|
|
Post by wifix on Nov 14, 2015 20:10:35 GMT
LOMAKE - ensimmäinen - amicus ryan ismay - 23 ja 24.12 – mies sekä pan – Jp - Joseph Bruce Ismay: n poika, joten Titanicin yksi tekijöistä on amicusin isä //kivat hiukset eikö mukana  mutta eikös tuo ole muikkeli |
|
|
|
Post by Jp on Nov 14, 2015 20:13:48 GMT
//Vaihan kuvan... mä näen sen miehenä... Attachments:
|
|
|
|
Post by lady sofia1 on Nov 14, 2015 20:15:03 GMT
//Kyllä  |
|
|
|
Post by lady sofia1 on Nov 14, 2015 21:11:19 GMT
Kukaan ei oo ilmeisesti uskaltanut vielä aloittaa  |
|
|
|
Post by wifix on Nov 14, 2015 21:39:53 GMT
sarah olivia forney - oli juuri laskenut kätensä varovaisesti laivan kannella sijaitsevalle kaiteelle, vetäessään itseään hieman rauhoitellen raikasta meri-ilmaa keuhkoihinsa. Kylmänväreet kulkivat hiljalleen pitkin naisen selkärankaan, tuulen heilauttaessa toisen vasta hetki sitten sotkuisille kiharoille väännettyjä hiuksia, ja kuunnellessaan kuinka jääkylmä vesi iskeytyi laivan reunoihin, luoden suurehkoja aaltoja muuten lähes tyynelle merelle. Pieni hymy vierähti pitkästä aikaa naisen huulille, hänen katsellessaan täyden kuun valaisemaa meren pintaa, yrittäessään parhaansa mukaisesti jättää ruokasalista kuuluvan puheen sorinan omaan arvoonsa - sieltä kun hän juuri oli päässyt pakenemaan. Forney oli tullut laivalle sukulaistensa mukana - isän, äitipuolen, sedän, sekä tämän vasta hetki sitten kuvioihin astuneen naisystävänsä kanssa, eikä ollut vielä niinkään kerennyt nauttimaan oloistaan. Äitipuoli hoiti tehtävänsä pilata lähes kaikki hauska matkalta, nipottaessaan taukoamatta naiselle käytöstavoista, pukeutumisesta, sekä muusta olennaisesta. Isä puolestaan pysyi hiljaa taustalla, sedän luodessa jatkuvasti sääliviä katseita vaaleaverikön suuntaan, tekemättä kuitenkaan elettäkään auttaakseen tilannetta jollakin tapaa. Mutta mitäpä erikoista tapahtumissakaan oli, asiat olivat olleet näin jo iät, aina siitä lähtien, kun äiti viimeinkin tajusi pakata laukkunsa, ja lähteä hyvästejä jättämättä. Päätän pienesti pudistellen Sarah palasi pian omiin maailmoihinsa, siistien hieman valkoisen mekkonsa helmaa. Päälleen hän oli ennen hytistään lähtemistä vetänyt yhden omasta mielestään hienoimmista mekoistaan, jonka oli aikoinaan saanut äidiltään, ennen viittätoista ikävuottaan. Tunnearvoa mekolla kyllä oli, siitä hän ei lähtisi kiistelemään, mutta oli se muistakin syistä kovasti naisen mieleen - siinä oli paljon yksityiskohtia, sekä kauniita kuvioita. Ja jostakin kumman syystä Margaret, naisen vanhan puoleinen äitipuoli vihasi mekkoa, lienekkö syy siinä, että se oli peräisin äidiltä, vai oliko se oikeasti hänen mielestään jollakin tapaa "karmea" .  Attachments:
|
|
|
|
Post by sini on Nov 15, 2015 16:07:09 GMT
Louise hymyili kohteliaasti puisen tiskin toisella puolella olevalle miehelle, joka ojensi naisen tilaamaan viinin. Vasemmalla kädellään nainen tarttui viinilasiin niin kuin aikoinaan hänen äitinsä oli hänelle opettanut. Naisen vanhemmat olivat olleet todella tarkkoja siintä, miten naista oltiin opeteltu. Käytöstavat olivat siis erinomaiset naisella. Hänen isänsä omisti menestyneen kangastehtaan, kun taas hänen äitinsä toimi kotivaimona, hoitaen nuorempia lapsia ja taloa. Hän olikin saapunut laivalle yksin, isä oli maksanut matkan tyttärelleen, jotta tämä voisi aloittaa upean elämän ihmeellisessä Amerikassa. Louisen isä halusi ainoalle tyttärelleen vaan parasta. Tämän takia nainen suuntasikin niin sanottuun luvattuun maahan, jossa voisi tavoitella elokuvaroolia. Jo Iso-Britanniassa nainen oli tehnyt pieniä rooleja teattereissa, mutta nyt hän tavoitteli jotain suurempaa. Hän halusi tulla kuuluisaksi. Nainen tarttui mekostaan kiinni, saadakseen nostettua helmaa, ettei kompastuisi siihen. Louise lähtikin kävelemään poispäin tiskiltä, tehden tilaa muille asiakkaille. Toisella kädellään nainen kantoi punaviiniään, kävellen eteenpäin. Vielä hän ei ollut tehnyt tuttavuutta kenenkään kanssa, jonka takia ei tiennyt minne menisi istumaan. Lähemmäs kaikki pöydät olivat jo varattuja, eikä nainen äkkiseltään nähnyt vapaata pöytää, jonne voisi istuutua. Hän päätyikin kävelemään sivummalle, jossa voisi juoda viiniään. McDugal päätyi jäämään sivummalle seisomaan, maistaen ensi kertaa viiniään. Kyllä nainen tiesi, että se oli hyvää. Sitä hänen perheensä joi hyvinkin usein. Sen takia nainen uskaltautuikin tilaamaan sen. Suoraan sanottuna hän ei tiennyt viineistä ja sun muista juurikaan mitään. Hän oli tottunut siihen, että hänen isänsä hoiti tilaukset ja hän meni sen mukaan. Yllättävän nopeaan tahtiin nainen joi lasinsa tyhjäksi, päätyen ojentamaan lasinsa ohimenevälle naiselle, joka näytti siivoavan pöytiä. Kämmenillään nainen päätyi suoristamaan mekkoaan. Tarkkaillen ihmisiä ympärillään. Ei hän nähnyt yhtäkään ihmistä, jolla ei olisi seuraa. Hänestä tuntui, että hän oli ainoa yksin matkustava. Kyllä hänen perheensä olisi muuten tullut, mutta isä ei voinnut hylätä tehdastaan. Kuitenkin hän oli valmis päästämään tyttärensä jahtaamaan unelmiaan. Siintä hän oli todella kiitollinen vanhemmilleen. Kun laiva saapuisi New Yorkkiin niin nainen alkaisi heti sen jälkeen tavoitella unelmiaan. Attachments:
|
|
|
|
Post by wifix on Nov 15, 2015 18:11:56 GMT
arthur elijah roswell - sekoitti oikealla kädellään jo valmiiksi sekaisia hiuksiaan, kävellen kaikessa rauhassa kolmannen luokan tiloihin vieviä portaita ylöspäin, suuntana laivan kansi. Toisessa kädessään herra piteli pientä lasia, jonka pohjalla killui pari jäänpalaa, sekä jonkin verran viskiä, josta ei oltu juotu vielä paljoakaan. Yllään hänellä puolestaan oli tuona kyseisenä iltana jopa erityisen siistit vaatteet - toisin kuin yleensä - ja jos rehellisiä ollaan, voisi häntä niiden perusteella uskoa ainakin toisen luokan matkustajaksi. Nyt jo itselleen pienesti naurahtaen, Arthur astui viskilasiaan kädessään puristaen viimeisen rappusen, ja edessään hänelle avautui pian laivan kansi. Ihmisiä kannella oli jonkin verran, mutta ei paljoa. Pari pariskuntaa siellä sun täällä, enimmäkseen kannelta löysi lapsia, jotka innoissaan juoksentelivat tuulessa, sekä katselivat vettä kuin eivät sitä ennen olisi nähneetkään. Pienesti hymyillen, käveli Roswell kohti laivan keulaa, katsellen samanaikaisesti ohi juoksentelevia lapsia lempeästi. Lapsuus oli yksi hänen elämänsä parhaimmista ajoista, ja oli vain ja ainoastaan kateellinen pienemmille, että olivat saaneet mahdollisuuden kokea kaiken tämän jo noinkin varhaisessa iässä. Laivan keula oltiin hetkessä saavutettu, ja tuuli tuntui yltyvän entisestää - kova se ei ollut, mutta laivan vauhti sai sen tuntumaan huomattavasti kovemmalta. Hän nojautui varovaisesti kantta ympäröivään kaiteeseen, juoden hivenen verran viskiä lasistaan. Katseensa herra puolestaan laski aallokkoon, jotka syntyivät hiljalleen matkustajalaivan ajautuessa veden halki. Arthur ei ollut ainoa matkustaja, kuka oli aaltoja tullut ihailemaan - jos selkänsä käänsi, pystyi huomaamaan vähintäänkin seitsemän ihmistä vilkuilemassa kaiteen ylitse, hymyillen hiljaa itsekseen. Attachments:
|
|
|
|
Post by sini on Nov 15, 2015 20:08:24 GMT
Louise kyllästyi seisomaan sivussa, jonka takia hän etsi katseellaan reittiä kannella. Vielä hän ei ollut sielä ehtinyt käydä muuten kuin silloin, kun laiva oli lähdössä ja hän oli hyvästelemässä perhettään. Sen jälkeen nainen oli vain päätynyt tutkimaan laivaa sisältä päin. Hameensa helmaa nainen nostaa käsillään, lähtien sitten suuntaamaan lähimmälle uloskäynnille. Kävellessään hän päätyi vilkuilemaan sivuille, tutkaillen matkustajia. Hellä hymy muodostui naisen huulille, kun tämä näki lapsia. Se toi mieleen vain kodin ja hänen kolme veljeään, joista nuorin oli vain kuusivuotias ja vanhin seitsemäntoista. Naiselle oli ollut kova paikka jättää nuoret veljensä taakseen, mutta hän halusi toteuttaa haaveensa urastaan. Kun hän menestyisi näyttelijänä niin sen jälkeen hän voisi nähdä veljiään todella usein. Niin hän oli suunnitellut ja sen hän aikoi toteuttaa. Naisella meni hetki ennen kuin pääsi uloskäynnin luo. Ovea hän työnsi toisella kädellä, pitäen toisella kiinni mekostaan. Hän piti huolta, ettei nilkat vilkkuisi. Louisen isä oli opettanut, että se olisi liikaa. Samoin myös se, jos olkapäitä pitäisi paljaana. Perheenpää, eli isä, oli hyvin tarkka näiden suhteen ja sen mukaan naine oli elänyt sekä kasvanut. Hän kuitenkin koki, että hänen isänsä oli kasvattanut hänet todella hyvin. Katseensa nainen vei suoraan eteenpäin. Näkymät olivat henkeäsalpaavat. Louise näki kauniin tähtitaivaan laivan ja meren yläpuolella. Tummahiuksinen nainen päätyi kävelemään eteenpäin, päätyen jonkun aivan tuntemattoman miehen vierelle seisomaan. Kuitenkin näkymät olivat siintä todella kauniit. Naisen onneksi tuuli ei sekoittanut naisen hiuksia. Hän oli laittanut ne kiinni hyvinkin kauniisti ja kerrankin ne olivat onnistuneet ensiyrittämällä. Muutama hiuskiehkura oli kuitenkin päässyt vapaalle ja niillä tuuli leikki. "Todella kaunista", McDugal päätyi toteamaan vahvalla liverpoolilaisella aksentillaan. Eipä hän sanojaan niinkään kelleen tarkoittanut, mutta osittain hän toivoi, että hänen vieressään oleva mies kuulisi ne. Ehkä hän saisi hänestä juttuseuraa. Nainen päätyi sivusilmällä katsomaan hyvinkin komeaa tummaverikköä. Louise päätyi nojautumaan kunnolla kaiteeseen, ihaillen maisemia. Kuitenkin hän päätyi kääntämään katseensa vieressä olevaan mieheen, tarkkaillen tämän uljasta sivuprofiilia. Attachments:
|
|
|
|
Post by wifix on Nov 15, 2015 20:47:13 GMT
arthur elijah roswell - katseli kaikessa rauhassa alas aallokkoon, antaen tuulen sekoittaa herran tuuheita, valmiiksi sekaisia hiuksiaan. Ilta oli mitä kaunein, ja täysikuu heijastui veden väreilevään pintaan, saaden laivan tekemät aallot näyttämään entistä hienommilta. Pienehkö hymy leikki miehen huulilla, hänen kohoittaessaan jälleen viskilasiaan, ja ottaen pienen huikan juomastaan. Paljoa ei enää ollut jäljellä, enimmäkseen vain yhden kulauksen verran viskiä, ja kolme lähes sulanutta jäänpalaa, jotka lepäsivät lasin pohjalla. Roswell oli jäänyt täysin omiin ajatuksiinsa vettä, sekä laivan kyljessä näkyviä ikkunoita katsellessaan, että ei rehellisesti sanottuna ollut edes huomannut vierelleen saapunutta naista. Katse siis pysyi vieläkin tiukasti vedessä, sekä pienissä aalloissa joita pinnalle tuli joka toinen sekunti. Kuitenkin pian herran korviin kantautui naisen, selkeästikkin liverpoolilainen aksentti, joka sai toisen kohoittamaan hivenen verran kulmiaan, katseen kohotessa kuvankauniiseen, vasta hetki sitten paikalle tulleseen naiseen. Aksentteja ei herra normaalisti niinkään tunnistanut, mutta setänsä sattui kuin sattuikin olemaan Liverpoolista kotoisin, joten kyseinen aksentti oli toiselle hyvinkin tuttu. "Aivan kuten sinäkin", Arthur naurahti hennosti, nyt itse puolestaan selkeällä brittiaksentilla. Pieni hymy leikitteli hänen huulillaan, vetäistessään nopeasti viimeisetkin viskit lasin pohjalta, jonka jälkeen se laskettiin kannelle, jalkojensa juurelle. Nyt kun molemmat herran käsistä olivat vapaana, pystyi hän ojentamaan kätensä naiselle ikään kuin kätelläkseen, jonka lomassa tuli herran nimikin esille. Niinkään hän ei koskaan itseään esitellyt, ja noina harvoina kertoina kun tämä tapahtui, kävi kaikki mahdollisimman yksinkertaisesti - etunimi, sukunimi, siinä kaikki tarvittava tieto, loput tulisi mahdollisesti myöhemmin selville. Katseensa herra puolestaan oli nyt lopulta kiinnittänyt naisen silmiin, josta ne lähtivät hiljalleen alemmas, katsellessaan toista päästä varpaisiin. Oli sanomattakin selvää, että kyseessä oli tällä kertaa ensimmäisen luokan henkilö, joten Roswellin asema tilanteessa ei ollut niinkään kehuttava. Tämän myötä olikin siis luultavasti parhain vain ottaa haltuun ensimmäisessä luokassa matkustavan rooli, eikä kertoa toiselle totuutta jos sitä kysyttäisiin - hän ei tosiaankaan halunnut heittää hukkaan näinkin sievän naisen seuraa, vain matkalippunsa hinnan vuoksi. Attachments:
|
|
|
|
Post by sini on Nov 15, 2015 21:10:18 GMT
Louise päätyi naurahtamaan hiljaa, kuullessaan miehen vastauksen. Meni muutama sekuntti, kunnes nainen päätyi kääntymään niin, että näki kunnolla mieshenkilön vierellään. Hellä hymy muodostui huulille, kun tämä katsoi tummatukkaista miestä, jonka nimen tämä sai selville pian. Arthur. Nainen päätyy tarttumaan miehen kädestä kiinni, niiaten miehelle sitten nopeasti. Taas niin kuin hänen isänsä oli opettanut. "McDugal, Louise McDugal", tummahiuksinen nainen päätyy kertomaan miehelle, antaen hymynsä levitä. Nainen jännitti sitä, että mies kohtelisi häntä eri tavalla nyt, kun tiesi naisen sukunimen. McDugal oli suhteellisen tunnettu sukunimi hänen isän ansiosta. Isän tehdas oli menestynyt ja se oli yksi maan tunnetuimpia. Kuitenkaan nainen ei halunnut tehdä miehen kanssa isoa numeroa siintä ja hän toivoikin, ettei mies huomioisi sitä mitenkään. Tummaverikkö päätyi tutkailemaan miehen ulkoista olemusta ja nainen arvelikin, että tämä olisi mitä luultavammin ykkösluokasta. Hän näytti sen verran huolitellulta, että niin nainen oletti. Tosin hän ei ollut törmännyt vielä ensimmäisen luokan hyttien käytävillä miestä, mutta ehkä se johtui siintä, että he olivat olleet liikkellä eri aikoihin. Naisella oli kyllä hyvä kasvomuisti, joten jos hän olisi nähnyt miehen niin mitä luultavammin hän muistaisi kasvot. Louise päätyy vetämään viimeinkin kätensä sivulleen, katsoen miestä hellä hymy huulillaan. "Onko sinulla erityinen syy matkustaa Amerikkaan?", perheensä vanhin lapsi päätyy kysymään. Hän tosiaankin toivoi, että löytäisi jonkun, jolla olisi suhteellisen samanlainen unelma, jota haluaisi toteuttaa ihmeellisessä Amerikassa. Louise halusi jonkun, jonka kanssa voisi puhua siintä, mitä Amerikassa tulisi tapahtumaan. Hän ei halunnut olla yksin unelmiensa suhteen. Attachments:
|
|
|
|
Post by wifix on Nov 15, 2015 21:28:08 GMT
arthur elijah roswell - naurahti kiusaantuneen oloisesti, siistiessään hieman ylös asti napitettua, valkoista kauluspaitaansa. Kaikki oli sujunut ongelmitta - ensimmäiset kaksi minuuttia. Naisen sukunimen tullessa esille, seuraavat hetken muuntautuivat jopa yllättävän tukaliksi miehelle, eikä hän juurikaan voinut muuta kuin hymyillä parhaansa mukaisesti. Nainen oli ensimmäisestä luokasta, se oli selkeää, mutta vieläpä McDugal, sitä herra ei olisi tullut edes ajatelleeksi. Hän vetäisi mahdollisimman huomaamattomasti syvään henkeä, rauhoitellen itseään hivenen, ennen kuin nojautui jälleen rennoin elein kaidetta vasten. "Eipä juurikaan, töitä vain hakemaan", Roswell sanoi nyt jo hieman rennommin hymyillen, upoittaen hampaansa tiukasti alahuuleensa. Hän tunsi itsensä tuolla hetkellä niin köyhäksi - kirjaimellisesti. Hän matkusti aikansa suurimman matkustajalaivan kolmannessa luokassa lipulla, joka oltiin saatu vedonlyönnissä myöhään viime yönä, ja puhui nyt ensimmäisen luokan matkustajan, sekä hyvinkin varakkaan perheen lapselle, selkeästi uskoitellen käytöstapojaan apuna käyttäen kuuluvansa ykkösluokkaan niin kuin muutkin. "Entä sinulla?" tummaverinen kysyi hymyille, kallistaen päätään hieman sivulle. Edessään seisova nainen oli liioittelematta yksi kauneimmista ihmisistä, kenen kanssa herra koskaan oli edes jutellut, ja oli jo nyt lähes varma, että onnistuisi jollakin tapaa ajamaan toisen pois, ennemmin taikka myöhemmin. Oli miten oli, tämän kaltaisia tilaisuuksia tuli toiselle vain harvoin, joten nyt oli aika ottaa tästäkin ilo irti, ja unohtaa kaikki muu turha. Roswell upoittikin katseensa nyt toisen silmiin, ystävällisen hymyn leikitellessä toisen huulilla, samalla kun toisella kädellään leikitteli kauluspaitansa norsunluun värisellä napilla, joka oltiin varovaisesti napitettu kiinni. Attachments:
|
|
|
|
Post by obrien on Nov 16, 2015 1:24:41 GMT
voisin alkaa roolimaa kaksosilla, mutta laafusta en lupaa
koska öh joo roolaan silmät ristis
|
|
|
|
Post by obrien on Nov 16, 2015 1:44:50 GMT
Salvatore Marcio Monte mulkaisi kaksoisveljeään, joka oli taas onnistunut viettelemään uuden naisen itselleen. Daunte, Salvatoren veli oli paljon erinlaisempi kuin itse Monten kaksikosta vanhin. Salvatore oli rauhallisempi, ystävällisempi ja mietteliäämpi. Välillä Marciosta tuntui, että Daunte eläisi toisella planeetalle. Daunte oli taas villi, ajattelematon ja itserakas. Kaksikymmentäkolmevuotias pudisti päätään, nousten tuolilta. Hän ei jaksanut enään katsella Daunten 'alkuillan' naista, joka kikatteli tekopirteästi Daunten typerille vitseille. Pian Dauntella olisi taas uusi nainen vierellään, Salvatore pystyi lyömään vaikka vetoa. Mies ei ymmärtänyt, että miksi Daunte valitsi aina ne tyhmimmät ja tekopirteät naiset. Ehkä siksi, koska ne oli helpompi vietellä? Sinisilmä tuhahti.
"Daunte, taidan mennä ulos", hän ilmoitti pari minuuttia nuoremmalle veljelleen ja asteli kohti ulko-ovea.
Tummaverikkö asteli ulos, huomaten naisen, katselemassa merta. Naisella oli kaunis mekko päällä, joka korosti naisen muotoja. Salvatorea tosin ei kiinostanut naisen ulkonäkö, hän tahtoi luontevaa juttuseuraa. Mies asteli naisen (Sarahin) luokse ja hymähti ystävällisesti.
"Anteeksi neiti, saanko liittyä seuraanne?", tämä kysyi ja pörröitti huolella laitettuja hiuksiaan. Hän huokaisi syvään, parantaen tummansinisen kauluspaidan asentoa paremmaksi. Monte hymähti ja katsoi sitten merta. Meri lainehti kauniisti ja kirkkaasti. Syy siihen, että miksi Monten kaksoset olivat Titanic-nimisellä laivalla, oli se että kaksikko menisivär kummisetänsä luokse. Hän hymyili pienesti ja siirsi katseensa naiseen.
"Nimeni on Salvatore", hän esittäytyi ystävällisesti, ojentaen kätensä naiselle. Oliko Salvatore liian tunkeileva, toivottavasti ei.
>> eli nyt salvatore on sarahin luona :DD nyt roolaan typerämmellä hahmolla, jesjes
|
|
|
|
Post by sini on Nov 16, 2015 10:53:01 GMT
Louise nyökkäsi miehelle, kun tämä kertoi, että olisi lähtenyt vain etsimään töitä. Mielessään nainen oli odottanut jotain suurempaa, kuten oman yrityksen perustamista tai jotain muuta sellaista. Harva ensimmäisen luokan matkustaja oli lähtenyt suuntaamaan Amerikkaan sillä mielen, että etsisi töitä. Monelle tämä oli huvimatka, kun taas monet tavoittelivat jotain suurta. Vähän niinkuin nainenkin, joka halusi menestyä näyttelijänä. Hellä hymy pysyi naisen vaaleilla huulilla, kun tämä piti katseensa häntä hieman pidemmässä miehessä. Hymy leveni, kun Arthur kysyi, että mitä nainen haluaisi tehdä Amerikassa tai mikä suunnitelma hänellä oli. Karanneen hiuskiehkuran nainen päätyi toisella kädellä viemään korvalehtensä taakse, vaikkakin tuuli nappasi sen nopeasti sieltä ja pian se tanssi tuulen mukana. Kämmenillään Louise päätyi sen jälkeen suoristamaan mekkonsa helmaa, tuntien pehmeän kankaan vasten ihoaan. Se oli yhtä maailman parhainta kangasta, joka oli yksi isän tehtaan tuotteista ja luonnollisesti perhe sai sitä ilmaiseksi. Naisen äiti oli tehnyt naiselle lukuisia mekkoja erilaisita kankaista, olihan hän hyvinkin taitava ompelija ja työnjälki sen mukaista - tarkkaa ja upeaa. "Haluaisin menestyä näyttelijänä tai olen vähän niinkuin suunnitellut, että näyttelisin työkseni", McDugalin vanhin lapsi kertoo miehelle, vieden katseensa kannen puista pintaa kohti, kun oli hetken ehtinyt olla katsekontaktissa miehen kanssa. Puna nousi nopeasti naisen poskille, jolloin nainen päätyy hellästi naurahtamaan itselleen. Tummaverikölle tuntui käyvän aina näin, kun tämä jutteli vastakkaiselle sukupuolelle. Yleensä hän oli hyvin ujo persoona ja nyt hän ihmettelikin, kuinka oli pystynyt lähtemään näinkin hyvin keskusteluun. Olihan hän kuitenkin aloittanut keskustelun ja yleensä nainen harvoin teki niin. Hän odotti, että joku muu tekisi aloitteen. Louise puri hellästi alahuultaan, päätyen nostamaan katseensa takaisin Arthuriin. Nainen tuntee tuulenvireen vasten paljaita käsivarsiaan, jolloin hän kietoo kätensä ympärilleen ikään kuin halatakseen itseään. Ei kannella mitenkään kovinkaan lämmin ollut ja mieluusti nainen siirtyisi nyt sisätiloihin. Maisemia hän oli tullut katsomaan ja nyt oli ne myöskin nähnyt, joten hän voisi mennä hyvinkin sisään. Totta kai hän toivoi, että mies tulisi hänen kanssaan. Ehkä he voisivat jatkaa keskusteluaan baarin tiloissa tai sitten he voisivat seikkailla laivassa. Louise halusi tutustua laivaan kunnolla, olihan tuo aikansa mahtavin, joten nainen haluaisi löytää kaikenlaista, joista voisi kertoa jälkikasvuilleen sitten joskus. Eipä hän tiennyt muutenkaan kovinkaan paljon laivasta. Hän löysi hyttinsä, ravintolan ja baarin. Eli juurikaan hän ei tiennyt mitään muuta. "Haluatko siirtyä sisätiloihin?", Louise päätyy kysymään mieheltä sitten, pitäen pienen hymyn huulillaan. Attachments:
|
|
|
|
Post by wifix on Nov 16, 2015 13:04:51 GMT
sarah olivia forney - katseli kaikessa rauhassa aaltoja, viitsimättä niinkään kiinnittää huomiotaan mihinkään, mitä ympärillä tuolla hetkellä sattui tapahtumaan. Lapsia hän oli saanut jo tarpeekseen katsella kotioloissa, sekä laivan käytävillä, joten nyt nekin jopa viitsittiin jättää aivan omaan arvoonsa, ja keskittyä kauniisiin maisemiin. Paljoa merellä ei näkynyt, olihan kuitenkin jo ilta ja aurinko oli laskenut jo reilu tunti sitten, mutta täysikuu toi kauniisti valoa, ja tarkasti katsottuna pystyi jopa näkemään kauempana pari jäävuorta, jotka laiva oli jokin aika sitten ohittanut ongelmitta. Pieni hymy leikitteli vaaleaverikön huulilla, tuulen heilauttaessa jälleen sekaisia kiharoitaan hänen kasvoilleen, saaden naisen kurtistamaan kulmiaan - hiukset olivat vain tiellä, ja jos totta puhuttiin, olisi hän valmis leikkaamaan ne vieläkin pidemmiksi. Ei sillä, etteikö toinen niistä pitänyt, ulkonäölliset ne olivat kivat ja sopivatkin toiselle, mutta siitäkin huolimatta ne olivat lähes koko ajan vain tiellä. Ei aikaakaan, kun miehen ääni kantautui naisen korviin, saaden hänet lähes automaattisesti kohoittamaan katseensa toiseen. Pienehkö hymy leikitteli vieläkin hänen huulillaan, vilkaistessaan vierelleen saapunutta, hyvinkin mukavan näköistä herraa päästä varpaisiin. Ei niinkään arvostelevasti, ennemminkin tutkien. Mies oli siististi pukeutunut, mutta ei kuitenkaan naisen onneksi niinkään yliammuttu - suuri osa laivan matkustajista, oli pukenut päälleen mitä typerimmät sekä kalliimmat asut, jotka saivat heidät näyttämään vain ja ainoastaan itserakkailta, sekä ökyrikkailta, aivan kuin he tosissaan yrittäisivät näyttää kaikille kuinka paljon rahaa heiltä löytyi. Aivan kuten hänen isänsä. Oli miten oli, paikalle saapunut, hieman pidempi herra oli kaukana sellaisesta, ainakin Forneyn mielestä, ja se kertoi jo paljon. "Toki", Sarah hymyili lempeästi, nojaillen vieläkin varovaisesti kaiteeseen, kääntyen nyt kuitenkin enemmän vierustoverinsa puoleen. Jos rehellisiä oltiin, Salvatoreksi pian esittäytynyt miehenalku oli hyvinkin komea, ja kuulosti erittäin mukavalta persoonalta - ei niinkään itsekkäältä, taikka muuten vain ärsyttävältä, niin kuin monet saman ikäiset nykypäivinä. "Sarah", nainen päätyi pian vastaamaan hymyillen, laskien samanaikaisesti kätensä toisen käden tasolle, ottaen siitä varovaisen otteen, ja niiaten sitten tapansa mukaisesti. Ei niinkään näyttävästi, vain pienehkö niiaus, ja sen jälkeen ote irroitettiin. Käsi puolestaan laskettiin takaisin kaiteelle, katseen kiertäessä hetkellisesti takaisin merelle, ja siitä palaten kaikessa rauhassa takaisin vierustoveriinsa. "Mitäs herra täällä yksin tekee?" Forney naurahti hennosti, katsoen toista hetken aikaa syvälle silmiin, vastaustaan odoitellen. Ei sillä, etteikö toinen ikään kuin laivalla selviäisi, mutta oli yllättävää, että miehellä ei mukanaan ollut muunmuassa naisystävää, taikka edes jonkinnäköistä seuralaista. arthur elijah roswell - kohoitti kulmiaan hivenen, kuullessaan itseään lyhyemmän naisen vastauksen. Ei toinen olisi koskaan osannut arvata kyseisen henkilön säntäävän toiseen maahan unelmiensa perässä, isän omistaessa jo niinkin suuret määrät rahaa, sillä kun elättäisi koko seuraavankin sukupuolen - vähintään. Kaikesta huolimatta, ei herra voinut estää huulilleen levinnyttä hymyä, nyökätessään päällään pienesti, ikään kuin kertoakseen, että oli täysin hyvin ymmärtänyt, mitä toinen ajoi takaa. Olihan se loppupeleissä hienoa, että nainen viitsi nähdä niinkin suuren vaivan, vain ja ainoastaan unelmiensa vuoksi, jotka eivät välttämättä edes tulisi toteutumaan. Mutta yrittänyttä ei laiteta. "Lupaan tulla ensimmäiseen ensi-iltaasi", Roswell virnisteli, suoristaessaan selkäänsä. Nyt herra ei enää nojaillut kaiteeseen, vaan puolestaan seisoi kaikessa pituudessaan Louisen edessä, siistien hieman pukunsa takkia. Katse ei kuitenkaan irronnut hetkeksikään naisesta, vaan puolestaan pysyi hänessä kuin liimattu. Seuraava kysymys kantautui nopeasti herran korviin, saaden miehen vastaamaan automaattisesti myöntävästi, ennen kuin kerkesi asiaa niinkään loppuun asti miettimään. Kolmannen luokan matkustajat eivät päässeet juuri mihinkään ensimmäiselle luokalle varattuihin tiloihin, mukaan lukien uima-altaat, suuren ruokasalin, taikka baarin. Oma baari kolmannesta luokasta kylläkin löytyi, mutta meno siellä oli ennemminkin kapakka tyylinen, joten sinne ei herra toista aivan heti viitsisi edes viedä. "Mihin haluat mennä?" Arthur kysyi mahdollisimman rennoin elein, hymyillen lempeästi toiselle. Jokin menisi vielä pieleen, hän oli lähes varma siitä, ja tuolloin kukaan ei olisi pelastamassa häntä - kuka edes keksi lähettää miehen yksin suurelle matkustajalaivalle? Oli kuka oli, ajatus ei tulisi tuottamaan hyviä tuloksia. Attachments:
|
|
