Clairen askeltaessa rauhallisesti ympäri auton, silmäillen sitä tarkkaavaisesti. Sekunti, ja vuosia sitten kuollut hahmo heitti kiven voimalla auton tuulilasista lävitse, viitsimättä vieläkään näyttäytyä kenellekkään - vaikka paikanpäällä tuskin ketään olisikaan. Pieni virne kohosi hänen huulilleen, katsoessaan kuinka kivi iskeytyi vasten kovaa lasia, tehden tiensä sen lävitse, lasin rikkoutuessa pieniin palasiin. Kivi puolestaan laskeutui sirpaleiden saattelemana etupenkille, pompahtaen siinä vielä kertaalleen pehmeään kankaaseen osuttua. arthur elijah roswell - nousi hitaasti pois työtasolta, askeltaen huultaan purren olohuoneen oviaukkoon saapuneen naisen luokse. Muihin hän ei tuolla hetkellä niinkään kiinnittänyt huomiota, vain katseli edellään seisovaa naista hetken päästä varpaisiin, siirtyen sitten hitain askelin hänen taakseen, käden kulkiessa toisen lantiota pitkin ohittaessaan hänet. Pieni virne leikitteli tuolla hetkellä miehen huulilla, pysähtyessään tummahiuksisen naisen taakse (Esmee), käden kulkeutuessa hänen käsivarrelleen. Yksi askel, ja Roswell oli pian lähempänä toista, huulten lähestyessä rauhallisesti naisen korvalehteä, jonka myötä rauhallinen hengitys kantautui toisen korvaan musiikin lävitse, saaden pari hiussuortuvaa heilahtamaan ilmavirran mukana. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun Arthur tuon kaltaisia "piloja" ihmisille teki, mutta loppupeleissä reaktiot, sekä muu turha oli aina yhtä huvittavaa, vaikka temppu olisi jo täysin kulunut. Nyt mies oli viimeinkin laskenut kätensä pois naisen käsivarrelta, ottaen pari vaivaista askelta taaemmas, jonka myötä päätyi hän myös näyttäytymään - mutta vain hetkellisesti, toivoen sisimmässään edes yhden vaivaisen ihmisen nähneen hänet. Pieni virne oli edelleenkin hänen huulillaan, palautuessaan niin sanotusti näkymättömäksi. Tuolloin hän myös viimeinkin kääntyi selätysten kaikkia kohden, askeleiden lähtiessä nyt viemään miestä rappuja pitkin kohti yläkertaa ja sen huoneita. - töks Attachments:
|
|
|
|
Post by pokemon on Nov 29, 2015 15:14:50 GMT
Esmee Yvette Agatha Lopez kurtistaa kulmiaan, kun kuulee Damianin selitykset. Miksi kukaan heittelisi vain pilallaan kuppeja ja nauraisi? Tilanne ei niinkään pelottanut tummaverikköä, ennemminkin sai hänet vihaiseksi. Hän ei pelännyt paljoa mitään, varsinkaan silloin kun vihastui. Kuka tekisi jotain näin tyhmää pilaa? Hän vain nyökkää, kun Damian katoaakin hänen silmiensä ulottuvuudesta, jolloin hän vie katseensa Courtneyyn, joka ei näyttänyt olevan mitenkään hyvinvointinen. Ainakin toista pelotti, joten ehkä hänen pitäisi yrittää lohduttaa toista ja että ei olisi mitään hätää. Kuitenkaan hän ei haluaisi Courtneyn olevan noin säälittävä - jos heitä vaikka kuvattaisiin niin ehkä Lopez voisi ottaa tilannetta haltuun, koska olisihan se todella häpeällistä, jos jotkut ihan kuset housuissa tätä katselisi, vaikka todella sairaalta se tuntuikin. Pian musiikki alkoi pauhaamaan todella lujaa, joka saa naisen puremaan hieman alahuultaan. Häntä alkoi ottamaan jopa hieman korviin, joka sai tummaverikön katselemaan ympärilleen - miten musiikki vain meni noin päälle? Nappisilmät yrittivät etsiä siihen syytä, mutta mitään ei kuitenkaan huomattu. Eikä aikaakaan, kun hän tuntee kevyen ilmavirtauksen sekä jonkun käden lantiollaan, se saa naisen silmät suurenemaan ja hänet jähmettymään hieman pakoilleen. Ehkä hän vain kuvitteli tilanteen. Kuitenkin tummaverikkö tuntee käsivarrellaan samaisen käden, joka saa hänen nyrkin automaattisesti puristuvan nyrkkiin, kun vielä tajuaa jonkun hengittävän hänen korvaansa. Tummaverikkö kääntyy kantoillaan, kun peruuttaa pari askelta - napaten kynttilänjalan pöydältä. " Mitä helvettiä?! " Esmee jää vain katsomaan edessä seisovaa miestä, joka katoaa melkein heti. Kulmat kurtistuen nainen ottaa paremman otteen vielä kynttilänjalasta, kun pyörii hetken ympäri - yrittäen etsiä samaista miestä, mutta turhaan. Nainen lähtee hitaasti korot kopisten askeltamaan kohti radiota, jonka hän sammutti. Siitä syntyi hiljaisuus, joka sai naisen hieman ahdistuneeksi. Heidän pitäisi lähteä täältä, mahdollisimman nopeasti. " Courtney, oletko kunnossa? Meidän pitää lähteä täältä, joten mennään hakemaan Damian ja Aileen.. " Lopez kertoo, kun lähtee itsevarmasti kävelemään keittiöön, jonka ikkunasta hän huomaa auton lasista menneen suurehkon kiven läpi. Se sai naisen ottamaan pari kiireistä askelta lähemmäs ikkunaa - ihankuin katsomaan, että olisiko se totta. Tummaverikkö ei osannut tehdä oikein mitään, muuta kuin tuijottaa pihalle - pitäen tiukasti kynttilänjalkaa kädessään. Miten he pääsisivät kotiin täältä.  |
|
|
|
Post by nea on Nov 29, 2015 16:08:09 GMT
Ethanael seurasi tilannetta hetken sivusta, kunnes silmiään pyöräyttäen lähti astelemaan eteistä kohden. Hän oli reilusti yli kolmenkymmenen vuoden aikana nähnyt paljon erilaisia piloja, joita tämän asunnon aaveet ovat ihmisille kerta toisensa jälkeen tehneet. Pikkuhiljaa se kaikki alkoi kyllästyttämään, josta johtuikin, ettei hän tehnyt enää niitä 'perinteisiä' säikyttelyjä. Okei, kyllä hän teki, varsinkin silloin, kun ei yksinkertaisesti keksinyt mitään muutakaan. Tosin mikä määräsi, mikä on perinteistä, mikä ei? Mikä määrää, missä menee perinteisen ja ei-niin-perinteisen raja? Tosin jos nyt tarkemmin miettii, olihan tavaroiden varastelu, piilottelu, sekä paikkojen vaihtaminen aikalailla perinteistä. Ja, no, se, jos jokin oli Ethanille mieluista puuhaa. Niinpä herra tarttui kahteen erilaiseen kenkään, joiden kanssa marssi suoraa päätä ulos ovesta. Ja varmistaakseen, että jokainen talon sisässä - että ulkona oleva kuuli hänen poistumisensa, pamautti hän oven niin kovaa perässään, kuin suinkaan kykeni. Hän asteli kenkien kanssa asunnon ja sen jonkinnäköisen vesialueen keskipaikkeille, haravoiden katsellaan alueen, jos vaikka siellä astelisi joku ihmisistä - tai vaikka aaveistakin. Kumpikin oli mahdollista, mutta ihmistä hän ennemminkin toivoi. Ihmistä, jota kohden heittää kengät, kummankin vuorollaan. Ja niin hänen sinertäviin silmiinsä osui tummahiuksinen nainen (Aileen), joka taskulampullaan ilmeisesti etsi jotain. Täydellinen kohde, vaikka Ethanael itse sanoikin. Virne kohosi bruneten huulille, kun hän antoi ensimmäisen kengän lentää kohti naista. Ei hänen tarkoituksenaan ollut naiseen osua, vaan aivan tuon vierelle ja toivottavasti niin, että tuo huomaisi lentävän kengän - ja sen heittäjän, joka seisoi ilman suurempaa huolta, näkyvänä, ja heitti toisenkin kengän lähelle sitä samaista naikkosta. 
|
|
|
|
Post by kaisa on Nov 29, 2015 16:47:45 GMT
Pieni huokaisu pääsi tummaverikön huulilta, kun hän katseli ympärilleen. Valitettavasti missään ei näkynyt ketään kenen syyksi kaiken tapahtuneen voisi laskea. Valkoiseen kesämekkoon pukeutunut Aileen tyytyi kuitenkin vielä kiertämään talon kerran, jotta voisi varmistua siitä, että pihapiirissä ei ollut ketään. Parkkipaikan kohdalla nainen kuitenkin pysähtyi, kun hän näki miten iso kivi lensi suoraan auton tuulilasista läpi. Sillä samalla hetkellä Higgsin silmät laajenivat teekuppien kokoisiksi ja pikkuhiljaa jokainen raaja rupesi tärisemään pelosta sekä siitä syntyvän ahdistuksen takia. “Mitä hlvettiä täällä tapahtuu”, Aileen mutisi hiljaa itselleen ja otti pari peruuttavaa askelta. Jostain syystä hän ei kuitenkaan pystynyt reagoimaan enää yhtä isosti kuin miten hän reagoi keittiössä tapahtuneisiin keittiössä lentäneisiin astioihin. Jokseenkin pelosta lamaantuneena tummaverikkö lähti nopeasti kävelemään takaisin talon etupihalle, koska juuri nyt hän ei halunnut olla yksin ulkona pimeässä. Etupihalle päästyään Aileen katsoi vielä hetken aikaa ympärilleen ja juuri, kun hän oli kääntämässä selkänsä järvelle ja astumassa mökin kuistille, huomasi hän kengän lentävän suoraan hänen viereen. Kenkää seurasi toinen ja samalla hän pystyi selvästi erottamaan laiturilla seisovan nuoren miehen. Kauhusta kankeana tummaverikkö melkein konttasi takaisin mökin kuistille ja hetken aikaa oven kanssa säädettyä pääsi omaksi onnekseen takaisin sisälle mökkiin, jossa tuskin oli yhtään sen turvallisempaa kuin ulkona. “Tuolla ulkona oli joku, ja se joku ei ollu kukaan meidän ystävä”, Aileen selitti osittain huutaen ja osittain itku kurkussa. “Ja joo hyvä meidän on täältä minnekään lähteä, kun autokin on rikki ja avaimet kadonnu”, nuori nainen selitti heti perään ja katsoi ensimmäisenä Damienia ja sen jälkeen Esmeeta ja Courtneyta. Kädet täristen tummaverikkö sammutti kädessään olevan taskulampun, mutta ei laskenut sitä pois käsistään -, tarpeen tullen hän voisi vaikka sillä löydä jotain päähän. Hermostuneena sekä peloissaan Aileen puri alahuultaan ja mietti hetken aikaa lähtisikö hakemaan puhelimensa pois kellarista. “Mä käyn nopeasti hakemassa mun puhelimen kellarista pois, jos jotenkin onnistuisin siinä, niin jos te yritätte sillä välin miettiä edes jotain suunnitelmaa. Soitatte vaikka, jonkun hakemaan meidät pois täältä tai jotain”, Higgs sanoi todella nopeasti ennen kuin hän lähti kävelemään kohti kellarin ovea. Ennen kellariin astumista tummaverikkö sytytti kädessään olevan taskulampun ja yritti saada edes jotenkin plussinsa takaisin normaaliksi. Kellariin astuessa Aileen jätti oven kuitenkin auki, jos joku nyt päättäisi tulla auttamaan häntä.  |
|
|
|
Post by acquainted on Nov 29, 2015 18:36:33 GMT
Viski poltteli vieläkin Damianin kehossa, kun hän tunsi kosketuksen selässään ja kuuli naisen äänen kuiskaavan jotain hänen korvaansa. Hän kääntyi nopeasti ympäri, muttei nähnyt takanaan ketään. Rehellisesti sanottuna hänen sydämensä jätti lyönnin välistä, mutta nuorukainen vakuutti itselleen vain kuvitelleensa. Eihän kukaan pystynyt tuollaiseen temppuun, vaikka olisi kuinka loistava pilailija. Tai ehkä viskissä oli jotain muuta kuin pelkkää alkoholia? Joka tapauksessa, kuiskaus ja kosketus olivat Damianin oman mielikuvituksen tulosta: hän ei suostunut uskomaan mihinkään yliluonnolliseen. Yhtäkkiä musiikki alkoi pauhaamaan ja pian sen jälkeen ovi pamahti kiinni. Mies kurtisti kulmiaan. Hänelle alkoi pikkuhiljaa riittämään, koko pila ei ollut ollut missään vaiheessa kovinkaan hauska. Aileen saapui pian paikalle - yhtenä kappaleena onneksi, mutta vielä järkyttyneempänä. Kuullessaan toisen sanat Damian suoristi taas hermostuneena lippistään. "Mitä täällä oikein tapahtuu", hän ihmetteli ääneen ja käveli ikkunaan. Auton tuulilasi oli hajalla ja näky sai pojan nielaisemaan vaivalloisesti. Pila alkoi olla jo aika julmaa. "Mä soitan Jimmylle, se asuu aika lähellä", hän sanoi ja kaivoi puhelimensa taskustaan. Cole oli jo näpyttelemässä noin 10 kilometrin päässä asuvan ystävänsä numeroa, kun tajusi ettei hänellä ollut kenttää. Outoa, viime yönä hän oli pystynyt katsomaan sen pelin netistä ilman mitään ongelmaa. Turhautuneena hän tunki puhelimen taskuunsa ja mietti hetken mitä tekisi. "Mulla ei oo kenttää, koittakaa soittaa jollekin, mä meen katsomaan tota autoa", hän huikkasi ystävilleen ja suuntasi ulos. Damian oli aina rakastanut autoja ja kun hän oli varhaisteininä pyörinyt vähän huonommissa porukoissa, hän oli myös oppinut varastamaan niitä. Siksi avaimien puuttuminen ei välttämättä ollut ongelma, ja kyllä he rikkinäisellä lasillakin jonnekin pääsisivät. Melkein kaksimetrinen nuorukainen harppoi pitkillä askelilla auton luokse ja irvisti nähdessään miten se oli pahoinpidelty. Vaikka tuulilasi oli jo rikki, Colesta tuntui silti vähän pahalta rikkoa ajajan puoleinen ikkunakin. Sen tehtyään hän kuitenkin sai oven sisäpuolelta auki, pyyhki huolellisesti lasinsirut pois penkiltä ja heitti ikkunan rikkoneen kiven ulos autosta. Damian vetäisi ratin alla olevan muoviläpän auki ja veti johdot esiin. Hän ei ollut tehnyt tätä yli neljään vuoteen, mutta uskoi yhä osaavansa.  |
|
|
|
Post by wifix on Nov 29, 2015 19:01:08 GMT
claire marie houston - oli jäänyt ajatuksissaan jo joksikin aikaa katselemaan edessään olevan auton ikkunaa. Se oli rikkoutunut yllättävän hyvin, ja lasinsirut peittivät täysin kuskin, sekä pelkääjänpuolen istuimet, huomioiden myös lasinsirpaleiden peittämän nokkapellin. Sotku ei kuitenkaan pidättelisi kauaakaan talossa oleilevia nuoria, mutta kyllä hän jotakin vielä keksisi. Alahuultaan hennosti puraisten nainen kääntyi katsomaan pian paikalle kävelevää miestä, laskien toisen kätensä varovaisesti auton nokkapellille. Hetken ajan hän jopa tyytyi katselemaan miehen touhuja mitään sanomatta, joka ei ollut laisinkaan naisen tapaista, kunnes viimeinkin päätyi kiertämään hänen selkänsä taakse, nojautuen varovaisesti takapenkille vievää ovea vasten. "Toivottavasti tiedät tuon olevan aivan turhaa", Houston naurahti huvittuneesti virnuillen, muuttuen puheidensa aikana näkyväksi. Hänen äänensä kantautui huuliltaan neutraalina, sekä hyvinkin hentona, vilkuillen miehen olan ylitse toisen viritelmiä johtojen kanssa. Nainen tiesi täysin hyvin mitä toinen oli tekemässä, ja se oli aivan turhaa. Kun mies selkänsä autolle kääntäisi, voisi tummaverikkö vain tarttua tilaisuuteen ja napsaista kaikki tärkeimmät johdot poikki - lyhyen elämänsä aikana tuo ei ollut paljoa autoista oppinut, mutta kuoltuaan oli hän hiljalleen alkanut sisäistämään enemmän ja enemmän tietoa, ja yksi tärkeimmistä asioista oli tietää, kuinka pitää ihmiset tontilla. Hampaat upposivat jälleen naisen alahuulen sisäpintaan, katsellessaan pää kallellaan itseään huomattavasti pidempää miestä, käsien kohotessa ristiin rintakehälleen. Hän ei ole koskaan pelännyt ihmisiä, ei edes eläessään, joten tilanne ei naisen osalta ollut mitenkään erityinen - hän vain nautti jokaisesta hetkestä, saadessaan nauttia muille aiheutuneesta pelon tunteesta. Tuollaista ei saanut enää joka päivä kokea, ihmisiä kun tuli vain harvemmin ja harvemmin. Ja kun joku viimeinkin tuli, päättivät muut hoitaa pelottelut pois alta hetkessä, jolloin Houstonille ei jäänyt kerrassaan mitään tehtävää. Attachments:
|
|
|
|
Post by pokemon on Nov 29, 2015 19:08:37 GMT
![]() Esmee Yvonne Agatha Lopez katsoi vain rikkinäistä autoa pihalla, joka saa hänet huokaisemaan. Hän kuitenkin kuulee Aileenin kertovan hakevansa puhelimensa pois kellarista, mikä sai tummaverikön nyökkäämään. Hän haluaisi vaatteensa kylläkin mukaan, joten ehkä hän hakisi ne, vaikka kyllähän yksin meneminen minnekkään ei ollut ehkä niin viisasta, mutta kaikki tuntuivat hajaantuvan. " Mä käyn hakemassa mun vaatteet, voin yrittää soittaa jollekkin myös. " Lopez sanahtaa, kun pitää kynttilänjalkaa vieläkin tiukasti kädessään, lähtien kävelemään kohti yläkertaa. Ehkä hänen pitäisi kuitenkin ottaa kaikkien vaatteet mukaan - tai ainakin laukut, jossa mahdollisesti voisi olla kaikki tarvittava. Ei se varmaan kovin mukavaa olisi jättää tänne koko omaisuuttaan, kun tummaverikkö oli taas "osannut" pakata niin hyvin. Portaiden päästä hän suunnistaa omaan huoneeseen, laittaen sängyllä lojuvia vaatteitaan takaisin laukkuunsa. Esmee nappaa valkoisen puhelimensa taskustaan, kun näppäilee hyvän ystävänsä numeron, joka ei nyt aivan kauhean kaukana tästä asuisi joten ehkä hän tilanteen tajuttua tajuaisi tulla hakemaan. Ehkä kaikki heistä vaikuttivat joltain mielipuolilta, mutta asiat olivat oikeasti näin ja tummaverikkö ei haluaisi ystäviensä elävän pelossa - jos tämä jotain pilaa olisi. Esmee ei kylläkään vieläkään ymmärrä sitä, miten hänen edessään ollut mies oli vain.. kadonnut? " Mitä... Ei oo totta. " nainen tuhisee, kun huomaa, että hänelläkään ei ole kenttää. Kuivia huuliaan nuolaisten nainen laski kynttilänjalan maahan, kun laskeutui itsekkin kyykkyyn lattialle. Lopez yrittää saada matkalaukkuaan kiinni, mutta se oli vaikeaa kun loput vaatteet olivat sullottu miten sattuu, joten se ei mennyt kiinni. Hän koitti istuakkin sen päälle, mutta siinä tuli vielä enemmän ongelmia. Kärsimättömästi huokaisten hän nappaa sullotut vaatteensa takaisin, yrittäen kääntää niitä jotenkin pienempään tilaan, jotta saisi lähdettyä täältä mahdollisimman nopeasti. Esmeetä ei niinkään pelottanut, hän oli vain hieman ahdistunut - ei hän koskaan ollut uskonut mihinkään yliluonnolliseen, mutta nyt se alkoi tuntumaan ainoalta oikealta vaihtoehdolta. Ei kai ketkään olisi niin sairaita, että tekisi näin? Syvään huokaisten nainen huomaa taas vain paasaavansa vaatteita miten sattuu laukkuun, joka saa hänet huokaisemaan. Toiselta nimeltään Yvonne halusi vain pois, mutta tälläinenkin asia tuntui nyt vaikealta. Vielä parit housut niin hän voisi koittaa laittaa laukkuansa kiinni, vaikka se ei välttämättä onnistuisi. ![]() ![]() |
|
|
|
Post by nea on Nov 29, 2015 19:19:15 GMT
Ethanael kohotti ehkä jopa liian tutuksi tulleen virneen huulilleen kun huomasi naisen huomanneen hänet. Se ei kuitenkaan saanut miestä muuttumaan takaisin näkymättömäksi, vaan tyytyi hän pysyttelemään näkyvänä vielä jonkin aikaa, jos vaikka saisi säikäytettyä jonkun muunkin. Vähintään kamalalla ulkonäöllään, jota vain korosti lähes valkoinen iho, sekä se helvetin pitkä haava kaulassa, joka oli itseaiheutettua. Välillä öisin hän mietti, mitä ihmettä ajattelikaan, kun halusi sillä tapaa riistää henkensä. Tosin se oli nopea. Ei siinä kauaa mennyt, kun verenohennuslääkkeet edesauttivat veren ulostuloa lähes kokonaan katkenneen kaulavaltimon kautta. Eihän se kovin mukavalta tuntunut, ei edelleenkään, sillä joskus saattoi tuntea kipua kaulassaan. Ja täysin samalaista, kun silloin vuosikymmmeniä sitten. Herra havahtui ajatuksistaan, kun joku asteli ulos ovesta. Mahtavaa. Lisää ihmisiä, joita kiusata, nimittäin kyseessä oli uudet kasvot. Ja tuskimpa kukaan uusi aave astelisi pokkana ulos asunnosta, ainakaan näkyvänä. Ethan lempinimeltään asteli auton vierelle, eikä aikaakaan, kun hän tajusi, ettei ollut ainut aave tässä tilanteessa. Kaksi näkyvää aavetta, Claire, sekä hän. Pienen hiljaisuuden jälkeen päätyi Ethan rykäisemään muutamaan otteeseen toivoen, ettei hänen äänensä vaikuttaisi kovin kammottavalta. Itseasiassa muutamaan viikkoon mies ei ole sanaakaan päästänyt suustaan ulos, joka johti jopa pieneen epävarmuuteen puhumista, sekä juurikin ääntä kohtaan. Entä jos ääntä ei tulisi? Entä jos se olisi erilainen, mitä hän muisteli? Entä jos se kuulostaisi aivan kamalalta? ''Anna pojan kuvitella sen auttavan, Claire'', tokaisi hän tajutessaan samalla, kuinka matala, sekä hidas hänen äänensä oli. Siis oikeasti hidas, ei hän edes pelleillyt. Sanojen väliin jäi selvä tauko, mutta ei se mitään, minkäs sille oikeastaan voi. xx hei tota kai nä aaveet näkee toisensa, vaikkei oliskaan näkyvänä ihmisille?  en oo 100 prosenttii varma ni aattelin vaa kysästä, etten oo väärin ymmäränyt
|
|
|
|
Post by kaisa on Nov 29, 2015 19:20:38 GMT
Mul on ainaki ittelläni semmonen käsitys et näkee XD korjatkaa toki jos oon vääräs
|
|
|
|
Post by acquainted on Nov 29, 2015 19:41:05 GMT
Damian löysi kuin löysikin oikeat johdot ja oli juuri saamassa autoa käyntiin, kun kuuli naisen äänen auton ulkopuolelta. Hän näki tuntemattoman, mustahiuksisen naisen ja oli melkein sataprosenttisen varma siitä, että sama nainen - tai siis hänen kuvansa - oli hetkeä aikaisemmin ilmestynyt keittiön oviaukossa. "Mitä helvettiä täällä tapahtuu?" poika ärähti ja käänsi katseensa taas johtoihin. Häntä oli alkanut vähän pelottaa - oli kyse yliluonnollisesta tai ei, nämä ihmiset eivät halunneet heille hyvää. Damian kohotti taas katseensa kuullessaan uuden äänen, tällä kertaa kyse oli miehestä. Miehen iho hohti valkoisena, mutta muuten pimeässä ei näkynyt juuri mitään. Tämän sanat saivat kuitenkin Colen kananlihalle, mitä nämä ihmiset halusivat heistä? Damian sai kun saikin auton käynnistettyä ja etuvalojen välähtäessä päälle hän näki paikalle ilmestyneen miehen kunnolla. Miehen kaulassa oleva haava ei ollut mikään arpi vaan se näytti tuoreelta, paitsi että siitä ei vuotanut verta. Haava näytti myöskin erittäin tappavalta: nämä ihmiset olivat todella panostaneet pelotteluun ihan maskeerausta myöten. "Halloween meni jo", Cole tokaisi ja kurtisti kulmiaan. Mies näytti sen verran karmivalta, että nuorukaisen olisi tehnyt mieli painaa kaasu pohjaan ja ajaa pois paikalta. Niin hän olisi varmaan tehnytkin, mutta tytöt olivat vieläkin sisällä. Voi paska. Tytöt olivat sisällä, mikä tarkoitti sitä, että Damian oli käynnistänyt auton turhaan: jos hän lähtisi hakemaan tyttöjä, nämä sekopäät varmasti tuhoaisivat auton täysin, mutta tuskin he myöskään antaisivat pojan odotella kaikessa rauhassa, että muut ehtisivät pihalle. Kolmas vaihtoehto oli pelastaa itsensä, mutta Damian ei ikinä pystyisi jättämään ketään jälkeen. Epätoivo paistoi nuoren miehen kasvoilta hänen töötätessään mahdollisimman kovaa ja pitkään, niin että ääni herätti varmasti jokaisen elävän olennon puolen kilometrin säteellä. |
|
|
|
Post by wifix on Nov 29, 2015 19:57:51 GMT
claire marie houston - päästi valloilleen hennon, aikaisemmin sisätiloissakin kuullun ivallisen naurunsa, vilkaistessaan paikalle saapunutta miestä. Pieni virne leikitteli naisen huulilla jo valmiiksi, ja Ethanin kommentti asiaan oli saanut sen vain kasvamaan entisestään. Tämän kaltaiset härnäykset olivat enemmänkin hänen makuunsa, oli huomattavasti hauskempaa jutella kasvotusten jonkun kanssa, kuin tiputella kahvikuppeja, taikka huudattaa musiikkia. Puhuminen, sekä huoneisiin ilmestyminen oli sitä jotakin, ja sitä nainen tekisi aina kun vain mahdollista. Virne Clairen kasvoilla oli pian pyyhkiytynyt pois, kuullessaan auton käynnistymisen, sekä ihmisen sarkastisen oloisen kommentin vierustoverinsa haavasta. Vaikka kyse ei juuri tuolla hetkellä ollutkaan naisesta itsestään, ei hän siitäkään huolimatta pitänyt haavoista, saatika sitten niiden olemassa olon muistuttelusta. Eipä siis aikaakaan kun tummaverikkö oli kohoittanut käsistään toisen likaisenvalkoisen toppinsa kaula-aukolle, hipaisten varovaisesti paria rintakehässään olevaa, syvää "arpea" - eivät arvet todellisuudessa tuolta näyttäneet, omansa muistuttivat enemmänkin juuri tulleita, syviä puukon iskuja, kuin kymmenen vuotta vanhoja arpia. Mutta oli miten oli, arviksi niitä jokainen heistä kutsui. Tämän ainoan kerran Houston jopa päätyi olemaan hiljaa, ja seuraamaan tapahtumia. Yleensä nainen kylläkin sanoi sanottavansa, ja olisi aivan hyvin voinut tuollakin hetkellä heittää miehelle typerän kommentin takaisin, mutta tuolla hetkellä hänestä tuntui vain parhaimmalta laskea kätensä lepäämään lantiolleen, ja kuunnella keskustelua sivulta - tästä voisi seurata jopa jotakin kiinnostavaa. Ainakin näin hän toivoi, ei hän turhaan haluaisi seisoskella kaikkien nähtävissä pimeässä pihassa, jossa ei muutenkaan tykätty viettää paljoa aikaa. Jos tilanne kävisi tylsäksi, siirtyisi hän luultavasti nopeasti peloittelemaan talon sisäpuolelle, taikka sitten leikkimään hieman keittiöveisten kanssa, niin kuin usein ennenkin. Attachments:
|
|
|
|
Post by nea on Nov 29, 2015 20:29:48 GMT
Ethanael pyöräytti silmiään turhautumisen merkkinä. Niin oli, ja sen herra tiesi, Halloween oli aikaa, jolloin hän sai liikkua 24 tuntia vapaasti, ja mahdollisesti houkutella ihmisiä talolle. Se oli älyttömän helppoa, joskus jopa lapsellisen helppoa. Hän piti ennemminkin vaikeista 'uhreista', kuten juurikin tästä herrasta, joka sai kuin saikin auton käyntiin. Tuskimpa se kauaa käynnissä pysyisi, ystävä Ethanin vierellä saisi tehdä asialle jotain. Ainakin brunette toivoi naisen tekevän jotakin, etteivät he oikeasti pääse karkaamaan. Jos joku pääsisi karkuun, se vituttaisi ainakin Ethania vielä vuosien päästäkin. Tässä talossa asustellessaan hän ei ole itse, yksin päästänyt yhtään ihmistä karkuun, ei ainakaan muistaakseen. Mahdollista on kyllä, että alkuaikoina on yksi jos toinenkin päässyt pakoon. Yhdessä muiden kanssa on muutama ihminen päässyt tontin rajojen ulkopuolelle, ja sitä kautta karkuun, mutta ei se mitään, ei sille mitään voi. ''Rakas, jos kerran niin ajattelet, miten selität tämän?'' herra muutti samassa jalkansa näkymättömäksi. Hetken hän seisoskeli periaatteessa ilman jalkoja, kunnes tyytyi muuttamaan kätensä, vartalonsa, ja lopulta pään näkymättömäksi, jokaisen vuorollaan, pitäen väleissä kunnon pituisia taukoja. Taukoja, jotta ihmismies varmasti näkisi jokaisen kehonosan katoavan vuorollaan, eikä samaan aikaan. Ethanael toivoi sen olevan edes hieman karmivaa, sillä yksinkertaista se ei ollut. Eikä helppoa. Ei ollut helppoa muuttaa jokaista ruumiinosaa vuorollaan näkymättömäksi, ei todellakaan. Tai, ei ainakaan hänelle, vaikka on sitä vuosikymmeniä tehnyt. Ehkä se jollain vuosisadalla muuttuisi helpoksi. Ehkä. xx töks 
|
|
|
|
Post by acquainted on Nov 29, 2015 20:34:23 GMT
/ meh pakko mennä lukee fysiikkaa, tuun joko myöhemmin tänää tai sit huomen :-)
|
|
en oo 100 prosenttii varma ni aattelin vaa kysästä, etten oo väärin ymmäränyt
