|
|
Post by wifix on Oct 21, 2015 19:37:50 GMT
//Koiriin ei vissiin vaikuta, jos ne puree kulkijoita, mut miten kulkijan purema/raapaisu koiraan? Ja sit koiratkaan ei vissiin voi syödä kulkijoita? juu ei vaikuta  mutta purema/raapasu koiraan ittessään vaikuttaa, ja koska koira ei oo ns. yhtä vahva kuin ihminen, niin suurella todennäköisyydellä se menehtyy silloin. ja ei voi syödä |
|
|
|
Post by Jp on Oct 21, 2015 19:39:32 GMT
//Koiriin ei vissiin vaikuta, jos ne puree kulkijoita, mut miten kulkijan purema/raapaisu koiraan? Ja sit koiratkaan ei vissiin voi syödä kulkijoita? juu ei vaikuta mutta purema/raapasu koiraan ittessään vaikuttaa, ja koska koira ei oo ns. yhtä vahva kuin ihminen, niin suurella todennäköisyydellä se menehtyy silloin. ja ei voi syödä Ovela taktiikkahan on hypätä niskaan, koska kaatuvan ruumiin niska ja pää on vaikeammin puolustettavissa -> helppo kohde. |
|
|
|
Post by Jp on Oct 21, 2015 19:39:49 GMT
//Koiriin ei vissiin vaikuta, jos ne puree kulkijoita, mut miten kulkijan purema/raapaisu koiraan? Ja sit koiratkaan ei vissiin voi syödä kulkijoita? juu ei vaikuta mutta purema/raapasu koiraan ittessään vaikuttaa, ja koska koira ei oo ns. yhtä vahva kuin ihminen, niin suurella todennäköisyydellä se menehtyy silloin. ja ei voi syödä Ovela taktiikkahan on hypätä niskaan, koska kaatuvan ruumiin niska ja pää on vaikeammin puollustettavissa -> helppo kohde. |
|
|
|
Post by petefromtheshop on Oct 21, 2015 19:43:07 GMT
Damon Nick Hassell oli taas tapansa mukaan liuennut paikan päältä - kun seura ei enää kiinnostanut, hän katsoi voivansa poistua noin vain sanaakaan sanomatta. Tottumattomia tuo käytös ihmetytti, mutta muita se vain ärsytti. Omissa oloissaan viihtyvä Damon katosi kolmanteen kerrokseen, ullakolle. Muut eivät juurikaan siellä viihtyneet (johtuen varmaankin huoneen kylmyydestä sekä Damonin läsnäolosta), mikä sopi hänelle varsin mainiosti. Jo aikaa sitten puoliksi mustaksi palaneen tupakkansa mies tiputti lattialle, johon hän saman tien liiskasi sen kengän kärjellään. Väsyneenä hän hieraisi nyrkkiin suljetulla kädellään toista silmäänsä, jonka nurkassa hän yhä tunsi iänikuiset arpensa - arpensa, jotka hän oli aikoinaan saanut tapeltuaan isänsä kanssa. Tuolloin hän oli vielä kapinoiva teinipoika, jonka isällä oli vakava alkoholiongelma. Kun taas nykyään hän oli kapinoiva aikuinen teinipoika, joka ei ollut nähnyt isäänsä vuosiin. Ei sillä että tuo olisi kyseistä henkilöä kaivannutkaan; itse asiassa hän melkein toivoi tuon jo kuolleen pois. Damonin suusta pääsi jokin pieni haukotuksen ja huokauksen välimuoto. Hän oli aikaisemmin päivällä ottanut pienet nokoset, mikä nyt kostautui uneliaisuutena. Unirytmi oli ollut sekaisin jo pitkään, mikä kyllä näkyi jo käytöksessäkin. Arpinaama olisi kyllä tahtonut jäädä patjalleen nukkumaan, mutta sen sijaan hän pudisti päätään ja tonki patjan ja seinän välisestä tilasta isokokoisen mustan selkärepun, jossa hän säilytti aseitaan. Tai itse asiassa varsinaisia aseita oli vain yksi, Barrett M95: hänen tarkkuuskiväärinsä. Lisäksi kassissa oli puukko, tupakka-aski ja jääkiekkomaila, jota sitäkin hän saattoi helposti käyttää zombien huitomiseen. Miehelle oli portaita ravatessa ehtinyt muodostua jo selkeä suunnitelma siitä, mitä hän nyt tekisi. Vaatekaupan viereiset rakennukset oltiin ryhmän kanssa jo putsattu tyhjiksi mahdollisesta ruoasta, lääkkeistä ja muusta tarpeellisesta, mutta Damon oli jo kauan pohtinut korttelin päässä olevaa rakennusta, joka mitä luultavimmin oli jonkin sortin ruokakauppa. Hän oli aika varma, että siellä olisi tupakkaa, ja jos ei, niin ainakin jotain hyödyllistä siellä täytyisi olla. Suurin osa ruoasta oli varmasti mennyt pilalle jo aikoja sitten, mutta Hassell arveli löytävänsä jokin sortin säilykkeitä, jos ei muuta niin tölkkipapuja. Hassell-nimellä usein kutsuttu herra sujautti puukon tuppeineen oikeanpuoleisessa jalassaan olevan maiharin varren sisään, josta sen saattoi kätevästi tiukan paikan tullen vetäistä esiin. Hän avasi kattotasanteelle johtavan pienehkön, melkeinpä luukun kaltaisen oven ja heitti siitä katolle jääkiekkomailansa kömpien kohta itse perässä kiväärinsä ja reppunsa kanssa. Katolta näki paljon pidemmälle mitä maasta käsin ja sieltä oli varsin helppoa tarkkailla mahdollisia kulkijoita. Damon asteli katon reunaa pitkin tarkistaen katseellaan rakennuksen viereiset kadut ja tiet, jotka johtivat syvemmälle New Yorkiin. Hän arveli kohteeseensa - ruokakauppaan - , olevan matkaa korkeintaan 150 metriä, mikä teknisesti ottaen ei ollut paljon, mutta kulkijoiden ansiosta sellaisellakin matkalla ehtisi kuolla useammin kuin kerran. Damon huomasi pian ettei ollutkaan yksin, vaan katolla norkoili hänen lisäkseen se uusi tyyppi, jota hän ja muut ryhmäläiset olivat vasta hiillostaneet alhaalla. Luultavasti tuo oli kavunnut katolle hänen jälkeensä, sillä hän ei ollut aluksi huomannut ketään. ''Älä puutu minun asioihini, niin minä en puutu sinun asioihisi. Älä siis kysele'', Damon sanoi miehelle vakaalla ja selkeällä äänellä, sillä hän ei nyt tahtonut ketään sotkemaan suunnitelmiaan. Juuri kun Damon oli jatkamassa omia touhujaan, Tanya heidän ryhmästään näytti jostain syystä eksyneen katolle myös. Koska tummaveriköllä oli sinä hetkenä muuta tehtävää, hän ei enää kiinnittänyt katolla oleviin sen enempää huomiota toivoen, etteivät nuokaan jaksaisi kiinnostua hänen tekemisistään. Kaksikon puhuessa, Damon jatkoi ympäristön tarkkailua, hän ei juuri kuunnellut noiden keskustelua ollenkaan. Kaduilla ei näyttänyt olevan ruuhkaa, mutta muutaman kymmenen metrin päässä oikealla pyöri vähintäänkin seitsenpäinen lauma laahaavasti käveleviä hahmoja - kulkijoita nekin. Lihansyöjähirviöt tuskin olivat tajunneet selviytyjäryhmän olemassaoloa saatikka sitten olinpaikkaa, mutta ne kävelivät huolestuttavanoloisesti rakennusta kohti. Damon puraisi alahuultaan: hän ei ollut varma ampuisiko ne vai ei, sillä toisaalta kulkijoista olisi päästävä eroon tavalla tai toisella, mutta toisaalta laukausten äänet saattaisivat houkutella paikalle lisää kulkijoita. Pienen harkinnan jälkeen mies tuli siihen tulokseen, etttä ampuisi ainakin osan kulkijoista. Todennäköisesti ne olisivat niin tyhmiä etteivät tajuaisi mistä laukaukset oikein olivat peräisin, joten Damon ei nähnyt leikissään sen suurempaa riskiä. Sitä paitsi hän saisi katolta ammuttua nopeasti parisenkymmentäkin kulkijaa, hän ei vain mielellään tuhlannut kallisarvoisia panoksiaan. Hänen tarkkuuskiväärinsä oli täydellinen katolta ampumiseen, se oli kiikaritähtäimellä varustettu pitkän kantaman ase, joka sopi myös Damonille, jonka oikeanpuolimmaisen silmän näkökenttä oli hieman huonompi mitä vasemman - tämäkin oli sen samaisen tappelun syytä, jossa hän oli saanut arvet oikeaan silmänurkkaansa: sen lisäksi hän oli menettää näkönsäkin. Vaikka ase oli varustettu äänenvaimentimella, ei se silti ollut täysin hiljainen. Luodin laukaisemisesta ei juuri tullut ääntä, mutta yli äänen nopeudella ilman läpi lentävät luodit olivat suhteellisen äänekkäitä joka tapauksessa. Tummaverinen painui katolle mahalleen makaamaan parhaan mahdollisen tarkkuuden saavuttaakseen, asetti kaksijalan aseen runkoon ja painoi harmahtavan tummanvihreän silmänsä tähtäintä vasten. Hetkessä hän oli ottanut tähtäimeensä kulkijat, jotka nyt yksi kerrallaan vajosivat polvilleen kuollessaan - tällä kertaa lopullisesti. ''Kolme, neljä... Hitto'', mies kirosi viidennen luodin mennessä huti. Jäljellä oli vielä kolme örisevää otusta, jotka näyttivät olevan aivan ulalla tapahtumien kulusta, mutta lopulta ne tajusivat laahustaa ääntä kohti - mutta liian myöhään. Damon ampui ne alas hetkessä, jonka jälkeen hän latasi aseensa, nousi istumaan heittäen samalla repun selästään ja työnsi aseensa sinne. Sen jälkeen hän kahmaisi repun takaisin selkäänsä, sieppasi käteensä katolle tuomansa jääkiekkomailan ja käveli palotikkaille. Hän ei aikonut jäädä odottamaan, että muut hänen ryhmästään rientäisivät katolle ihmettelemään laukausten ääniä, silloin Damon todennäköisesti saisi vain lisää vihaa niskaansa - vaikka hänen mielestään hän kyllä ansaitsisi pikemminkin kiitoksen, olihan hän juuri kaatanut lauman kulkijoita. ''Adios'', hän huikkasi muina miehinä Tanyalle ja tyypille, jonka nimi oli hänen muistaakseen Trevor tai jokin sen kaltainen (herran nimimuisti ei sattunut olemaan parhaasta päästä). Hitaasti mutta varmasti tummaverinen nuorukainen laskeutui aseineen alas kylmiä tikkaita pitkin, aina katutasolle saakka. Siitä hänen pitäisi enää selviytyä korttelin päähän, josta hän mahdollisesti löytäisi tupakkaa ja muuta mukavaa. Pikku juttu, hän selviytyisi takaisin vartissa tai kahdessa. Attachment Deleted//sori, en ois muuten ängenny katolle teidän tyyppien sekaan riehuu mut olin jo kirjottanu ton roolin kunnes tajusin että nekin on siellä katolla, muokkasin ton sitten jotenki tilanteeseen sopivaks mut parasta kun ette kiinnitä huomiota tän touhuihin :___ D |
|
|
|
Post by Jp on Oct 21, 2015 19:47:21 GMT
Damon Nick Hassell oli taas tapansa mukaan liuennut paikan päältä - kun seura ei enää kiinnostanut, hän katsoi voivansa poistua noin vain sanaakaan sanomatta. Tottumattomia tuo käytös ihmetytti, mutta muita se vain ärsytti. Omissa oloissaan viihtyvä Damon katosi kolmanteen kerrokseen, ullakolle. Muut eivät juurikaan siellä viihtyneet (johtuen varmaankin huoneen kylmyydestä sekä Damonin läsnäolosta), mikä sopi hänelle varsin mainiosti. Jo aikaa sitten puoliksi mustaksi palaneen tupakkansa mies tiputti lattialle, johon hän saman tien liiskasi sen kengän kärjellään. Väsyneenä hän hieraisi nyrkkiin suljetulla kädellään toista silmäänsä, jonka nurkassa hän yhä tunsi iänikuiset arpensa - arpensa, jotka hän oli aikoinaan saanut tapeltuaan isänsä kanssa. Tuolloin hän oli vielä kapinoiva teinipoika, jonka isällä oli vakava alkoholiongelma. Kun taas nykyään hän oli kapinoiva aikuinen teinipoika, joka ei ollut nähnyt isäänsä vuosiin. Ei sillä että tuo olisi kyseistä henkilöä kaivannutkaan; itse asiassa hän melkein toivoi tuon jo kuolleen pois. Damonin suusta pääsi jokin pieni haukotuksen ja huokauksen välimuoto. Hän oli aikaisemmin päivällä ottanut pienet nokoset, mikä nyt kostautui uneliaisuutena. Unirytmi oli ollut sekaisin jo pitkään, mikä kyllä näkyi jo käytöksessäkin. Arpinaama olisi kyllä tahtonut jäädä patjalleen nukkumaan, mutta sen sijaan hän pudisti päätään ja tonki patjan ja seinän välisestä tilasta isokokoisen mustan selkärepun, jossa hän säilytti aseitaan. Tai itse asiassa varsinaisia aseita oli vain yksi, Barrett M95: hänen tarkkuuskiväärinsä. Lisäksi kassissa oli puukko, tupakka-aski ja jääkiekkomaila, jota sitäkin hän saattoi helposti käyttää zombien huitomiseen. Miehelle oli portaita ravatessa ehtinyt muodostua jo selkeä suunnitelma siitä, mitä hän nyt tekisi. Vaatekaupan viereiset rakennukset oltiin ryhmän kanssa jo putsattu tyhjiksi mahdollisesta ruoasta, lääkkeistä ja muusta tarpeellisesta, mutta Damon oli jo kauan pohtinut korttelin päässä olevaa rakennusta, joka mitä luultavimmin oli jonkin sortin ruokakauppa. Hän oli aika varma, että siellä olisi tupakkaa, ja jos ei, niin ainakin jotain hyödyllistä siellä täytyisi olla. Suurin osa ruoasta oli varmasti mennyt pilalle jo aikoja sitten, mutta Hassell arveli löytävänsä jokin sortin säilykkeitä, jos ei muuta niin tölkkipapuja. Hassell-nimellä usein kutsuttu herra sujautti puukon tuppeineen oikeanpuoleisessa jalassaan olevan maiharin varren sisään, josta sen saattoi kätevästi tiukan paikan tullen vetäistä esiin. Hän avasi kattotasanteella johtavan pienehkön, melkeinpä luukun kaltaisen oven ja heitti siitä katolle jääkiekkomailansa kömpien kohta itse perässä kiväärinsä ja reppunsa kanssa. Katolta näki paljon pidemmälle mitä maasta käsin ja sieltä oli varsin helppoa tarkkailla mahdollisia kulkijoita. Damon asteli katon reunaa pitkin tarkistaen katseellaan rakennuksen viereiset kadut ja tiet, jotka johtivat syvemmälle New Yorkiin. Hän arveli kohteeseensa - ruokakauppaan - , olevan matkaa korkeintaan 150 metriä, mikä teknisesti ottaen ei ollut paljon, mutta kulkijoiden ansiosta sellaisellakin matkalla ehtisi kuolla useammin kuin kerran. Damon huomasi pian ettei ollutkaan yksin, vaan katolla norkoili hänen lisäkseen se uusi tyyppi, jota hän ja muut ryhmäläiset olivat vasta hiillostaneet alhaalla. Luultavasti tuo oli kavunnut katolle hänen jälkeensä, sillä hän ei ollut aluksi huomannut ketään. ''Älä puutu minun asioihini, niin minä en puutu sinun asioihisi. Älä siis kysele'', Damon sanoi miehelle vakaalla ja selkeällä äänellä, sillä hän ei nyt tahtonut ketään sotkemaan suunnitelmiaan. Juuri kun Damon oli jatkamassa omia touhujaan, Tanya heidän ryhmästään näytti jostain syystä eksyneen katolle myös. Koska tummaveriköllä oli sinä hetkenä muuta tehtävää, hän ei enää kiinnittänyt katolla oleviin sen enempää huomiota toivoen, etteivät nuokaan jaksaisi kiinnostua hänen tekemisistään. Kaksikon puhuessa, Damon jatkoi ympäristön tarkkailua, hän ei juuri kuunnellu noiden keskustelua ollenkaan. Kaduilla ei näyttänyt olevan ruuhkaa, mutta muutaman kymmenen metrin päässä oikealla pyöri vähintäänkin seitsenpäinen lauma laahaavasti käveleviä hahmoja - kulkijoita nekin. Lihansyöjähirviöt tuskin olivat tajunneet selviytyjäryhmän olemassaoloa saatikka sitten olinpaikkaa, mutta ne kävelivät huolestuttavanoloisesti rakennusta kohti. Damon puraisi alahuultaan: hän ei ollut varma ampuisiko ne vai ei, sillä toisaalta kulkijoista olisi päästävä eroon tavalla tai toisella, mutta toisaalta laukausten äänet saattaisivat houkutella paikalle lisää kulkijoita. Pienen harkinnan jälkeen mies tuli siihen tulokseen, etttä ampuisi ainakin osan kulkijoista. Todennäköisesti ne olisivat niin tyhmiä etteivät tajuaisi mistä laukaukset oikein olivat peräisin, joten Damon ei nähnyt leikissään sen suurempaa riskiä. Sitä paitsi hän saisi katolta ammuttua nopeasti parisenkymmentäkin kulkijaa, hän ei vain mielellään tuhlannut kallisarvoisia panoksiaan. Hänen tarkkuuskiväärinsä oli täydellinen katolta ampumiseen, se oli kiikaritähtäimellä varustettu pitkän kantaman ase, joka sopi myös Damonille, jonka oikeanpuolimmaisen silmän näkökenttä oli hieman huonompi mitä vasemman - tämäkin oli sen samaisen tappelun syytä, jossa hän oli saanut arvet oikeaan silmänurkkaansa: sen lisäksi hän oli menettää näkönsäkin. Vaikka ase oli varustettu äänenvaimentimella, ei se silti ollut täysin hiljainen. Luodin laukaisemisesta ei juuri tullut ääntä, mutta yli äänen nopeudella ilman läpi lentävät luodit olivat suhteellisen äänekkäitä joka tapauksessa. Tummaverinen painui katolle mahalleen makaamaan parhaan mahdollisen tarkkuuden saavuttaakseen, asetti kaksijalan aseen runkoon ja painoi harmahtavan tummanvihreän silmänsä tähtäintä vasten. Hetkessä hän oli ottanut tähtäimeensä kulkijat, jotka nyt yksi kerrallaan vajosivat polvilleen kuollessaan - tällä kertaa lopullisesti. ''Kolme, neljä... Hitto'', mies kirosi viidennen luodin mennessä huti. Jäljellä oli vielä kolme örisevää otusta, jotka näyttivät olevan aivan ulalla tapahtumien kulusta, mutta lopulta ne tajusivat laahustaa ääntä kohti - mutta liian myöhään. Damon ampui ne alas hetkessä, jonka jälkeen hän latasi aseensa, nousi istumaan heittäen samalla repun selästään ja työnsi aseensa sinne. Sen jälkeen hän kahmaisi repun takaisin selkäänsä, sieppasi käteensä katolle tuomansa jääkiekkomailan ja käveli palotikkaille. Hän ei aikonut jäädä odottamaan, että muut hänen ryhmästään rientäisivät katolle ihmettelemään laukausten ääniä, silloin Damon todennäköisesti saisi vain lisää vihaa niskaansa - vaikka hänen mielestään hän kyllä ansaitsisi pikemminkin kiitoksen, olihan hän juuri kaatanut lauman kulkijoita. ''Adios'', hän huikkasi muina miehinä Tanyalle ja tyypille, jonka nimi oli hänen muistaakseen Trevor tai jokin sen kaltainen (herran nimimuisti ei sattunut olemaan parhaasta päästä). Hitaasti mutta varmasti tummaverinen nuorukainen laskeutui aseineen alas kylmiä tikkaita pitkin, aina katutasolle saakka. Siitä hänen pitäisi enää selviytyä korttelin päähän, josta hän mahdollisesti löytäisi tupakkaa ja muuta mukavaa. Pikku juttu, hän selviytyisi takaisin vartissa tai kahdessa. View Attachment//sori, en ois muuten ängenny katolle teidän tyyppien sekaan riehuu mut olin jo kirjottanu ton roolin kunnes tajusin että nekin on siellä katolla, muokkasin ton sitten jotenki tilanteeseen sopivaks mut parasta kun ette kiinnitä huomiota tän touhuihin :___ D //Hahmollas on mahis törmätä Siriuksee ja Rigelii.... ne penkoo roskista. |
|
|
|
Post by marakatti on Oct 21, 2015 19:50:11 GMT
Cherise Lynn Petrova veti ylleen mustan nahkatakin, jonka hän oli rapistuneesta vaateliikkeestä itselleen aikoinaan ominut. Selkään hän nakkasi kevyehkön repun, ja machetensa sinne niin, että se olisi helppo vetää esille tarpeen vaatiessa. Sormensa hän veti muutamaan kertaan tyvestä tummnevien hiustensa läpi. Vaikkei kukaan enää jaksanut panostaa ulkonäköönsä samalla tavalla kuin muutama vuosi sitten, ei Cherise vain voinut tallustaa missään peikon näköisenä. Ei hän sentään halunnut näyttää kulkijalta. Nainen lähti kiipeämään kohti vinttikerrosta, jossa oli kattoluukku josta hän pyrki pääsemään ulos. Luukku ei ollut kovin korkealla, joten hän sai nostettua itsensä liikkeen katolle käsivoimien avulla. Touhussa auttoi myös se, ettei Cherise ollut nainen ihan lyhyimmästä päästä. Ylhäällä häntä odotti yllättävän voimakas tuuli, jonka vuoksi hän joutui vetelemään hiuksia pois kasvoiltaan. Näkymä korkealta katolta oli aina yhtä hulppea, vaikkain kauas näkyviä kortteleita ja kadunkulmia olisi ollut mukavampi tarkkailla elleivät ne olisi olleet niin ankean näköiset. Täältä hän ainakin näki, mihin suuntaan kannattaisi läteä ettei törmäisi suureen määrään kulkioita. Cherise ei oikeastaan edes tiennyt, minne hänen kannattaisi mennä, mutta kukaan muukaan ei selvästikään ollut lähdössä ravinnonhakuun. Vaikka oli nainen, niin ei tarvinnut olla avuton sellainen. Petrovan yllätykseksi hän ei ollut korkeuksissa yksin. Katolla seisoivat myös Tanya ja uusi miekkonen. Cherise mittaili uutta miestä hetken katseellaan kurtistaen hieman kulmiaan, mutta nyökkäsi hänelle lopulta pienesti. Sen, mitä nyökkäys oli tarkoittanut tuo mies saisi päättää itse, sillä sitä Cherise ei ollut itsekään miettinyt. Hän kohensi aukinaisen takkinsa kaulusta, ja ujutti jalkansa eräänlaisille tikkaille, ja lähti varovasti, mutta sulavasti viemään itseään alaspäin. Attachment Deleted/Ää nyt vaikuttaa siltä että Cherise seurais Damonia:Dd Se meni sitten vaikka niitä toisia tikkaita |
|
|
|
Post by wifix on Oct 21, 2015 19:55:17 GMT
javier jóse chavez - tunsi sydämmensä pomppaavan rinnassaan kuullessaan naisen sanat. Pieni hymy joka vielä hetki sitten herran huulilla oli leikitellyt, pyyhkiytyi nopeasti pois, miehen siirtyessä reppunsa luokse. Hetken ajan tongittuaan Chavezin käsiin osui tuo jo aikaisemmin ihasteltu glock 17 pistoolinsa, joka oli herralle hyvinkin tärkeä - siitä toinen ei luultavasti koskaan päästäisi irti, ja olisi kirjaimellisesti valmis kuolemaan suojellakseen sitä. Mies painoi kätensä varovaisesti äänenvaientimelle, testaten oliko se hyvin paikallaan, sujauttaen aseen sitten roikkumaan vyölleen. Jo pari kuukautta sitten oli herra saanut neronleimauksen kiinnittää pieni pala nahkaa vyöhön, josta aseen sai kätevästi roikkumaan lantiolle, ja se oli siitä huomattavasti helpompi vetäistä pois kuin oikeasta asekotelosta. Askeleet lähtivät pian kohti ovea, miehen kyykistyessä matkan varrella ottamaan machetensa takaisin käsiinsä. "Oletko aivan varma että he olivat ovella?" Javier kysyi jo hieman huolestuneeseen äänensävyyn - pojat olivat miehelle tärkeitä. Syytä sille ei hän tiennyt, mutta hän kovasti epäili sen liittyvän jollakin tapaa edesmenneeseen lapseensa, Léoniin.
tanya elisabeth montero - naurahti pienesti, askeltaessaan lähemmäs miestä. Matkallaan neiti siirsi katseensa nopeasti katon toisessa päässä hääräävään Damoniin, pienen hymyn muodostuessa toisen huulille. Ei aikaakaan kun tummahiuksinen katosi aseineen alas tikkaita, antamatta Tanyalle aikaa edes varoittaa toista alhaalla piilevistä vaaroista - kaikki mitä hän kerkesi tekemään, oli yksi vaivainen pään nyökäytys herran suuntaan, ikään kuin "hyvästien" merkiksi. Katse palasi pian takaisin Trevoriin ja nainen pysähtyi noin reilun viiden metrin päähän miehestä, istuutuen katolla menevän, pientä porrasta muistuttavan osion päälle - koko katto oltiin jaettu kahteen kerrokseen ja toinen oli noin kymmenisen senttiä korkeammalla kuin toinen. "Se on jäänyt tavaksi", vaaleahiuksinen nainen hymyili lempeästi, laskien kätensä lepäämään jalkojensa päälle, jatkaen sanojaan pian, "Ja siskosi tosiaan kuulostaa fiksulta naiselta." Montero kallisti päätään hieman oikealle, katsellen itseään yli päätä pidempää miestä pieni, ystävällinen hymy huulillaan. Tanya oli hyvin lyhyt, aina yksi porukan lyhyimmistä ihmisistä. Ei se naista niinkään haitannut, olihan hän jopa yllättävän tyytyväinen kokonsa kanssa, mutta olisihan aina mukava saada pari senttiä lisää pituutta, jotta häntä ei pidettäisi enää niin pienenä tyttönä, niin kuin usealla oli tapana.
"Kyllä häneen tottuu, ja Javier oikeasti osaa olla mukava, usko pois", Tanya naurahti rennosti, vieden tuulen sekoittamia hiuksiaan pois kasvoiltaan. Alahuultaan hennosti puraisten, päätti Montero viimeinkin kertoa nimensä tässä välissä, ja hymy huulillaan esittäytyi miehelle - hän ei halunnut olla riidoissa kenenkään kanssa, vaikka tappeluista välillä saattoi tykätäkkin. Mutta elämäntilanne oli mikä oli, ja nyt olisi vain tärkeintä pitää hyvät välit jokaiseen.
|
|
|
|
Post by petefromtheshop on Oct 21, 2015 19:56:44 GMT
//vaikka niin :DD
///ja joo, Damon ehkä huomaa Siriuksen ja Rigelin, tai sitten toisinpäin, (tai Cherise huomaa ne) mutta mä käyn nyt suihkussa että en ihan heti rooli
|
|
|
|
Post by Jp on Oct 21, 2015 20:02:59 GMT
Rigel oli jäänyt vahtimaan veljensä tekemisiä Siriuksen riisumat aseet näpeissään, kun tuo huomasi Busterin tappelevan jonkun kanssa. Sekarotuinen oli päättänyt suojella kaksikkoa hengellään ja hyökännyt takaapäin lähimmän kulkijan kimppuun iskien hampaansa tuon niskaan. Rigel huomasi tilaisuutensa koittaneen vasta siinä vaiheessa, kun kulkija kaatui naamalleen maahan. Pojalla oli erittäin hyvä mahdollisuus iskeä miekkansa kulkijan päähän ja toivottavasti aivoihin, kun koira pidätteli sitä paikoillaan hampaat tuon niskassa. Terävä isku miehen päähän teki tuosta selvää ainakin hetkellisesti, Rigel ei voinut olla varma oliko tuon isku tappanut kulkijaa,mutta ainakin se oli luultavasti heikentänyt hirviön aivotoimintaa sen verran, että tuo ehtisi hakemaan veljensä ja lähteä etsimään jostain sitä itse syötävää. Jonkinlaisen ruokakaupan löytäminen voisi olla hyvä ajatus, jos ei muuten niin ravinnon suhteen.
Siriuksen tultua roskiksestaan kaksikko päätti jatkaa matkaansa Rigelin vedettyä ninjato - nimellä kutsutun japanilaisen miekkansa olennon vähintään vaurioituneista aivoista, joista osa oli jopa jäänyt aseeseen kiinni. Lopulta Rigel tyytyi pienellä sorminäppäryydellään penkomaan juuri listimänsä olennon aivot pihalle olennon kallosta ja upottamaan aseensa niihin varmistaakseen, että tuon aivot eivät enää olleet hengissä vaarallisuutensa vuoksi. Itse asiassa pelkästään aivojen lusikoiminen ulos oli jo vienyt olennolta todennäköisesti hengen. "Voisimme varmasti jatkaa ruuanetsimiskierrostamme "vierailemalla" läheisissä asunnoissa, ehkä niistä löytyisi jotain hyödykästä,kuten esimerkiksi viimeksi löysimme hygieniatarvikkeita penkomalla sen asunnon ulkoroskiksia." , Rigel totesi päättäväisesti ja mietiskeli keinoa tunkeutua asuntoihin, joista hän ajatteli viedä itselleen ja veljelleen ruuan lisäksi sängyt, jos ne eivät olisi ehtineet lahoa parissa vuodessa.
|
|
|
|
Post by Fafaali on Oct 21, 2015 20:16:43 GMT
Isabella Marie Raven
Isabella tunsi, kuinka miehen olemus muuttui ja ilmapiirikin tuntui muuttuvan. Tai ehkä hän kuvitteli sen kaiken, mutta Javierin käytös selvästi muuttui. Hän tunnisti tuon käytöksen, hänellä oli ollut tuo käytös jossain vaiheessa. Pojat olivat selvästi olivat miehelle tärkeitä, eikä hän syyttänyt miestä siitä ollenkaan. "Olen varma", hän sanoi ja samalla tunsi olonsa syylliseksi, kun ei heti sanonut asiasta mitään, kun oli huomannut poikien olevan liikkeellä ja oven luona. Nainen puri huultaan hermostuneena. Vaaleanhiuksinen nainen käveli oven luokse ja avasi sen varovasti, koska ei ollut varma, mitä sen takana olisi. Kulkijoita kuitenkaan ei näkynyt, mutta toisaalta eivät pojatkaan tai niiden koira näkynyt. "Minne luulisit, että he lähtisivät?" hän kysyi lopulta Javierilta.
Trevor Benjamin Raven
"Huonot tavat jäävät täällä selvästi tavaksi", Trevor sanoi sarkastiseen sävyyn. Isabellallakin oli ollut ennen tapana pyytää anteeksi kaikkea, mitä Trevor teki, mutta mies ei enää edes muistanut, milloin viimeksi hän oli tehnyt niin. Kai se menettää makunsa ja tottuu siihen, että mies tekee tyhmiä asioita. Hänestä oli hassua, kuinka Isabella oli aina sanonut, että sitä ei lasketa, jos hän pyytää Trevorin sijasta anteeksi, mutta oli joskus tehnyt niin. Mies katsoi itseään lyhyempää naista ilmeettömästi. "Jostain syystä nyt en aivan usko sinua", hän sanoi sitten. Mikään ei saanut häntä uskomaan, että Javier olisi mukava tyyppi. Se ei vaikuttanut siltä ollenkaan. Miekkonen nyökkäsi, kun Tanya esittäytyi. "Yritetään olla väleissä vielä, kun tässä paikassa olemme yhdessä. Kokemuksella minä ja Isa lähdemme ennen kuin oikeasti kerkeäisimme sitä edes suunnitella", hän sanoi ja mietti entisiä kokemuksiaan.
/God, nyt väsyttää
|
|
|
|
Post by wifix on Oct 21, 2015 20:29:59 GMT
javier jóse chavez - hieraisi niskaansa hermostuneesti, livahtaen naisen ohitse ulos raittiiseen ilmaan. Päätään pudistellen mies katseli ympärilleen, kulmien kurtistuessa huolesta. "Etsivät ruokaa, he ovat koko päivän valittaneet tyhjää vatsaansa", espanjalaismies totesi hetken mietinnän jälkeen, vetäen takkiaan paremmin päälleen. Hän käänsi pian katseensa naiseen, alahuultaan tiukasti purren. Kasvoillaan miehellä oli kysyvän näköinen ilme, hänen odoittaessaan naisen tekevän jotakin. "Tuletko vai jäätkö?" Chavez kysyi pian, tiukentaen otettaan viidakkoveitsestään. Ei hän toista olisi pakottamassa lähtemään, ei mitään siihen suuntaankaan, mutta Javieria nyt vain sattui kiinnostamaan olisiko sisaruksista toinen jäämässä sisälle rakennukseen, vai näyttäisikö hän viimeinkin kuinka "kova" tyttö oikein oli kyseessä ja lähtisi miehen mukaan.
tanya elisabeth montero - naurahti hennosti, ristien kätensä rintakehälleen, aivan kuin se jollakin tapaa lämmittäisi neitiä. "Oikeasti, hän on mukava. Ja usko tai älä, mutta jos olet mukava hänelle, hän kyllä auttaa sinua hädässä kuin hädässä", Tanya totesi hymyillen, heilauttaen hiuksiaan jälleen pois kasvoiltaan. Kaikki tuo oli täysin totta - jos vielä tarkempia ollaan, ilman Javieria neiti ei olisi itse enää edes elossa. Nopeasti laskettuna mies on pelastanut toisen jo ainakin kolme, ehkä jopa neljäkin kertaa. Montero omisti kyseiselle miehelle koko elämänsä, ja tämäkin saattoi olla yksi syistä miksi kaksikosta oli tullut niin läheisiä. "Älä arvioi kirjaa kansien perusteella", meksikolaistaustainen virnisti, vaaleiden hiusten sekoittuessa tuulessa. Sanonta oli vanha, kyllä, mutta se oikeasti piti paikkansa - ainakin Chavezin suhteen. Hymyillen lempeästi Tanya vielä nyökkäsi hivenen päätänsä miehen viimeiselle lauseelle, ikään kuin suostuen "väleissä pysymiseen".
- muakin, mutta en halua vielä mennä nukkumaan :'DDD
|
|
|
|
Post by Fafaali on Oct 21, 2015 20:48:29 GMT
Isabella Marie Raven Javier meni Isabellan ohi ulos. Isabella katsoi nopeasti rappusia ja toivoi, että hänen veljensä käyttäytyisi. "Minä tulen", hän sanoi ja astui itsekkin ulos sulkien oven perässään. Nainen nopein askelin viiletti Javierin ohi tuntien syyllisyyden pistoja, jotka piti sisällään. Päästessään kapean kujan päähän, hän kurkkasi jokaiseen mahdolliseen suuntaan, jotta kulkijoita ei olisi missään. Ketään ei vielä näkynyt, elävää eikä kuollutta, mutta kuka tietää mistä nurkan takaa ilmaantuisi epämiellyttäviä yllätyksiä. Sitten hän käänsi katseensa Javieriin. "Sä tiedät paikat, saatat tietää paremmin kuin minä, mistä pojat etsisivät ruokaa", hän sanoi miehelle ja osoitti kädellään, että tuo menisi ensimmäisenä. Hän seuraisi itse takana ja olisi tarkkana, ettei joudu itse päivälliseksi. Trevor Benjamin Raven "Minä uskon sitten kun näen", Trevor tuhahti ja käänsi katsettaan naisesta katsoen ympäristöä. "Kauan olette olleet täällä? Olette luultavasti jo vetänyt kaikki lähipaikat tyhjäksi. Vai?" mies kysyi naiselta katsomatta häneen. Hän halusi tietää vähän ympäristöä ja arvioida, kuinka pitkälle pitäisi mennä, ennen kuin löytäisi jotain viemisen arvoista. Ruokaa hänellä oli vielä tallella reppunsa pohjalla, samoin juotavaa oli vielä, mutta se varasto hupeni karmaisevan nopeasti. Jos metsä olisi lähellä, metsästäminen olisi mahdollisuus, vaarallinen sellainen, mutta mikä nyt ei olisi. Metsä saattoi olla kuitenkin turha toivo, ainakin sen arvion mukaan, minkä hän oli aikaisemmin tehnyt siitä, missä he olivat. /Mä lähen nukkumaa vielä ku se on mahdollisuus, öitä  Tulee jo tarpeeks tönkköö tekstii muutenki  |
|
|
|
Post by wifix on Oct 21, 2015 20:51:56 GMT
mäkin tästä painun pehkuihin, jatkelen sitten huomenna |
|
|
|
Post by Jp on Oct 21, 2015 20:53:21 GMT
mäkin tästä painun pehkuihin, jatkelen sitten huomenna //Ootan yhden roolin ja lähen myös itse sit. Nukahan kyl varmaa tähän. |
|
|
|
Post by petefromtheshop on Oct 21, 2015 21:09:42 GMT
Laskeuduttuaan turvallisesti alas vaatekaupan taakse Damon Nick Hassell lähti kävelemään kadulla rivakkaan tahtiin, jääkiekkomaila toisessa kädessään. Ei pelimaila ollut maailman paras ase zombeja vastaan, mutta kyllä se hoiti tehtävänsä paremman puutteessa. Nopeasti mies oli kadunkulmassa, josta lähti kuja vastakkaiselle, vaatekaupan edessä olevalle kadulle. Hän oli kulkemassa kujan ohi, kunnes oli näkevinään sivusilmällä liikettä vastakkaisella kadulla. Damon ei ensin aikonut kiinnittää siihen huomiota, mutta kun hän katsoi, hän näki pienen ihmishahmon vipeltämässä tien yli, mikä nopeudesta päätellen ei voinut olla kulkijakaan. ''Ei kai vain...'' Damon mutisi ajatuksiaan ääneen ja pysähtyi niille sijoilleen. Oliko hän juuri nähnyt jomman kumman ryhmänsä pikkupojista, Rigelin tai Siriuksen vastakkaisella kadulla? Damon toivoi, ettei ollut, mutta turhaan, sillä nyt hän näki koirankin - ilmeisesti juoksemassa pikkupojan perässä. Nuori mies ei koskaan ollut kiinnostunut sankarileikeistä, mutta nyt hänen oli aivan pakko tarkistaa, etteivät pojat tosiaan olleet lähteneet yksin kaduille harhailemaan. Damon otti juoksuaskelia, kiirehtien kujan läpi kadulle, jolla oli äsken pikkupojan nähnyt. Ja tosiaan, hieman kauempana kadulla kulkivat sekä koira että Rigel ja Sirius... Sekä kolmas ihmishahmo poikien takana? Damon kirosi ääneen tajutessaan, ettei kyseessä ollut mikään ihmishahmo, vaan kulkija joka ilmeisesti näytti pitävän Rigeliä hyvänä välipalana. Hampaitaan purren mies heitti mailansa ja reppunsa maahan, otti esiin tarkkuuskiväärinsä ja tähtäsi parhaansa mukaan kulkijaan. Kuului laukauksen ääni, ja luoti liisi ilman läpi salamannopeasti kohti kulkijaa. Hetken Damon ehti jo luulla tappaneensa kulkijan, joka kyllä oli maassa, mutta vain siksi että koira oli hyökännyt sen kimppuun. Nuori mies havahtui huutoon, ja hetkessä hän tajusi luodin osuneen Rigeliin. Mies kirosi kovaan ääneen ja juoksi saman tien tavaroistaan välittämättä katsomaan sitä mitä juuri oli tapahtunut, ja minkä hän todennäköisesti oli itse aiheuttanut. Juostessaan hän vain toivoi ettei poika olisi kuollut, hän ei edes tahtonut kuvitella mitä siitä seuraisi... Attachment Deleted//sori että kesti ///ja muille tiedoksi että tää oli Jp:n kanssa suunniteltua, en siis ampunut sen hahmoa ilman lupaa :'D |
|
mutta purema/raapasu koiraan ittessään vaikuttaa, ja koska koira ei oo ns. yhtä vahva kuin ihminen, niin suurella todennäköisyydellä se menehtyy silloin. ja ei voi syödä
