kerrostaloroolipeli

Siriuksella oli kova homma käyttää ylimääräinen muilla opiskeluun käytettävä aikansa kellon tuijottamiseen biologian tukiopetuksen lähestyessä harvinaisen hitaasti loppuaan. Normaalisti poika olisi päässyt jo kolmelta lähtemään koululta. Milloin ihmeessä tämä niin tuskallinen ja pitkästyttävä oppituntiin verrattava tukiopetus oikein päättyisi, jotta mustapää pääsisi veljensä Rigelin kanssa kotiin tekemään jotain mieluista? Tännehän saattoi jopa voida nukahtaa, ei tämä ollut mitään niin mielenkiintoista, jota Siriuksen olisi kannattanut seurata hereillä ollessaan. Tosin toista maata olivat liikunnantunnit, erityisesti silloin kun aiheena oli jokin vähän nopeatempoisempi laji, joka piti Siriuksen hereillä. Hän oli juuri niitä ihmisiä, joiden piti purkaa järkyttävää energianmääräänsä lähes kokoajan. Tämä selittikin usein pojan pilailun, josta hän oli hankkinut jopa jo hieman mainetta, tosin ehkä vähän huonompaa sellaista. Yllättävää kyllä, mutta Sirius oli hankkinut jopa muutaman jälki-istunnon näillä keinoilla. Tosin siitä hänen isänsä ei ollut koskaan tykännyt, Rigelin saarnatessa sen kerran vieressä.

Poika päätti kuitenkin kääntää katsettaan kohti ulos nähdäkseen olisiko ruoho sittenkin vihreämpää aidan toisella puolella, jotta sinne kannatti edes mennä. Ulos vilkuiluun Sirius oli päätynyt nähdäkseen edes hieman pihan tapahtumia, jos koulun pihalla edes sellaisia olisi sillä hetkellä. Piha oli muuten melko autio, jos muutamaa oravaa, jotka kipittivät pihan poikki, ei laskettu mukaan lukuun. Viimeiset kesän lehdet olivat juuri vaihtamassa väriään syksyyn ja luonnon muu elämä oli hidastumassa kohti talvea ja sen horrosta. Kai luontokappaleet sitten omistivat jonkinlaisen sisäisen kalenterin, kun ne oikein tiesivät varautua talveen? Hetken pihaa ja sen luontoa katseltuaan, poika päätti kääntää katseensa takaisin ja kiinnittää huomionsa taas jälleen kerran luokan seinällä olevaan kelloon, jonka päästämät äänet vaivuttaisivat aivan varmasti kenet tahansa sitä pidemmän ajan kuuntelevan hypnoosiin.

Vaikka kellon viisarit liikkuivat koko ajan, aika tuntui kilpailevan nopeudesta etanan kanssa ja oli pahasti häviämässä yhdelle maailman hitaimmista olennoista. Ajatus tuntui pojan mielestä hieman naurettavalta, mutta Sirius tiesi, että hän ei voisi revetä kesken oppitunnin nauruun, koska muuten hänet saatettaisiin ristiä suorastaan pähkähulluksi, kun rupeaa nauramaan biologian luokassa. Biologia olikin pojan onneksi päivän viimeinen oppiaine, josta Sirius oli hyvillään. Eipä ainakaan tarvitsisi jäädä kouluun homehtumaan yhtään pidemmäksi aikaa, kun oli kaupungillakin tai kotona parempaa tekemistä, kuten piirtäminen, seuraavien pilojen suunnittelu tai vähän harvinaisempi harrastus nimeltä roskisdyykkaus, jonka Sirius oli oppinut kantapään kautta kärsittyään hetkellisestä koulukiusaamisesta veljensä älykkyyden takia, jonka poika oli saanut kokea kantapäänsä kautta. Rigel oli vain ollut aiempina vuosina niin lahjakas, että joitakin koulun hierarkian nykyisiä alempiarvoisia oli käynyt kateeksi ja he olivat käyneet Siriuksen veljen päälle. Jälki-istuntoahan siitä oli koko porukalle tullut, kunnes koulun jälkeen kiusaajat olivat yrittäneet tapattaa Rigelin hapenpuutteeseen ja piilottaa ruumiin roskikseen. Sieltä Sirius oli joutunut veljensä penkomaan ja tutustunut samalla tähän lajiin.

Vielä muutamaa kymmenen minuuttia ja sen jälkeen poika olisi loppupäivän täysin vapaa vastuusta. Tietenkin hänen vapautensa saattoi riistää läksyt, mutta niistä poika ei tahtonut pahemmin välittää. Läksyt olivat vain opettajien ja koulun henkilökunnan keino kiusata oppilaita ja kokeet taas olivat kidutusmuoto, jota poika inhosi suoraan sanottuna yli kaiken. Tosin Siriuksen veli Rigel omisti asiasta aivan päinvastaisen mielipiteen. Hän kai piti koulusta ja nautti opiskelusta. Lopulta Sirius viitsi edes kääntää katsettaan kohti liiankin hyvin heidän luokan kesken tunnettua liitutaulua, jossa oli päivän aihe jo tulleet läksyt hyvinkin selkeästi merkattuna. Mustat hiukset omistava Alexander ei tietenkään tästä pitänyt läksyjen takia, jotka olivat hyvin vahvasti Siriuksen pahimpia vihollisia aina puhtauden jälkeen. Puhtaus oli aina ollut pojan huonoimpien muistojen lähde, eikä tämä tosiseikka ollut vieläkään muuttunut. Pikaisesti pojan tekemä vilkaisu taakse paljasti muun luokan tekemiset: osa nukkui nenä kiinni kirjassa, osa teki oletettavasti tehtäviä ja osa harrasti kellon tuijottamista ikään kuin se olisi jonkinlainen kilpailu. Vain kaksi luokan ehkä hulluinta ja rämäpäisintä oppilasta uskalsivat härnätä luokan perällä olevaa lintua, jonka tiedettiin käyvän salamana tuntemattomien ihmisten päälle. Linnun luonto oli siis melko äkäinen, jonka takia osa luokan oppilaista pelkäsikin hieman sitä. Lintu oli hankittu koulun vanhimpien oppilaiden biologian ryhmätyötä varten. Heillä oli siis lintujen anatomia ja käyttäytyminen teemana. Siivekäs olento oli ehkä muuten vaarallinen terävien kynsien ja nokkansa takia, mutta oikeissa käsissä se oli huhujen mukaan ihan mukavaa seuraa. Siriuksen onneksi tuon paras ystävä tunsi linnun käytöksen ja persoonan sen verran hyvin, että oli onnistunut pitämään olennon hiljaisena ja poissa oppilaiden kimpusta, vaikka lintu olisikin vapaalla jalalla.

Kun koulua oli enää jäljellä noin viitisen minuuttia, Sirius havahtui hänet yllättäneeseen iskuun, jota seurasi pian toinen. Jollakin oli siis otsaa pommittaa yhdeksänvuotiasta kumin palasilla maalitaulunaan takaraivo. Toisaalta yllätyshyökkäys oli estänyt pojan nukahtamisen paikalleen, joten Alex oli omalla tavallaan kiitollinen. Vilkaistuaan uudelleen luokkaan, poika huomasi opettajan yllättävän poissaolon, jonka jälkeen Siriuksen nenään tarttui ilmavaivojen tuoksu. Joku oli siis juuri pieraissut melko tuoksuvasti luokassa. Normaali ihminen olisi tosin sanonut tätä ”tuoksumista” lemuamiseksi. Selitys tälle välikohtaukselle olisi varmasti, joko huonot eväät tai vain Siriuksen olemassaolo. Käytettiinhän Siriusta liian monesti syynä jonkun muun ongelmiin, joten pojan kiusaamisepidemia ei olisi siis vielä ohi. Nuo taisivatkin olla luokan käytetyimmät tekosyyt, joista vain ensiksi mainittu oli Siriuksen mieleen edes sen verran, että tuo jaksoi kuulla tämän selityksen uudelleen ja uudelleen.

Lopulta kellon soidessa välitunnin, poikien tapauksessa kotiinlähdön merkiksi, Sirius keräsi tavaransa reppuunsa ja jäi odottelemaan veljeään, jonka pitäisi tulla paikalle hetkenä minä hyvänsä. Lopulta Rigelin saavuttua luokasta, kaksikko suuntasi kulkunsa alakertaan, josta he pääsisivät ulos. Kaksikon harmiksi tosin portaikossa heitä odotti todella inhottava yllätys, kun joukko kaksosia kolme vuotta vanhempia oppilaita oli tukkinut portaikon. Hetken odoteltuaan väkijoukon vähenemistä, kaksiko pääsi portaisiin joidenka kautta he suunnistivat kohti ulko-ovea. Vihdoin ja viimein kaksoset olivat päässeet taas kerran pääkiusaajiensa ulottumattomiin, jonka takia molempien ei tarvitsisi pelätä menettävänsä henkensä. Tosin vaaranpaikkoja oli vielä edessäkin, koska heidän pitäisi kulkea keskustan puiston läpi, jossa pojat oli monesti hakattu henkihieveriin vanhempien oppilaiden toimesta. Niitä kertoja kaksikko ei ollut vieläkään unohtanut, koska vähintään painajaisiin nämä hirveät kohtaamiset olivat päässeet. Jos pojilla olisi ollenkaan tuuria matkassa, he pääsisivät kotiin mahdollisimman nopeasti juoksemalla puiston läpi.
Lopulta päästyään itse puistoon ja kaksikon aloitettua juoksemisen, Sirius alkoi kuulla askelia selkänsä takaa, kunnes poika tunsi järkyttävää kipua päässään. Joku oli lyönyt häntä jollain kättä pidemmällä takaraivoon, kunnes pojan koko maailma tuntui pimenevän hetkessä aivan hänen silmiensä edessä. Hän vain tunsi veljensä Rigelin toivottomat yritykset raahata häntä kotiin turvaan ja suojaan, kunnes Sirius ei tuntenut enää mitään.