lastenkotiroolipeli

Rigel
”Pitäisikö sinun nyt oikeasti vaieta ennen kuin meidät oikeasti löydetään ja joudumme kärsimään ja älä vain sano, että ajattelit...”, Rigel yritti pysyä mahdollisimman hyvin piilopaikassaan, kunnes kuuli veljensä päästelevän suolistokaasujaan. Miksi juuri nyt tuon pienen sian piti päästellä suolistokaasujaan juuri silloin, kun Rigel kuuli askelia, jotka viittasivat jonkun tulevan olohuoneeseen. Toivottavasti se ei olisi joku hoitajista, koska silloin Rigel joutuisi vaihtamaan piiloaan ja melko liukkaastikin, kun joku tulisi valittamaan kaksosten hajusta. Olipahan viimeisimmästä onnistuneesta kidutuskerrasta jo melkein viikko ja mitä isompi aikaväli kerroilla olisi, sen todennäköisemmin hoitajat hyökkäisivät kaksikon kimppuun uudelleen päämäärinään saada nuo haisemaan joltain muulta kuin hieltä ja muulta epämääräiseltä lialta. Onnekseen esimerkiksi Amica ei ollut lähtenyt metsästämään kaksosia. Toisaalta kuka tahansa muukin hoitaja olisi voinut lähteä heitä jahtaamaan, mutta viimeksi heidät napannut oli silti pinttynyt erittäin vahvasti kaksikon mieleen. Ainakaan kaksikko ei nähnyt ketään, mutta tilanne saattoi muuttua milloin vaan.



Amica oli juuri saanut puettua sen päivän vaatteet päällensä, kun sopiva väli oli löytynyt. Nainen oli joutunut valvomaan yön yli Siriuksen jatkuvien painajaisten takia, jonka vuoksi tuo oli huutanut lähes koko yön unissaan pitäen aivan varmasti koko orpokodin valveilla joulua edeltäneen yön ajan. Että nainen sitten inhosi yövuoroja, koska seuraavana päivänä ei jaksaisi tehdä yhtään mitään saantikaan pitää orpoja silmällä. Erityisesti kauhukaksosista voisi olla normaalia suurempi vaiva, eihän kaksosten käytöstä voinut koskaan ennustaa ennalta ennen kuin oli koko vessa veden ja ulosteen vallassa. Tämän tempun kaksoset olivat tehneet tismalleen muutama joulu sitten ja Feline muisti harvinaisen hyvin sen tuskan, kun hän oli joutunut siivoamaan koko vessan lähes yksin. Että se haju olikin ollut kuvottava.
Naisen palattua takaisin alakertaan, Amica otti suunnakseen olohuoneen. Olohuoneeseen saavuttuaan Amica päätti nuuskia hetken ilmaa helpottaakseen kaksosten löytämistä. Hehän tuoksuivat niin kamalalle, että heidät oli helpointa jäljittää hajun perusteella.

Dylan Elia Bellamy istuu jonkinlaisessa olohuoneessa, itsekseen hymyillen. Hän katseli vihertävän kuusen alla olevia lahjoja, joita oli jokaiselle 2 kappaletta. Kuitenkaan niitä ei oltu vielä haettu, vaikka kello alkoi jo näyttämään viittätoista yli yhdeksää, joka sai nuorukaisen hieman vaivaantuneeksi, hän ei pitänyt siitä, että pitäisi vain kokoajan olla tekemättä mitään - varsinkin jos oli yksin.
Tummaverikkö pörröttää mustia hiuksiaan, kunnes nousee sohvalta venytellen, sen jälkeen lähtien askeltamaan niiden huoneita kohti, jotka olisi vielä huoneissaan. Oikeastaan hänen oli tarkoitus kylläkin vain mennä katsomaan ystävärtään Esmeetä. Ehkä sen jälkeen hänen siskoaan hoputtamaan, jos hän ei olisi vielä päässyt huoneestaan pidemmälle.
Esmee nimisen naisenalun ovelle päästyään hän koputtaa ensin oveen, pitäen kättään jo oven kahvalla, mutta kai hänen pitäisi odottaa toinen avaamaan se? Päätään pudistellen mies päättää tehdä niinkuin itse halusi.
" Esmee, ootsä täällä? " Dylan sanoo, kun avaa varovaisesti ovea, jotta toinen tajuaisi, että joku olisi tulossa. Myös sen, että se joku olisi Dylan eikä kukaan muu. Hiuksiaan pörröttäen tummaverikkö saa oven avaistua, kunnes hyväntuulisesti naurahtaa mahdollisesti vuoteessa makaavalle naisenalulle.

marcio salvatore monte asteli yläkerran käytävillä, tarkastaen että kaikki olisivat hereillä ja lähdössä aamupalalle. Hän saapui ystävättärensä ovelle, koputellen ovea varovaisesti. Mies avasi oven ja astui sisään, huomaten Domitiennen olevan onneksi täysin pukeissa. Ruskeaverikkö hymyili vienosti. Hän päätti kutsua naisen syömään runsaan aamupalan ja siitä vielä suoraan joulukuusen luokse, avaamaanlahjoja. Marcio tervehti toista.
''Huomenta, tuletkos syömään aamupalaa?'', Monten vanhempi kysyi naiselta ja naurahti pienesti. Kaksikymmentäyksivuotias pörröitti tummia hiuksiaan. Marcio odoitteli naisen vastausta, nojaten hieman naisen oven karmiin.
Tämä hymyili pienesti. Salvatore alkoi ajaittelemaan pikkuveljeään Eldonia, missähän pikkuveli olisi? Sillä olihan talossa hieman hiljaista, olihan se outoa. Yleensä Eldon ja Sirius juoksivat yhdessä joka paikassa. Koko aamuun, tuo ei ollut nähnyt pikkuveljeään. Nukkuisiko Eldon? Tuskin Eldon nukkuisi enään, vaikka Eldon oli iltavirkku. Joulu oli kyseessä, niin Marcio uskoi että Eldon olisi innoissaan joulusta.
''Haluatko auttaa minua etsimään Eldonia ja Siriusta?'' Monte kysyi vielä.

---

Esmee Yvette Hitch havahtui unestaan, kuulessaan koputusta ja vielä kysymyksen.  ''Täällähän minä'', väsynyt ja pieni naurahdus hänen huuliiltaan pääsi, kun hän älysi ketä huoneeseen saapui, se oli Dylan. Täysi-ikäinen makoi selälteen sängyssään, jolloin hän nousi istuma-asentoon. Tummaverikkö puri huultaan, kun hän älysi asustaan jotakin. Pelkät alusvaatteet ja valkoinen villapaita oli naisen päällä, ei muuta alaosaa kuin alushousut. Yvette käänsi kasvonsa pois miehestä päin, toivoen ettei mies huomaisi naisen kasvoilla olevaa punastusta. Esmee henkäisi ja katsoi sitten miestä, parantaen löysää ja sotkuista nutturaansa. Hitchin ainoa lapsi nousi sängystään, pukien heti perään mustavalkoruudulliset yöshortsinsa jalkaan. Brunette avasi sotkuisen nutturansa, jolloin hiukset laskeutuivat hänen olkapäilleen kiharana. Neiti laittoi hiuksensa nopeasti ranskalaiselle letille, astellen sitten toisen vierelle.
''Olikos sinulla asiaa, Dylan?'', Esmee kysyi.

Isabella Kathleen Fox istuutui valkealla päiväpeitteellä pedatulle sängylleen. Hän oli ollut hereillä jo reilun tunnin verran, ja kerennyt sinä aikana käydä suihkussa ja vilkuilla peiliin useammankin kerran. Nyt, kun alakerrasta alkoi kuulua hilpeää puheensorinaa hän päätti itsekin lähteä muiden seuraan. Isabella käveli seinää vatsen asetetun kokovartalopeilin eteen, jossa hän veti päälleen pitkän, valkoisen neuletakin. Hymy ei voinut olla karehtimatta neidin huulille, ei tänä aamuna. Olihan joulu, ja se oli koko vuoden lämminhenkisin juhla. Edellisvuoden joulu oli yllättänyt hänet positiivisesti, sillä se oli ollut hänen ensimmäinen onnistunut joulunsa. Kaikki olivat olleet iloisia, ja Isabellalla oli ollut niin hyvä olla. Innostuminen oli väistämätöntä kun ajatteli alhaalla olevaa joulukuusta ja värikkäitä jouluvaloja joilla saatiin luotua oikea tunnelma.

Isabella keräsi vaaleat hiuksensa sotkuiselle nutturalle, ja lähti kiirehtimään portaisiin. Pian hänen eteensä aukeni alakerta, ja olohuoneessa näytti olevan liikettä useammaltakin taholta. Isabellan huulille karehti jälleen vieno hymy hänen huomatessa Amican. Hän ei nähnyt hoitajan kasvoja muttei uskonut että niillä keimailisi edes tekaistua lempeyttä. Luultavasti nainen olisi taas kaksosten perässä, jotka tuntuivat aiheuttavan hänelle harmia harmin perään. "Hyvää huomenta Amica, mukavaa että pääsit tänä vuonna tänne alas kanssamme", Isabella sanoi kävellessään joulukuusen luokse. Ärsyttävintä taatusti oli, ettei hänen äänessään ollut yhtään ironiaa, vaikka vaaleaverikkö muisti oikein hyvin mitä viime jouluna tapahtui. Hän otti kuusenoksalla riippuvan, hopeisen koristepallon hellään otteeseensa. Se peilasi hänen omat kasvonsa, ja myöskin sivulla näkyvän hoitajan. Nyt Bella alkoi vasta ymmärtämään että kuusen alla oli muutakin kuin kasa lahjoja, ja mahallaan makaava Eldon.

Jade oli herännyt ties kuinka kauan sitten, muttei ollut jaksanut nousta vieläkään sängystä. Suoraan sanottuna hän ei ollut jouluihminen, mutta ehkä se johtui siintä, että yleensä joulut hänen perheellään olivat olleet katastrooffisia. Eipä nainen koskaan ollut kunnollista joulua viettänyt, jonka takia ei hän nytkään pitänyt sitä mitenkään erikoisena päivänä. Hän ei kuitenkaan haluaisi kuunnella muiden intoilua joulusta, eikä sen takia halunnut nousta sängystä. Kuitenkin nälkä oli jo hetki sitten iskenyt naiseen ja hän halusi ruokaa. Hän oli kuitenkin vielä tähän hetkeen asti taistellut mielensä kanssa, ettei menisi hakemaan ruokaa, mutta huonosti siinäkin kävi.

Ruskeahiuksinen nainen päätyi nousemaan ylös peittonsa alta, kävellen meikkipöytänsä luo. Nainen oli jo kauan aikaa sitten innostunut meikkaamisesta ja päätynyt siihen, ettei hän voisi poistua minnekkään ilman jonkinlaista meikkiä. 16-vuotias nuori nainen päätyi istumaan puiselle penkilleen, katsoen meikittömiä kasvojaan peilistä. Näin aamusta nainen oli pukeutunut vain muutaman koon isompaan harmaaseen t-paitaan ja sen alla oleviin alushousuihin. Eipä hän muuta tarvinut vaatteekseen ennen kuin lähtisi alas. Jade päätyi ottamaan itselleen kasvorasvan, alkaen rasvaamaan kasvojaan ja kaulan aluetta. Kaikesta kosteutuksesta ja huolenpidosta huolimatta tytön kasvot olivat kuivat, jonka takia hänen täytyi aina käyttää rasvaa, jotta meikkivoide näyttäisi hyvältä hänen kasvoillaan. Tämän jälkeen nainen päätyi meikkivoidesiveltimellään levittämään jo melkein loppuun käytettyä meikkivoidettaan kasvoilleen. Kun hän itse oli tyytyväinen meikkivoiteeseensa niin hän päätyi kastamaan puhtaan meikkisienen nopeasti vesilasissa, yrittäen varoa sitä, ettei se kastuisi liikaa. Nainen puristikin ylimääräiset vedet pois sienestä, antaen tippojen valua pöydälle ja lasiin. Kostealla sienellä Jade päätyi nopein ja hellin painalluksin painelemaan kasvojaan, saaden siten hävitettyä siveltimen jäljet pois. Nainen siirtyi sen jälkeen eyelineriin, päätyen laittamaan hyvinkin ohuesti sitä luomiinsa. Mitään kovinkaan säväyttävää hän ei halunnut. Jade päätyi sitten laittamaan ripsiväriä, taivuttaen ripsensä sen jälkeen. Lopuksi hän valitsi itselleen liilan huulivärin, jota laittoi huuliinsa. Nainen oli rakastunut kyseiseen sävyyn ja käytti sitä aina. 

Kun meikki oli valmis nainen päätyi harjaamaan ruskeita hiuksiaan, jotka olivat luonnollisesti hieman kiharat. Eivät ne kovinkaan paljon kihartuneet, mutta siellä täällä oli erilaisia kiharia. Jade tyytyi siihen, ettei hiuksissa ollut takkuja, jonka jälkeen tämä nousi ylös penkiltään, kävellen pienen huoneen toiselle puolelle, jossa vaatekaappi sijaitsi. Ei hän halunnut vaihtaa paitaansa, jonka takia päätyi ottamaan itselleen oleskelushortsinsa. Ehkä hän aamiaisen jälkeen vaihtaisi vaatteensa, muttei nyt. Vickersin perheen ainut lapsi otti itselleen mustat pehmeät oleskelushortsit, jotka veti jalkaan. Nyt hän oli valmis siirtymään syömään, muuta hän ei tahtonutkaan. Jade lähtikin kävelemään huoneestaan keittiön suuntaan, pitäen katseensa paljaissa jaloissaan. Ei häntä kiinnostanut ympärillä tapahtuvat asiat. Tyttö keskittyikin vain siihen, ettei törmäisi kehenkään matkallaan keittiön puolelle. Ruskeahiuksinen oli ujo, eikä se todellakaan helpottanut täällä, sillä paikalla oli niin monta hänen ikäistään. Nainen viettikin paljon aikaa harjoittelemalla erilaisia meikkejä. 

Hetkessä nainen oli päässyt keittiöön, jonka yhdelle seinustalle hän jäi seisoskelemaan, sillä ei tiennyt mitä haluaisi syödä. Hänellä oli nälkä, mutta silti tuntui, ettei mikään kelpaisi. Jade päätyy kuitenkin metsästämään itselleen tarvikkeet leipään. Ruskeahiuksinen etsi itselleen leipiä, voita ja juustoa. Muuta hän ei siihen tarvitsisi. Yhdellä työtasolla nainen voitelee itselleen kaksi leipää, laittaen päälle muutaman siivun leipää. Tämän jälkeen hän palautti tarvikkeet paikoilleen, ottaen itselleen yhteen lasiin vielä vettä. Jade päätyi menemään lähimmälle penkille istumaan. Paikalle päästyä tämä alkoi syömään aamupalaansa.

//Roolin, kunha pääsen kotii...olin uimas ja oottelen kyytii hallil.