|
|
Post by wifix on Nov 28, 2015 12:07:17 GMT
Sanokaa sitte mistä haluutte alotella et tiiän sitte  et niinku sillee onks kaikki yhes vai puuhaaks kaikki omiaan mulle on sinänsä aivan sama, mutta kun roolipeli alkaa, onko kukaan "haamu" vielä näyttäytynyt? :'D |
|
|
|
Post by kaisa on Nov 28, 2015 12:28:27 GMT
hhmm ehk ois helpoint aloittaa jostai siit et ne on siel vast jotain tokaa yötä tai tällee, et sitte ne haamut vois alkaa näyttäytyy niille
|
|
|
|
Post by swinchester on Nov 28, 2015 12:37:15 GMT
jÖöOo kaik käy mut tosiaa häivyn sit varmaa vähä ennen viittä jä riippuu keskustan liikennetilanteesta kuuden jälkee ni tuun about silloo takas ja oon koko illan koska en jaksa tehä mitään  ) |
|
|
|
Post by kaisa on Nov 28, 2015 12:38:34 GMT
Mä meen nyt hetkeks lukemaan fysiikkaa niin tuun itekki joskus muutaman tunnin päästä takas  |
|
|
|
Post by kaisa on Nov 28, 2015 15:41:18 GMT
Hhmm jos saatais jostain vielä yks haamu ihan sama onko nainen vai mies |
|
|
|
Post by kaisa on Nov 28, 2015 17:26:46 GMT
No aloitellaan nyt ja jokainen roolikoon sitten, kun kerkeää. Mieluiten kuitenkin tänä iltana olisi kiva 8) √ ALKAA √ √ Kello on jotain 22.00 ja alkaa olemaan jo aikalailla pimeää. √ Ihmiset puuhaavat omiaan ja on vasta toinen yö mökillä ja haamut on päättäny alkaa häiritä niiden mukavaa lomaa. √ Lämpötila on mukavat +24 astetta. √ toivon, ettei kukaan jää minnekkään nurkkaan yksin kyyhöttämään vaa tunkee hahmonsa muiden mukaan. - Mökkitontti - aijaa.com/ZcXThu Tosiaan mökki ei sijaitse aivan New Hamptonin kaleimmalla auleella vaan vähän enemmän syrjässä, minkä takia myös nuorilla on varaa vuokrata se. Lähin pieni ruokakauppa sijaitsee noin puolen tunnin ajamatkan päässä ja lähin toinen mökkitontti noin kahden tunnin matkan päässä. Jotta haamuilla roolivilla olisi mukavaa tontti on suuri ja kattaa koko järven ja sen ympäryksen. Mökissä sisällä on ok kokoinen keittiö, jonka yhteydessä on olohuone. Kaikki mökin makuuhuonet sijaitsevat yläkerrassa ja niitä on yhteensä neljä kappaletta. Kaks parisängyllä varustettua ja kaksi yhden hengensänkyä. Mökissä on myös ullakko ja kellari. Aileen : Puhelimen taskulampun avulla Aileen etsi mökin pimeästä kellarista kynttilöitä. Nuori nainen oli päättänyt yllättää hänen ystävänsä pienellä illallisella. Itse hän nautti siitä, että oli päässyt hetkeksi aikaan pakoon kaupungin kiirettä ja töitä. Mökin kellari olikin odotettua isompi, eikä kynttilöiden löytäminen ollutkaan ihan helppoa. Pieni turhautunut huokaisi pääsi nuoren naisen huulien välistä, kun hän yritti kännykän valon avulla etsiä hyllyiltä ja kaapeista kynttilöitä. Tummaverikkö ei nauttinut olostaan millään tasolla, sillä kellari oli kaikin mahdollisin tavoin karmiva ja myös todella kylmä, joten hän halusi löytää kynttilät vain mahdollisimman nopeasti. Inhottavaa oloa lisäsi pimeiden paikkojen kammo, joka sai Aileenin pienesti vainoharhaiseksi. Pienetkin äänet ja rapinat saivat hänen sykkeen nousemaan ja ihon kananlihalle. Vihdoin tummaverikkö löysi etsimänsä kynttilät. Pieni helpottunut hymy nousi nuoren naisen huulille, kun hän nappasi kynttilät käsiinsä. Jotenkin hän kuitenkin onnistui pudottamaan puhelimensa maahan niin, ettei hän nähnyt hetkeen ollenkaan ympärilleen. “Hemmetti”, Aileen totesi ja laski kynttilät pois sylistään, jotta voisi kyykistyä etsimään puhelintaan. Tummaverikön tuurilla puhelin oli liukunut suoraan jonkun kaapin alle, eikä sen saaminen sieltä käsin tulisi onnistumaan. Turhautuneena Aileen yritti etsiä kellarin ovea ja hakea, joko Courtneyn tai Damianin apuun. Ilman taskulamppua pimeässä näkeminen oli kuitenkin todella haastavaa, jonka takia tummaveriköllä meni hetken aikaa hahmoittaa oven sijainti. Kun nuoren silmät olivat tottuneet piemään pystyi hän onnekseen hahmottamaan oven, jonka alta tuli pienesti valoa. Helpottunut huokaisu pääsi Aileenin huulilta, kun hän lähti kävelemään kohti ovea. - Antakaa anteeks laatu  smiley11  |
|
|
|
Post by acquainted on Nov 28, 2015 18:15:50 GMT
Damian Jordan Cole istui parisängyn reunalla puhelin kädessään ja haukotteli. Hän oli juuri nukkunut pienet päiväunet, jotka olivatkin sitten venähtäneet kahden tunnin mittaisiksi, eli virkistyneen sijasta hänen olonsa oli aika sekava. Hän oli nukkunut edellisenä yönä vain pari tuntia, sillä oli valvonut katsoen erästä tärkeää rugby-ottelua. Matsi oli pelattu Australiassa, joten se oli tullut keskellä yötä. Pelin jälkeen puoliksi australialaisen Damianin oli tietysti pitänyt selata läpi kaikki mahdolliset peliä koskeneet uutiset, kommentit sun muut, eikä hän ollut huomannut ajan kulua ennen kuin päivä oli jo sarastanut ulkona. Tällä hetkellä hän selasi puhelimellaan jotain nettikauppaa, koska oli suunnitellut ostavansa uudet kengät sitten kun palaisi kotiin. Hänen Air Jordaninsa eivät olleet enää valkoiset vaan lähinnä harmaat, eikä hän myöskään jaksanut kuunnella enää irvailua siitä, miten kengät sopivat hänen toiseen nimeensä. Damian Jordan Colen isä oli vuonna 1995 ollut Michael Jordanin suuri fani ja oli jo nimennyt esikoisensa Michaeliksi. Sitten poikien äiti oli onneksi sanonut, että ottaisi lapset ja lähtisi jos isä nimeäisi heidät etunimiltään Michaeliksi ja Jordaniksi. Isoveli oli täyttänyt isän odotukset muutenkin: Michael pelasi yliopistotasolla koripalloa, Damian taas oli aina ollut enemmän kiinnostunut rugbysta ja amerikkalaisesta jalkapallosta, joissa ei isän mielestä ollut mitään järkeä. Damian lukitsi puhelimensa näytön ja laittoi sen takataskuunsa noustessaan seisomaan. Hän haki huoneen nurkasta sinne potkimansa kengät, vetäisi ne jalkaansa ja suuntasi alakertaan. Hän oli suunnitellut vetävänsä kännit tänä iltana, eilen hän oli halunnut keskittyä peliin eikä ollut siksi juhlistanut kunnolla tätä pientä lomaa. Michael oli ostanut hänelle syntymäpäivälahjaksi pullon viskiä ja tänään olisi hyvä tilaisuus korkata pullo. Tunnelmaan virittäytymiseen tarvittaisiin musiikkia, Damian päätti. Hän kaivoi puhelimen taskustaan ja yhdisti sen kaiuttimeen, valitsi Travis Scottin uuden levyn ja laittoi sen soimaan sekoituksella. Damian ei kuunnellut juuri mitään muuta kuin rap-musiikkia ja osasi tämänkin levyn ulkoa. Häntä kohtasi kuitenkin ikävä yllätys: joku oli kääntänyt äänet kaiuttimesta täysille ja musiikki alkoi soimaan niin kovaa, että poika meinasi saada sydänkohtauksen. Ainakin hänen tärykalvonsa vaurioituivat. Jos hän ei ollut aikaisemmin ollut vielä kunnolla hereillä, niin nyt ainakin oli. Damian käänsi nopeasti volyymia vähän hiljemmalle, kirosi hiljaa itsekseen ja pudisteli päätään, sydän yhä pamppaillen. Ehkä kyseessä oli vain vahinko, tai sitten joku oli luullut - erehtyen - olevansa hauska. Damian laski puhelimensa sohvapöydälle ja haroi hiuksiaan. Missäköhän muut olivat? / ihan kauheet oikeesti XDD en oo roolannu niiii pitkää aikaa  |
|
|
|
Post by kaisa on Nov 28, 2015 18:58:02 GMT
8)
|
|
|
|
Post by swinchester on Nov 28, 2015 19:14:47 GMT
Kevyet, joskin laiskat askeleet tömisivät vasten mökkirakennuksen puista lattiaa, kun Walden askelsi edestakaisin paikallaan. Hän juuttui tekemään mitä ihmeellisempiä asioita ollessaan hermostunut tai ahdistunut. Walden havahtui tasatahtisesta ravaamisesta kuultuaan oven käyvän. Siinä samassa kirkas, idearikas hehkulamppu välkähti tumman kuontalon yllä ja nuorukainen pinkaisi nopeaan kävelyyn. Hänellä ei varsinaisesti ollut minkäänlaista pomminvarmaa suunnitelmaa, mutta oli positiivisin mielin, tilanteen tullen Walden keksi yleensä melko varmoja, sekä etenkin häiriintyneitä ideoita.
Walden ei nykyään enää edes ihmetellyt, miksi oli kuollut, kuka tahansa järkevä olisi toiminut samoin kuin yksi Bondurantin ystävistä, joka oli kuristanut hänet hengiltä mökin etuterassilla. Walden kohotti kätensä kaulalleen ja siveli sormenpäillään mustelmankaltaisia jälkiä henkitorven ympärillä, juonteista saattoi jopa tarkkaan katsoessa erottaa selkeät reitit kaulaan kiertyneistä sormista. Waldenia harmitti usein kyseiset jäljet, sillä hän koki niiden pilaavan komean kokonaiskuvansa, toisinaan hän kantoi enemmän kaunaa jäljistä kuin siitä, että oli kuollut. Hän ei useinkaan puhunut vuoden 1993 tapahtumista, mutta kun joskus jollekin sattui kertomaan, kuulsi Waldenin puheesta joka kerta selkeämpi ylpeys. Jutusta kiisteltiin vuosia, mitä todellisuudessa oli tapahtunut, kuka oli tehnyt ja mitä, mutta totuus ei koskaan selvinnyt. Walden tiesi olleensa syyllinen tapahtumien alkamiseen, kun oli hakenut varastosta lapion ja hakannut sillä ystävänsä kuoliaaksi. Tästä lähti karmiva kissa-hiiri-leikki ystävysten kesken, jotka vuoroin yrittivät päästä karkuun ja vuoroin tappaa Waldenin.
Leikki kuitenkin myöhemmin päättyi Waldenin ja tämän parhaan ystävän, Trevorin väliseen mittelöön, kun Bondurant oli jo aiemmin onnistunut puukottamaan Trevoria kylkeen, mutta joka oli kuitenkin onnistunut raahaamaan toispuolisen kehonsa ulos Waldenin perään ja yllättämään tämän takaapäin, jolloin Trevor sai otteen ja onnistui kuristamaan Waldenin hengiltä.
Walden vihelteli hiljaa varsin kammottavan kuuloista melodiaa ja napsutteli sormiaan suurin piirtein sen tahtiin käveleskellessään ympäri taloa. Hän oli tylsistynyt, muttei keksinyt mitään tekemistäkään, vaikka mökkiin oli vain hetki sitten majoittunut uusia ihmisiä. Olisi ollut typerää iskeä ketään kuoliaaksi niin aikaisessa vaiheessa, Walden halusi suunnitella kaiken tarkkaan, sillä hänestä oli mukava lukea uutisia mahdottomista murhamysteereistä jotka olivat hänen käsialaansa. Bondurant oli pysynyt ihmismaailmalle näkymättömänä jo viikkoja, viimeisimmätkin väliaikaisasukkaat olivat olleet niin tylsiä, ettei ollut mitään iloa seurata heidän lyhykäistä loppuelämäänsä enää muutamaa päivää kauempaa. Nuoren miehen oli keksittävä jotakin tekemistä tai tulisi hullummaksi kuin mitä jo valmiiksi oli. Hän koputteli oviin ja seiniin hitaasi, mutta varmasti saadakseen sen kuulostamaan mahdollisimman pahaenteiseltä.
/ siis ew jesus mut idccccc hirveesti koska mun pitääki lähtee jossai vaihees käymää stadis ja koht meen suihqq mut tuun sil välil kyl viel
 |
|
|
|
Post by kaisa on Nov 28, 2015 19:33:23 GMT
Hitsi löysin iha sika kivan toisen kuvan nii mietin,et pitäiskö vaihtaa
|
|
|
|
Post by kaisa on Nov 28, 2015 19:59:09 GMT
Aileen kuuli kellariin asti todella kovan soivan musiikin, mikä sai hänet jostain syystä hymyilemään pienesti. Jostain syystä musiikki on aina ollut rauhoittava tekijä tummaverikön elämässä. Ehkä se johtui siitä, että hänen äitinsä on aina ollut taitava soittaja sekä laulaja. Pienenä tummaverikön äidillä oli aina tapana laulaa iltaisin hänelle. Nykyään 20-vuotias näki äitiään vain muutaman kerran vuodessa sen takia, että hän oli muuttanut takaisin Englantiin asumaan, mutta Aileen itse oli halunnut jäädä Amerikkaan opiskelemaan ja toteuttamaan unelmansa. Pieni hymy huulillaan nuori nainen nousi kellarin portaat ylös ja lähti kävelemään olohuoneeseen sillä oletti Damienin tai Courtneyn olevan siellä. Matkalla olohuoneeseen tummaverikkö kuuli seinistä kummallisia ääniä, mutta oletti sen vain johtuvan mökin iästä. Tummaverikkö ei ollut koskaan elämässään törmännyt mihinkään yliluonnolliseen tai siihen viittaavaan asiaan, jonka takia hän ei nytkään ajatellut mistä äänet oikeasti voisivat johtua. Ainoastaan pienenä hän pelkäsi pimeässä olevia mörköjä, mutta siihen se jäikin. “Damien, mä tarvisin sun apua, ku mun puhelin tippu jonkun kaapin alle kellarissa”, Aileen totesi pienesti nolostuneena ja katsoi nopeasti Damienin pulloa, joka näytti houkuttelevalta. “Niin voisitko tulla nopsaan auttamaan mua?”, tummaverikkö totesi vielä ja siirsi katseensa Damieniin. Hassua, toinen oli oikein komea ja näin, mutta jostain syystä Higgs ei ole koskaan tuntenut sen suurempaa vetoa ystäväänsä kohtaan. Aileen oli vielä epävarma siitä, että kiinnostavatko pojat häntä millään tasolla, sillä usein jokainen mahdollinen poikaystävä oli osoittautunut loppujen lopuksi kusipääksi. Pieni hymy huulillaan tummaverikkö odotti toisen vastausta ja toivoi, että Damien suostuisi auttamaan, koska itse Aileen ei omistanut mitenkään järkyttävän hyvää lihasvoimaa ja muutenkin lyhyenä kaikki oli vaikeampaa. Vain 163 senttimetriä pitkä tummaverikkö oli kyllä aina pitänyt liikunnasta ja varsinkin tanssimisesta, mutta salilla käyminen ei ollut ihan hänen juttunsa, vaikka siitä varmaan olisi hyötyä. - vaihan kuvan 8) |
|
|
|
Post by nea on Nov 28, 2015 20:07:38 GMT
lol moiksu kaikki
|
|
|
|
Post by kaisa on Nov 28, 2015 20:10:11 GMT
smiley11 neppuli
|
|
|
|
Post by wifix on Nov 28, 2015 20:31:59 GMT
arthur elijah roswell - oli kuljeskellut talossa jo aikansa, kädet sullottuina syvälle miehen taskuihin. Kukaan häntä ei juuri tuolla hetkellä pystynyt näkemään, mutta vanhoilla lattialaudoilla käveleminen loi pieniä narahduksia lähes jokaisella askeleella. Hän muisti äänen kuin eilisen, samainen ääni oli lähes ajanut miehen hulluksi niin sanottuina "nuoruusvuosinaan". Joka ikinen ilta nukkumaan mentäessä, kuuluivat hitaat askeleet, sekä lattialautojjen narahtelut herran oven takaa, jatkuen aina alakertaan asti, josta ne sitten lähtivät hiljalleen palautumaan kohti yläkertaa. Yöunet jäivät tuona kesänä hänellä hyvinkin lyhyiksi, ja tuon myötä jopa toivoi pääsevänsä kotiin mahdollisimman nopeasti - ajatushan periaatteessa jopa kävi toteen. Seuraavana iltana toivomuksen teosta, hukkui Roswellin ainokainen kesämökin matalaan rantaveteen, josta lähtien kyseinen tontti on hiljalleen muuttunut kodiksi, josta ei luultavasti koskaan enää lähdettäisi. Väsynein elein Arthur venytteli käsilihaksiaan, osuen ohimennen seinälle ripustettuun maalaukseen, saaden sen jälleen kerran heilahtamaan vinoon. Hän ei niinkään ollut väsynyt, edes yöunia ei hän enää tarvinnut, mutta siitäkin huolimatta tunsi hän olonsa uupuneeksi. Hän tunsi itsensä kuolleeksi, ja se oli viimeinen asia mitä hän tahtoi. Vaikka viimeiset kaksikymmentäkuusi vuotta oltiinkin vietetty kummitellen vanhassa mökissä, ei se ollut saanut häntä vieläkään unohtamaan hetkeä, jona tuohon rotankoloon joutui. Jos koko typerä reissu oltaisiin vain jätetty väliin, ja tehty jotakin viisaampaa, olisi hän nyt jo vajaa viisikymmentä, ja luultavasti omistaisi jopa vaimon sekä pari lasta - unohtamatta tietenkään kaikkia mahdollisia työpaikkoja mihin hänellä olisi ollut mahdollisuudet, valmistauduttuaan juristiksi vain kuukausia ennen kuolemaansa. Roswell löysi itsensä pian rakennuksen suuresta keittiöstä, jonka astiakaappi oltiin huomaamatta jätetty selälleen, paljastaen sen sisällä siistissä rivissä lepäävät posliiniastiat, joita jouduttiin ostamaan rakennukseen lisää kuukausittain. Ja tuostakin pystyi kiittää Arthuria, herra kun sattui pitämään astioiden tiputtelusta jopa turhankin paljon. Se oli mitä mainion tapa pelotella ihmisiä, sekä tuottaa heille hieman siivoomista. Alahuultaan hennosti purren tummaverikkö kohoitti kätensä astiakaapin reunalla lepäävien posliinikuppien taakse, ja yhdellä pienellä liikkeellä kolme taikka neljä kappaletta valkoisia teekuppeja tipahti äänellä maahan, leviten ympäri keittiön lattiaa. Mies laski katseensa hitaasti jalkojansa ympäröiviin lasinsiruihin, saaden pienehkön, tyytyväisen virneen kohoamaan hänen huulilleen, noustessaan sitten varovaisesti istumaan keittiön tyhjälle työtasolle, katsoen ylpeänä aiheuttamaansa sotkua. Attachments:
|
|
|
|
Post by sini on Nov 28, 2015 20:47:19 GMT
kirjotan koht ku pääsen himaa :-)
|
|
)
