|
|
Post by marakatti on Oct 31, 2015 23:03:14 GMT
Livia Nadine Petrova istui haarat levällään muutaman maanrajassa olevan ikkunan eteen vedetyn sijauspatjan päällä. Alarajaan hän oli hakannut pari lautaa, ja joka puolella lasia oli pieniä reikiä joista hän saattoi ampua. Nuori nainen oli yrittänyt tehdä kerrostalon viidennessä kerroksessa sijaitsevasta asunnosta mahdollisimman asuttavan siihen saakka kunnes hänet noudettaisiin pois. Livia alkoi vähitellen kuitenkin huolestua, sillä ryhmästä ei ollut kuulunut mitään pariin viikoon. Hänen matkansa New York cityyn, isoon omenaan piti olla ihan tavallinen aseenhaku matka. Hänen oli matkakumppaninsa kanssa tarkoitus tyhjentää keskustasta syrjemmässä sijaitseva poliisilaitos. Siellä kaiken järjen mukaan pitäisi olla vielä hyvät asevarastot. Russell luotti heihin täysin, eikä Livia ollut itsekään nähnyt tarpeelliseksi lähettää matkaan enempää henkilöitä kuin oli tarpeen, se herättäisi vain huomiota. Kuitenkin New Yorkin rajamaille päästyään he joutuivat kulkijoiden väijytykseen. Livia pääsi pakoon toisella autolla kulkijoiden kokoontuessa syömään hänen matkakumppaniaan. Kyllä, Livian oli uhrattava toinen pelastuakseen itse. Lait olivat muuttuneet parisen pykälää viime vuosina. Livian päivät olivat hyvin yksitoikkoisia, suurimman osan ajastaan hän istuikin juuri siinä samaisella paikalla ikkunan ääressä tarkkailen tapahtumia ulkona. Yleensä siellä ei näkynyt mitään kummoista, mutta Livia oli kuitenkin havainnut muutaman kerran pari pikkupoikaa jotka juoksentelivat siellä mustan koiran kanssa. Hän oli tietenkin heti alkanut miettimään teoriaa, että siellä oli muitakin. Nainen kun ei millään tahtonut uskoa että kaksi pientä poikaa pärjäisivät kahdestaan siinä julmassa maailmassa, ja lisäksi tänään sieltä päin oli kuulunut useampiakin vaimeita laukauksia. Vaikka Russell'ista ja muusta porukasta ei ollutkaan kuulunut aikoihin mitään, niin Livia näki parhaaksi pitää matalaa profiilia. Hän ei voinut ottaa sitä riskiä, että poliisiaseman kartoittaminen vaarantuisi. Livia mietti Russell'ia, joka oli ollut hänelle läheisin tukipilari viimeisten vuosien aikana. Mies huolehti aina naisen hyvinvoinnista, ja hän oli heidän seurassaan ollessa kouluttautunut loistavaksi aseen käyttäjäksikin. Jo elämä ennen niin sanottua epidemiaa oli ollut suoranaista kamppailua ja poliisin pakenemista- tai lukuisten vihamiesten. Livia tarttui patjojen vieressä olevaan kurkkupastillirasiaan, ja laski yhden mintun makuisen nappulan suuhunsa. Nainen ei syönyt niitä vain hengityksensä raikastamiseksi (joka sekin oli tärkeää), vaan pääasiassa siksi että hän oli kärsinyt viime viikon flunssasta, joka alkoi kuitenkin vähitellen hellittämään. Livia sysäsi pastillirasian syrjään, ja siirsi vähän verhoa ruudun edestä, jotta näkisi tarkemmin. Hän tarttui myös patjan vieressä olevaan tarkkuuskivääriin, ja laittoi sen yhden ikkunassa olevan reiän kohdalle. Hän asetti ruskean, vaihteeksi hyvin levänneen oikeanpuoleisen silmänsä tähtäimelle, josta hän näki jokseenkin yllättävän monta kulkijaa. Nainen tarkensi yhteen erityisen rumakasvoiseen zombieen. Hyvä kun naamakalustoa ylipäätään oli jäljellä. "Hei vain", hän mutisi itsekseen. Kyseinen tarkkuuskivääri ei ollut mikään hänen luottoaseensa, sillä heillä pyssyjä riitti. Sitä nainen oli kuitenkin kanniskellut mukanaan jo jonkin aikaa, ja todennut sen mainioksi. Mutta loppujen lopuksi hänelle riitti mikä vain lelu jolla saisi ammuttua kulkijalle kuulan kalloon. Tarkkuuskiväärillä hän saisi kuitenkin helposti korkeuksista käsin kaadettua nuo rumilukset, ja se olikin hänen aikeinaan. Hän oli kyllästynyt vahtimaan kiltisti päivä toisensa jälkeen radiopuhelinta, josta ei kuitenkaan koskaan kuulunut mitään. Tuskin Russell suuttuisi vaikka hän vähän viihdyttäisi itseään. Sormen leikitellessä jo liipaisimella, tummaverikön huomio kohdistui kuitenkin toisaalle. Häntä hieman kauempana vastapäiselle parvekkeelle oli ilmestynyt oranssihiuksinen mies. "Kuka oikein olet..", hän jatkoi taas yksin puheluaan. Livia vei tähtäimen nyt miehen kasvoihin, joka hänkin näytti kiinnittäneen huomion kulkijoihin. Ehkä hän näki jotain mitä Livia ei. Oli kuitenkin kummallista ettei nainen ollut aiemmin huomannut tätä miestä, parisen viikkoa hän kun oli jo ollut jumissa siinä rakennuksessa. Attachment Deleted//Livia on siis sellasella paikalla ettei se nää sitä vaateliikettä
|
|
|
|
Post by petefromtheshop on Oct 31, 2015 23:43:00 GMT
Damon Nick Hassell ei ehtinyt mitenkään valmistautua siihen mikä häneen seuraavaksi iskisi – yhtäkkiä tuo vain havahtui siihen, että Montero oli läimäissyt avokämmenensä suoraan miehen poskelle – voimiaan sen kummemmin säästelemättä. Damon siristi silmiään hämmästyneenä ja kurtisti kulmiaan kivun polttaessa toista puolta hänen kasvoistaan. Jostain syystä hänen olonsa oli kuin potkunyrkkeilysäkillä, kolhiintunut ja mustelmilla. Hän erotti pikkuhiljaa katseensa selkiytyessä edessään olevan hahmon ja yritti jo tarrautua tuota kaulasta, muttei voinut, sillä tunsi taas päässään sietämättömän kivuliaan vihlaisun, mikä pakotti hänet takaisin kyljelleen. Kirosana karkasi turhautuneen miehen huulilta kuin itsestään. Hän sulki hetkeksi silmänsä yrittäen muistaa mitä hetki sitten olikaan ollut meneillään, ja yksitellen tapahtumat palautuivat hänen mieleensä. ’’Tapan sinut heti kun pääsen ylös’’, mies mutisi kuin krapulaisena, vaikkei ollut täysin varma kelle oikein puhui. Lattialla tietämättömänä maatessaan Hassell oli niin säälittävä näky, että tappouhkauskin tuntui lähinnä vitsiltä – vaikka sinä hetkenä mies olikin sen verran sekavassa tilassa, että olisi hyvinkin saattanut tappaa jonkun, jos vain olisi tuskiltaan siihen pystynyt. Damon makasi vielä hetken lattialla, ennen kuin tunsi päänsä selkeytyvän sen verran, että tuo pystyi ajattelemaan melkein normaaliin tapaan. Hän avasi silmänsä ja erotti häntä läimäisseeksi henkilöksi Tanyan, mistä mies ehkä hieman yllättyi. Saman tien vihreät silmät kiersivät muissa huoneessa olijoissa pysähtyen sitten hänet tajun kankaalle lyöneen espanjalaismiehen kohdalle. Hassell ehti jo avata suunsa sanoakseen jotakin, mutta sen sijaan hän vain vilkaisi pahasti Javieria ja pudisti sitten päätään uupuneena. ’’Mistä tuo hirveä möykkä tulee?’’, Damon kysyi ärsyyntyneenä, nousi kivusta huolimatta istualleen ja suuntasi katseensa ovelle, tietämättä lainkaan sen takana olevasta nälkäisestä kulkijalaumasta. Vasta nyt herra tajusi, että oli siirtynyt kerroksen ylemmäs, ilmeisesti jonkun kantamana – tai kolhuista päätellen jonkun raahaamana. Miehen jokaista jäsentä särki, erityisesti hänen toista jalkaansa, eikä hänellä ollut aavistustakaan miksi. Kuluneen päivän aikana hän oli ollut lähellä jäädä kulkijoiden välipalaksi, ja sen lisäksi miestä oli uhkailtu, lyöty, läpsitty ja ties millä tavoin pahoinpidelty hänen ollessaan tajuttomana. Jos mies ei vahingossa olisi mennyt ampumaan Rigeliä, hän olisi nyt varmasti valittanut kaltoinkohtelustaan, mutta sen sijaan Damon lähinnä ihmetteli olevansa yhä elossa. Attachment Deleted
|
|
|
|
Post by marakatti on Oct 31, 2015 23:55:02 GMT
Damon Nick Hassell ei ehtinyt mitenkään valmistautua siihen mikä häneen seuraavaksi iskisi – yhtäkkiä tuo vain havahtui siihen, että Montero oli läimäissyt avokämmenensä suoraan miehen poskelle – voimiaan sen kummemmin säästelemättä. Damon siristi silmiään hämmästyneenä ja kurtisti kulmiaan kivun polttaessa toista puolta hänen kasvoistaan. Jostain syystä hänen olonsa oli kuin potkunyrkkeilysäkillä, kolhiintunut ja mustelmilla. Hän erotti pikkuhiljaa katseensa selkiytyessä edessään olevan hahmon ja yritti jo tarrautua tuota kaulasta, muttei voinut, sillä tunsi taas päässään sietämättömän kivuliaan vihlaisun, mikä pakotti hänet takaisin kyljelleen. Kirosana karkasi turhautuneen miehen huulilta kuin itsestään. Hän sulki hetkeksi silmänsä yrittäen muistaa mitä hetki sitten olikaan ollut meneillään, ja yksitellen tapahtumat palautuivat hänen mieleensä. ’’Tapan sinut heti kun pääsen ylös’’, mies mutisi kuin krapulaisena, vaikkei ollut täysin varma kelle oikein puhui. Lattialla tietämättömänä maatessaan Hassell oli niin säälittävä näky, että tappouhkauskin tuntui lähinnä vitsiltä – vaikka sinä hetkenä mies olikin sen verran sekavassa tilassa, että olisi hyvinkin saattanut tappaa jonkun, jos vain olisi tuskiltaan siihen pystynyt. Damon makasi vielä hetken lattialla, ennen kuin tunsi päänsä selkeytyvän sen verran, että tuo pystyi ajattelemaan melkein normaaliin tapaan. Hän avasi silmänsä ja erotti häntä läimäisseeksi henkilöksi Tanyan, mistä mies ehkä hieman yllättyi. Saman tien vihreät silmät kiersivät muissa huoneessa olijoissa pysähtyen sitten hänet tajun kankaalle lyöneen espanjalaismiehen kohdalle. Hassell ehti jo avata suunsa sanoakseen jotakin, mutta sen sijaan hän vain vilkaisi pahasti Javieria ja pudisti sitten päätään uupuneena. ’’Mistä tuo hirveä möykkä tulee?’’, Damon kysyi ärsyyntyneenä, nousi kivusta huolimatta istualleen ja suuntasi katseensa ovelle, tietämättä lainkaan sen takana olevasta nälkäisestä kulkijalaumasta. Vasta nyt herra tajusi, että oli siirtynyt kerroksen ylemmäs, ilmeisesti jonkun kantamana – tai kolhuista päätellen jonkun raahaamana. Miehen jokaista jäsentä särki, erityisesti hänen toista jalkaansa, eikä hänellä ollut aavistustakaan miksi. Kuluneen päivän aikana hän oli ollut lähellä jäädä kulkijoiden välipalaksi, ja sen lisäksi miestä oli uhkailtu, lyöty, läpsitty ja ties millä tavoin pahoinpidelty hänen ollessaan tajuttomana. Jos mies ei vahingossa olisi mennyt ampumaan Rigeliä, hän olisi nyt varmasti valittanut kaltoinkohtelustaan, mutta sen sijaan Damon lähinnä ihmetteli olevansa yhä elossa. //aah väsymys paistaa musta nauroin ihan liian kauan tolle loppuosalle:'DD |
|
|
|
Post by petefromtheshop on Nov 1, 2015 0:05:59 GMT
Damon Nick Hassell ei ehtinyt mitenkään valmistautua siihen mikä häneen seuraavaksi iskisi – yhtäkkiä tuo vain havahtui siihen, että Montero oli läimäissyt avokämmenensä suoraan miehen poskelle – voimiaan sen kummemmin säästelemättä. Damon siristi silmiään hämmästyneenä ja kurtisti kulmiaan kivun polttaessa toista puolta hänen kasvoistaan. Jostain syystä hänen olonsa oli kuin potkunyrkkeilysäkillä, kolhiintunut ja mustelmilla. Hän erotti pikkuhiljaa katseensa selkiytyessä edessään olevan hahmon ja yritti jo tarrautua tuota kaulasta, muttei voinut, sillä tunsi taas päässään sietämättömän kivuliaan vihlaisun, mikä pakotti hänet takaisin kyljelleen. Kirosana karkasi turhautuneen miehen huulilta kuin itsestään. Hän sulki hetkeksi silmänsä yrittäen muistaa mitä hetki sitten olikaan ollut meneillään, ja yksitellen tapahtumat palautuivat hänen mieleensä. ’’Tapan sinut heti kun pääsen ylös’’, mies mutisi kuin krapulaisena, vaikkei ollut täysin varma kelle oikein puhui. Lattialla tietämättömänä maatessaan Hassell oli niin säälittävä näky, että tappouhkauskin tuntui lähinnä vitsiltä – vaikka sinä hetkenä mies olikin sen verran sekavassa tilassa, että olisi hyvinkin saattanut tappaa jonkun, jos vain olisi tuskiltaan siihen pystynyt. Damon makasi vielä hetken lattialla, ennen kuin tunsi päänsä selkeytyvän sen verran, että tuo pystyi ajattelemaan melkein normaaliin tapaan. Hän avasi silmänsä ja erotti häntä läimäisseeksi henkilöksi Tanyan, mistä mies ehkä hieman yllättyi. Saman tien vihreät silmät kiersivät muissa huoneessa olijoissa pysähtyen sitten hänet tajun kankaalle lyöneen espanjalaismiehen kohdalle. Hassell ehti jo avata suunsa sanoakseen jotakin, mutta sen sijaan hän vain vilkaisi pahasti Javieria ja pudisti sitten päätään uupuneena. ’’Mistä tuo hirveä möykkä tulee?’’, Damon kysyi ärsyyntyneenä, nousi kivusta huolimatta istualleen ja suuntasi katseensa ovelle, tietämättä lainkaan sen takana olevasta nälkäisestä kulkijalaumasta. Vasta nyt herra tajusi, että oli siirtynyt kerroksen ylemmäs, ilmeisesti jonkun kantamana – tai kolhuista päätellen jonkun raahaamana. Miehen jokaista jäsentä särki, erityisesti hänen toista jalkaansa, eikä hänellä ollut aavistustakaan miksi. Kuluneen päivän aikana hän oli ollut lähellä jäädä kulkijoiden välipalaksi, ja sen lisäksi miestä oli uhkailtu, lyöty, läpsitty ja ties millä tavoin pahoinpidelty hänen ollessaan tajuttomana. Jos mies ei vahingossa olisi mennyt ampumaan Rigeliä, hän olisi nyt varmasti valittanut kaltoinkohtelustaan, mutta sen sijaan Damon lähinnä ihmetteli olevansa yhä elossa. //aah väsymys paistaa musta nauroin ihan liian kauan tolle loppuosalle:'DD //:DDD Damon parka ei tiedäkään millanen työ cherisellä oli raahata se ylös ja nyt se sitten vaan valittaa mustelmistaan (y) |
|
|
|
Post by marakatti on Nov 1, 2015 0:17:16 GMT
//aah väsymys paistaa musta nauroin ihan liian kauan tolle loppuosalle:'DD //:DDD Damon parka ei tiedäkään millanen työ cherisellä oli raahata se ylös ja nyt se sitten vaan valittaa mustelmistaan (y) //nii saatana:) Cherise kokoaja jelppaamassa sitä ja eiku paskaa niskaa:'DD |
|
|
|
Post by petefromtheshop on Nov 1, 2015 10:55:44 GMT
//:DDD Damon parka ei tiedäkään millanen työ cherisellä oli raahata se ylös ja nyt se sitten vaan valittaa mustelmistaan (y) //nii saatana:) Cherise kokoaja jelppaamassa sitä ja eiku paskaa niskaa:'DD //ahahah :DD sen siitä saa kun menee auttaa damonia |
|
|
|
Post by marakatti on Nov 1, 2015 13:30:04 GMT
//8)) Cherise Lynn Petrova veti muutaman kerran syvään henkeä yrittäen tasata hengitystään, ja vaipui sitten istumaan seinää vasten. Hän painoi päänsä alas, ja hautasi kätensä likaiseen hiuspehkoon. Väsynyt nainen antaisi mitä vain, mitä vain suihkusta ja shampoosta. Hän kaipasi kovasti hiuslakan tuoksua ja hyllyllistä kosmetiikkaansa. Tämä tilanne oli suoraan sanottuna perseestä. Hän kärsi nälkää, eikä päässyt suihkuun. Hän oli tänään jo kahdesti meinannut jäädä zombienruoaksi ja lisäksi hän oli joutunut raahaamaan ympäriinsä epämiellyttäviä taakkoja. Ja mitä hän oli saanut vastineeksi? Ei edes kiitosta. Turhaantuneisuus täytti kehon joka sopukan, ja hän saattaisi räjähtäisi ensimmäisestäkin nasevasta kommentista. Nainen työnsi kätensä mustan nahkatakkinsa taskuun, josta hän nosti esille tupakka-askin. Hän oli yrittänyt olla säästeliäs niiden käydessä vähiin, mutta nyt jos milloinkaan oli sopiva hetki. Hän asetti savukkeen kärsineiden huuliensa väliin ja sytytti sen. Nyt hän puolestaan vetäisi halveksuvat katseet puoleensa, kun tahrasi puhdasta ilmaa. Mutta toisaalta kenelläkään ei ollut mitään varaa sanoa hänelle mitään, ei sen jälkeen miten hän oli tänään pelastanut hänelle mitään merkitsemättömiä ihmishenkiä. Petrova tarkkaili sivusilmällä kuinka Hassell pikkuhiljaa virkosi. Hän hymähti hiljaisesti Tanyan läpsäistessä miestä poskelle, ilmeisesti vieläpä aika kovaa sillä mies alkoi reagoimaan ymärillään tapahtuvaan. Cherise olisi voinut tehdä sen ilo mielin Monteron puolesta. Hän veti rauhallisesti savua keuhkoihinsa, ja tunsi pikku hiljaa alkavansa rauhoittua. Nyt hän saisi ajatuksensa kulkemaan. Ja ensimmäinen ajatus mitä hänen mieleensä tulvahti, oli häipyminen. Yllättäen Javier keskeytti hänen ajatuksensa. Halveksuvan oloinen tuhahdus pääsi Cherisen huulilta. "Ei kannata yrittää esittää välittävää", hän sanoi miehelle ja veti uudet savut tupakasta. "Olet surkea siinä"., hän vielä lisäsi ja nousi ripakasti ylös. Nainen käveli makuupussin luo, ja nappasi siitä reppunsa jonne tunki muutamia tavaroitaan. Pääasiassa vaatteita, ja viidakkoveitsen. Hän ei ollut kovin vahvoilla sillä hetkellä. Cherise oli tehnyt paljon ruumiillista työtä vaikkei ollut syönyt saati nukkut. Siltikin hänellä olisi tarpeeksi voimia jättää tämä ryhmä taakseen, josta ei ollut hänelle mitään hyötyä. "Minä häivyn", hän sanoi vielä kuivalla äänensävyllä ja nosti kättään taakseen enää katsomatta. Vaaleaverikkö lähti kapuamaan kolmanteen kerrokseen, päämääränään rakennuksen katto josta hän toivon mukaan voisi tähystää itselleen pakoreitin. Attachment Deleted |
|
|
|
Post by wifix on Nov 1, 2015 13:32:33 GMT
dean garrett wesley - painoi aseensa varovaisesti takaisin sille tarkoitettuun koteloonsa. Katolla hyppiessä sille ei niinkään tulisi mitään sen tärkeämpää käyttöä, mutta tuohon mennessä herra oli vain pitänyt sen heiluttelusta, muuta tekemistä hän kun ei sattunut keksimään tuolla kyseisellä hetkellä. Vaimea haukoitus livahti pian tummaverisen huulten välistä, saaden hänet venyttelemään jokseenkin kipeitä lihaksiaan - väsynyt hän ei kylläkään ollut, sen verran hyvät yöunet mies oli saanut katoilla hyppiessään nukuttua jo viimeisen viikon ajan, mutta jopa liika nukkuminen pisti hänet väsähtämään alle aikayksikön.
Dean oli kävellyt hitain askelin pitkin rakennuksen kattoa, käyttäen siihen hieman normaalia pidemmän ajan. Nyt hän oli tosissaan alkanut kiinnittämään enemmän huomiota kauempana näkyvään kulkijalaumaan, joka selkeästi havitteli jotakin kauempana kadulla olevasta rakennuksesta. Se ei kuitenkaan millään tapaa miehelle itselleen kuulunut, ja päättikin välittömästi jättää asian muiden murehdittavaksi - hän ei olisi riskeeraamassa henkeään vain pelastaakseen itselleen täysin tuntemattomia ihmisiä, joiden seura luultavasti saisi herran vain pahemmalle tuulelle. Sosiaalinen hän ei ollut, ei ainakaan hyvällä tapaa. Ihmisten seura oli herralle suvaittavaa vain silloin, jos oikeasti jotakin mielenkiintoista oli meneillään, taikka jos Wesley pääsisi itse mahdollisesti mukaan riitaan. Kyllähän oikeasti huonoinakin aikoina mies oli niin sanotusti soluttautunut pienempiin ryhmiin hetkellisesti vain ruokaa saadakseen, mutta muussa tapauksessa, muiden seura oli täysin yliarvostettua.
Nyt jo kolmannen katon reuna läheni hiljalleen, saaden miehen puremaan tiukasti alahuultaan. Kyseessä oli tällä kertaa hivenen normaalia leveämpi väli, mutta se ei niinkään miehelle harmeja tuottanut. Hypätä hän osasi, mutta siitäkin huolimatta kaikessa oli omat riskinsä, jotka saivat herran kalvamaan alahuulensa sisäpintaa hermostuneen oloisesti verille kerta toisensa jälkeen. Katon reunalle päästyään tummaverinen pysähtyi, laskien katseensa alas kujalle. Kulkijoita siellä ei ollut, mutta pari roskalaatikkoa olisi alapuolella ja ne pehmentäisivät sopivasti tippumista, jos jokin menisi huonosti. Olkapäitään kohauttaen Wesley otti hiljalleen askelia taaksepäin, pidentäen vauhdinottomatkaansa nyt noin metrillä taikka kahdella, eikä aikaakaan kun ruskeahiuksinen nuori oli loikannut sulavasti seuraavalle katolle - saaden pienen hymyn muodostumaan herran huulille. Askeleet jatkuivat tuttuun tapaan katon reunaa pitkin, katseen kierrellessä alapuolella näkyvissä maisemissa. Katon reuna oli luultavasti parhain paikka kulkea, siitä kun näki lähes moitteettomasti koko alapuolella avautuvan kadun tapahtumat.
Kulmiaan hieman kurtistaen Dean kiinnitti huomionsa kauempana näkyvään mieshenkilöön, joka näytti seisovan kaikessa rauhassa rakennuksen ylimmän kerroksen parvekkeella. Askeliaan hivenen verran hidastaen, Wesleyn lähti kulkemaan katon reunaa pitkin hieman alempana näkyvää parveketta kohti, ja sillä seisovaa punapäätä, laskien oikean kätensä äänettömästi kotelossaan lepäävän aseen päälle. Pistooli oli hetkessä vetäisty herran otteeseen, saavuttuaan minkäänlaisia ääniä pitämättä parvekkeella maisemia katselevan miehen yläpuolelle. Ase oltiin alta aikayksikön kohdistettu toista kohden, Wesleyn painaessa sormensa hellästi liipaisimelle - valmiina ottamaan herran hengiltä tuolla samaisella sekunnilla, jonka jälkeen tummaverinen voisi kaikessa rauhassa tutkia toisen vähäisen omaisuuden, tapansa mukaisesti. Jokin kuitenkin tuntui estävän häntä tekemästä sen, jonka myötä sormi siirrettiin hiljalleen pois liipaisimelta. Ehkäpä toisesta voisi jollakin tapaa olla hänelle jopa hyötyä? Jos tarkemmin ajateltiin, kulkijalaumasta päätellen kaupungissa näytti olevan muitakin ihmisiä, ja punapää rinnallaan olisi huomattavasti helpompi sulattautua joukkoon mukaan, jolloin Dean saisi itselleen jopa naurettavan helposti suuremman ruokavaraston, ja ehkä jopa lisäystä aseisiinsa. Tuon jälkeen hän tietenkin häipyisikin paikalta.
Pieni virne kohosi tummaverisen huulille, hänen painaessaan rauhallisesti aseensa takaisin koteloonsa, jonka myötä toinen laskeutui istumaan katon reunalle. Parvekkeelle ei ollut niinkään suurta pudotusta ja mies oli helpostikkin selvinnyt korkeammistakin paikoista hypätessä, joten ei nähnyt mitään ongelmaa parvekkeelle tiputtautumisessa - eikä siis aikaakaan kun hivenen verran punapäätä pidempi mies olikin jo laskeutunut jaloilleen toisen vierelle, vetäisten kasvoilleen viattoman oloisen hymyn, aivan kuin mitään kauhean erikoista ei olisi edes tapahtunut. Katsettaan hän ei vierustoveriinsa kääntänyt, vaan sen sijaan nojautui talon seinään rauhallisin elein, katseen kiertäessä parvekkeelta avautuneissa maisemissa.
"Hieno paikka", Wesley tokaisi mitäänsanomattomasti, kohauttaen olkapäitään rennosti. Kätensä hän puolestaan risti rintakehälleen, siirtämättä vieläkään katsettaan pois maisemista
- tulipa tökerö lopetus, kun tuli hirvee kiire kirjottaan :'DDDD lähden nyt pian ulos, tuun illalla takaisin
|
|
|
|
Post by petefromtheshop on Nov 1, 2015 16:29:39 GMT
Remy Curt Hadden nojaili käsillään parvekkeen kaiteeseen ja keskitti katseensa kulkijalauman piirittämään kaupparakennukseen. Siellä täytyisi olla ihmisiä, sillä noin suuri joukko kulkijoita ei voinut juosta vain rottien perässä. Pahaa aavistamaton Hadden tarkkaili erityisesti rakennuksen kattoa, sillä todennäköisesti sisällä olevat mahdolliset selviytyjät pakenisivat sinne. Jokseenkin harmistuneena, jopa hieman säälien mies loi kasvoilleen vinon, myötätuntoisen hymyn. Rakennuksen katolla ei näkynyt ristin sielua, mikä todennäköisesti tarkoitti sisällä olijoiden kuolleen. Ei tuntemattomien kuoleminen koskaan ollut Remyä sen kummemmin koskettanut, ei vuosia sitten uutisissa eikä tieto miljoonien ihmisten kuolemasta epidemian puhjettua, mutta olikin täysin eri asia katsella uutisia televisiosta, kuin olla todistamassa tapahtunutta paikan päällä. Karu totuushan oli se, etteivät ihmiset välittäneet epidemiastakaan, ennen kuin se iski heidän kotikaupunkiinsa tuhoten kaiken elävän heidän ympäriltään. Sitä ennen uutiset olivat tuntuneet vain jonkinlaiselta sairaalta vitsiltä, ajatuskin kävelevistä kuolleista tuntui hullulta ja naurettavalta, täysin keksityltä jutulta. Näin jälkeenpäin Remy toivoi, että olisi tajunnut aikaisemmin tilanteen vakavuuden. Hän oli elätellyt toivoa parannuksesta aivan liian kauan, ajatellut että epidemia saataisiin kuriin ennen kuin se ehtisi levitä sen pidemmälle. Mutta ihmiset uskoivat vain sen mitä he halusivat uskoa, juuri sen takia ihmiskunta oli tähän pisteeseen päätynytkin. Kukaan ei tahtonut hyväksyä maailmanlopun tulleen, ja nyt tuo ajattelutapa kostautui heille. Ihmisten - Remyn mukaan lukien – oli maksettava kova hinta omasta typeryydestään. Hadden huokaisi raskaasti ja loi vilkauksen vasemmassa kädessään olevaan vihkisormukseen. Sen kullattu pinta oli vuosien saatossa naarmuuntunut, mutta se ei ollut vähentänyt sormuksen arvoa miehen silmissä lainkaan; Kaikki siihen ilmestyneet karkeat uomat ja raapaisut olivat kuin kaukaisia heijastuksia miehen menetyksistä, tuskankokemuksista ja sielunhaavoista, joita mikään määrä kyyneliä ei koskaan voisi täysin parantaa. Oikealta kuului tömähdys, mikä sai Remyn hätkähtämään ajatuksistaan. Parvekkeelle oli ilmestynyt mies, joka taisi olla suunnilleen hänen ikäisensä, ehkä jopa vanhempikin. Mies ei vilkaissutkaan Remyä, vaan sen sijaan nojaili seinään aivan muina miehinä, kuin olisi ollut vanhakin tuttu, kommentoi paikkaa hienoksi katsellessaan maisemaa, joka muodostui lähinnä ympäröivistä rakennuksista sekä kauempana häilyvästä kaupunginsiluetista. ’’Eikö olekin?’’, Remy tokaisi rennosti takaisin, vaikka todellisuudessa hän pohti kuumeisesti millä asioilla mies liikkuikaan. Ehkä tuo oli samassa tilanteessa kuin Hadden, joka oli jo kauan harhaillut New Yorkissa yksinään alkaen jo epätoivoisesti kaivata juttuseuraa. ’’Sähköt pätkivät, mutta vuokra on käytännössä ilmainen’’, oranssihiuksinen saneli vitsillään. ’’Naapurissa olisi huoneisto vapaana, jos asunto New Yorkin keskustassa vain sattuu kiinnostamaan’’, hän jatkoi kuin olisi muka kokenutkin kiinteistövälittäjä. Sitten tuo vetäisi henkeä aika huolettomaan tapaan, loi itsekin katsauksen pysähtyneeseen maisemaan ja huikkasi samalla miehelle nimensä: ’’Remy Hadden’’ Attachment Deleted
|
|
|
|
Post by petefromtheshop on Nov 1, 2015 18:00:04 GMT
Damon Nick Hassell hieraisi toista silmäänsä nyrkillään ja siirsi tällä kertaa katseensa tupakkaa polttavaan Cheriseen, joka ei hänkään näyttänyt arvostavan Javierin huomaavaisuutta, vaan sen sijaan kommentoi miehen käytöstä jopa aika ilkeällä tavalla, minkä takia Hassell ei voinut olla ihmettelemättä kuinka häijyä naisväkeä ryhmässä olikaan, yksi läpsi Damonia poskille ja toinen taas… Noh, mitä Cherise sitten ikinä olikaan, ei Damon tuosta joka tapauksessa ollut koskaan sen erityisemmin pitänyt, vaikka itse olikin luonteeltaan vähintään yhtä ärsyttävä. Hassell oli aikeissa jättää naisen omaan arvoonsa, kunnes hänen korviinsa kantautui tuon aikomus jättää ryhmä. ’’Jos tuo saa häipyä niin minäkin lähden’’, Damon ilmoitti, sillä olihan hän aikonut lähteä jo ennen Javierin tuloa, mutta oli sen sijaan typerästi jäänyt auttamaan muita – ja tullut siitä hyvästä hakatuksi. Ehkä hän muiden mielestä ansaitsi sen ja vielä enemmänkin, mutta itse hän mieluummin jättäisi teloituksensa väliin. Hassell hivuttautui ylös seinää vasten päästäkseen jaloilleen. Hän otti muutaman huteran askeleen sivulle ja oli jo lähellä pyörtyä uudelleen, ennen kuin sai itsensä pysymään vakaana. Oli naurettavan selvää ettei Damon siinä kunnossa pystyisi taistelemaan kulkijoita vastaan, mutta siitä huolimatta vihreäsilmäinen oli päättänyt lähteä, vaikkei kyllä itsekään uskonut Javierin ja muiden siihen suostuvan. Jos he tosiaan tahtoivat estää Damonin lähtemisen, saisivat he iskeä hänet uudestaan tajuttomaksi – tosin päänsäryn ja huimauksen ansiosta mies varmaan pyörtyisi ilman iskujakin. Attachment Deleted
|
|
|
|
Post by petefromtheshop on Nov 1, 2015 19:54:17 GMT
//yritän mennä aikasin nukkuu nii en välttämättä enää rooli tän päivän aikana
|
|
|
|
Post by MayMay on Nov 1, 2015 19:57:22 GMT
Anteeks kauheesti tää mun epäaktius, ku mulla on ollu viimeviikolla niin paljo kaikkee, etten oo ehtiny roolaamaan. Yritän huomenna kännykällä kirjotella roolia aina sillon ku on aikaa, jos siis edelleen ollaan vaateliikkeellä samassa tilanteessa ku mun edellisen roolin aikaan?
|
|
|
|
Post by petefromtheshop on Nov 1, 2015 20:17:00 GMT
Anteeks kauheesti tää mun epäaktius, ku mulla on ollu viimeviikolla niin paljo kaikkee, etten oo ehtiny roolaamaan. Yritän huomenna kännykällä kirjotella roolia aina sillon ku on aikaa, jos siis edelleen ollaan vaateliikkeellä samassa tilanteessa ku mun edellisen roolin aikaan? no mut pääasia on et tulit takasin :DD ja siis eh tässä kävi niin että zombit vyöry ovesta sisään ja kaikki pakeni vaateliikkeen yläkertaan, rigelillä on yhä se luoti jalassa ja näiden pitäs saada se kuntoon (=unalle hommia?) ollaan oletettu (=autohitattu) et kaikki alakerrasta tuli sinne yläkertaan eli sunki hahmo mitä todennäköisimmin on siellä muiden kanssa. Ja kulkijat yrittää päästä sinne yläkertaanki nyt et ei tää ryhmä täysin turvassa vielä oo jotain uusia hahmoja on (remy, livia, dean..) ja ne harhailee jossain siellä vaatekaupan lähistöllä et joo, vaikka ollaan tässä yli kymmenen sivua edetty niin puolet viesteistä on vaa meidän jutteluu ja muuta turhaa, että et oo vielä kovin pahasti tippunu kärryiltä |
|
|
|
Post by wifix on Nov 1, 2015 21:43:46 GMT
dean garrett wesley - puraisi alahuultaan hennosti, päästäen katseensa hitaasti valumaan itsensä juuri esitelleeseen mieheen. Pieni, tällä kertaa kuitenkin tekaistu hymy vierähti tummaverisen kasvoille, hänen nyökätessä päätään hivenen. "Dean Wesley", hän mumisi pian hiljaiseen ääneen, niin että vain vieressä seisova mies sen kuulisi. Eihän lähistöllä nyt ketään muuta edes ollut, jos alapuolella mekkaloivia kulkijoita ei laskettu, mutta Dean halusi pitää tyylinsä, vaikka ihmisä ei olisi lähimaillakaan. Herra kun aina oli ollut sitä sorttia, joka ei turhia puhunut ja silloin kun suunsa avasi, tuli puhe hiljaisena, miehen yrittäessä tehdä itsestään jollakin tapaa salaperäisen. Paljoa hän ei siis puhunut, ellei sille ollut tarvetta, muuten hän ennemminki seurasi tilannetta kuin tilannetta sivusta - tappelut tietenkin olivat asia erikseen, mutta niissäkin sanat jätettiin vähemmälle.
Katse kääntyi pian takaisin edessään aukeaviin maisemiin, Wesleyn laskiessa mahdollisimman huomaamattomin elein toisen kätensä kotelossaan lepäävän aseen päälle, ollen valmiina ottamaan sen otteeseensa heti tarpeen vaatiessa. Muihin hän ei niinkään luottanut, eikä se edes johtunut tästä kaikille niin "kamalasta" elämäntilanteesta, ei tietenkään - herra ei ollut koskaan luottanut kehenkään muuhun kuin omaan veljeensä, joka oli luultavasti nyt jo kulkijoiden herkkua, taikka ehkä jopa hoiperteli kuolleiden joukossa. Punapää kylläkään ei kauhean epäilyttävältä näyttänyt, mutta jokin miehessä sai kuitenkin Deanin valppaaksi. Ehkä se oli toisen jopa yllättävän rento asenne, taikka sitten ajatus siitä mitä kaikkea voisi tapahtua vain parin sekunnin sisällä, kaksikon ollessa jumissa pienellä parvekkeella, kolmannen kerroksen korkeudella.
Dean veti rauhallisesti syvään henkeä, sulkien silmänsä sekuntin murto-osaksi, yritellen rauhoitella ajatuksiaan. Hän ei halunnut pilata mahdollisuuttaan vain luulojensa vuoksi, ja päätyä ampumaan kuulaa vierustoverinsa kalloon. Ei, hän todellakin tarvitsisi toista löytääkseen edes yksi mahdollisesti kaupungissa olevista turvapaikoista.
"Oletko ollut täällä kauankin? Ja vieläpä yksin?" Wesley kysyi rauhallisella äänensävyllä mieheltä, keskeyttäen omat ajatuksensa hetkellisesti. Katse pysyi edelleenkin maisemissa, kasvoilleen vääntäen väkinäisen hymyn - taikka ennemminkin virneen.
javier jóse chavez - pyöräytti silmiään Petrovan puheille, sulloen kätensä taskuihinsa. Mies kyllä välitti, vaikka sitä ei parhaiten osannutkaan näyttää - ja sen varmasti jokainen oli huomannut. Alahuultaan tiukasti purren espanjalaismies jätti naisen täysin huomioimatta, laskien katseensa nyt puolestaan vasta hetki sitten tajuihinsa tulleeseen Damoniin. Vaikka nuorempi mies ei näyttänyt olevan niinkään hyvässä kunnossa, ei hän siitä huolimatta viitsinyt edes kysyä toisen vointia, ei siitä mitään hyvää kuitenkaan olisi seurannut. Korkeintaan pari typerää kommenttia joko Damonin, taikka lähes yhtä ärsyttävän Cherisen suusta, ja niitä Javier ei juuri nyt kaivannut.
Hetken tilannetta seurailtuaan Chavezin korviin kantautuivat kaksikon puheet lähtemisestä, saaden hänet kurtistamaan hivenen verran tummia kulmakarvojaan. Kukaan ei olisi lähdössä mihinkään, ei ennen kuin kaikki olisivat turvassa ja luoti kaivettu pois Rigelin jalasta.
"Kukaan ei lähde mihinkään", tummaverinen sanoi pian päättäväisenä, koroittaen ääntään hivenen verran. Hän ei tuolla hetkellä ollut leikkituulella, joten vakavat katseet kohdistettiin nopeasti kaksikkoon. Kätensä herra puolestaan painoi tiukasti nyrkkiin, upoittaen hampaansa alahuulensa voimia säästelemättä.
- tulipa tökeröä
|
|
|
|
Post by marakatti on Nov 1, 2015 22:42:46 GMT
Livia Nadine Petrova tiiraili yhä punapäistä miestä, joka oli yhä hänen tähtäimessään. Ei miehellä ainakaan näyttänyt olevan kiire minnekkään, rauhallisesti tuo vain tarkkaili muutaman kulkijan suuntaan, minne tällä naisella ei itsellään ollu näkökontaktia. Oli hyvin ärsyttävää, kun nurkan takana tapahtui jotain mitä hän ei nähnyt. Livia ottaisi siitä mielellään selvää, mutta jos hän astuisi ulos, niin tämä mies näkisi hänet. Totta puhuen nuorta Petrovaa kiinnosti kovastikin tämä häntä vanhemman oloinen mies. Kohta tuli jo kaksi viikkoa täyteen hänen New Yorkin vierailusta, ja juttuseura kelpaisi. Mutta toisaalta vaikka mies näyttikin päällisin puolin harmittomalta hepulta, niin ulkonäkö saattoi pettää. Hän ei haluaisi olla hankaluuksissa porukkansa tullessa noutamaan häntä. Liviaa monta vuotta vanhempi Russell selvästi halusi hänestä jotain muutakin kuin asemiehen. Saamastaan kohtelusta huolimatta Livia ei ollut kiinnostunut siitä miehestä. Olihan Russell'illa historiansa hänen perheensä kanssa, ja perheellään neiti tarkoitti hänen kolme vuotta vanhempaa isosiskoaan, Cheriseä. Huolimatta Russell'ista leirissä kyllä oli riittämiin kiinteää lihaa, ja siitä tummaverikkö olikin mielissään.
Hetken tuumailtuaan Livia tuli siihen tulokseen, että ei mies voisi jättää häntä tänne. Bostonin liepeillä sijaitsevassa tukikohdassa täytyi olla meneillään kulkijaruuhka, tai jotain muuta mikä esti yhteyden ottamisen. Livia havahtui mietteistään, ja kurkkasi jälleen ulos ikkunasta. Naisen kulmat pongahtivat ylös, kun hän huomasi jo toisen miehen ilmestyneen parvekkeelle. Tämäpä kummallista, oliko heitä useampikin? Kenties suurikin ryhmä. Tummaverikkö vei taas tähtäimen miesten kohdalle, ja vaikkei hän kuullut näiden puhetta, niin näytti siltä kuin he tuntisivat toisensa. Ei nainen heitä aikonut ampua, elleivät he sitten yllättäen osoittautuisi harmillisiksi. Siltikään nainen ei tahtonut paljastaa piilopaikkaansa, jossa hän istui kiväärin takana. Nainen ei uskonut siitä seuraavan mitään hyvää jos nämä miehet pongaisivat hänet, joka oli kuitenkin hyvin epätodennäköistä.
//kännykkärooli
|
|
