Post by Angelus on Nov 21, 2015 17:03:13 GMT
1. LUKU – Sunnuntai 30. syyskuuta 1990, Seattle, Washingtonin osavaltio
Ilta-auringon viimeiset säteet lämmittivät lenkillä olleen naisen pohkeita. Vuoden 1990 kesähittinä tunnettu Vision Of Love pyöri naisen ajatuksissa ja sulkiessaan hetkeksi silmänsä hän lauloi kertosäettä ääneen: ”I had a vision of love. And it was all that you've given to me”. Itseasiassa nainen ei sietänyt hittiä ollenkaan, mutta hyvien ystäviensä takia hän oli saanut siitä korvamadon ja täten muistanut kertosäkeessä lauletut sanat. Yksi kyseisistä ystävistä täytti vain päivä sitten 25 vuotta. Ystävä oli naista vain pari kuukautta vanhempi, mutta silti nainen tunsi itsensä tämän seurassa vanhemmaksi. Nainen avasi silmänsä tuntiessaan pisaran putoavan otsalleen.
Nainen pysähtyi kuin seinään kuullessaan jotain, mitä hän ei pystynyt järkevällä syyllä yhdistämään sillä hetkellä näkemäänsä ympäristöön. Hän oli kuullut selkeästi lapsen itkua, mutta ei saanut katsekontaktia mihinkään, mikä viittaisi lapsen läsnäoloon. Hän ei nähnyt lastenkärryjä, vanhempaa tai muita ihmisiä tutulla lenkkipolullaan, jolla hän oli tottunut käymään ainakin kerran päivässä lenkkeilemässä. Nainen kuuli uudelleen itkua, minkä jälkeen hän lähti paikantamaan äänen lähtöpistettä.
Naisen asteltua muutaman askeleen eteenpäin auringonsäteet paljastivat hänelle polun metsänpuoleisessa laidassa olleen pahvilaatikon. Hän kiirehti nopein askelein pahvilaatikon luokse ja polvistui sitten sen ylle. Ensisilmäyksellä hän näki kannessa kuusi ilmareikää – kolme kappaletta per puoli. Kannenpuolikkaita piteli yhdessä läpinäkyvä teippi, joten naisen piti hetken miettiä millä hän saisi teipin irrotettua tai edes tehtyä viillon siihen. Hän nappasi vyölaukussaan olleen avainnipun käsiinsä ja etsi mahdollisimman terävän näköisen avaimen tekemään viillon teippiin.
Pahvilaatikon paljastunut sisältö sai naisen horjahtamaan sen verran taaksepäin, että hänen täytyi käyttää käsiään, ettei hänen selkänsä osuisi hiekkaiseen maaperään. Nainen oli olettanutkin, että hän löytäisi itkua päästäneen lapsen pahvilaatikosta, mutta hän ei ollut osannut varautua siihen, että hänen olettamuksensa oli mennyt oikeaan. Kuka oli tehnyt näin vaalealle pikkulapselle, jolla oli maksimissaan ikää vuoden verran? Kuka äiti hylkäisi pienokaisensa pahvilaatikkoon? Oliko lapsi tarkoitettu löydettäväksikin, kun hänet oli ilmareikäisessä pahvilaatikossa asetettu melkein näkyville?
”Herranjumala”, nainen sai viimeinkin sanottua jotain. Hänen aiemmin tuntemansa vesipisara sai toisen ja pian kolmannen ja hieman myöhemmin useamman kaverin. Oli alkanut satamaan ja näin ollen naisen aamulla kuuntelema sääennustus oli alkanut pitämään paikkaansa.
Kun naisen kasvot siirtyivät katsomaan lasta, tämän pienet käsivarret ja vielä pienemmät sormet havittelivat hänen ruskeita kiharahiuksiaan, jotka leijailivat vapaina lapsen yläpuolella. Hän otti lapsen tämän viltteineen syliinsä ja kietoi sitten syleilyynsä.
”Ei ole enää mitään hätää”, nainen hyssytteli rauhallisella ja lempeällä äänellään lapsen korvaan ja silitti samalla tämän mustia hiuksia. Naisen tummanruskeat silmät kohtasivat lapsen vaaleansiniset silmät ja tämä kyseinen tapahtuma sai mitä luultavammin pienokaisen kiintymään 24-vuotiaaseen afroamerikkalaiseen naiseen.
